Kirja-arvio (Julkaistu 28.9. ilmestyneessä Keskustan Etelä-Hämeen piirin jäsenlehdessä)

Onko Hauho Synkkä Mykkälä?

Suvi Ermilä: Hauho
Suuri Kurpitsa 2017
62 sivua


Suvi Ermilä (s. 1985) on Tampereella syntynyt ja kasvanut sekä Hauholla lapsuutensa kesät viettänyt sarjakuvantekijä, joka opiskelee Aalto-yliopistossa visuaalista kulttuuria. Viime vuonna Ermilältä ilmestyi lapsuutensa mökkimaisemiin sijoittuva sarjakuvakirja Hauho.
   Isä, äiti ja tytär viettävät kesäistä ja rauhallista mökkielämää. Kunnes sukulaiset saapuvat, sekä isän että äidin puolelta. Sitten rauha onkin mennyttä.
   Perheen isä on työtön, ollut jo jonkin aikaa. Yrittäjä-äidilläkään ei ole ollut työnohjauskeikkoja vähään aikaan. Ja tyttärellä on mielialalääkitys päällä. Silti, perheen ollessa omissa oloissaan mökillä tunnelma pysyy positiivisen puolella.
   Myös mökille saapuvilla sukulaisilla on ongelmia. Mutta, ennen kaikkea, he aiheuttavat niitä. Varsinkin äidin äiti ja isän veli, aikamiespoika.
   Äiti on kokoava voima, tasapainottaja, ja tasapainottelija. Muut ovat joko syyllistämässä tai syyllistymässä, tosin roolit vaihtelevat jonkin verran. Paitsi perheen tytär, joka tarkkailee menoa ulkopuolisena. Kerrontaan onkin valittu tyttären näkökulma.
   Tarinaan on otettu mökkielämään kuuluvia elementtejä, kuten seurapelien pelaaminen. Koko tarinan ajan vellova vaivautunut tunnelma pysyy noissakin kohdin ennallaan. Esim. sanapelin säännöistä väännetään tosissaan, kuten onko "andikansa" oikea sana vai ei.
   Hauhoon ei tarinassa viitata nimeltä. Sarjakuvan nimeksi on kuitenkin valittu entisen kunnan nimi, ja tarina kytketään paikkaan viittaamalla Hämeenlinnan kaupunkiuutisissa 15.6.2014 julkaistuun artikkeliin. Artikkelin mukaan läheiseen saareen oli tuotu kesäksi hevosia laiduntamaan ja samalla sosiaalistumaan. Tähän artikkeliin kytketään lopun dramaattiset tapahtumat.
   Ermilä luottaa kuvien kerrontaan, enemmistössä ruuduista ei olekaan lainkaan tekstiä. Tekstittömyydellä, lähikuvilla ja harmaan sävyillä tehdään vangitseva tunnelma. Enimmäkseen vaivautunut, jopa ahdistava sellainen, mutta toisinaan myös lämpö ja läheisyys pääsevät läikehtimään.
   Hauho on elämänmakuista kerrontaa, hieman viistolla ja karikatyyrinomaisella tavalla tosin. Albumi, johon toivon mukaan tutustuvat hauholaisten lisäksi muutkin nykysarjakuvan ystävät.

-----     -----     -----     -----     -----     -----     -----     -----     -----     -----

Extra
Sakari Luoma: Poket - miehiä ovella 1955-2008
Bookwell (paino), Johnny Kniga 2008
306 sivua


Kun jyväskyläläinen freelance-toimittaja Sakari Luoma aikoinaan jutusteli muutamien ravintoloiden ovimiesten kanssa, hän huomasi, että näillä on kerrottavanaan mielenkiintoisia tarinoita kokemuksistaan. Luomaa alkoi kiinnostaa kuulla enemmänkin ja portsarit sitten neuvoivat, keiltä alan ammattilaisilta kannattaisi kysellä enemmän. Siinä sitten heräsi ajatus koota noista jutuista kokonainen kirja. Ja vuonna 2008 päivänvalon näki teos Poket - miehiä ovella 1955-2008, missä kaksikymmentä portieeria muistelee uraansa. Otetaan tässä tiivistelmässä tarkasteluun viiden tarinaniskijän jutut.

Ykä Leino on työskennellyt uransa aikana kolmessa länsisuomalaisessa kaupungissa, Turussa, Salossa ja Vaasassa.

   Leino aloitti Vaasassa, Kotilassa. Paikka oli alkujaan merimieskapakka, ja noiden aikojen jälkeenkin maine on pysynyt melko hurjana. Edelleen keskivertovaasalaiset kiertävät paikan kaukaa.
   Nuorena portsarina Leino kuvitteli, että jätkät uskoivat, mitä hän sanoi, koska hän oli niin mahtava tyyppi. Vähän myöhemmin hän käsitti, että porttikieltoa nämä pelkäsivät. Nimittäin, jos porttari tulisi, nuo tapaukset eivät pääsisi sisälle mihinkään muuallekaan. Silloin jos ei ole muuta elämää kuin pubi ja koti, porttari on yllättävän kova pelote.

