Kuukauden Vaihtoehto

Puoluekokous2018 2 yläkuva iso 7.jpg
Keskusta.fi / Etelä-Häme / Suomeksi / Kirjat / Kuukauden Vaihtoehto

Kuukauden Vaihtoehto I
Jouko Martikainen: Idän tietäjät
Perussanoma 2016
89 sivua


Matteuksen evankeliumissa kerrotaan idän tietäjien saapuneen kumartamaan Betlehemissä syntynyttä Jeesus-lasta. Kertomus on tuttu, mutta jo vanhan kirkon raamatunselittäjät kysyivät, keitä idän tietäjät olivat ja mistä he tulivat. He myös pohtivat, mikä ja millainen tähti johdatti idän tietäjät perille. Näitä kysymyksiä selvittää professori Jouko Martikainen vanhan syyrialaisen perinteen pohjalta kirjasessaan Idän tietäjät.

   Latinalaisen lännen kirkko on pitänyt idän tietäjiä 900-luvun lopulta lähtien kuninkaina. Heidän nimensä sanotaan olleen Caspar, Melkior ja Baltasar. Varhaisin meille säilynyt tieto idän tietäjistä tulee kuitenkin Irlannista 600-luvun lopulta. Siellä nimet esiintyvät muodossa Melkio, Aspar ja Patisara. Ilmeisesti ne ovat peräisin kreikasta latinaan käännetystä, aiemmin Hippolytuksen 200-luvulla kirjoittamaksi otaksutusta Kronikasta, jonka tunnemme nimellä Excepta Latina Barbari (Katkelmia huonolla latinalla).
   Tämä uusi nimi juontuu siitä, että tuntematon Frankkien valtakunnan oppinut käänsi tekstin n. vuonna 750 kehnosti kreikasta latinaan ja teki muutoksia myös itse tekstin sisältöön. Latinalaisessa tekstissä kirjoitetaan idän tietäjistä eli maageista seuraavasti: "Maagien nimet olivat Bithisarea, Melichior ja Gathaspa."
   Gathaspa-nimi on tutkimuksissa yhdistetty varhaiskristillisessä apokryfitekstissä nimeltä Tuomaan teot mainittuun Gondofares-nimiseen kuninkaaseen. Hänen katsotaan perustaneen Kandaharin kaupungin nykyisessä Afganistanissa ja antaneen sille nimen Gundapharron. Idän tietäjistä Caspar on saattanut muokkautua tästä nimestä. Kahden muun nimen alkuperää ei toistaiseksi ole voitu selvittää.

   Idän tietäjät toivat Jeesus-lapselle kolme lahjaa: kultaa, suitsuketta ja mirhaa. Kultaa on aina arvostettu lahjoista kalleimpana, tosin Intiassa helmet ovat kultaa arvokkaampia.
   Suitsuketta on ikimuistoisista ajoista lähtien käytetty kautta maailman. Niinpä vanhan liiton temppelissä oli erityinen suitsutusalttari. Sen päältä toimitettiin suitsutusuhri kahdesti päivässä, aamulla ennen polttouhria ja illalla sen jälkeen. Suitsutuksen valmistamiseen tarvittava pihka tai hartsi saatiin tavallisesti Cistus-kasviheimon hajupihkasta.
   Kun Jaakobin poika Joosef myytiin orjaksi, karavaani, jolle tämä myytiin, kuljetti suitsukkeita, balsamia ja mirhaa. Kun sitten tuli veljien vuoro lähteä korkeaan arvoon nousseen Joosefin luokse Egyptiin, kehotti Jaakob heitä ottamaan mukaansa balsamia, hunajaa, suitsuketta ja mirhaa, pistaasipähkinöitä ja manteleita. Mirha - eli mirhami, kuten Tiernapojat laulavat - tarkoittaa Arabiassa ja Etiopiassa kasvavan mirhamipuun voimakkaasti tuoksuvaa pihkaa. Sitä sekoitettiin myös vanhan liiton pyhään öljyyn sekä käytettiin yleisesti tuoksuaineena ja suitsukkeena.
   Yleisesti katsotaan, että lahjojen lukumäärästä on päätelty, että myös niiden tuojia on ollut kolme. Myös armenialaisessa ja etiopialaisessa perinteessä tunnetaan kolme lahjantuojaa.

   Kriittinen raamatunselitys ei ole aina pitänyt historiallisesti luotettavana Matteuksen kertomusta idän tietäjien matkasta Jerusalemiin ja Betlehemiin, muista evankeliumeista kun ei ole löytynyt vahvistavia tietoja asiasta. Martikainen kuitenkin pitää kertomusta uskottavana.
   Se tiedetään, että Matteuksen evankeliumi on syntynyt Syyriassa. Näin ollen sen kirjoittajalla on voinut olla käytettävissä sellaista perimätietoa, joka saattoi säilyä vain sillä alueella, minkä läpi idän tietäjät olivat kulkeneet. Nimittäin, tulivat tietäjät sitten Persiasta tai Kaksoisvirranmaan eteläosasta, jotka molemmat olviat tuolloin Persian partilaishallitsijoiden vallassa, he kulkivat joko Syyrian aavikon poikki Palmyran tai pohjoisempaa reittiä Edessan kaupungin kautta. Kumpikin paikka on voinut toimia matkareitin välietappina ja näin ollen myös perimätiedon tallentajana.

   Matteuksen toisen luvun suomennoksen tietäjä on käännös kreikan kielen sanasta magos, joka on alkuperältään iranilainen. Myös latinankielinen Raamattu eli Vulgata käyttää kreikankielistä ilmaisua (magus).
   Magos-sanalla ei antiikin kirjallisuudessa ole yleispätevää ja tarkkaa sisältöä. Sen merkitys vaihtelee lähteen käyttämästä kielestä ja aikakaudesta riippuen. Kaksoisvirran maassa maagien nimeen liitettiin myös taikojen tekeminen ja noituuden ahrjoittaminen.
   Yleisimmin magos tarkoittaa Persian oman uskonnon eli zarahustralaisuuden oppineiden pappissäätyä. Sen edustajat muodostivat myös suurkuninkaan neuvoston. Maagit olivat kuuluisia siitä, että he olivat perehtyneet erityisesti tähdistä ennustamiseen eli astrologiaan sekä lääke- ja luonnontieteisiin.

   Syyrian kieli on seemiläisiin kieliin kuuluvan aramean pohjoismesopotamialainen murre. Se eroaa suhteellisen vähän Palestiinassa Jeesuksen aikana puhutusta aramean murteesta. Jo Uuden testamentin aikana ja sen jälkeen Jeesukseen uskovat käyttivät sitä niin Palestiinassa, Syyriassa kuin eteläisessä Kaksoisvirranmaassa jumalanpalveluksen ja kirjallisuutensa kielenä.
   Tuossa vaiheessa aramea oli ollut jo ainakin kahdeksansataa vuotta Lähi-idän diplomatian ja kaupan kansainvälisenä yleiskielenä. Sitä ymmärrettiin Intiasta aina Egeanmeren itärannalle ja vielä pitkälle Egyptistä länteen päin Afrikan pohjoisrannikolla. Islamin nousun jälkeen arabia syrjäytti sen vähitellen. Siksi syyrian kieli jäi Lähi-idän ja kristittyjen jumalanpalvelus- ja kirjallisuuden kieleksi aina meidän päiviimme saakka.
   Syyrian kielellä on kirjoitettu hyvin paljon kirjallisuutta. Hymnirunoutta lähes mittaamattomasti, Raamatun selitysteoksia, liturgisia tekstejä, uskonopillisia ja eri tieteenalojen tutkielmia sekä käännöksiä varsinkin kreikan kielestä. Myös meidän aikaamme saakka tästä jättimäisestä määrästä on säilynyt huomattavia määriä.

   Toisin kuin latinalaisen lännen perinne, syyrialaiset oppineet tuntevat nimeltä kaksitoista idän tietäjää. 1300-luvulla elänyt karmeliittamunkki Hildesheimin Johannes on ainoana Euroopassa välittänyt niistä tietoja. Hän kirjoitti vuonna 1364 Kolmen pyhän kuninkaan historian. Siihen antoi aiheen Kölniin Milanosta tuotujen näiden kuninkaiden pyhäinjäännösten tuomisen muistojuhla.
   Tutkimuksissa on ilmennyt, että Johannes on saanut tietonsa kahdestatoista tietäjästä Krysostonoksen kirjoittamaksi otaksutusta kommentaarista nimeltä Opus imperfectum in Matteum (Keskeneräinen selitysteos Matteuksen evankeliumiin). Se lienee laadittu Syyriassa ja palautuu siis samoihin lähteisiin, joita syyrialaiset raamatunselittäjät ovat käyttäneet 500-luvulta lähtien.
   Kyllä syyrialainenkin tulkintaperinne tuntee kolme lahjantuojakuningasta, mutta katsoo, että lukumäärä nojautuu kuvaperinteeseen.

