Kuukauden Keskustalainen

Puoluekokous2018 2 yläkuva iso 7.jpg
Keskusta.fi / Etelä-Häme / Suomeksi / Kirjat / Kuukauden Keskustalainen

No niin, vielä tuli selvittyä yhdestä vuodesta, tällä sivulla jatketaan näemmä edelleen. Ennen kuin mennään tämänkertaisiin kirjaesittelyihin lienee taas paikallaan ottaa vapaamuotoisempaa tekstiä muutaman rivin verran.

   Jos mittarina käytetään klikkauslukuja, vuoden 2019 suosituimmat kirjaesittelyt tuli julkaistua kahden ensimmäisen kuukauden aikana. Jos otetaan ihan suoraan ja suodattamattomina, helmikuun vaihtoehtoinen kirja, Markku T. Hyypän teos Kulttuuri pidentää ikää, vetäisi komeimmat lukemat vähään aikaan. Tosin tässä kyllä mieluummin painottaa ns. vertailukelpoista tulosta jonkin verran alaspäin, juttu sai sen verran vetoapua toisaalta. Nimittäin, kun eräs kolumnisti aikakauslehden palstalla kirjoitti aiheesta kuinka musiikki vaikuttaa lypsylehmiin (tai jostain sinne päin), lehden ilmestymispäivänä ja vielä seuraavanakin tuli ylimääräinen piikki sivun tilastoihin.
   Vertailukelpoisen tuloksen saamiseksi tuossa kohden tuli vähennettyä noiden kahden päivän lukemat, laskettua jäljelle jääneistä päivistä keskiarvo ja täydennettyä nuo kaksi päivää keskiarvoluvuilla, se lienee lähempänä "realistista" suosiota. Ilmeisesti tuossa joukko jutun lukeneita halusi vielä vilkaista, mitä juuri äsken olivat toisaalla samasta aiheesta lukeneet. Kyllä sitä vähän "ylimääräisenä" arvonnousuna itse pitää, kyseessä lienee ollut vain jonkinlainen tarkistus.

   Tulihan tässä tavoilleen uskollisena tehtyä koko alkavalle vuodelle alustava kirjalista, joka tosin meni jo heti tammikuun osalta osittain uusiksi. En ota vielä kantaa, tuleeko tässä mentyä tätä vuotta enää alkua pidemmälle, vai pysyykö kiinnostus syystä tai toisesta yllä vielä jonkin aikaa. Siperia on alkanut opettaa, että siinä vaiheessa kun lopullista lopettamispäätöstä ei ole tehty, sitä ei ole tehty. Teidän arvauksenne ovat ihan yhtä päteviä kuin omakin.

   Yleensä on ollut jokin päivämäärä, mihin on tullut pultattua jokin tietty kirja, mutta alkavalle vuodelle sellaista ei osunut silmiin. Mutta kyllä tässä muutaman kirjan voi nimetä, jotka sadan prosentin varmuudella tulisi esiteltyä, jos koko vuoden näitä menisi eteenpäin.
   Niitä ovat ainakin Seppo Kääriäisen Aidan toiselta puolelta, Olli Rehnin Kuilun partaalla - Näin euro pelastettiin, Markus Tiittulan Trumpin jälkeen sekä Risto Uimosen Tulos tai ulos.  

   No niin, siinä kun periaatteessa oli jonkin sortin asiatekstiä, jos sitten seuraavaksi siirtyisi asian viereen. Eli jos jotain vähän muuta ennen kuin siirtyy Kuukauden Keskustalaiseen.

    Ne on sote-jutut tällä uudellakin eduskunnalla ja vielä uudemmalla Sanna Marinin hallituksella edessä. Kannattaisiko vilkaista, miten sairaanhoito fiktiivisessä brittiläisessä sairaalassa 1980-luvulla... jos ei muuten niin varoittavana esimerkkinä.

Britannia Hospital

   Kun tässä on näitä linkkejä väsäillyt, on joskus ajatellut, toivoisivatko jotkut lukijat enemmän kissavideoita. Toivottavasti eivät, niitä kun tuskin on tulossa. Ei sillä, että itse tykkäsiin jotenkin huonoa kissavideoista, ihan mielellään niitä katsoo, jos joku sellaisia lähettää. Mutta ei niistä sillä tavalla innostu, että niitä ryhtyisi edelleen lähettelemään. Mieluummin sitä kuittaa lähetyksen vastaanotetuksi lähettämällä paluupostissa jonkin mojovan apinavideon. Tiedä, onko tässä jonkin sortin erilainen nuori vai eikö tässä vain ole vielä laskeutunut puusta, mutta henkilökohtaisesti ne rehellisesti sanottuna vetoavat enemmän.
   Seuraavassa edustava esimerkki. Söpöysvaroitus.

Wild life in Borneo

   No joo, kun alkaa uusi vuosi ja uusi kymmenlukukin, jos tähän taas tasalukuja vuoteen liittyen. Elokuva American Gigolo ilmestyi vuonna 1980 ja teki Richard Gerestä tähden. Samoin Blondie-yhtye sai elokuvasävelmästä itselleen suurhitin.

American Gigolo

   Ohjaaja Dario Argento ja Goblin-yhtye ovat yhdistäneet voimansa useassa italialaiselokuvassa. 45 vuotta sitten ilmestyi Profondo rosso, joka tunnetaan Suomessa nimellä Verenpunainen kauhu.

Profondo rosso

   Viidenkymmenen vuoden takainen sotaelokuva MASH poiki aikoinaan pitkäikäisen (1972 - 1983) tv-sarjan M*A*S*H. Jos ihmettelette tunnuskappaleen tekstiä, eräässä elokuvan kohtauksessa sotilaat laulavat tätä itsemurhaa hautoneelle toverilleen tarkoituksenaan saada tämä luopumaan aikeestaan.

MASH

   Alamossa käytiin tunnettu taistelu Yhdysvaltojen sisällissodan aikana. Vuonna 1960 aiheesta tehtiin mm. John Waynen tähdittämä elokuva.