   Jossain vaiheessa Leinolla oli myös naispuolinen työkaveri. Huipputason voimanostaja, jolla oli myös supliikki hallussa. Ja tämä pärjäsi kyllä pokena - jos voimanostaja ottaa äijän halaukseensa, siinä mahalaukun sisältö poistuu yhtaikaa sekä ylä- että alapään kautta.

   Leino oli koko siihenastisen uransa aikana yhden kerran joutunut lyömään asiakasta, ja silloinkin hän käytti avokämmentä, kun kaksi korstoa kävi samanaikaisesti päälle. Jos asiakasta tirvaisee, se on huonoa mainosta itselle ja raflalle. Sitä paitsi suurin osa asiakkaista pelkää väkivaltaisia tilanteita.
   Kyllähän osa asiakkaista yrittää psyykata. Pokella on oltava itseluottamusta ja hermoja. Eikä niitä juttuja saa ottaa henkilökohtaisesti.

   Kerran Turussa Leinolla oli työparina uusi järjestyksenvalvoja, maksimissaan 65-kiloinen poikanen. Kun tämä sai seitsemän numeroa liian suuren portsarintakin ylleen, tämä sitten seisoikin rinta rottingilla.
   Sinä iltana sisään pyrki kaveri, joka oli aivan ympäripäissään. Leinolla itsellään oli toinen asiakas työn alla, joten hän huikkasi nuorelle kollegalleen, että tuo pyrkijä olisi syytä saattaa takaisin tulosuuntaan.
   No, pikkukundi vetäisi välittömästi "hirveän jenkkitaklauksen" humalaisen kylkeen, otti takista kiinni ja lähti työntämään tätä pää edellä kohti ulko-ovea. Ja rysäytti kaverin päin ulko-ovea  niin että lasinsirut vain lentelivät.
   Leino käsitti, että hänen oli nyt puututtava kyseiseen asiakaspalvelutilanteeseen. Hän huikkasi toisille asiakkaille, että nämä odottaisivat ihan pikku hetken, ja ryntäsi pihalle.
   Pihalla pokekokelas oli asiakkaan alla. Asiakas väänsi Leinon kollegaa solmuun aivan raivona.
   Leino nosti pikkukundin turvaan asiakkaan käsistä ja alkoi rauhoitella tilannetta. Kollega raivosi hokien "jätkä rautoihin, rautoihin". Leino kehotti tätä menemään narikan puolelle, hän hoitaisi homman loppuun asiakkaan kanssa.
   Asiakas siinä sitten ihmetteli, mikä ihmeen kundi toinen oli. Leino totesi kollegastaan, että "no hän OLI henkilökuntaa". Ja oli pahoillaan asiakkaan puolesta, mutta kehotti tätä jatkamaan matkaa. Ja toinen siinä rauhoittuikin ja poistui kiltisti paikalta.
   Nuori kollega sai kenkää ensimmäisen työkeikkansa päätteeksi. Leino toteaakin, että kyllä pienikin mies voi hoitaa nuo asiat huonosti.

   Kyllähän Leinokin on urallaan pari pahaa virhearviota tehnyt. Joista on kuitenkin ottanut opikseen.
   Turussa eräs asiakas oli väsähtänyt pöytään. Leino siinä sitten herätteli. Viitisen minuuttia.
   Lopulta kaveri heräsi ja lähti vaappumaan kohti ulko-ovea. Ulos päästäkseen oli päästävä jyrkät portaat ylös. Leino saattoikin asiakasta 3-4 askelmaa, ja kehotti tätä ottamaan kaiteesta kiinni.
   Kun Leino oli sitten kääntänyt selkänsä, kaveri kaatui selälleen, puolitoista metriä suoraan alaspäin. Ja löi päänsä kivilattiaan. Mikä kuulosti siltä kuin kananmuna olisi rusahtanut.
   Ambulanssi oli pian paikalla. Leino mietti, selvisikö toinen. Vai oliko tämä kuollut siksi, ettei tätä ollut saatettu ulos saakka? Lähipäivät olivat Leinolle raskaita.
   Sitten Leino sai tiedon, että kaveri oli päässyt sairaalasta jo seuraavana päivänä. Tämä oli vain ollut niin jurrissa, ettei ollut herännyt ravintolassa elvytysyritysten aikana.
   Leino oppi kerrasta, ettei ote saa noissa hommissa lipsua. Jos asiakkaalle tapahtuu jotain, poke siitä on vastuussa.