   Jaakob Edessalainen eli vuosina 633 - 708 ja oli omana aikanaan koko kristikunnan oppinein mies. Hän on kääntänyt tai tarkistanut ja korjannut suuren määrän muiden kreikasta tekemiä käännöksiä. Sen lisäksi hän loi perustan syyrian kieliopin tutkimukselle ja kirjoitti runsaasti liturgisia tekstejä sekä laati myös muiden tieteenalojen teoksia.
   Jaakob ilmoittaa useisiin lähteisiin tietonsa pohjaten, että tietäjät eli maagit tulivat Persiasta.

   Jaakobin mainitsema Seemin poika on jakeesta 1 Moos 10 : 22 tuttu Elam. Hänen nimeään kantava Elamin valtakunta tunnetaan jo neljänneltä esikristilliseltä vuosituhannelta. Se sijaitsi Tigris-virran itärannalla pohjoiseen Persianlahden pohjukasta. Kreikkalaiset kutsuivat sitä nimellä Elymais tai Susiana. Sen pääkaupunki Susa mainitaan myös Danielin kirjassa.
   Elam eli Susiana oli Persian valtakunnan kukoistavinta aluetta. Siellä oli etenkin tekstiiliteollisuutta. Silkkitien kauppa kulki merkittäviltä osin juuri sen alueen kautta. Vuosisatojen kuluessa Kaksoisvirranmaahan ja muihin silloisen Persian valtakunnan osiin pakolla tuotujen ja sinne muutoin muuttaneiden juutalaisten sekä Persian oman uskonnon, zarahustralaisuuden, välillä on ollut vuorovaikutusta.
   Jaakob välittää siis tiedon siitä, että Matteuksen mainitsemat maagit tulivat juuri Susianasta ja olivat siellä tunnettuja miehiä. Hän ei kuitenkaan ilmoita lähteitään, joita hän pitää erinomaisina.
   Jaakob ei ole ainoa syyrialaisoppinut, joka on välittänyt jälkipolville tiedon kahdestatoista idän tietäjästä. Hänen ohellaan Moses bar Kefa, Teodor bar Salibi ja Salomon Basralainen käyttävät samaa perinneainesta. Heiltä saamme myös tietää Jaakobin käyttämät lähteet.
   Noista lähteistä syyrialaiset käyttävät nimitystä Zarahustran testamentit. Niistä käytetään myös nimeä Maagien ilmestys.

   Maagien ilmestyksen alkuperää ei tiedetä varmasti. Näyttää kuitnekin ilmeiseltä, että teksti on sidoksissa Setin nimeen liittyviin lukuisiin apokryfisiin teksteihin. Niiden tutkimus on kuitenkin vasta alkanut.
   On ilmeistä, että tekstissä on kyse kahden uskonnon välisestä vuorovaikutusksesta. Vanhan testamentin maailmasta on tullut aineksia ja virikkeitä, joita zarahustralaisuuden oppineet ovat omaksuneet ja työstäneet oman uskontonsa mukaisesti. Vastaavasti niin juutalaiset kuin kristitytkin ovat puolestaan työstäneet näiltä saamiaan vaikutteita oman uskonymmärryksensä mukaisesti.
   
   Merkittävimmän panoksen kahdentoista tietäjän nimilistan tutkimiseen on Martikaisen mukaan antanut saksalainen Marburgin yliopiston professori Ferdinand Justi, joka on analysoinut huolellisesti kaikki 12 nimeä vuonna 1896 ilmestyneessä teoksessaan nimeltään Iranisches Namenbuch.
   Seuraavassa nämä kaksitoista idän tietäjää, peräisin Mooses bar Kefan nimilistasta.
   1. Hudundad Artabanpoika, tunnetaan myös muodossa Zarwand Artabanpoika.
   2. Zarwand Varzvadinpoika.
   3. Hormizd Sanatrusinpoika.
   4. Gusnasp Gundafarin poika.
   5. Arsak Mihrukinpoika. Justi otaksuu, että henkilö on georgialaista Nebrothiden hallitsijasukua, hallitsijanimeltään Arsak II. Armenialaiset kutsuvat Arsakia nimellä Arbak. Mihruk on syyriaksi kirjoitettuna samanlainen kuin Arsakin isän Mirwan II´n nimi.
   6. Ariho/ Akhriho Kustronpoika, tosin Justi antaa nimelle muodon Ariho Khesronpoika. Khesro puolestaan on muokkautunut nimestä Husravanh.
   7. Artakhsast Hulitinpoika. Justin mukaan Artakhsast Kholitinpoika.
   8. Estanbozan Shisronpoika. Justin mukaan nimen oikea muoto on joko Astanbozan Sisrawan tai Khasrawan poika.
   9. Mihduk Huwahminpoika. Justinin mukaan Mihruk.
   10. Ahshajarsh Snibanpoika.
   11. Sardanah Baladaninpoika.
   12. Merodak Bilinpoika.
   Yhdeksän ensimmäistä ovat Justin mukaan partilaisia ruhtinaita.

   Joulukuusen latvassa on tähti. Se kertoo siitä tähdestä, joka johti idän tietäjät Betlehemiin kumartamaan Jeesus-lasta.
   Tällä tähdellä on pitkä historia. Sen alussa on Jaakobin tähti, josta Bileam ennusti (4 Moos 24 : 17): "Tähti nousee Jaakobista, ja valtikka kohoaa Israelista."
   Bileamin ennustus Jaakobin tähdestä on epäilemättä synnyttänyt ja vahvistanut Messiaan odotusta etenkin pakkosiirtolaisuudessa eläneiden juutalaisten keskuudessa. Kun Kyyros vuonna 538 eaa antoi heille luvan palata takaisin, alkoi heitä vähitellen muuttaa Luvattuun maahan Babyloniasta ja muualta laajan Persian imperiumin alueelta. Muuttoliike jatkui eri vaiheissa seuraavien vuosisatojen aikana.
   Paluumuuttajat asuttivat ja perustivat uusia pikkukaupunkeja ja kyliä. Jaakobin nousevaa tähteä koskevan ennustuksen erityinen merkitys tulee selville myös siinä, että he antoivat uudelle kotikaupungilleen tai kylälle nimen Tähti (hepreaksi ja arameaksi Kokhaba). Tähti-nimisiä kaupunkeja ja kyliä on eri lähteiden mukaan ollut ainakin viisi Galilean järven eli Genesaretin länsipuolisella eli Basanin alueella, Jordaniin virtaavan Jarmuk-joen yläjuoksulla ja Damaskon eteläpuolella.

   Herodes tapasi idän tietäjät Jerusalemissa. Korkea-arvoinen valtuuskunta idän tietäjiä eli maageja Persiasta oli jo sellaisenaan sensaatio. Mutta vielä suuremman kuohunnan aiheutti heidän kysymyksensä juutalaisten kuninkaasta.
   Idän tietäjät eivät olisi voineet tehdä tilanteeseen huonommin sopivaa kysymystä. Vähän aiemmin Herodes oli vallanperimysjuonittelujen takia antanut teloituttaa kaksi omaa poikaansa. Koko hänen hovinsa ooi täynnä pelkoa, huhuja, juonittelua, keksinäistä kyräilyä ja panettelua.
   Tietäjien kysymys huolestutti luonnollisesti erityisesti Herodesta itseään.  Ensin hän tutustui tietäjiin laajemman osanottajakunnan ollessa paikalla. Myöhemmin hän kutsui nämä salaisesti yksityisaudienssille ja kyseli siinä juurta jaksain kaikkea sitä, mikä liittyi enteellisen tähden ilmestymiseen. Sitä ennen Herodes oli jo saanut ylipapeilta ja kirjanoppineilta selvityksen ennustusten mukaisesta Messiaan syntymäpaikasta.
   Idän tietäjät jatkoivat matkaansa. He seurasivat tähteä. Kun tähti tuli sen paikan yläpuolelle, missä lapsi oli, se pysähtyi siihen.