Alamo

   Ennen kuin mennään kotimaisten artistien merkkipäiviin, mainitaan eräs tasavuosiaan lähestyvä elokuvasäveltäjä. Giorgio Moroder (s. 1940) aloitti leffauransa elokuvalla Die Klosterschülerinnen
  (suom. Nunnakoulun salaisuus). Elokuvan tunnussävel Son of My Father muodostui kansainväliseksi hitiksi, meillä sen levytti Danny nimellä Maantieltä taloon. Ja hieman myöhemmin Yleisradion asiaohjelma A-Studio otti tämän saksalaisen K-18 -komedian tunnarin intron omaksi alkusävelekseen, taisi pysyä ohjelman tunnarina ihan 1980-luvun alkuun saakka, jos en väärin muista.
   Sittemmin Moroder sai tehtyä useammankin menestysteoksen, esim. edellä mainittu Blondie-hitti on kaverin käsialaa. Mutta otetaan tähän linkki hieman toisenlaiseen tunnelmaan. Muistellaan elokuvaa Midnight Express (suom. Keskiyön pikajuna) ja sen tunnetuinta sävellystä Chase.
   Nämä seuraavat rivit ovat erityisesti niille muutamille lukijoille, jotka ovat olleet tämän kirjoittajan kanssa tekemisissä yli vuosikymmenen ajan. Te kun olette muutamankin kerran kinnittäneet huomiota kännykkäni soittoääneen. Koskaan ei jostain syystä ole tullut puheeksi, mikä kyseinen sävelmä on ja mistä se on tullut hankittua, mutta aina kun viimeisten vuosien aikana olette sattuneet puhelimen soidessa kuuloetäisyydelle, olette antaneet ymmärtää, että tulee nostalginen olo. Kyllä, kännykkä on edelleen se sama vanha, johon vaihdoin kuukautta vajaat 13 vuotta sitten, ja sama soittoäänikin on ollut käytössä jo yli kahdentoista vuoden ajan.
   Enkä vieläkään ole aikeissa vaihtaa, onhan tämä ollut jo pitkään osa imagoa. Ja kun tätä nykyisin ajattelee, kyllähän se on jo osa identiteettiäkin.
   No juu, se sävelmä. No, sehän tuli aikoinaan äänitettyä Midnight Express -vinyylisoundtrackilta. Koska kyse on mikrofoniäänityksestä, onhan se soundi vähän "maanalaisen" kuuloinen. Mutta varmaankin tunnistatte, kun kyseinen kohta kohdalle tulee. Kohdasta 3 min 42 sek alkaen tuli äänitettyä n. 80 sekunnin mittainen pätkä kapulaan.

Midnight Express

   Josko sitten vielä soittolistaa suomalaisartisteista. 50 vuotta täyttävät mm. Samuli Putro, joka muistetaan soolouran lisäksi yhtyeestä Zen Café, sekä laulava talonmies Sepi Kumpulainen

Samuli Putro

Sepi Kumpulainen

   Ikinuori Eini Pajumäki saa jo 60 vuotta täyteen, yhtä nuorekasta imagoa ei ehkä ole keksinnöllä, josta hän aikoinaan lauloi. Ismo Alanko on ollut monessa mukana, mutta edelleenkin hänestä tullevat ensimmäiseksi mieleen 1980-luvun kokoonpanot Hassisen kone ja Sielut veljet.

Eini

Ismo Alanko

   65 vuotta täyttävä Markku "Mato" Valtonen on aina onnistunut pysyttelemään ajassa kiinni, jotkut hänen tuotoksistaan ovat sellaisinaan ajankohtaisia yhä uudelleen. Jos vaikka ajatellaan näitä vuoden 2019 naudanlihaan liittyviä mekkaloita, saako lehmää enää syödä...

Mato Valtonen

   65 vuotta tulee täyteen myös Pelle Miljoonalla. Varsinkin 1980-luvulla kaverilla meni lujaa.

Pelle Miljoona

   Kaksi edesmennyttä taituria edustavat tässä vuonna 1950 syntyneitä.

Kirka

Juice Leskinen

   Otetaan 75-vuotiaita 2 + 2, sen verran paljon kokemusta sinä vuonna syntyneistä löytyy. Ja otetaan äijät ensin. Vesku Loiri esiintyi myös Syksyn sävelessä, seuraavassa tyylinäyte vuodelta 1972. Ja myös Frederik näyttää mallia nuoremmilleen, kuinka vauhti pidetään päällä.

Vesa-Matti Loiri

Frederik

   Pidetään vauhtia vielä seuraavankin kappaleen verran, ennen loppuhitaita. Tyylinäytteen antaa Marion Rung.

Marion

   Katri Helenalla on ollut vaiheikas elämä. Pitkäaikainen puoliso Timo Kalaoja menehtyi kesällä 1988. Tämän jälkeen, saman vuoden syksyllä, Katri Helena osallistui Syksyn säveleen seuraavalla kappaleella.

Katri Helena

   No niin, joko olisi aika siirtyä taas normaaliin päiväjärjestykseen? Mutta jos ennen keskustalaista kirjaesittelyä vielä hyvän huomenen toivotus, eli Aamu joella.

Eve Brenner

-----     -----     -----     -----     -----     -----     -----     -----     -----     -----

Kuukauden Keskustalainen
Tytti Isohookana-Asunmaa: Pieni tarina csángóista
Bookwell (paino), Mäntykustannus 2011
137 sivua


Nimitystä csángó käytetään Moldaviassa, Gimesissä ja Braşovissa elävistä unkarilaisista. Nimityksen alkuperää on pohdittu paljonkin. Sen taustalla on ilmeisesti verbi csang/csáng, joka tarkoittaa päämäärätöntä kuljeskelua ja vaeltamista muualle. Kansanryhmästä käytettynä nimitys viittaa siis siihen, että kyse on muista unkarilaisista erkaantuneesta sekä identiteetiltään ja kulttuuriltaan omaleimaisesta väestönosasta.
   Romanian Moldaviassa elää hieman yli 200.000 csángo-unkarilaista. Heistä noin 80.000 puhuu edelleen äidinkielenään arkaaista unkarin kieltä.
   Csángóista on kirjoitettu varsin paljon Unkarissa ja Romaniassa. Myös muualla Euroopassa ilmestyy jatkuvasti csángótutkimuksia. Suomessa eikä muissa Pohjoismaissa csángóista ei juurikaan ole kirjoitettu.

