208

Hannu Takkula

KM, MEP, 50 v.
Oulu

Olen Euroopan parlamentin jäsen ja Keskustan parlamenttivaltuuskunnan puheenjohtaja. Toimin liberaalidemokraattisen ryhmän koordinaattorina parlamentin kulttuuri- ja koulutusvaliokunnassa. Olen koulutukseltani kasvatustieteiden maisteri ja mukana Lapin yliopiston tohtorikoulutusohjelmassa.

Perheeseeni kuuluvat vaimo, kaksi aikuista lasta ja neljä lastenlasta. Olen syntyisin Ristijärveltä, Kainuusta ja nykyisin asun Oulussa. Ennen Euroopan parlamentin vuosia toimin 1995-2004 Lapin kansanedustajana, asuen tuolloin Posiolla ja Rovaniemellä.

Harrastuksiani ovat musiikki, kirjallisuus ja urheilu, erityisesti pyöräily. Olen mukana myös seuratoiminnassa. Minulta on julkaistu kaksi musiikkiani sisältävää äänitettä: Karavaani (1987) ja Matkan varrelta (2013) sekä kolme kirjaa: Mistä löytyisi rohkeus (2006), Quo vadis Europe (2009) ja Euroopan tulevaisuuden puolesta (2014).

ehdokas