   200-luvulla eläneen Origeneen mukaan tähti oli pyrstötähti. On luultavaa, että Origeneen käsitykseen tässä on vaikuttanut alkuvuodesta 218 näyttäytynyt kirkasvaloinen Halleyn komeetta. Origenes nojautuu antiikin tähtitieteilijän, stoalaisen filosofin Khairemonin teokseen Komeetoista, missä tekijä kertoo pyrstötähtien ilmestyessä esiintyneen myös onnellisia tapahtumia, vaikka komeettaa pidettiinkin antiikissa yleisesti enteenä jostain vakavasta. Siksi sen ilmestyminen ei ehkä sovi erityisen hyvin ilmoittamaan ihannehallitsijan syntymästä.
   Kiinalaisissa lähteissä on tosin maininta pyrstötähdestä vuoden 5 eaa maalis-huhtikuussa Kauriin tähdistön Alfan ja Betan läheisyydessä. Siitä todetaan, että se oli näkyvissä 70 päivää. Lähde ei kuitenkaan kerro tarkemmin komeetan kirkkaudesta, sen vaihteluista tai kulkureitistä. Tämä tieto on luonut edellytyksiä omana aikanamme esitetylle otaksumalle, että kyseessä olisi ollut komeetta, tai ehkä supernova eli räjähtänyt tähti, tai nova eli uuden tähden syntyminen. Tosin tämän mahdollisuuden kiinalaiset asiantuntijat ovat kiistäneet alkuperäislähdettä koskevien selvitystensä pohjalta.

   Betlehemin tähteä koskevissa moderneissa tutkimuksissa ja tulkinnoissa on noussut vahvasti esille palneettojen konjunktio eli yhteen osuminen. Periaatteena tämä varmaankin on jokaiselle lukijalle selvä, mutta on eräs yksityiskohta, joka kannattaa tässä yhteydessä erikseen mainita.
   Me Maan pinnalla tarkastelemme muita planeettoja vähän kuin katsoisimme 30 km/s kiitävästä junasta vierellämme kiitäviä toisia junia. Jupiter kulkee 13 km/s ja Saturnus 9,6 km/s. Kun me pyyhällämme niiden ohi, meistä näyttää siltä kuin ne kääntyisivätkin suunnastaan. Tätä ongelmaa antiikin tähtitieteilijät pohtivat uutterasti löytämättä siihen luonnollista selitystä. He päätyivät siihen, että taivaankappaleet pysähtyivät paikoilleen ja näyttivät tekevän silmukoita radallaan.

   Itävaltalainen tähtitieteen professori Konradin Ferrari d´Occhieppo esitti teoriansa Jupiterin ja Saturnuksen kohtaamisesta ensimmäisen kerran Itävallan tiedeakatemian istunnossa vuonna 1965. Siinä hän toteaa, että babylonialaisilla tähtitieteilijöillä oli tietoja Jupiterin ja Saturnuksen konjunktiosta vuonna 6 eaa.   
   Antiikin teorioiden mukaan kaikki, mitä maan päällä tapahtui, oli sananmukaisesti kirjoitettu ensin tähtiin. Juutalaisilla oli käsitys, että heillä oli erityinen suhde Saturnukseen. Kalojen tähtikuvio oli sidoksissa siihen, mitä Palestiinassa tapahtui.
   d´Occhieppo pitää selvänä, että Babylonian tähtitieteilijät tiesivät, että Jupiterin ja Saturnuksen kohtaaminen samanlaisena kuin vuonna 6 eaa oli tapahtunut edellisen kerran 854 vuotta aiemmin ja tulisi toistumaan seuraavan kerran vasta 854 vuoden kuluttua. Näin ollen heillä oli vahvat syyt odottaa sitä, että tähän konjuktioon liittyisi vuosituhannen tärkein tapahtuma eli Messiaan syntymä.
   d´Occhieppo toteaa, että nuolenpäätauluista käy ilmi, että idän tietäjät ovat havainneet maaliskuun puolivälissä vuonna 6 eaa, että Jupiter, tähtimaailman hallitsija, oli lähetymässä Saturnusta, juutalaisten tähteä Kalojen tähtikuviossa. He pystyivät laskemaan, että niiden kohtaaminen tulisi tapahtumaan saman vuoden marraskuun puolen välin tienoilla. Sen lisäksi he tiesivät, että kumpikin planeetta tulisi ilmaantumaan yhdessä iltataivaalle syyskuun puolivälissä. Silloin idän tietäjät sonnustautuisivat matkalle, ollakseen paikalla, kun tähtien kohtaaminen tapahtuisi Palestiinassa.

   Kun tietäjät lähtivät Jerusalemista kohti Betlehemiä, heillä oli patikoitavanaan kahden-kolmen tunnin matka. Kun he olivat perillä, illan hämäryys oli muuttumassa nopeasti yöksi. Heitä kohtasi yllätys, jota he eivät d´Occhiepon mukaan olleet voineet etukäteen laskea.
   Tietäjiä vastaan tuli aluksi hento, reunoiltaan rajautumaton valokiila etelä-lounaan suunnalta. Se oli eläinradan valo. Jupiterista, joka oli lähinnä valokiilan kärkeä, näytti lähtevän valokiila, joka leveni alaspäin ja tuli aina vain kirkkaammaksi. Valokiila valaisi tien varren kukkuloita ja muutamia kaupungin tasakattoisia taloja. Pimeyden laskeutumisen jälkeen kahden tunnin ajan ennen myöhäistä Kuun nousemista pysyi valokiilan akseli samassa paikassa horisontissa ja valaisi samalla pienen osan Betlehemin taloista, lopuksi ehkä vain yhden ainoan talon.
   Näytti siltä kuin tähti olisi pysähtynyt paikoilleen sen paikan yläpuolelle, missä lapsi oli.

   d´Occhieppo oli nähnyt omin silmin rinnakkaisen ilmiön Bretangnen kukkuloilta tammikuussa 1941. Silloin valokiila oli valaissut hänen asemapaikkansa läheisyydessä olleen kylän. Asiantuntijana hänelle selvisi, mistä oli kysymys.
   Tämän kokemuksen innostamana d´Occhieppo ryhtyi tutkimaan Matteuksen evankeliumin kertomusta itämaan tietäjien matkasta Betlehemiin.

   Jouko Martikaisen kirjanen Idän tietäjät antaa lukijalle tiivistetyssä muodossa huomattavan määrän tietoa aiheeseen liittyvistä tutkimuksista. Paitsi itse asia, myös kaikki oleellinen aiheen ympäriltä on otettu mukaan muodostamaan laajempaa kokonaiskuvaa. Helppolukuinen ja yleistajuinen teos, joka etenee kuin salapoliisitarina.

-----     -----     -----     -----     -----     -----     -----     -----     -----     -----

Kuukauden Vaihtoehto II
Antti Marjanen ja Ismo Dunderberg: Juudaksen evankeliumi
WSOY 2006
120 sivua


Pariisissa vuonna 2004 pidetyssä koptinkielen tutkijoiden kansainvälisessä kokouksessa sveitsiläinen professori Rodolphe Kasser piti esitelmän aiemmin julkaisemattomasta käsikirjoituksesta, jonka parissa hän oli työskennellyt. Käsikirjoitus sisälsi neljä tekstiä, joista yhden mainitseminen sähköisti välittömästi tunnelman. Tekstin olemassaolosta oli kyllä tiedetty jo pitkään, jo Lyonin piispa Irenaeus oli tekstin maininnut ja kuvannut lyhyesti sen sisältöä180-luvulla julkaisemassaan teoksessa Harhaoppeja vastaan. Mutta itse teksti tuli päivänvaloon vasta nyt, 2000-luvulla.
   Teksti oli löytynyt jo aiemmin, ja oli ollut myynnissä jo 1980-luvun alussa. Korkean hinnan vuoksi kauppoja ei kuitenkaan syntynyt minkään asiantuntijatahon kanssa. Lopulta tekstin oli ostanut antiikkikauppias, joka sitten ryhtyi etsimään henkilöä, joka voisi ottaa vastuulleen pahasti vaurioituneen tekstin konservointi- ja julkaisutyön. Vuonna 2001 Kasser aloitti työnsä konservaattori Florence Dabren kanssa.
   Pariisin kokouksen jälkeen perustettiin komitea, johon otettiin Kasserin ja Dabren lisäksi joukko amerikkalaisia ja saksalaisia alan tutkijoita. Mukaan tuli myös amerikkalainen tiedelehti National Geographic, joka tuki konservointityötä taloudellisesti sekä hankki samalla itselleen yksinoikeuden käsikirjoituksesta tehtävään tekstieditioon ja englanninkieliseen käännökseen.
   Keväällä 2006 työ oli valmis ja oli tulosten julkistamisen aika. Julkisuuteen tuotiin Juudaksen evankeliumi.

