Suomen pitää olla maa, jossa toivo, tulevaisuuden usko ja luottamus ovat vahvempia kuin pelko, epäluulo ja vastakkainasettelu. Keskusta haluaa varmistaa koko Suomelle ja kaikille suomalaisille hyvän elämän edellytykset. Voimme yhdessä tehdä Suomen arvoisia tekoja.

 

CENTRE PARTY ELECTION PLATFORM  |  CENTERNS VALPROGRAM

Vaaliteemamme


Perheet

Suomesta on tehtävä maailman lapsiystävällisin maa, joka ymmärtää erilaisten perheiden tarpeet. Keskustan perhepolitiikka käsittää kaikki muksuista mummoihin.

Ilmasto

Ilmasto ei odota. Sen hyväksi on tehtävä enemmän ja nopeammin. Tekijöitä olemme me kaikki - yhdessä.

Koko Suomi

Alueet erilaistuvat, mutta ne eivät saa eriarvoistua. Kaikkialla Suomessa on voitava asua, tehdä työtä ja yrittää. Ihmisten peruspalvelut ja turvallisuus pitää taata asuinpaikasta riippumatta.

Sivistys

Sivistys on jatkuvaa oppimista ja itsensä kehittämistä. Pidetään huolta, että kaikilla on siihen mahdollisuus. Varmistetaan, että suomalaisen koulun menestystarina jatkuu.

Kotimainen ruoka

Suomessa tuotettu ruoka on puhdasta lähiruokaa. Maanviljelijä on palkkansa ansainnut. Kuluttajalla on oikeus tietää, mistä ruoka tulee.

Turvallisuus

Turvallisuus on kokemus siitä, että elämä on hallinnassa. Syrjäytymisen ehkäisy ja oikeudenmukaisemman maailman rakentaminen ovat parhaita lääkkeitä turvattomuuteen.

Suomen Keskusta
18.02.2019 15:53
Welcome to Helsinki! Finland's Prime Minister @juhasipila will host five of his European Alde-colleagues tomorrow in Finland. PMs @CharlesMichel, @larsloekke, @ratasjuri, @markrutte and @sarecmarjan will visit @oodihelsinki and @AaltoUniversity. Tervetuloa! #keskusta #finland
Keskusta
18.02.2019 15:32
Tervetuloa Helsinkiin - welcome to Helsinki! It is our pleasure to welcome five European Prime Minister to visit Finland tomorrow with the Finnish Prime Minister, Chair of the Centre Party in Finland @juhasipila. @aldeparty 🇫🇮🍀🇪🇺 Pääministeri ja Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä isännöi huomenna viittä Alde-pääministeriä Helsingissä. Tanskan Lars Løkke Rasmussen, Slovenian Marjan Šarec, Viron Jüri Ratas, Hollannin Mark Rutte ja Belgian Charles Michel vierailevat Sipilän johdolla Helsingin keskustarkirjastossa ja Aalto-yliopistolla sekä pitävät yhteisen tapaamisen Kesärannassa. 🍀 Keskusta toivottaa sisarpuolueiden pääministerit lämpimästi tervetulleeksi Suomeen! 🇪🇺 Pääministerien puolueet kuuluvat Euroopassa ALDE:en, Euroopan liberaalidemokraattiseen puolueeseen. #alde #finland #keskusta #europe #cooperation #euroopanunioni
Suomen Keskusta
17.02.2019 12:24
PMI @juhasipila: Tärkeintä olisi kaiketi nyt, että sote-uudistus saadaan eduskunnan täysistuntoon äänestettäväksi. Soten peruslait ovat olleet eduskunnassa 2 vuotta. Uudistus on nyt eduskunnan käsissä. #sote #eduskunta #ylepmht
Suomen Keskusta
17.02.2019 12:14
PMI @juhasipila: Kansainvälisissä suurissa hoivayrityksissä on ongelmia ilmennyt. Kaikkia yrityksiä ei voi eikä pidä syyllistää, kuten pieniä hoivayrityksiä. #ylepmht
Suomen Keskusta
17.02.2019 12:11
PMI @juhasipila: Käsitykseni hoitajamitoituksen tarpeellisuudesta on muuttunut viime vuosina. On nyt ilmiselvää, että hoitajia tarvitaan lisää siellä, missä ikäihmiset tarvitsevat eniten hoitoa. Lain kirjaus olisi nyt toimiva tapa ratkaista asiaa. #ylepmht #vanhustenhoito
Suomen Keskusta
17.02.2019 12:09
PMI @juhasipila: Suurissa hoivayrityksissä on paikka katsoa peiliin, kun ensin kikkaillaan veroilla ja sitten leikitään palvelun tasolla tuloksen teon kustannuksella. #ylepmht #hoiva #vanhustenhoito
Riikka Pirkkalainen
17.02.2019 09:16
Pääministeri @juhasipila Ylen aalloilla tänään heti kahden jälkeen. Virittäydypä taajuudelle 😊 https://t.co/Xv9zkdkgSP
Juha Sipilä
16.02.2019 16:37
Kävin äsken puhelinkeskustelun PMI Theresa Mayn kanssa. Britannian eroon 42 päivää. Puoluerajat ylittävä yhteistyö ainoa mahdollisuus löytää parlamentissa yhteisymmärrys. EU voi tehdä kovin vähän ennen sitä. Hallittu ero on sekä meidät että brittien yhteinen etu.
Juha Sipilä
16.02.2019 15:09
Kiitos @Saamelaiskaraja hyvistä ja rakentavista keskusteluista!
Juha Sipilä
16.02.2019 15:06
Pari hyvää päivää Utsjoella ja Inarissa. Hyviä keskusteluja matkailusta, poroista, kalastuksesta, viljelystä, saamelaisasioista, metsästyksestä, liikenneasioista ja metsistä. #Lappi #Utsjoki #Inari
Anu Vehviläinen
16.02.2019 14:12
Taikinaa 30 litraa ja 350 lettua, hyvää musiikkia a la Esko Ilonen. Ilman hyvää kampanjaväkeä ehdokas hyytyisi telineisiin. Tästä tämä lähtee😊#anu2019 #savokarjala #keskusta
Juha Sipilä
16.02.2019 08:18
Pääsin tutustumaan eilen poroerotteluun Utsjoen Karigasniemellä. Hieno tilaisuus ja kokemus! #Lappi #poroerotus #Utsjoki
+