   Kun Tytti Isohookana-Asunmaa vuonna 1995 oli tullut Euroopan neuvoston parlamentaarisen yleiskokouksen jäseneksi, hän havaitsi nopeasti, että suomalais-ugrilaisuus oli useimmille eurooppalaisille parlamentaarikoille vieras käsite. Hän oivalsi, että hänelle avautuisi yleiskokouksen kulttuurikomiteassa mahdollisuus jatkaa sukukansojen kulttuurityötä ja nostaa esiin suomalais-ugrilaisten kansojen kulttuuria uudella tavalla.
   Työ alkoi vähitellen tuntua yhä mielenkiintoisemmalta. Isohookana-Asunmaan maailmankuva laajeni nopeasti. Hän päätti muuttaa kollegojen käsityksiä tuntemattomista vähemmistökansoista ja nosti esiin suomalais-ugrilaiset. Kun hän piti ensimmäisiä esityksiään aiheesta, muut kuuntelivat melkoisen hölmistyneinä.
   Isohookana-Asunmaa laati 1990-luvulla Euroopan neuvoston parlamentaariselle yleiskokoukselle kaksi vähemmistöraporttia. Ensimmäinen koski vähemmistöjen korkeakouluun pääsyä. Toinen käsitteli suomalais-ugrilaisten kansojen aseman parantamista. Isohookana-Asunmaa kertoi raportissa myös hajallaan olevista unkarilaisista - tietämättä kuitenkaan mitään Romanian Moldaviassa Karpaattien itärinteillä asuvista csángó-unkarilaisista.
   Pian suomalais-ugrilaisten kansojen parantamista koskeneen raportin valmistumisen jälkeen Isohookana-Asunmaa sai puhelinsoiton Sveitsistä. Hänelle tuolloin vielä tuntematon József von Komlóssy kertoi tutustuneensa raporttiin ja ihmetteli, että raportissa ei mainittu csángója, joita sentään on Romaniassa, Transilvaniasta itään päin mentäessä ja Karpaattien toisella puolella Moldaviassa noin 250.000. Isohookana-Asunmaa ei tiennyt aiheesta mitään, joten hän lupasi perehtyä asiaan.
   Isohookana-Asunmaa otti selvää soittajasta. Hän sai tietää tämän olevan Federal Union of European Nationalities (FUEN) -järjestön varapuheenjohtaja, ja siinä ominaisuudessa tämä myös vieraili säännöllisesti Euroopan neuvostossa.
   Isohookana-Asunmaa ja Komlóssy tapasivat ja pian heistä tuli ystävykset. Kun Komlóssy alkoi suunnitella matkaa csángójen luokse, hän kysyi, haluaisiko Isohookana-Asunmaa lähteä mukaan. Ja kyllähän tämä halusi.
   Tuo matka ei jäänyt viimeiseksi, vaan Isohookana-Asunmaa tutustui seuraavien vuosien aikana lähemmin csángóihin. Ja vuonna 2011 häneltä ilmestyi kirja csángóista, teos Pieni tarina csángóista.

   Niin, suomalais-ugrilainen kieliperhe oli Euroopan neuvoston jäsenille outo. Ei se yllättävää ollut, historian tuntien. Onhan eurooppalaisten tietämys suomalaisistakin ollut pitkään heikkoa jopa naapureissakin.
   1930-luvulla ruotsalainen Idrottsbladet kirjoitti seuraavasti suomalaisesta keihäänheitosta: "Mongolien päivä stadionilla - vinosilmäinen Matti Järvinen anasti maailmanennätyksen". Ja kymmenkunta vuotta aiemmin oli Svenska Dagbladetissa kirjoitettu: "Paavo Nurmella on kaikki mongolisen tarmon valtaisat, joskaan ei aina kauniit ansiot."
   Mielikuvilla on juurensa. Aikoinaan antropologit esittivät tieteellsiiä tuloksia suomalaisten leveistä ja korkeista poskipäistä. Eräät eurooppalaiset tiedemiehet tukivat käsitystä suomalaisten mongolisesta alkuperästä, ja tähän ajatukseen mieltyi osa suomalaisistakin. Esim. oululainen tutkija Markku Niskanen katsoo suomalaisten piirteiden olevan itäisiä ja päättelee suomalaisten olleen lihansyöjiä. Viljatuotteita syöneet kansat ovat kapeaposkisempia, joten esi-isämme ovat saattaneet olla muita pidempään metsästäjiä.
   Professori Matti Sarmela kirjoitti vuonna 2000 Hiidenkivessä: "Me kuulumme Euroopan kanta-asukkaisiin, jotka jo jääkauden aikana elivät tässä maanosassa ... Suomalaisugrilaisten kansojen menneisyydessä on säilynyt se, mitä on ollut alkuperäinen eurooppalaisuus." Isohookana-Asunmaan mukaan hänen yliopistovuosiensa historianopettaja Kyösti Julku nimittääkin onnistuneesti pohjoisen vanhoja kansoja, itämerensuomalaisia, vanhaeurooppalaisiksi.