   Akatemiatutkija Antti Marjanen ja professori Ismo Dunderberg ovat tutustuneet tekstiin ja julkaisseet aiheesta kirjan Juudaksen evankeliumi. Kirjassa julkaistaan alkuperäistekstin  käännös ja käsitellään olosuhteita, joissa teksti on kirjoitettu.

   Juudaksen evankeliumissa Juudas kuvataan hyvin eri tavalla kuin Uuden testamentin evankeliumeissa. Kirjoittajien mukaan evankeliumi ei kuitenkaan tuo lisävalaistusta Jeesuksen viimeisten päivien tapahtumakulkuun eikä myöskään anna uutta tietoa Juudaksesta historiallisena henkilönä.
   Kirjoittajat pitävät täysin mahdollisena, että Jeesus olisi joissain tilanteissa keskustellut Juudaksen kanssa kahden kesken. Juudaksen evankeliumia ei kuitenkaan voi pitää pöytäkirjana tällaisista keskusteluista. Kaikki tekstin parissa työskennelleet asiantuntijat ovat sitä mieltä, että kyse on 100-luvulla kirjoitetusta gnostilaista kristinuskon tulkintaa edustavasta tekstistä. Koptin kielellä säilyneiden gnostilaisten tekstien joukossa on useita vastaavanlaisia dialogievankeliumeja, joissa Jeesus käy keskusteluja joko tietyn oppilaansa tai opetuslapsijoukon kanssa.
   Juudaksen evankeliumi ei olekaan merkittävä teksti siksi, että se paljastaisi, millainen hahmo Juudas todella oli, mitä todella teki tai millaisista syistä toimi. Teksti on merkittävä siksi, että se antaa uutta ensi käden tietoa kristinuskon historiassa tappiolle jääneestä gnostilaisesta kristinuskosta.

   Gnostilaisuuden erityispiirre oli oletus kahdesta jumalasta. Gnostilaiset ajattelivat, ettei maailmaa luonut korkein Jumala. Maailman luonut jumala ei tuntenut todellista Jumalaa ja teki maailman tietämättömyyden vallassa.
   Toinen gnostilaisuuden tunnuspiirre on ajatus, että ihmisen sisällä asuu jumalallinen henki, joka yhdistää hänet korkeimpaan Jumalaan. Ihminen on unohtanut tämän hengen, mutta se herää unohduksen unestaan, kun tosi Jumalan maailmasta tuleva ilmoittaja tuo ihmiselle tiedon tämän jumalallisesta alkuperästä.
   Kun tosi Jumalan valtakunta on syntynyt, sen reuna-alueella alkaa kehityskulku, joka johtaa näkyvän maailman luomiseen. Tavallisin gnostilaisissa luomismyyteissä annettu selitys maailman synnylle on, että yksi ikuisista olennoista, Viisaus, ryhtyy luomaan omin päin, ilman jumalallisen puolisonsa tai kaikkeuden Isän suostumusta, ja tuloksena on epätäydellinen jumalolento, alempi luojajumala.

   Koska gnostilaiset kristityt esittivät omana aikanaan poikkeavan näkemyksen maailman synnystä, monet heidän kirjoittamistaan teksteistä käsittelevät juuri tätä aihetta. Monet Juudaksen evankeliumin piirteet tulevat ymmärrettäviksi tätä taustaa vasten.
   Juudaksen kerrotaan oivaltaneen, että Jeesus "on peräisin kuolemattoman Barbelon ikuisesta valtakunnasta". Barbelo on muissakin gnostilaisissa teksteissä mainittu jumalallinen henki, jonka aloitteesta syntyi tosi Jumalan maailma ja siihen kuuluvat ikuiset olennot tai valtakunnat.

   Viisauden lankeemusta ei Juudaksen evankeliumissa mainita, mutta muuten tekstin sisältämä myytti on samanlainen kuin muissa gnostilaisissa teksteissä.
   Alussa esitetään lyhyt yhteenveto Jeesuksen toiminnasta maan päällä. Tässä yhteydessä mainitaan ihmeet sekä se, kuinka Jeesus kutsui itselleen oppilaita ja keskusteli näiden kanssa. Tämän jälkeen alkaa varsinainen kertomus.

   Jeesus tapaa oppilaansa aterioimasta ja nauraa näiden tavalle esittää kiitosrukous leivästä. Tapa on osoitus siitä, että oppilaat noudattavat alemman jumalan määräystä. Ainoastaan Juudas ymmärtää, kuka Jeesus todella on. Hän ymmärtää, että Jeesus on peräisin tosi Jumalan maailmasta. Tämän jälkeen Jeesus kutsuu Juudaksen erilleen ja paljastaa lyhyesti tämän kohtalon.
   Seuraavana päivänä keskustelu kääntyy "pyhään sukukuntaan", jonne Jeesus oli edellisenä päivänä mennyt. Jeesus korostaa, että tämä sukukunta on inhimillisen käsityskyvyn ulottumattomissa.
   Kolmas kohtaus tapahtuu "eräänä päivänä". Oppilaat kertovat näkemänsä näyn ja Jeesus tulkitsee sen heille. Näyssä ihmiset uhraavat ja ovat homoseksuaalisissa suhteissa. Jeesus selittää näyn paljastavan pahat teot, joita myöhempien sukupolvien kristityt Jeesuksen nimissä ja hänen oppilaidensa hyväksyminä tekevät.
   Neljäs kohtaus alkaa Juudaksen näyllä, missä muut oppilaat vainoavat Juudasta ja aikovat kivittää hänet. Paetessaan juudas saapuu paikkaan, jonka Jeesus selittää olevan varattu pyhille ihmisille. Jeesus jatkaa ennustustaan: Juudas kirotaan, mutta tästä tulee toisten hallitsija.
   Tämän jälkeen Jeesus ottaa Juudaksen muista erilleen ja aloittaa pitkän opetusjakson, jonka sisältönä on maailman synty. Aluksi kuvataan jumalallisen maailman synty, sitten tuonelan hallitsijoiden luominen. Yksi näistä hallitsijoista, Saklas, luo ensimmäiset ihmiset.
   Keskustelun loppuosassa Jeesus paljastaa, että Juudas "uhraa ihmisen, joka pitää minua sisällään". Opetusjakso päättyy Jeesuksen sanoihin, että hän on kertonut Juudakselle kaiken. Tämän jälkeen kerrotaan, kuinka Juudas nousee kirkkaaseen pilveen. Teksti on sen verran kärsinyt, ettei yksityiskohdan merkitys käy ilmi.
   Kertomus päättyy kuvaukseen siitä, kuinka kirjanoppineet tulevat Juudaksen luokse sekä kuinka tämä lupaa maksua vastaan luovuttaa Jeesuksen heidän käsiinsä.

   Kristillisessä perinteessä Juudas Iskariot kilpailee suurimman roiston ja syntisen kyseenalaisesta kunniasta. Esim. Danten Jumalallisessa näytelmässä Juudas löytyy helvetin alimmasta osasta, missä Lucifer itse ahmii Juudasta tämän pää edellä.
   Usein ajatellaan, että Danten luonnehdinta on vain luonteva jatko sille, mitä tiedämme Juudaksesta. Mutta onko asia oikeasti näin? Mitä me oikeastaan tarkalleen ottaen tiedämme Juudas Iskariotista?

   Lisänimestä Iskariot on esitetty monenlaisia tulkintoja. Todennäköisimpänä kirjoittajat pitävät viittausta kotipaikkaan. Is on luultavasti toisinto heprean miestä tarkoittavasta sanasta, loppuosa kariot tarkoittaa paikkaa, mistä ajateltiin Juudaksen olevan kotoisin.
   Varteenotettavin selitysehdotus kirjoittajien mielestä on tulkita is-kariot Vanhan testamentin selittävistä arameankielisistä käännöksistä tutun ilmaisun "kaupungin miehet" yksikkömuodoksi. Näin nimi tarkoittaa yksinkertaisesti kaupunkilaista, eli miestä, joka on kotoisin Israelin merkittävimmästä kaupungista Jerusalemista.
   