   Sinä aikana, kun Leino on ollut poken hommissa, ennakoimisen ja puhumisen merkitys on korostunut. Uran alkuvaiheissa, jos toinen ei ollut liian sekaisin, saattoi ottaa rahat pois ja kaverin sisälle. Nykyisin Leino arvioi asiakkaan käytöstä tarkemmin, jututtaa tätä enemmän, kyselee kuulumisia. Siinä saa samalla tietoa siitä, mitä toisen korvien välissä liikkuu.
   Vaarallisimmat asiakkaat ovat usein melko hiljaista väkeä. Jos oikeasti meinaa aiheuttaa hankaluuksia, ei siinä silloin selitellä.

   Mieluiten Leino työskentelee karaokebaarissa. Siellä ihmisillä on muutakin tekemistä kuin juoda viinaa.
   Osa tulee karaokebaariin laulamaan, osa kuuntelemaan, osa antamaan pisteitä. Ilmapiiri on noissa paikoissa positivisempi ja kannustavampi. Ja tavallaan itsensä nolaaminenkin kuuluu asiaan.
   On asiakkaita, jotka käyvät rääkymässä yhden, vaikka eivät kerta kaikkiaan osaa. Muut taputtavat ja nauravat.
   Ja sitten nämä starat ovat onnellisia koko loppuillan. Kuten Leinokin heidän puolestaan.

Risto "Kuuno" Väntär on työskennellyt poken hommissa pääkaupunkiseudulla.

   Väntär on kuullut huhuja, joiden mukaan hän olisi piessyt asiakkaita, ja heitellyt näitä ikkunan läpi pihalle. Hilpeitä juttuja. Ei niille voi muuta kuin nauraa.
   Mainehan siinä kasvaa, kun huhut leviävät. Kerran sisään pyrki kaveri, joka aloitti keskustelun toteamalla, että "Väntärin Kuuno on mun frendi ja se tulee ja vetää sua pataan, jos et päästä mua sisään".
   No, Väntär totesi, että kai toinen on pakko ottaa sisään, jos on Kuunon kaveri. Asiakas ei luonnollisesti tajunnut mitään. Koko aikana. Lipitteli vain kaljaansa ja ihmetteli, miksi hänelle hekotellaan.
   Vähän ajan päästä kaveri sai tarpeekseen ja poistui niska kyyryssä pihan puolelle.

   Väntär on opettanut nuoremmille kollegoilleen voimankäyttöä, se kun on taitolaji. Erityisen tärkeää on tietää, ettei voimankäyttötilanne ole mikään kamppailutilanne, vaan raakaa työtä. Siinä henkilö A siirretään paikkaan B, ei muuta. Ei oville sankarihahmoja kaivata, vaan asiansa osaavia täyspäisiä ihmisiä.
   Poke on usein iso ja vahva, tai sitten treenannut kamppailulajeja. Kuitenkin jollain tavalla katu-uskottava. Silloin joutuu harvemmin vääntötilanteisiin. Nimittäin, fakta on, että humalassakin 50-kiloinen kukkakeppi miettii toisenkin kerran ennen kuin testaa satakiloista portsaria.
   Portsarin täytyy ymmärtää, että ravintolassa on asiakkaita, jotka eivät ole koskaan joutuneet olemaan mukana väkivaltaisessa tilanteessa. Jollekin voi oikeasti olla iso järkytys, jos saa kuppilassa avokämmenestä. Joku voi mennä täysin lukkoon, jos poke ihmettelee, mikä kumman Mikki Hiiri toinen on, siinä kun mitään jälkeäkään näy.

   Vanhat stadin portsarit ovat Väntärin mielestä sellaisia karjuja, että nämä eivät seisoisi päivääkään nykykuppiloiden ovella. Nämä ottivat aktiiviaikoinaan sisään keitä huvitti. Jos naama ei miellyttänyt, se oli sitten siinä. Vielä 1980-luvun alussa asiakkaalta puuttui valitusoikeus.
   1980-luvulla pokeksi oli vaikea päästä. Piti tuntea oikeat tyypit. Vanhemmat katsoivat pitkään ja tarkasti, kuinka uusi poika hommissa pärjää.
   Silloin kun Väntär itse aloitti, koko yhteiskunta oli täysin erilainen. Silloin arvostettiin vanhempia ihmisiä, omaa ammattitaitoa ja myös muiden alojen osaajia. Nykyisin häiriköt hakkaavat bussikuskeja, ambulanssinkuljettajia, jopa sairaanhoitajia. Väntär ei pysty sitä ymmärtämään, sellaista hän ei omassa nuoruudessaan nähnyt.