   Ajo läpi Transilvanian oli Isohookana-Asunmaan ensimmäinen todellinen unkarikokemus - siitäkin huolimatta, että Transilvania on osa Romaniaa eikä Unkaria.
   Transilvanialla on värikäs historia. Rooman valtakunnan Daakian maakunnasta kasvoi Transilvania, Erdély, Siebenbürgen - maa, jossa julistettiin ensimmäisen kerran koko sivistyneessä läntisessä maailmassa täydellinen uskonnonvapaus Tordan valtiopäivillä vuonna 1568.
   Vuorijonojen rajaama ylänkö oli kuulunut keskiajalta, vuodesta 1003 saakka Unkarin kuningaskuntaan, mutta saanut menneisyydessä nauttia myös itsenäisen ruhtinaskunnan ja provinssin asemasta sekä tuntea turkkilaisten ja Habsburgien valtaa.
   1600-luvulla Transilvania vaurastui nopeasti ja ruhtinaskunta kasvoi unkarilaisen kulttuurin kehdoksi. Vaurautta lisäsivät alueelle tulleet saksilaiset.
   Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Transilvania luovutettiin Trianonin rauhansopimuksessa vuonna 1920 Romanialle, Unkarille jäi maakunnasta vain rippeitä. Tämä on jättänyt jälkensä Unkarin ja Romanian valtiollisiin suhteisiin, ja myös ihmisiin, Trianon merkitsee unkarilaisille edelleen sanelurauhaa.
   Transilvaniasta löytyivät myös székelyt, joita on nykyisin n. 670.000. Nämä olivat aikoinaan unkarilaisten tapaan paimentolaisia ja sirtyivät Unkarin kuningaskunnan synnyttyä suoraan kuninkaan alaisiksi. He huolehtivat Unkarin rajavalvonnasta ja saivat itselleen vastikkeeksi periaatteessa aateliston oikeudet.
   Trianonin rauhansopimuksen jälkeen székelyjen asema vaikeutui, he kokivat olevansa Romaniassa toisen luokan kansalaisia. 1980-luvulla kylissä oli jopa etnisiä puhdistuksia. Székelyt vaativat monien parannusten ohella itselleen myös kulttuurista autonomiaa.

   Székelyjen huumoria Isohookana-Asunmaa kuvaa hurmaavaksi. Ja székelyt valmistavat paikallista viinaa, pálinkaa, melkein mistä vain. Seuraava juttu on tyypillinen székelyille.

"Székelyperheen poika tuli kerran armeijasta lomalle. Äiti oli odottanut hartaasti poikaansa ja heti tervetulon jälkeen sanoi: Olen kasvattanut sinulle kanan, mitä haluaisit minun siitä valmistavan. - Pálinkaa äiti, pálinkaa, vastasi poika."

   Ja székelyille tyypillinen sananlasku: "Olut ei ole juomista varten. Vaimo ei ole ihminen. Karhu ei ole leikkikalu."

   Matka jatkui Transilvanian jälkeen Moldaviaan. Lészpedin kylässä Isohookana-Asunmaa tutustui iäkkääseen pariskuntaan, joka piti lapsille csángónkielistä sunnuntaikoulua. He opettivat nuorille vanhoja kansanlauluja, mutta heidän työtään oli häiritty useita kertoja. Poliisi oli yrittänyt estää kokoontumisia, samoin kaupungin johto. Pappi oli kirkonmenojen yhteydessä puhunut heistä avoimesti pahaa ja saanut ihmiset nauramaan heille. He olivat uhkailuista huolimatta tehneet työtään vuodesta 1991 lähtien. He olivat olleet naimisissa 47 vuotta, mutta heillä ei ollut omia lapsia. Heidän kotikouluunsa kerääntyi säännöllisesti kolmisenkymmentä lasta, vaikka monet vanhemmat pekäsivät lähettää lapsiaan pariskunnan kouluun.
   Talon emäntä lauloi Isohookana-Asunmaalle videolle balladin, jonka oli oppinut lapsena äidiltään. Balladi tunnetaan Unkarin kielialueella erilaisina versioina. Balladi on myös suomennettu (Viljo Tervonen) nimellä Raakimuksen vaimo.
   Balladin aiheena on avioliittoon pakottaminen. Vanhemmat naittavat tyttärensä varakkaalle miehelle, jonka varallisuus on peräisin rosvoamisesta. Mies saa tietää vaimon aavistavan hänen tekemänsä veriteot. Ilmiantoa peläten mies surmaa vaimonsa.
   Ennen kuuolemaansa vaimo oli miehen suunnitelman aavistaen pyytänyt palvelijaa asettamaan mestatun pään ja sisäelimet kaikkien nähtäville ikuiseksi opetukseksi kaikille vanhemmille: näin voi käydä vieraaseen kylään naitetulle tyttärelle.
   Tämä surullinen balladi lienee keskiajalta.

   Isohookana-Asunmaa ja Komlóssy kiersivät ahkerasti kyliä kolmen päivän ajan. Länsimainen meteli oli siellä tuntematonta. Autoja ei juurikaan tullut vastaan. Sen sijaan maantiellä näkyi hevoskärryjä, lehmiä, kanoja ja hanhia, joiden vuoksi matkoihin piti varata aikaa. Talojen katoilla tai seinien vierustoilla komeili harvakseltaan valkoinen lautanen, satelliittiantenni. Sen välityksellä kylien ihmisiä opetettiin olemaan kiinnostuneita valtakeskusten elämänmenosta.
   Television avulla valtaenemmistö kykenee sulattamaan koko maan itseensä sekä hävittämään toisistaan poikkeavat alkuperäkulttuurit, paikalliset ja alueelliset. Televisio pakottaa ihmiset tiettyyn ajatusmalliin, tiettyyn kieleen. Muutos etenee kuin varkain.

   Matkalla kylästä toiseen pysähdyttiin tuon tuosta maantiellä juttelemaan vastaantulevien kanssa. Eräs kolmekymppinen nainen kertoi, että hänen ollessaan pikkutyttö hänen vanhempansa opettivat kotona, ettei csángóista saanut puhua. Heistä piti vaieta, eikä hän koskaan saanut tietää syytä.
   Ihmiset kylissä ovat piilottaneet unkarilaisidentiteettinsä syvälle ja avaavat sitä harkiten. Nuorille csángókieli on salainen kieli, jonka julkista puhumista ei pidetty suotavana. Csángónuorten edustaja murehti, ettei kukaan ole kiinnostunut heidän ajatuksistaan ja tulevaisuuden toiveistaan, elämästään pikkukylissä.