   Juudaksen henkilöhistorian kannalta lähtökohtana on pidettävä varhaisinta Juudaksen mainitsevaa evankeliumia eli Markuksen evankeliumia. Tässä evankeliumissa Jeesuksen oppilaspiiriin kuulumisen ja lisänimen lisäksi ainoa kerrottu yksityiskohta on, että Juudas luovutti Jeesuksen juutalaisten johtajien käsiin. Mutta mitä luovuttamisella sitten tässä kohden tarkalleen ottaen tarkoitetaan?
   Kreikankielinen verbi paradidonai tarkoittaa sanatarkasti antamista eteenpäin. Tarkka merkitys ja syy on pääteltävä tekstiyhteydestä.
   Teon varsinaista motiivia ei selitetä yksiselitteisesti yhdessäkään kohdassa, missä verbiä käytetään. Ylipapit kyllä lupasivat antaa Juudakselle rahaa - mutta eivät suinkaan tämän omasta pyynnöstä, kuten myöhemmin julkistetun Matteuksen evankeliumin mukaan tapahtui. Eikä Markuksen evankeliumi mainitse myöskään Luukaksen evankeliumin esittämää Juudaksen ja juutalaisten uskonnollisten keskinäistä sopimusta. Eikä Markuksen evankeliumissa myöskään missään kohden todeta ylipappien pitäneen kiinni lupauksestaan.
   Markuksen todistuksen perusteella jää siis avoimeksi, oliko kyse rahasta tehdystä kavalluksesta, vai syntyikö kuva vasta myöhempien tulkitsijoiden toimesta.

   Jos onkin niin, ettei rahalla sittenkään ollut tekemistä asian kanssa, mitä muita motiiveja Juudaksella olisi voinut olla?
   On ehdotettu, että Juudas olisi käsittänyt Jeesuksen puheiden tarkoittavan konkreettista kapinaa roomalaisia vastaan. Kun Juudas aikanaan olisi käsittänyt, ettei tästä ollutkaan kyse, hän olisi pettyneenä antanut jeesuksen ilmi.
   No, tämä ei kirjoittajien mielestä ole erityisen uskottava selitys. Olisi ollut niin paljon helpompaa vain lähteä. Ilmiantaminen ei olisi mitenkään palvellut Juudaksen omaa poliittista ohjelmaa, se olisi pikemminkin edesauttanut vallitsevien olojen vahvistumista.
   Entä olisiko Juudas voinut toimia pakotettuna? Kirjoittajat pitävät todennäköisenä, että siinä tapauksessa tämä olisi tullut muiden opetuslasten tietoon, joten tämäkään ei ole erityisen uskottava selitys.
   Jos kyse ei ollut siitä, että Juudas toimi palkkion toivossa, kirjoittajat löytävät ainoastaan yhden uskottavan vaihtoehdon. Ehkä Juudas kuvitteli, että luovuttamalla Jeesuksen vastustajien haltuun hän saisi painostettua opettajansa sellaiseen poliittiiseen tai uskonnolliseen toimintaan, mihin hän uskoi tämän pakon edessä kykenevän.

   Paavali viittaa perimätietoon mainitessaan, kuinka Jeesus "luovutettiin". Kannattaa huomata passiivimuoto. Juudasta ei mainita.
   Noiden kohtien perusteella tuntuu ilmeiseltä, ettei Paavali tiennyt perimätiedosta, minkä mukaan Juudas oli kavaltaja. Kirjoittajien mukaan tämä vahvistaa sitä vaikutelmaa, että käsitys Juudaksesta rahanahneena kavaltajana syntyi vasta Paavalin ja ehkä jopa Markuksenkin jälkeen, ja että Juudaksella oli muunlaiset vaikuttimet.

   Evankelistoista vain Johannes mainitsee Juudaksen olleen Jeesuksen oppilaspiirin taloudenhoitaja. Johanneskaan ei kuitenkaan viittaa rahaan kavalluksen motiivina. Hän kertoo vain, kuinka Juudas johdatti vangitsijat puutarhaan, missä Jeesus otettiin kiinni. Ilmiantopalkkiota ei mainita, eikä Juudaksen vaiheista Jeesuksen vangitsemisen jälkeen kerrota.

   Koska Markus ja Johannes vaikenevat Juudaksen myöhemmistä vaiheista, kirjoittajat pitävät lähes varmana, etteivät Matteuksen ja Luukaksen kuvaukset perustu historiallisesti luotettavaan perimätietoon. Ja tätä käsitystä vielä vahvistavat Matteuksen ja Luukaksen keskenään ristiriitaiset kuvaukset Juudaksen myöhemmistä vaiheista, mistä voi päätellä niiden syntyneen eri tahoilla.
   Matteuksen mukaan Jeesuksen tuomitseminen kuolemaan olisi synnyttänyt Juudaksessa sellaisen katumuksen, ettei tämä voinut muuta kuin palauttaa kavalluksestaan saamansa palkkion ja hirttäytyä (Matt. 27 : 3 - 5). Sen sijaan Luukkaan mukaan Juudaksen kuolema näyttää johtuvan tapaturmaisesta rotkoon putoamisesta (Ap.t. 1 : 18).

   Juudaksen evankeliumissa esiintyvä ajatus, että Jeesus nosti yhden oppilaistaan erityisasemaan ja paljasti tälle salaista tietoa, ei sinänsä ole poikkeuksellinen piirre varhaiskristillisessä kirjallisuudessa. Monet tuolta ajalta peräisin olevat tekstit on kirjoitettu jonkun Jeesuksen erityisen läheisen seuraajan nimissä tai ne kuvaavat oppilaan saamaa salaista ilmoitusta Jeesuksesta. Näiden tekstien kirjoittajat hakivat tällä tavoin lisäuskottavuutta uusille teksteille, joihin lukijoiden arveltiin suhtautuvan epäillen.
   Itse asiassa, tällainen kehitys näkyy jo Uudessa testamentissa. Johanneksen evankeliumissa, joka yleisen käsityksen mukaan on myöhäisin Uuden testamentin evankeliumeista, esitellään "opetuslapsi, jota Jeesus rakasti".
   Tämä opetuslapsi on monessa suhteessa erityisasemassa Jeesuksen oppilaiden joukossa. Lopulta lempioppilaan paljastetaan olevan Johanneksen evankeliumin kirjoittaja, jonka todistuksen luotettavuuden takaa joukko muita Jeesuksen seuraajia.

   Eri kristilliset ryhmät alkoivat käyttää Jeesuksen oppilaita omien kirjoitustensa takaajina ensimmäisen ja toisen vuosisadan vaihteessa. Varhaisimpia tekstejä, joissa tämä kehitys näkyy, ovat Johanneksen evankeliumi ja Tuomaan evankeliumi. Tämän jälkeen Jeesuksen yksittäisiä oppilaita alettiin nostaa esiin eri yhteyksissä.
   Näiden lisäksi alettiin kirjoittaa ns. akta-kirjallisuutta eli kuvauksia yksittäisten apostolien teoista. Tässä vaiheessa nimikkokirjansa saivat mm. Andreas, Filippus, Johannes, Pietari, Tuomas sekä Paavali ja Tekla.
   Tällaiset kuvaukset eivät anna historiallisesti luotettavaa tietoa Jeesuksen ja hänen oppilaspiirinsä elämästä ensimmäisellä vosisadalla. Niissä esitellään myöhempien aikojen kysymyksiä ja käsityksiä, mutta ne sijoitetaan ensimmäisen vuosisadan kristillisten merkkihenkilöiden elämäntilanteisiin, jotta niille saadaan enemmän painokkuutta.
   Itse asiassa, myöskään Johanneksen evankeliumin kuvaamien tapahtumien todenperäisyys ei ole aivan kiistaton. Nimittäin, Johannesta ei mainita muissa Uuden testamentin evankeliumeissa niiden tapahtumien yhteydessä, missä tämä Johanneksen evankeliumin mukaan oli läsnä.

   Juudaksen evankeliumissa ei kirjoittajien mukaan ole poikkeuksellista se, millaiseksi Juudaksen rooli kuvataan, vaan se, että juuri hänet on sovitettu Jeesuksen lähimmän oppilaan rooliin. Miksi juuri hänet valittiin tässä tekstissä salatun totuuden vastaanottajaksi?
   Uuden testamentin kuvaukset saattoivat tuntua jo varhaiskristillisten lukijoiden mielestä liian yksipuolisilta ja armottomilta, mutta Juudaksen tarinaan liittyvä tyytymättömyys ei kuitenkaan liene yksinään riittävä selitys kokonaan uuden ja toisenlaisen evankeliumin kirjoittamiselle. Juudaksen nostaminen on epäilemättä yhteydessä tekstin sisältöön yleisemminkin. Nimittäin, Juudaksen evankeliumissa ei pelkästään paikata Juudaksen mainetta, vaan myös suhtaudutaan kriittisesti muihin apostoleihin. Tähän protestihenkeen sopii varsin hyvin, että kirjoittaja teki antisankari Juudaksesta kertomuksen sankarin.