   1990-luvun alkua Väntär kuvaa viimeiseksi oikein rempsakaksi ajaksi pääkaupungissa. Noihin aikoihin hän meni töihin Honky Tonk Cafehen, villinpuoleiseen rock-mestaan, missä asiakaskunta koostui suurelta osin rokkiporukoista ja Keravan suunnan tötteröpäistä. Vaikka paikassa tapeltiinkin, peli oli kuitenkin rehtiä. Yleensä asiat sovittiin ilman poliisia, ja jos nämä joskus tulivat paikalle, usein ilmoittivat riitapukareille, että toinen lähtee toiseen suuntaan ja toinen toiseen. Nykyisin poliisin on aina, tilanteesta riippumatta, tehtävä raportti, ja heidän sijastaan yleinen syyttäjä päättää, viedäänkö juttua eteenpäin.
   Väntär muistelee työvuoroaan erään stadin legendan, Markku Nissisen, kanssa. Nissistä hän kuvaa teräväksi jätkäksi, sumplimisen Suomen mestariksi, ja tämän huumorintajua ylittämättömäksi.
   Väntär muistelee, kuinka eräs nuorehko mies pyrki sisään. Sen verran oli ottanut pohjia, että eivät päästäneet sisään. Sitten kaveri alkoi sönköttää, kuinka oli karaten Suomen mestari. Ja että vetää pystyyn kaikki. Ja että halusi tavata päällikön.
   No, juuri silloin saluunasta käveli ulos Kalju-Krisse, harvinaisen harmittoman oloinen kaveri. Pyöreät rillit ja siisti valkoinen paita. Mutta halutessaan hän oli kaikkea muuta kuin harmiton tapaus.
   Nissisellä välähti. Hän totesi, että sieltä hovimestari sopivasti saapuikin.
   No, häirikkö katsoi, että tuota rillipäätä voisi vetäistä turpaan, ja ryntäsi Krissen kimppuun. Tämä väisti ja tempaisi saman tien oikealla koukulla. Karaten Suomen mestari tipahti siihen.
   Seuraavaksi ovesta astui ravintolan oikea vuoropäällikkö, pieni hintelä intialaismies: "Mitä täällä on tapahtunut?" Ja sitten ohi ajamassa ollut poliisiauto pysähtyi: "Mitäs täällä on tapahtunut?"
   Maassa makaava karatemestari ähisi, kuinka hovimestari oli lyönyt turpaan. Vuoropäällikkö hätääntyi, hän ketään ollut lyönyt, ei ollut lyönyt. Häirikkö hermostui uudelleen. Ja sitten hermostuivat poliisit. Häirikkö vietiin poliisiautolla.
   Kyllähän Väntär myöntää, ettei tapaus juridisesti ihan aukottomasti mennyt, mutta oli silti tyytyväinen lopputulokseen. Nissinen oli junaillut hommat jälleen kerran omalla tyylillään.

   Poket ovat erilaisia. Kaikki eivät esim. halua työskennellä suurissa paikoissa ja osa haluaa työskennellä yksin. Lähiöpubeissa on usein juuri sellaisia. He ovat usein hyviä jutunkertojia, vähän kuin vanhan ajan sali-isäntiä. Tuntevat kantakävijät ja tietävät, kuinka nämä käyttäytyvät.
   Väntär itse on hankkinut kokemusta muiltakin aloilta. Hän valmistui aikoinaan autoinsinööriksi. Mutta pokena hän viihtyy. Niissä hommissa on mukavia työkavereita, ja välillä on hauska katsoa asiakkaita portsarin silmin. Ravintolassa tapaa oikeasti hyviä ja välkkyjä tyyppejä. Ne seikat eivät aina näy päällepäin.
   Väntär tykkää tavallisista ihmisistä. Jossain pintapakoissa muutamat tulevat sisään pappa betalar -pohjalta. He eivät pidä pokea minään ja itse ovat niin suurta ettei mitään rajaa.

   Iso muutos alalla on yökerhojen asiakaspaikkojen lisäys. Kun Väntär aloitti Hesperian yökerhossa vunna 1994, siellä oli vähän yli 400 asiakaspaikkaa. Iso paikka siihen aikaan. Mutta 2000-luvulla esim. Helsingin Onnelassa oli jo lähes 2.500 asiakaspaikkaa. Poken työn kannalta tilanne on aivan erilainen.
   Jättisuurissa paikoissa vaaratilanteiden ennakointi vaikeutuu. Asiakasturvallisuuden kannalta tärkein homma tehdään ovella. Pienemmissä paikoissa tarjoilijat pystyvät kontrolloimaan tilannetta, mutta suurimmissa paikoissa on turha yrittää tiirailla, kenelle juoma oikeasti menee.
   Väntär on työnsä puolesta tavannut paljon eritasoisia julkkiksia. Pikkujulkkikset ovat pahimpia. Joku, joka on päässyt käymään kääntymässä BB-talossa, saattaa kysyä, eikö poke tiedä, kuka hän on. Nämä yrittävät päteä kaikin tavoin, ja Sedun paikoissa usein väittävät tuntevansa omistajan.
   Julkkikset antavat kyllä ravintolalle näkyvyyttä, mistä ei luonnollisesti ole busineksille haittaa, mutta se iso raha tulee usein muualta. Kaverit, jotka ovat busineksen kannalta avainasiakkaita, eivät yleensä viihdy pintajulkisuudessa.
   Osaava poke osaa houkutella kulissien takana liikkuvia tärkeitä henkilöitä. Siinä mielessä poke, joka tuntee oikeat ihmiset, on paikalle rahanarvoinen sijoitus. Hän osaa houkutella kuppilaan juuri niitä, joita paikka tarvitsee. Kun ensin joku sanoo, että mennään paikkaan x, hänen tuttunsa on siellä töissä, ja sitten siellä otetaan tyylikkäästi vastaan ja annetaan parasta mahdollista palvelua, on vain lyhyen ajan kysymys, kun jonkin ison firman porukka tiedustelee varauksia seuraavalle viikonlopulle.