   Jo tuo muutaman päivän oleskelu kesällä 1999 csángókylissä vakuutti Isohookana-Asunmaan csángojen syvästä uskonnollisuudesta. Se on kenties csángójen kulttuurin hallitsevin ominaisuus, kaikkialla arjessa mukana.
   Romanian Moldavia on vanhaa roomalaiskatolista aluetta. Milkovin kaupunkiin perustettiin piispanistuin vuonna 1227 unkarilaisen kuninkaan avustuksella. Sieltä lienee ollut yhteyksiä Moldaviaan.
   Seuraavalla vuosisadalla tuli piispanistuin Szeret-jokilaaksoon. Alueelle tuli ensin dominikaanimunkkeja tekemään lähetystyötä, myöhemmin saapuivat fransiskaanit ja jesuiitat. Unkarin ohella Puola tuki Moldavian roomalaiskatolisuutta.
   Unkarin turkkilaisvallan aiheuttama hajaannus johti siihen, ettei Moldaviaan enää saatu pyynnöistä huolimatta unkarinkielisiä pappeja. Roomalaiskatoliset uskovat olivat 1600- ja 1700-luvulla tuuliajolla, mutta eivät hylänneet kirkkoaan.
   Romanialaisista n. 87 % kuuluu ortodoksiseen kirkkoon, mutta csángót kuuluvat yhä roomalaiskatoliseen kirkkoon. Romanian valtio on onnistunut käyttämään uskontoa hyväkseen ja kyennyt kommunismin kaudella nujertamaan roomalaiskatolisen kirkon vastustuksen niin, että katolilaiset ovat uskollisia valtion edun palvelijoita.
   1960-luvulta saakka Bákón maakunnassa vain yhdessä seurakunnassa pappi uskalsi toimittaa messun unkarin kielellä. Turvallisuuspalvelu Securitate ahdisteli häntä järjestelmällisesti. Pappi menehtyi sittemmin sydänkohtaukseen 63-vuotiaana. Yleisesti tiedettiin, että Moldavian roomalaiskatolisella papistolla oli läheiset suhteet Romanian salaisen palvelun kanssa.
   Roomalaiskatolisella kirkolla on edelleen aktiivinen rooli romanialaisen nationalismin ylläpitämisessä ja maan assimilaatiostrategiassa. Pyhäkoulut, rippikoulut ja papit antavat poliittista kasvatusta eli korostavat romanialaisuutta. Valtiolta palkkarahansa saavien roomalaiskatolilaisten pappien ja opettajien asema kylissä on vahva.

   Yksi esimerkki csángójen lujasta uskonnollisuudesta on ikivanha tapa tehdä vuosittainen pyhiinvaellusmatka Karpaattien poikki Csiksomlyóhon, Transilvanian itäiseen osaan.
   Katolilaisilla on lukuisia Marian palvontapaikkoja. Suomessa ei juuri tunneta Csiksomlyón helluntaijuhlaa. Meille ovat tutumpia ainakin Ranskan Lourdes ja Portugalin Fátima, joissa Marian uskotaan ilmestyneen. Nämä ovat myös katolisen kirkon virallisesti hyväksymiä pyhiinvaelluskohteita. Csiksomlyó ei ole varsinaisesti Marian ilmestyspaikka. Kuitenkin Maria on siellä keskeisessä asemassa.
   Csiksomlyóssa vietettiin juhlaa ensimmäisen kerran vuonna 1567 protestanteista saavutetun voiton voiton kunniaksi. Siitä muodostui székelyjen ja Moldavian csángójen uskonnollinen keskus. Samaan paikkaan kokoonnutaan edelleen helluntaina, valkoisena sunnuntaina, palvomaan Neitsyt Mariaa.

   Pyhiinvaellustapahtumat liittyvät myös historiallisten henkilöiden synnyttämiin kultteihin. Unkarilaisten kuningas, maata vuosina 997 - 1038 hallinnut Tapani Pyhä, hänen nuorena traagisesti kuollut poikansa Imre ja kuningas Pyhä László ovat eläneet csángójen suullisissa kertomuksissa satojen vuosien ajan.
   Useat legendat ovat peräisin keskiajalta. Niiden suuri suosio kertoo siitä, miten csángójen varhainen historia on sidoksissa Unkariin. Sitä kautta csángóille on periytynyt historiatietoisuutta, joka on kuitenkin sekoittunut myöhemmin Romanian historiaan.

   Kielen ohella myös csángojen musiikissa on huomattavasti arkaaista vaikutusta. Esim. rakkauslauluissa on samankaltaisia piirteitä kuin renessanssiajan trubaduurilauluissa. Unkarilaiset folkloristit ovat tehneet 1900-luvun alkupuolella ja vielä 1950-luvulla suuren työn kerätessään talteen ikivanhoja kansanlauluja.
   1970-luvulla kansanmusiikin ja kansantanssin innostus sai monet nuoret matkustamaan Transilvaniaan ja Moldaviaan hakemaan eksoottisia unkarilaisvaikutteita. Ja tätä Nicolae Ceauşescun Romaniassa katsottiin karsaasti. Csángókylät eristettiin ja kansatieteilijöiden asema vaikeutui.
   Csángójen tunnettuutta lisäsi 1900-luvun alussa ennen muuta unkarilainen säveltäjä Béla Bartók, joka ei tosin ehtinyt käydä varsinaisissa csángókylissä. Hän kiersi kyliä Csíkissä, missä hän kuunteli musiikkia ja sai runsaasti vaikutteita sävellyksiinsä. Hänet oli johdattanut csángómusiikin pariin tunnettu kansatieteilijä Pal Péter Domokos, joka oli kerran näyttänyt keräämäänsä materiaalia Bartókille.
   Patrioottinen Bartók oli kaupunkilainen, mutta ihastui nopeasti maaseutukylien uskomattoman rikkaaseen kansanmusiikkiin ja ammensi siitä, kuten toinen taituri Zoltán Kodály, aineksia omaan musiikkiinsa. Bartók oivalsi heti olevansa tekemisessä erittäin arvokkaan aineiston kanssa. Hän onnistui modernisoimaan eksoottisen kansanmusiikin ja välittämään siitä oleellisen oman musiikkinsa kautta laajalle kuulijakunnalle.