   Juudaksen evankeliumi tuomitsee apostolien edustaman kristinuskon poikkeuksellisen jyrkästi. Tämä herättää kysymyksen tekstin historiallisesta taustasta. Reagoiko evankeliumin kirjoittaja joihinkin historiallisiin tapahtumiin, joita hän piti merkkinä kristinuskon rappiosta? Vai pyrkikö hän polemiikin keinojen avulla yksinkertaisesti mustamaalaamaan vastustajansa?
   Monet Juudaksen evankeliumissa esitetyistä syytöksistä, esim. väite homoseksuaalisuudesta, olivat hyvin tavallisia antiikin maailmassa. Syytöksiä seksuaalisesta moraalittomuudesta sinkosivat toisiaan vastaan mm. eri filosofikoulukuntien kannattajat. Niitä käytettiin yleisesti myös toisia kansallisuuksia ja uskonnollisia ryhmiä vastaan esitetyssä polemiikissa.
   Toiset kristityt syyttivät seksuaalisesta moraalittomuudesta etenkin gnostilaisia kristittyjä, mutta myös muita harhaoppisina pidettyjä ryhmiä. Juudaksen evankeliumi osoittaa, että samoja syytöksiä esitettiin yhtä lailla kummaltakin puolelta. Niiden varaan ei voi rakentaa luotettavia arvioita kummankaan osapuolen todellisista elämäntavoista. Ja kirjoittajat tähdentävät, ettei Juudaksen evankeliumin perusteella voi myöskään arvailla, miten Jeesus oikeasti suhtautui homoseksuaaleihin.

   Kiinnostavana ja mahdollisesti jopa historiallisesti merkittävänä yksityiskohtana kirjoittajat pitävät Juudaksen evankeliumissa esitettyjen syytösten ensimmäistä kohtaa, väitettä vaimojen ja lasten uhraamisesta. Ajatus ihmisuhreista voi liittyä kielteiseen käsitykseen luojajumalasta tai yleisemminkin antiikin maailmassa esitettyihin yksittäisiin kertomuksiin tällaisista uhreista. Kirjoittajat pitävät kuitenkin mahdollisena, että syytöksen taustalla on myös periaatteellinen keskustelu siitä, pitääkö kristittyjen tunnustaa uskonsa henkensä kaupalla.
   Toisen vuosisadan alussa esim. Ignatios Antiokialainen, joka korosti kristillisen kirkon apostolista alkuperää ja arvovaltaa, kannusti kristittyjä uhraamaan henkensä vainossa. Ja hän halusi itsekin päätyä marttyyriksi. Itse asiassa, hän suorastaan hekumoi ajatuksella päästä vainoissa hengestään ja pyysi toisiakin rukoilemaan sen puolesta, että hänestä tulisi marttyyri.
   Ei pelkästään gnostilaisissa vaan kyllä monissa muissakin kristillisissä piireissä alettiin ottaa etäisyyttä noihin Ignatioksen näkemyksiin, esim. aleksandrialainen teologi Clemens arvosteli kristittyjä, joita ei vainottu ilmiannon perusteella vaan jotka menivät itse ilmoittautumaan viranomaisille. Clemensin mukaan sellaiset marttyyrin kruunua havittelevat kristityt olivat vainoajien kanssarikollisia, ja jos nämä vielä erityisesti provosoivat viranomaisia, syy oli kokonaan näiden.
   Juudaksen evankeliumin kuvaus ihmisuhreista voi viitata epäsuorasti samanlaiseen näkemykseen vainoista. Se, että kristityt ovat valmiita uhraamaan niissä henkensä, ei välttämättä ole osoitus heidän uskonsa aitoudesta. Huomionarvoista on, että ihmisuhreja vaativat tämän evankeliumin mukaan apostolien arvovaltaan vetoavat kristityt. Esim. juuri Ignatioksen esittämät käsitykset sopisivat hyvin tällaisen kritiikin kohteeksi.

   Juudaksen evankeliumi kuuluu Uuden testamentin ulkopuolelle jääneisiin varhaiskristillisiin teksteihin. Tällaisen uuden evankeliumin löytyminen herättää aina pohdintoja siitä, onko kristinuskolla omat salaiset kansionsa. Usein kuulee väitettävän, että Uudesta testamentista olisi aikojen kuluessa pudotettu pois siihen alun perin kuuluneita tekstejä. Tästä syystä Juudaksen evankeliumi herättää erityistä uteliaisuutta: voisiko se olla teksti, joka karsittiin alkuperäisestä Uudesta testamentista?
   Kirjoittajien mukaan siitä ei ole kysymys. Historiallinen Uuden testamentin tutkimus ei anna tälle oletukselle minkäänlaista tukea. Uuden testamentin pääosat, neljä evankeliumia ja Paavalin kirjeiden kokoelma, vakiinnuttivat asemansa kristittyjen keskuudessa jo toisella vuosisadalla. Kaikissa koko Uuden testamentin sisältävissä varhaisissa käsikirjoituksissa, joita on muuten säilynyt paljon, on samat neljä evankeliumia kuin nykyisissä raamatunkäännöksissä.
   Mikä tahansa Uuden testamentin kirjakokoelman syntyprosessi onkin, on ilmeistä, ettei se tarjoa edustavaa kokoelmaa varhaiskristillisistä kirjoituksista. Aivan varmasti ei tiedetä, miksi rajaukset on tehty siten kuin on. Uuden testamentin varhaisvaiheista on olemassa hyvin vähän tietoa.
   Meille ei ole säilynyt tietoja siitä, missä ja kenen toimesta päätökset Uuden testamentin kokoonpanosta toisella vuosisadalla tehtiin, mutta joka tapauksessa suuri osa Uuden testamentin ulkopuolelle jääneistä varhaiskristillisistä teksteistä on kirjoitettu yksinkertaisesti liian myöhään. Oikeastaan vain Tuomaan evankeliumin osalta voisi kirjoittajien mielestä vakavasti pohtia mahdollisuutta, että se olisi ollut olemassa jo ennen Uuden testamentin neljän evankeliumin kokoelmaa.   
   Kun kokoelman asema vakiintui, kukaan ei todennäköisesti yrittänyt enää tarjota uusia evankeliumeja Uuteen testamenttiin. Sellaisista täydennysyrityksistä ei ole säilynyt mainintoja varhaisissa lähteissä.

   Antti Marjanen ja Ismo Dunderberg käsittelevät Juudaksen evankeliumia tieteen kannalta selvittäen lukijalle aiheeseen liittyvää kulttuurihistoriaa ja antavat välineitä ymmärtää, miten ja miksi teksti todennäköisesti on syntynyt. Paitsi että kansien välistä löytyy itse Juudaksen evankeliumi, kyseessä on myös kiinnostava katsaus antiikin maailman kirjalliseen perintöön.

-----     -----     -----     -----     -----     -----     -----     -----     -----     -----

Kuukauden Vaihtoehto III
Lennart Koskinen, Torsti Lehtinen ja Wille Riekkinen: Ilmestyskirja
Gummerus (paino), Kirjapaja 1999
189 sivua


Uuden testamentin viimeinen kirja, Johanneksen ilmestys, on inspiroinut monenlaisia tulkintoja ja antanut aiheen useampaankin kirjaan. Lennart Koskisen, Torsti Lehtisen ja Wille Riekkisen kirjoittama Ilmestyskirja tarkastelee paitsi kirjan sisältöä myös sen syntyhistoriaa.

Torsti Lehtinen muistuttaa, että jo Aristoteleen ajoista lähtien on opetettu, että todellisuuden oikein näkeminen perustuu viileän puolueettomaan havaintojen tekoon, mihin totuudenetsijän ei sovi sekoittaa omia odotuksiaan, ei toiveitaan eikä pelkojaan.
   Viisaaltahan tuo periaate kuulostaa, vai mitä? Mutta, onko nykyisessä muutoksen kaaoksessa todellisuuden hallinta rationaalisella tavalla säilyttänyt uskottavuutensa?

   Lehtinen miettii, että jos elämän irrationaalisia voimia ei kyetä avoimesti kohtaamaan, ne villiintyvät ja demonisoituvat. Alati kiihtyvä muutos saa silloin elämän näyttämään niin kaoottiselta ja uhkaavalta, että vain apokalyptiset tulevaisuuden näyt tuntuvat uskottavilta.
   Maailmanlopun profeettoja on aina ollut. Mutta Raamatun mukaan "Sitä päivää ja hetkeä ei tiedä kukaan, eivät taivaan enkelit eikä edes Poika, sen tietää vain Isä". Mutta Raamatun varoituksesta huolimatta moni luulee tietävänsä. Ja murrosaikoina uskonnollisten ääriliikkeiden maailmanlopun ennustuksilla on tunnetusti tapana villiintyä.
   Lehtinen toteaa, että jos Ilmestyskirjan sisällöstä ja merkityksestä ei uskalleta keskustella avoimesti, silloin koko apokalyptiikka jää hourupäisten näkyjen näkijöiden temmellyskentäksi. Ja sitähän me emme varmaankaan halua, emmehän?