Martti Kyrö työskentelee Pohjois-Lapissa, sekä Suomen että Norjan puolella.

   Joikaaminen on edelleen tärkeä osa saamelaisten elämää. Suomen puolella Karigasniemellä on sääntö, minkä mukaan ravintolassa ei joiuta. Nuo saamelaiset kun ovat sellaisia, että jos yksi alkaa joikua, kohta joikuu koko kuppila. Se ei lopu ollenkaan eikä sitä kuuntele pirukaan sen jälkeen kun joikujat ovat päässeet kunnolla vauhtiin. Tämä on siis Kyrön henkilökohtainen mielipide.
   No, sitten kun mennään Norjan puolelle, siellä saa joikua vapaasti. Ja kun sinne sitten tulee joku etelän elävä ensimmäistä kertaa, tälle tuleekin melkoinen kulttuurišokki.

   Norjassa oluttuopin hinta on kaksinkertainen Suomen hintoihin nähden, mikä luonnollisesti houkuttelee norjalaisia Suomen puolelle ryyppäämään. Karigasniemellä sijaitsee erittäin vilkkaasti toimiva Alkon postimyyntipiste, josta myös norjalaiset voivat tehdä tilauksia. Lähimmät Alkon myymälät löytyvät Ivalosta ja Nuorgamista.
   Kyrö ei väitä suomalaisia fiksummiksi kuin norjalaisia, mutta ovat meikäläiset ainakin naapureita hiljaisempia. Kun Kyrö meni rajaseudulle hommiin, piti vähän aikaa totutella meteliin.
   Siinä ei ole eroa, onko norski 20- vai 60-vuotias, molemmat huutavat yhtä paljon. Jos norski tervehtii ovella, kun ei ole muutamaan viikkoon tavattu, "se huuto on ihan järkyttävä". Samalla otetaan vielä leikkisä painimatsi poken kanssa ja kysellään kuulumiset. Etelän yökerhoihin ei kannata ihan samalla tavalla pyrkiä, mutta Pohjois-Norjassa tyyli on arkipäivää.
   
   Portsarina Kyrö saa silloin tällöin tappouhkauksia. Suurimmaksi osaksi ne ovat humalaisten tyhjiä jorinoita. Jos toinen humalassa uhkailee, Kyrö antaa asian siinä kohden olla, mutta kun sama kaveri tulee seuraavan kerran selvin päin vastaan, hän ottaa asian esiin kysymällä "Tässä ja nyt, miten on?" Yleensä siinä vaiheessa uhkaukset harmittavat jo vastapuoltakin, jolloin tilanne päättyy siihen, että paiskataan kättä ja sovitaan asiat.
   Käytäntö toimii ainakin pienemmissä paikoissa, missä ihmiset tuntevat toisensa. Häiriköt myös oppivat, kun heidät laittaa tilille töppäilyistä. Monesta häiriköstä onkin matkan aikana kehittynyt todella hyvin käyttäytyvä asiakas.
   Joskus häirikköön tehoaa myös vetoava järkipuhe. Kun tämä on selvin päin, tälle voi sanoa, kuinka Kyrön työpaikalla on naisiakin hommissa, ja nämä joutuvat pelon vallassa tekemään töitä silloin kun pokea ei ole paikalla, tuon yhden takia. Miltä se tuntuisi, jos joku tulisi toisen työpaikalle möykkäämään humalassa?
   Kerran Kyröltä meni kuppi nurin, kun asiakas toisen kerran lyhyen ajan sisään uhkaili ampumisella. Kyrö sitten totesi, että tilataanpa poliisit paikalle ja mitataan, mitä se tarkoittaa, kun tappaa uhataan. Kaverilta meni saman tien sisu kaulaan. Leikkiähän hän vain...
   Mutta poliisit tilattiin. Suunsoittaja otettiin autoon. Kyrö kysyi, miten tappouhkausten kanssa toimitaan. No, suusanallinen uhkaus ei merkitse mitään, turha kaveria olisi rosikseen lähettää.
   Tuosta kun meni pari viikkoa, tuttu ammuttiin erään sotkamolaisen ravintolan edustalle. Kyseessä oli kosto, jota oli edeltänyt uhkailu. Kyrö otti yhteyttä poliisilaitokselle, ja sieltä pyydettiin käymään.
   Sillä kerralla pojat olivat vähän erilaisella asenteella liikkeellä. Totesivat, että uhkausasioissa pitäisi aina toimia tapauskohtaisesti. Kyrö alkoi silti kyllästyä, hänellä kun ammattitaito ei riitä jokaisen tappouhkauksen arvioimiseen.