   Jo ensimmäisellä matkallaan Isohookana-Asunmaa yllättyi siitä, ettei kylissä juuri näe kauppoja. Ihmiset vaihtavat tavaroita. Joskus piharakennuksesta löytyi pieni puoti, jonka valikoimaan kuului lähinnä juomia ja tupakkaa.
   Maanviljelyllä ja karjanhoidolla toimeen tulevat csángót viljelevät vehnää, kauraa, ohraa, ruista ja hirssiä. Ruokapöydän vihannekset haetaan talojen kotipuutarhoista. Vuoristokylissä kasvatetaan perunaa, ja maissiakin. Csángót olivat muinoin kuuluisia hevosenkasvattajia, jotka elivät mielellään paimentolaisina. Lammaspaimenia näkee edelleen kylissä, ja hevonen on yhä varallisuuden mitta.

   Monet vanhat tavat ja tottumukset elävät. Esim. vehnän leikkaa aina nainen sirpillä. Miehet sitovat sen sitten lyhteeksi. Ja myös maissi korjataan käsin. Hunaja kerätään Pyhän Eliaan päivänä 20. heinäkuuta Szeret-jokilaaksossa ja 15. elokuuta Tatros-jokilaaksossa.
   Viinin valmistus on hvyin vanhaa perua ja viittaa Rooman vallan aikoihin. Rypäleet murskataan jaloilla polkemalla. Ja nykyisin kylissä tehdään paljon myös pálinkaa - lain mukaan vain omaan kotikäyttöön. Vähänkin isommassa kylässä on keskeiselle paikalle rakennettu tiilinen suorakaiteen muotoinen ikkunaton rakennus, yhteinen pálinkan valmistushuone.

   Pusztinassa Isohookana-Asunmaa osallistui markkinoille, jotka kesäaikaan järjestetään viikoittain. Tuolloin pysäköintialue - laaja kenttä - on täynnä hevoskärryjä. Kaikkea oli saatavilla taloustavaroista muotivöihin, eikä kyläläisillä tuntunut olevan mihinkään kiirettä.
   
   Vaikka kylien väliset etäisyydet eivät ole suuria, tuntuu matka kylästä toiseen pitkältä. Tiet ovat kurjassa kunnossa. Syrjäkyliin ei ole sadesäällä pääsyä. Äkkinäiset myrskyt saattavat kaataa puita teille ja katkaista vaatimattomankin liikenteen viikkokausiksi. Tällöin ruokaa joudutaan toimittamaan helikopterilla.

   Romanian Moldaviassa asuvista csángóista puhuttaessa esiin nousee lukuisia kysymyksiä. Kiistattomia vastauksia on vähemmän. Csángójen historiankirjoitus on puutteellinen. Suullista perimätietoa, legendoja ja balladeja on vastaavasti huomattavasti enemmän. Toisaalta csángójen menneisyys ja nykyisyys ovat yhä vahvasti sidoksissa myös päivän politiikkaan, mikä vaikuttaa myös historian tulkintoihin. Näyttää siltä, että csángójen historiallinen tietämys on varsin ohutta sekä monien tarinoiden ja legendojen värittämää.
   Kielellisesti csángót ovat läheistä sukua unkarilaisille ja näin ollen myös suomalaisten kielellinen sukukansa. Csángót jaetaan kielen perusteella kolmeen pääryhmään: lännen székelycsángóihin, Románvásárin maakunnassa asuviin pohjoiscsángóihin (joiden kieli on hyvin vanhanaikaista unkaria) sekä Bákón alueella asuviin eteläcsángóihin (joiden kieli on lähempänä székelyjen unkarin kieltä).
   Kieliasiantuntijoiden mukaan csángójen kieli ei erotu varsinaiseksi omaksi kielekseen, vaan on koostumus eräänlaisesta unkarin kielen murteiden ryhmästä tai varieteeteista - se on käytännössä vanha, 1800-luvun uudistuksia edeltänyt unkarin kieli monine paikallisine murteineen. Nykyunkarin kieli on csángóille puhdas kieli, heidän oma kielensä on vikoja täynnä. Unakrissa puolestaan csángóa pidetään kauniina arkaaisena muotona.

   Kun Isohookana-Asunmaa on kysynyt csángóilta näiden identiteetistä, nämä ovat katsoneet olevansa kielellisesti ja etnisesti oma kansansa. He arvelevat esi-isiensä asettuneen alueelle keskiajalla ja tulleen mieluummin lännestä kuin idästä.
   Romanialaiset puolestaan selittävät mielellään, että csángót ovat romanialaisia, jotka ovat Transilvaniassa ollessaan unkarilaistuneet. Tämä teoria voidaan kuitenkin kumota kielitieteellisesti, sillä csángójen kielessä on yhteisiä piirteitä keskiaikaisen unkarin kielen kanssa. Niitä löytyy niin kieliopista, sanastosta kuin ääntämisestäkin. Myös alueen vanhat paikannimet ovat unkarilaisperäisiä.

   Csángóilla oli jonkin aikaa (1946 - 1956) omakielisiä valtion kouluja. Sitten poliittinen ilmasto muuttui. kesällä 1954 koulut suljettiin ja myös unkarin kielen opetus loppui. Paikalliset virkamiehet sallivat omakieliset koulut vuoteen 1956. Sen jälkeen alkanut tietoinen romanialaistaminen jatkui vuonna 1965 valtaan nousseen Nicolae Ceauşescun kauden loppuun saakka ja ulottui Romaniassa kaikkiin vähemmistöihin.
   