Wille Riekkinen tarkastelee Ilmestyskirjan tapahtumapaikkoja. Egeanmeressä on pieni saari nimeltä Patmos. Saarta pidettiin pari tuhatta vuotta sitten mielipidevankien karkotuspaikkana. Karkotettujen joukossa oli myös Johannes-niminen mies, joka eräänä sunnuntaiaamuna sai suuren näyn, jonka tämä kirjoitti muistiin.
   Kirkkoisä Eiranaos (n. 180 jaa) piti kirjoittajana apostoli Johannesta, jonka uskoi kirjoittaneen myös Uuden testamentin neljännen evankeliumin ja kaikki Johanneksen kirjeet. Tämä virheelliseksi osoittautunut käsitys sitten levisikin omana aikanaan laajalle. Kuitenkin jo Dionysos Aleksandrialainen (n. 250 jaa) kiinnitti huomiota eroihin Ilmestyskirjan ja muun Johannes-kirjallisuuden välillä.

   Apokalyptisen ajattelun ja kirjallisuuden kukoistuskausi ajoittuu Kristuksen syntymän aikoihin. Kaikkiaan neljäsataa vuotta (200 eaa - 200 jaa) kestänyt ajanjakso muovasi kulttuuria, ajattelua ja kieltä.
   Ilmestys saadaan tavallisimmin unessa ja sen tulkintaan tarvitaan taivaallista - esim. selittäjäenkelin - apua. Ilmestyksen näkijä saatetaan temmata salaperäiselle taivasmatkalle, unimaailmaan, keskelle näkyjen viidakkoa, mistä palattuaan näkijä voi paljastaa uutta, aiemmin salattua tietoa.
   Monissa apokalypseissa tuo uusi tieto verhotaan kuitenkin salakieleen, jota vain harvat kutsutut ja valitut pystyvät ymmäsrtämään. Esim. näkyjen eläimet voivat merkitä ihmisiä tai kansakuntia, ihmiset ja tähdet hyviä tai langenneita enkeleitä. Pilvet, vuoret, vedet ja värit ovat usein allegorioita, jotka edellyttävät erityistä tulkintataitoa. Ja oman osaamisensa vaatii monitulkintainen lukusymboliikka.

   Riekkisen mukaan Johanneksen ilmestys on selitettävä sen omista lähtökohdista käsin. Tällöin on pidettävä mielessä, että Johanneksen apokalyptinen tapa kuvata näkyään on länsimaiselle nykyihmiselle vieras. Mehän pyrimme asettamaan asioita aikajärjestykseen sekä syy-seuraus -yhteyksiin.
   Ilmestyskirja koostuu draamanomaisesti toisiinsa kietoutuneista ja sisäkkäisistä näyistä. Juonen etsiminen ja aikajärjestyksen laatiminen lopun ajoista voi viedä tyystin hakoteille. Ilmestyskirja ylittää aika- ja fyysiset rajoitukset sekä tähtää eskatologiseen kokonaisnäkyyn, jonka tehtävänä on rohkaista olemaan uskollinen Kristukselle, lopulliselle voittajalle.

   Usein on käynyt niin, että rohkaisevaksi tarkoitettu toivon sanoma on kääntynyt pelottavaksi maailmanlopun maalailuksi. Näin varsinkin silloin kun vallalle on päässyt ihmisen halu päästä näkemään ja tietämään tulevaisuuden tapahtumat niin kuin Jumala ne vain tietää.
   Riekkisen mukaan Ilmestyskirjaa ei ole tarkoitettu lopun ajan käsikirjaksi. Ja missään tapauksessa yksittäisillä kirjan jakeilla ei pidä alkaa puoskaroida. Jotta siltä mielivallalta vältyttäisiin, Raamatun kirjoitukset, myös Ilmestyskirja, on pidettävä omina kokonaisuuksinaan.

   Hengentuotteita, jotka markkinoivat itseään ainutlaatuisina yhteenvetoina Jeesuksen tulemuksen suurtapahtumista, on saatavana kirjoina ja ainakin takavuosina myös kasetteina. Useinhan ne lupaavat paljastaa suuria asioita, kuten "Ahdistuksen ja vaivan seitsemän vuotta... Saatanan viimeinen vallankumousyritys... Valkean valtaistuimen tuomio..." Onhan näitä.
   Monet näistä lopunajallisista ennusteluista ja apokalypseista saattavat hyvinkin vaikuttaa ensi näkemältä erittäin uskottavilta. Huomattava osa näistä teksteistä on lainauksia Raamatun eri kirjoista, mikä antaa luotettavan vaikutelman. Mutta juuri tällaiseen valikoivaan sitaattikokoelmaluonteeseen monen esityksen pohja sitten mureneekin. Jos yksittäiset raamatunlauseet irrotetaan omasta asiayhteydestään ja yhdistetään keskenään mielivaltaisesti, tehdään väkivaltaa Raamatun kirjojen sisäiselle johdonmukaisuudelle.

   Ilmestyskirjan kirjoittamisen aikoihin, Rooman keisari Domitianuksen hallintokauden (81 - 96) loppupuolella, kristityt elivät ankeita aikoja. Valtiovallan vaatimukset veivät monet kieltämään uskonsa.
   Tilanne antaa selkeän lähtökohdan Ilmestyskirjan vaikeasti tulkittavalle symboliikalle. Rooman valtakunta nähdään demonisena petona, jota vastaan kristittyjen on kaikin voimin taisteltava.

   Johanneksen ilmestyksen 13. luvussa kuvataan kahta petoa. Kuvakieli, jota kirjoittaja käyttää, on sama kuin Vanhan testamentin Danielin kirjassa.
   Danielin kirjan seitsemännessä luvussa kuvataan neljää merestä nousevaa petoa. Ne ovat menneitä ja tulevia maailman valtakuntia.
   Jos otetaan huomioon aikahistoriallinen tulkinta, on mahdollista olettaa, että ensimmäinen peto kuvaisi Rooman keisarikuntaa, ja pedon seitsemän päätä kuvaisivat sen eri keisareita. Joten, kuka näistä olisi sitten se varsinainen peto?

   Keisari Nero murhattiin vuonna 68. Kuoleman jälkeen alkoi kuitenkin liikkua huhuja, että tämä olisikin elossa ja valmis palaamaan valtaistuimelle.
   Ensimmäisen vuosisadan loppupuolella ilmaantui myös profeetta Jesajaa koskeva apokalyptinen kirjoitus Ascensio Isaiae. Kirjoitus kertoo maan ääristä palaavasta Nerosta, tosin tämä satanisoidaan Beliariksi.
   Riekkisen mukaan Johanneksen ilmestyksen kirjoittaja taas yhtyi mielellään niihin näkemyksiin, joiden avulla pystyi osoittamaan Kristuksen vastustajaksi "vielä vähän aikaa" vallassa pysyvän Domitianuksen.

   Ilmestyskirjasta löytyy myös petoon liittyvä numerosarja 666. Luvun tulkinta perustuu gemetriaan, heprean- ja kreikankielisten kirjainten lukuarvojen tulkintaan.
   Monien kielten aakkosilla on myös lukuarvo. Laskemalla yhteen jonkin nimen kirjainten lukuarvot saadaan nimen luku. Jos tiedetään nimi, on yksinkertaista laskea sen lukuarvo. Mutta jos tiedetään lukuarvo, nimen selvittely on sen varassa melkoista arvailua.
   Kreikan kielen sana peto (theemon) saa hepreankielisenä lukuarvon 666. Myös hepreankielisestä keisari Neron nimestä tulee sama luku. Samoin Domitianus ja Trajanus saavat pedon lukuarvon.
   Riekkinen pitää kaiken kaikkiaan ilmeisenä, että Johannes liittää pedon roomalaiseen keisarikulttiin, varsinkin Neron ja Domitianuksen toimintaan.