   Isommissa kaupungeissa ravintolat ovat ns. kohderavintoloita. Ihmiset hakeutuvat näköisiinsä paikkoihin. Kun Karigasniemellä ravintoloita on tasan yksi, kaikki tunkevat sinne. Ikäjakauma asiakkailla on 18 - 80 vuotta.
   Joillakin on puku viimeisen päälle, toiset tulevat paikalle karvakengissä, karvalakissa ja kelkkahaalarissa. Kyrö itse käyttää töissä lähinnä t-paitaa ja farkkuja, joskus kauluspaitoja. Mieluiten hän olisi verkkareissa, mutta se ei kuitenkaan ihan käy.

   Martin isoveli Kari-Pekka Kyrö on veljessarjan tunnetuin. Myös Martti harrasti nuorempana hiihtoa, mutta kun menivät ladulle, Kari-Pekkaa ei näkynyt kuin lähdössä. Kilpahiihtäjäksi Martti ei ryhtynyt.
   Myöhemmin Martti on harrastanut painia ja voimailua. Näistä tuli hyvät pohjat myös voimankäyttöpuolelle.

   Se on kuitenkin pomminvarma asia, että kun Kyrö ensimmäisen kerran itse kokee, että joko on epävarma tai jostain muusta syystä hommaa ei enää jaksa tehdä, hän lyö vaikka sitten kesken illan lätkänsä naulakkoon. Silloin täytyy olla rehellinen ja ymmärtää, että nyt on tultu matkan päähän, nyt on liian vanha noihin hommiin. Jos ei pysty enää hoitamaan hommaa siten, että kaikilla työyhteisössä olisi turvallinen ja rauhallinen olo, on aika vaihtaa alaa.

Marianne Kiukkonen, myös Gladiaattorit-ohjelman Intiaanina tunnettu, on työskennellyt Helsingissä, Lahdessa, Jyväskylässä ja laivalla.
 
  Alalle Kiukkonen tuli serkkunsa kautta. Serkkupoika toimi portsarina ravintola KuuKuun ovella, kun kerran iski kaamea flunssa ja joku piti löytää nopeasti tuuraajaksi. Soitteli sitten Kiukkoselle. Ohjeisti, että liian humalaiset asiakkaat piti pistää pihalle ja jotain mustaa piti laittaa päälle. Sillä evästyksellä Kiukkonen homman otti vastaan, ja siitä sitten lähti ura alalla liikkeelle.
   Kiukkonen kun on julkkis, osa asiakkaista tunsi. Ihmettelivät, mitä Kiukkonen siellä narikassa luuhasi. Kaikki eivät heti käsittäneet, että siinä seisoi paikan poke. Sinänsä, turvallisuusalahan oli kyllä Kiukkosta vähän aina kiinnostanut, ja hän valmistuikin poliisiksi keväällä 2006.

   Kiukkonen on huomannut, että humalainen mies käy helpommin miespuolisen poken kimppuun, naispuolisen edessä tämä useammin yrittää skarpata. Varsinaista seksuaalista häirintää Kiukkonen ei ole koskaan urallaan kokenut. Sen sijaan humalaiset naisasiakkaat ovat härskejä miesportsareita kohtaan. Naisasiakkaat voivat myös olla varsinaisia raivopäitä ulosheittotilanteissa, heidän kanssaan Kiukkonenkin on monesti paininut.