   Romanian virkamiehet ovat suhtautuneet ynseästi csángóihin. Tietoinen syrjintä on monisatavuotista. Lisäksi myös unkarilaisten ja romanialaisten keskinäiset välit valtiollisella tasolla ovat olleet pitkään huonot, mikä on heijastunut csángójen kohteluun. Unkarilaiset eivät halua kontakteja romanialaisiin, jotka tämän takia syrjivät unkarilaisia.
   Mutta tämä ei päde csángókylissä. Siellä paikalliset tulevat keskenään hyvin toimeen kielellisistä eroista huolimatta. Viranomaisten keskuudessa asia muuttuu nopeasti toisenlaiseksi.
   Kun Isohookana-Asunmaa vieraili alueella 2000-luvun alussa, hän huomasi, ettei voimaan tulleesta uudesta kielilaista ollut juurikaan tiedotettu paikallisille. Laki antaisi teoriassa csángoille mahdollisuuden saada omakielistä opetusta.
   Kuitenkin maantieto ja historia ovat oppiaineita, jotka on lain mukaan aina opetettava vähemmistölle romanian kielellä. Näin varmistetaan, ettei csángójen oma menneisyyden tulkinta pääse kehittymään.

   Csángót perustivat lokakuussa 1990 kulttuurinsa edistämiseksi ja identiteettinsä lujittamiseksi yhdistyksen, Moldvai Csángómagyarok Szövetsége (MCsMSz), Asianomainen ministeriö ei kuitenkaan virallistanut yhdistystä.
   Järjestölle syntyi kyliin alaosastoja, ja myös nuorten yhdistys aloitti työnsä. Csángót halusivat saada myös poliittista tukea tavoitteilleen ja siksi csángó-yhdistys pyrki 1990-luvun puolivälissä liitännäisjäsenekssi Romaniassa toimineeseen unkarialisten demokraattiseen allianssipuolueeseen (RMDSz). Kovin läheisiä suhteita yhdistys ei kuitenkaan onnistunut solmimaan.

   ETYJin vuoden 1990 Kööpenhaminan kokouksen hyväksymässä loppuasiakirjassa mainitaan, että vähemmistön jäsenillä on oikeus prustaa omia opetus- ja kulttuurilaitoksia. Tällä estetään sulatusuuni-ilmiö. Vähemmsitöjen ei kuitenkaan sallita kirjoittaa oman menneisyytensä historian tulkintaa, koska se saattaisi lujittaa yhteisön asemaa ja antaa aineksia itsenäisen kansakunnan synnylle.
   Isohookana-Asunmaa painottaa, ettei kielioikeus voi jäädä vain oikeudeksi, lakipykälien kuolleeksi kirjaimeksi. Oikeus perustaa omia opetuksen ja kulttuurin alan laitoksia on vähemmistökansoille välttämätön, joskin ongelmia tuova asia. Kun koulutus on poliittinen oikeus, ei yksin kulttuurinen, vähemmistöjä koskeva koulutuspolitiikka on muuttunut monessa maassa herkästi puoluepolitiikaksi. Suomalais-ugrilaiset kansat kärsivät tästä Venäjällä, sillä heidän oman äidinkielensä opetus on useimmiten vajavaista ja sitä on käytännössä vaikea järjestää.
   Isohookana-Asunmaa pelkää, että ellei tilanteeseen löydetä ratkaisua, monet suomalais-ugrilaiset kielet kuolevat lähivuosina. Tämän kohtalon kokivat jo vuosisatoja sitten merjalaiset ja muromat. Vatjalaisia ja liivin kielen puhujia lienee enää kourallinen.
   Kielen myötä katoaa sitä puhunut kansa ja sen kulttuuri, kirjallisuus, kansanperinne, sukupolvelta toiselle siirtyneet tavat ja uskomukset. Jäljelle saattaa jäädä jokin irrallinen sanonta tai irrallinen sana, joiden syntykontekstin vain harva osaa selittää.

   Isohookana-Asunmaa oli saanut runsaasti haastattelutietoa, tehnyt omakohtaisia havaintoja ja solminut hyödyllisiä tuttavuuksia. Aineistoa oli niin paljon, että hän uskoi voivansa saada tulevan raporttiehdotuksensa komiteakäsittelyyn.
   Isohookana-Asunmaa taisteli parin vuoden ajan csángóraporttinsa puolesta. Välillä hän tunsi olevansa voimaton, kuin myrskyn kourissa. Romanialaiset parlamentaarikot eivät halunneet olla rakentavasti työssä mukana.
   Eräänä toukokuisena keskiviikkona vuonna 2001 Isohookana-Asunmaa istui istanbulilaisen loistohotellin konferenssisalissa. Hänellä oli outo tunne. Yhtäkkiä tuntui kuin hän olisi voittanut jotain.
   Istanbulin kokouksessa Isohookana-Asunmaa juoksi salissa eri maiden delegaatioiden välillä ja taivutteli kollegoja raportin taakse. Riittävän tuen puute varjosti raportin käsittelyä viimeisiin hettkiin saakka. Kun Isohookana-Asunmaa kuunteli väliin hyökkääviä, väliin vähätteleviä puheenvuoroja, hän kysyi itseltään, miksi hän oikein istui siinä ja puolusti raporttiaan. Miksi csángót ovat hänelle tärkeitä?
   Useiden puheenvuorojen jälkeen Euroopan neuvoston pysyvän komitean kokous oli vihdoin päättymäisillään. Esityslistan viimeinen asiakohta oli juuri hyväksytty. Puheenjohtaja kiitti Isohookana-Asunmaata ennen kuin päätti kokouksen. Läsnä oleva kokousväki antoi näyttävät aplodit. Seurasi kättelyjä ja onnitteluja. Vain pari romanialaista kollegaa pysyi pidättyväisenä ja seurasi etäämmällä, kun Isohookana-Asunmaa otti kiitoksia vastaan.
   Istanbulista Isohookana-Asunmaan ajatukset lensivät Romanian Moldaviaan, Itä-Karpaattien pikkukyliin, Szeretjoen laaksoon. Hän muisti ihmisten lämpimät halaukset, lujat kädenpuristukset, syvät toivon katseet kylissä. Hän muisti, että häneen luotettiin. Häneen asetettiin toivo, ettei unohtaisi kyliä Moldavian rehevillä kukkuloilla.
   Nyt Isohookana-Asunmaa uskaltaisi matkustaa sinne takaisin, hän oli täyttänyt csángóille antamansa lupauksen. Hänen mieleensä palautuivat kylien kirkassilmäiset, iloiset csángólapset. Jospa näille sittenkin vielä koittaisi päivä, jolloin he voivat laulaa omakielisiä laulujaan rauhassa, vailla pelkoa paikallisten viranomaisten mielivallasta ja uhkailusta.