   Laivalla työskenteleminen eroaa maissa työskentelystä siinä, että maissa poke näkee vain osan siitä, kuinka ihmiset käyttäytyvät humalassa. Laivalla niitä täytyy paimentaa kellon ympäri. Eikä merellä huonosti käyttäytyvää voi käskeä tilaamaan taksia ja menemään kotiinsa - eikä käytännössä edes pistää soutuveneeseen ja käskeä soutamaan kotiin.
   Osalla matkalaisista fiilis on jo lähtöterminaalissa huolestuttavan rempseä. Kun köydet irtoavat laiturista, osa tuntuu ajattelevan, että normaalit käyttäytymsisäännöt eivät enää päde.
   Ruotsalaismiehet ovat kovia strippaamaan. Tietyssä vaiheessa muutamat riisuvat vaatteensa ja lähtevät juoksemaan ilkosillaan pitkin laivan käytäviä. Turvakierroksilla törmää melko usein myös pariskuntiin, jotka harrastavat seksiä laivan käytävillä.
   Mustasukkaisuusriidat ovat laivalla yleisiä. Henkilökunnan työ alkaa yleensä siinä vaiheessa, kun selvitellään, kuka on lyönyt ja ketä.
   Monessa parisuhteessa se onkin kriisin paikka, kun toinen ilomoittaa lähtevänsä risteilylle, eli porauslautalle, kuten sanonta kuuluu. Risteilyllä villiintyy samalla tavoin niin pukumies kuin rekkaduunarikin.
   Laivavahdit ovat samalla ensiapuryhmä. Laivalla ei yleensä ole lääkäriä, vaan sairaanhoitaja, joka kutsutaan tarvittaessa paikalle. Laivalla on myös omat putkatilat, minne viedään pahimmat häiriköt, itsetuhoiset asiakkaat sekä liikaa alkoholia nauttineet.
   Merellä tapahtuu myös luonnollisia kuolemia ja itsemurhia. Jotkut tulevat tekemään itsemurhan tietoisesti nimenomaan laivalle. He saattavat siivota hytin, jättää kengät ja vaatteet siististi paikoilleen, häipyä kannelle ja hypätä. Osa jättää viestin, osa ei. Epäselvät tapaukset luokitellaan poliisin arkistoissa kadonneiksi. Oli kuolinsyy mikä tahansa, kuolemantapaukset ovat aina rankkoja tilanteita sekä omaisille että henkilökunnalle.
   Merillä suhteet työkavereiden kanssa muodostuvat aivan erilaisiksi kuin maissa, merillä kun ollaan tiiviisti yhdessä pitkiäkin aikoja. Ihmiset hitsautuvat yhteen. Oma luonne tulee esiin niissä olosuhteissa. Hyvä puoli on se, että lähes kaikille asioille saa ja pitää nauraa. Kiukkosen mukaan tämä tarkoittaa "kauheeta keljuilua joka suuntaan". Mutta siitä saa myös voimaa ja iloa omaan elämään.

Sitten vielä yksi henkilöesittely. Viidentenä ja viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä, Maestro itse.

   Auvo Niiniketo on kiertänyt muutakin kuin tahkoa ja Suomea. Hän on nähnyt Ecuadorissa, kuinka paikallisissa diskoissa yhdellä pokella on usein pumppuhaulikko jatkuvassa valmiustilassa, kun muut poket tekevät ovella normiduunia. Haulikkomies seisoo tummat lasit silmillä äijien takana pahimman varalta.
   Lontoolaisilla yksityisklubeilla Niiniketo on nähnyt portsareilla jopa konetuliaseita. Jos asiakkaina on saudiprinssejä ja kansainvälisen tason rokkistaroja, henkilökunnan on varauduttava äärimmäisiin uhkiin, kuten terroristihyökkäyksiin.
   Luultavasti jotkut suomalaisturistitkin ovat törmänneet ainakin venäläishotelleissa suht yrmyn oloisiin turvamiehiin ja järjestyksenvalvojiin. Osa noista kavereista kuuluu sisäasiainministeriön erikoisjoukkoihin, omoneihin, ja osa on Afganistanin tai Tšetšenian sodan veteraaneja.
   Suomalainen ranintola-asiakas ei yleensä ole tottunut siihen, että paikan turvallisuusriskit ovat näkyvillä. Mutta, jos paikalla on turva-alan henkilökuntaa, se tarkoittaa, että riskeihin suhtaudutaan vakavasti. Vartijoiden näkyminen ei välttämättä tarkoita, että paikka olisi turvaton.

   Niiniketo tulee toimeen venäläisten, arabien ja muiden ryhmien kanssa, koska on reissannut paljon maailmalla erilaisissa turva-alan tehtävissä. Koska Helsinki kansainvälistyy kaiken aikaa, eri kulttuureista tulevien ihmisten kohtaaminen on iso haaste portsareille. Niiniketo pitää tärkeänä, että ovimiehiä koulutettaisiin ymmärtämään erilaisia etnisiä ryhmiä.
   Arabien kanssa täytyy hakeutua lähietäisyydelle. Kun tervehtii ystävällisesti, katsoo silmiin ja koskettaa olkapäähän, on jo pitkällä. Sen jälkeen asiat toimivat huomattavasti helpommin. Jos arabien kanssa pitää vähänkin etäisyyttä, nämä kokevat toisen olevan tialnteessa varautunut.
   Venäläiset ovat suoria, heidän kanssaan on helppo olla. Tarvittaessa täytyy olla tiukka ja johdonmukainen. Jos näille antaa vähänkään periksi, nämä ottavat löysät pois. Ongelmatilanteissa on käytettävä selvää käskytystä.

   Niiniketo on katsonut jonkin verran toisten ryyppäämistä. Itse hän on ryypännyt vähemmän. Kyllä hän viiniä ottaa mielellään ruoan kanssa, tai vaikka teräviäkin, snapsina. Mutta ei hän humalahakuinen ole.
   Niiniketo on välillä miettinyt myös lähiökuppilan vakioasiakkaita. Eikö näillä oikeasti ole muuta tekemistä kuin istua joka päivä siellä? Viinarahakin kun on pois jostain muusta, useimmiten perheeltä ja normielämästä. Suuri osa alkoholisteistahan on sellaisia perusherkkiä ihmisiä, joilla elämä vain on lipsunut vähitellen.
   Kyllähän sitä lähes kaikkeen tottuu. Mutta kyllä se aina vähän pysäytti, kun lapsia tuli joskus kyselemään ravintolan ovelta, ovatko vanhemmat siellä. Nuo ovat surkeita juttuja.

   Kun Niiniketo aloitti 18-vuotiaana poken hommat Olarin keskiolutbaarissa, siihen aikaan riitti, että poke ei päästänyt kännisiä sisälle, ja että talossa säilyi järjestys. Silloin ovimiehen ei tarvinnut olla niin kauhean mukava.
   Kun Niiniketo meni ravintola Myllyrenkiin Myllypuroon, siellä oli jo "jengiä valmiiksi odottamassa, että saa vetää uutta portsaria kuonoon". No, Niiniketo pätkäytti kome kaveria peräkanaa. Tilanteessa täytyi olla suht tyly, toimittava nopeasti ja surutta. Jos pari ensimmäistä tipahtaa, seuraavat alkavat epäröidä. Niin se vain menee, ihmisluonne on sellainen.

   Alun hässäköiden jälkeen Niinikedon maine oli kasvanut. Enää ei tarvinnut tapella, riitti, että napsautti sormiaan ja näytti, kuka lähtee ulos.
   Vanhojen aikojen erikoisuus olivat elinikäiset porttikiellot. Esim. ravintola OoGeessä Helsinginkadulla niitä annettiin vielä 1980-luvulla. Sitten talon johdolta tuli määräys, ettei elinikäisiä enää anneta. No, poket sopivat sitten, että maksimi oli 45 vuotta.

   Luovalla supliikilla saa ihmeitä aikaan. Tuolla osa-alueella Niiniketo muistaa kunnostautuneen erityisesti alan toisen legendan, Markku Nissisen.
   Erään kerran Niiniketo pistäytyi Nissisen työpaikalla ja jäi jutustelemaan narikkaan. Sitten siihen tuli tarjoilija. Pitäisi saada asiakas ulos, tämä kun aiheuttaa hankaluuksia eikä tottele henkilökuntaa.
   No, Nissinen siitä lähti käppäilemään hitaasti salin puolelle. Asettautui häirikön viereen. Jäi siihen seisomaan. Ei sanonut mitään. Hymyili vain oudosti.
   Häirikkö, tatuoitu korsto, tuijotti ihmeissään. Nissinen hiipi lähemmäs. Hymyili koko ajan. Koetti varovasti häirikön takamusta.
   Korsto liikahti kauhuissaan kauemmas. Huusi "V[---]n homo!" Nissinen seurasi ja hihkaisi "Anna suukko!"
   Korsto lähti menemään ripeästi ja huusi vielä mennessään, ettei tule ikinä takaisin. Homojen mesta. Mihin Nissinen vielä perään: "Älä mene!" Niiniketo nauroi vedet silmissä.
   Niinpä. Nissinen on aito legenda. Todiste siitä, että kaikkea ei kursseilla opita.

Sakari Luoman Poket on teos, joka näyttää työn ja sen tekijät sellaisina kuin nämä todellisuudessa ovat. Kirjassa käydään läpi ammatin muutos vuosikymmenten aikana, portsareiden yleiset tomintaperiaatteet ja elämänfilosofiat, sekä oiotaan pinttyneitä vääriä käsityksiä. Haastateltavat puhuvat omalla äänellään, kirjan kieliasua myöten. Ja kertovat kokemuksistaan avoimesti, kirjasta löytyvät ihmiselämän nurjat ja valoisat puolet.

   Ja jos tähän vielä jokin aiheeseen liittyvä linkki. Periaatteessa tähän olisi sopinut Saariston lapset -yhtyeen kappale Paapan juoppohulluuskohtaus, mutta koska kyseistä teosta en YouTubesta löytänyt, otetaan tähän kohtaan sittenkin jotain muuta.
   Miten olisi päijäthämäläisen Tupakan ystävät -yhtyeen edeltäjistä maineikkain, 1990-luvun alussa hetken tähtitaivaalla kiitänyt folk-pop -yhtye Nypykät, ja kappale Kuppi? Linkki alla.

Nypykät

-----     -----     -----     -----     -----     -----     -----     -----     -----     -----

Sivun seuraava päivitys 29.10.

Kun maailmassa on eletty murrosaikoja, on monesti kaivettu esiin Nostradamuksen nelisäkeet ja yritetty nähdä, mitä säkeiden perusteella tuleman pitää. Ja monenkarvaiset selittäjät ovat sitten esittäneet tulkintojaan.
   Ehkä on paikallaan vilkaista lyhyesti, mistä Nostradamuksen ennustuksissa nykytiedon valossa on kysymys, ja mitä niistä pitäisi ajatella.

Extra
Michael Jordan: Nostradamus