   Romanialaisten oli kuitenkin vaikea taipua hyväksymään raportin suosituksia. He pelkäsivät äidinkielen opetuksella olevan lisätavoitteita: juurruttaa Unkarin historiaa ja unkarilaismielistä asennetta csángónuorisoon.
   Viranomaiset keksivät erilaisia esteitä ja sabotoivat opetusta. Vanhat keinot otettiin uusiokäyttöön. Kotietsinnät yleistyivät  Unkarista tulleita opettajia kehotettiin poistumaan maasta. Äidinkielen opetusta ei saatu alkamaan kouluissa edes vapaaehtoisena oppiaineena, ja kotinsa opetukseen luovuttaneille määrättiin sakkoja.
   Huhtikuussa 2003 Isohookana-Asunmaa sai tietää, että katolinen kirkko kielsi yhä csángója käyttämästä kirkossa äidinkieltään ja että papit kutsuivat yleisemminkin unkarin kieltä Saatanan kieleksi. Kun Jászvásárin arkkipiispaa Ion Robu haastateltiin Vatikaanin radioon, hän yritti aluksi kieltää jopa csángójen olemassaolon. Tämän jälkeen hän väitti, ettei messuja voitu pitää näiden kielellä, koska se ei ole kirjallinen kieli.

   Csángójen asemasta näytti syntyneen 2000-luvun alun Romaniassa vähän isompikin puheenaihe. Romanialaiset näkivät paljon vaivaa vakuuttaakseen eri yhteyksissä csángójen olevan romanialaisia. Heidän oli vaikea erottaa kansalaisuutta ja etnistä alkuperää toisistaan. Ja näin on yhä.
   Romanian viranomaiset saivat csángóraportin valmistumisen jälkeen tutkijat innostumaan csángóista. Alkoi seminaarien sarja. Niiden tarkoituksena oli sitoa csángót Romaniaan tieteellisten argumenttien avulla. Asia oli Romanialle tärkeä kansallisen itsetunnon ja yhtenäisyyden lujittamiseksi. He arvostelivat julkisesti, että csángójen kulttuurin tukeminen on pilattu nousevalla nationalismilla.
   Csángóraportin kirjoittaminen oli johtanut siihen, että Isohookana-Asunmaa sai vastaanottaa kritiikkiä niin romanialaisilta kuin unkarilaisilta, mutta csángót pitivät häntä yhä ystävänään. Myös romanialaisiin hän halusi pitää yhteyttä ja lupasi romanialaisille osallistua vastedeskin näidenkin tieteellisiin csángóseminaareihin.

   Kun Isohookana-Asunmaa kävi kesällä 2010 csángókylissä, hän totesi monen asian muuttuneen kymmenessä vuodessa. Tietotekniikan kehittyminen 2000-luvulla on ollut köyhille csángóille suureksi avuksi. Heidän yhdistyksellään on omat kotisivut, joista jokainen voi seurata kylien kulttuuritoimintaa.
   Vuonna 2004 kymmenessä kylässä annettiin csángóunkarin opetusta yhteensä kahdellekymmenelle yhdelle opetusryhmälle. Opetus laajeni samalla tanssin opetukseen, lauluun ja musiikkiin sekä perinteisiin käsitöihin.
   Romania tarkensi vuonna 2003 perustuslakiaan. Uuden perustuslain mukaan romanian kieli ei enää ollut ainoa opetuskieli kouluissa. Siten vähemmistökielten asema vahvistui.
   Unelma csángójen kirjakielestä saattaa toteutua. Csángóvanhukset ovat kaivaneet rohkeasti piiloista esiin vanhoja kirjoja, päiväkirjoja ja laulukirjoja. Romanialaisten väite, että kirjakieltä ei ole ollutkaan, on hajonnut palasiksi.

   Csángojen historiatietoisuus on elänyt suullisen perimätiedon varassa. Se on rikasta, mutta epäyhtenäistä. Csángót tarvitsevat kirjoitetun ja jäsennetyn historian: muistiinmerkittyjä yhteisiä tarinoita menneisyyden kokemuksista ja tapahtumista sekä elävän kirjakielen, joilla vahvistaa identiteettiään.
   Csángót kuuluvat kiistatta suomalais-ugrilaiseen kieliperheeseen, ainutlaatuiseen yhteisöön, joka hakee kehityksensä perustaa ja voimaa ennen muuta juuri kielestä, uskonnosta ja perinteestä. Kehittyvään etnofuturismiin, oman kulttuurinsa modernisointiin, myös csángóilla olisi mahdollisuutensa.
   Suomalais-ugrilaisilla ei ole yhteistä kieltä, mutta luja yhteisyyden tunne on. Siitä Isohookana-Asunmaa toivoo myös csángójen pääsevän osalliseksi.

   Tytti Isohookana-Asunmaa on paneutunut csángójen asiaan ja kirja Pieni tarina csángóista onkin hyvin empaattinen tietoteos. Paitsi että teos tuo tietoa nimenomaan csángóista, näiden historiasta ja kulttuurista, se on myös laajemmin pätevä kuvaus pienen etnisen ryhmän kamppailusta oman identiteettinsä säilyttämiseksi.

-----     -----     -----     -----     -----     -----     -----     -----     -----     -----

Sivun seuraava päivitys 3.2.

Mitä Talvivaaran kaivoksen liepeillä oikeastaan tapahtui? Kriisin ytimessä huhkinut ympäristöministeriön kansliapäällikkö Hannele Pokka kertoo oman näkemyksensä.

Kuukauden Keskustalainen
Hannele Pokka: Talvivaaran sisäpiirissä