   Ilmestyskirjan 14. luvun jakeessa 4 sanotaan niistä 144.000 pelastetusta, jotka on ostettu maan päältä, että "he eivät ole tahranneet itseään naisen kanssa". Riekkisen mukaan tällä tarkoitetaan, etteivät nuo lunastetut ole sekaantuneet epäjumalien palvelemiseen, joita varsinkin Babylon ja vanha Jerusalem  ilmestyskirjan kirjoittajalle edustivat. Aikahistoriallisen tulkinnan mukaan suuri portto tarkoittaa Rooman maailmankaupunkia ja Rooma-jumalattaren keisarikulttiin läheisesti liittyvää palvontaa.
   Johanneksen mukaan Babylon eli Rooma on syyllistynyt vanhan Jerusalemin tavoin kaksoisrikokseen, epäjumalanpalvelukseen ja murhiin. Tästä kertoo porton otsavanteessa oleva nimi, joka on ilmestyskirjalle ominaista peitekieltä.
   Jos Babylonin tilalle laitetaan Rooma, sekä jos porton ja iljetysten tilalle niiden positiiviset vastakohdat, nimeksi tulee "Suuri Rooma, maan jumalattarien ja jumalallisten äiti" - jollaisena keisarikultin kannattajat imperiumin pääkaupunkia markkinoivat.

   Ilmestyskirjan kirjoittaja on osoittanut kirjeensä seitsemälle seurakunnalle, jotka toimivat oman aikansa keskeisissä suurkaupungeissa. Nuo kaupungit olivat Efesos, Smyrna, Pergamon, Tyatira, Sardes, Filadelfia ja Laudikea. Riekkinen tarkastelee erityisesti Efesosta ja Laodikeaa.

   Efesoksen kaupungin tiedetään olleen uskonnollisesti monimuotoinen. Niinpä huoli vieraiden oppien ja opettajien pääsystä kristillisen seurakunnan keskuuteen on Ilmestyskirjan kirjoittajan päähuolenaihe.
   Seurakunta on koetellut niitä, jotka sanoivat itseään apostoleiksi, mutta jotka paljastuivat valehtelijoiksi. Keitä nämä olivat?
   Nämä lienevät edustaneet tavalla tai toisella kristillistä perinnettä, toisin sanoen jotain lahkoa tai opinsuuntaa, mitä Efesoksen seurakunta ei hyväksynyt. Mahdollisesti kyseessä olivat toisaalla mainitut nikolaiitat. Nikolaiitat olivat ryhmä, josta varsinkin toisen vuosisadan kirkon opettajat varoittivat kovin sanoin.
   Ilmestyskirjassa kerrotaan, kuinka nikolaiitat "söivät epäjumalille uhrattua lihaa ja harjoittivat siveettömyyttä" sekä vihkiytyivät "saatanan salaisuuksiin", mikä tarkoitti, että nikolaiitat olivat moraalittomia vapaamielisiä gnostikkoja, jotka räikeästi rikkoivat apostolien antamia ohjeita.

   No, varsinaisesti Johannes moitti seurakuntaa siitä, että se oli luopunut ensiajan rakkaudestaan. Moite on tulkittu niin, että taistelussa vääriä oppeja ja opettajia vastaan seurakunnan sisäinen ilmapiiri oli huonontunut ja alkuaikojen lähimmäisenrakkaus hiipunut. Tilalle olivat tulleet keskinäinen kyräily sekä opillinen tiukkuus ja kovuus.
   Moitteen voi tulkita myös niin, että kyseessä oli armolahjojen väheneminen ja seurakuntaelämän kangistuminen.

   Antiokus II perusti Laodikean 200-luvulla eaa ja antoi sille vaimonsa nimen. Kyseessä oli Frygian rikkain kaupunki vilkkaiden kauppateiden risteyksessä Lykos-joen etelärannalla melko lähellä Kolossan kaupunkia. Laodikea oli paikka, missä mm. filosofit, lääkärit ja muu älymystö kohtasivat. Siksi myös uudet vaikutteet ja näkemykset saivat siellä jalansijaa. Vaikuttaa siltä, että Johannes tunsi Laodikean paremmin kuin muut seurakunnat, joille kirjoitti.
   Ilmestyskirjaan sisältyvä kirje Laodikean seurakunnalle on täynnä viittauksia kaupungin erityispiirteisiin. Ensimmäinen kielikuva leikkii sanoilla kylmä, kuuma ja haalea. Kylmä ja kuuma vesi voidaan juoda, haalea ei maistu. Laodikean halki kulki Hierapolisin (nyk. Pamukkale) kuumista lähteistä alkunsa saava joki, jonka vesi oli Laodikean kohdalla haaleaa, Kolossan kohdalla jo kylmää eli jälleen juomakelpoista. Sanaa haalea käytettiin kristityiksi kääntyneistä, joiden usko oli sittemmin sammumaan päin.
   Laodikean seurakuntaa moititaan myös köyhäksi, sokeaksi ja alastomaksi. Laodikean kaupunki oli tunnettu mm. vireästä pankkitoiminnastaan, ja niinpä Laodikean seurakuntakin kerskui rikkaudestaan, käsittämättä, että se on itse asiassa surkea, köyhä ja alaston. Seurakunnan hengellinen elämä oli väljähtynyt, tullut haaleaksi, mutta se itse ei sitä käsittänyt.
   Kaikesta huolimatta Riekkinen näkee tekstistä huokuvan hyvä tahto. Seurakuntaa kehotetaan kääntymään ja ostamaan sitä, mitä siltä puuttuu. Tulessa puhdistettua kultaa, valkoiset vaatteet ja silmävoidetta.
   Ostamisen kielikuva sopii vilkkaan kauppakaupungin seurakunnalle. Koska kaupunki sijaitsi vilkkaiden teiden risteyksessä, ovelle kolkuttaavat matkalaiset lienävät olleet tuttuja. Oven avaavalle Kristus lupaa käydä aterialle. Oleellista on, että Kristus haluaa olla laodikealaisiin yhteydessä.

   Kirjeet seitsemälle seurakunnalle ovat selkeitä aikaan ja paikkaan sidottuja kehotuskirjoituksia, joiden viesti on sovitettu kunkin seurakunnan erityistilanteeseen. Näiden kirjeiden jälkeen alkaa apokalyptisen ajattelun läpitunkema Ilmestyskirjan pääosa.

Lennart Koskinen tarkastelee ilmestykirjassa kuvattuja lopun ajan tapahtumia tulkiten niitä nykyihmisen silmin.

   Maailmanloppu tulee joskus. Viimeistään silloin kun Aurinko luhistuu. Mutta voi se sitä ennenkin tapahtua, onhan ihmiskunnalla itselläänkin jo jonkin aikaa ollut välineet tuhota itsensä.
   Ydinaseita käyttämällä tuho voi tapahtua hyvinkin nopeasti. Ympäristökatastrofi vie väkisinkin hieman enemmän aikaa, myös siinä tapauksessa, että kaikki tupruttelisivat aivan silmittömästi. Sitä vastoin, jos taivaalta tulee jotain isoa ja painavaa, se saattaa aiheuttaa melkoisen pölläyksen kerralla. Nykyihminen pelkää myös tekniikan kehittymistä ja varsinkin tekoälyä.
   
   Onko hirveyksiä siis odotettavissa, joko lyhyellä tai pitkällä aikavälillä? Todettakoon tässä kohden, että kirjoittajat eivät ota kantaa sihen, kummalla kahdesta tavasta Ilmestyskirjaa tulee lukea. Onko ilmoitus ehdoton vai ehdollinen? Jälkimmäinen vaihtoehto tarkoittaa sitä, että Ilmestyskirja varoittaa, mitä tapahtuu, jos... mutta jättää ihmiskunnalle mahdollisuuden tehdä riittävä parannus.

   No, jos nyt oletetaan, että Ilmestyskirjan ilmoittamat tapahtumat tapahtuvat tulevaisuudessa, mitä siinä tapauksessa on odotettavissa?
   
   Ensimmäisen sinetin avaamisen yhteydessä puhutaan ukkosen tavoin jylisevästä äänestä. Koskinen arvelee, että kyse on luonnon antamasta varoituksesta.
   Jo toisen sinetin avaamisen yhteydessä riistetään rauha maan päältä ja asetetaan ihmiset tappamaan toisiaan.
   Kolmannen sivetin avaamisen yhteydessä mainitaan, kuinka oikeudenmukaisuus ja rehellisyys katoavat.
   Neljänteen sinettiin liittyvät sairaudet ja nälkä, miekka ja villieläimet.
   Viidennen sinetin, marttyyrit, Koskinen yhdistää laittomuuksien yleistymiseen.
   Kuudennen sinetin yhteydessä puhutaan taivaalta tulevasta uhasta, meteoreista ja auringonpimennyksestä.
   Myös seitsemännen sinetin yhteydessä puhutaan luonnonkatastrofeista: ukkonen jylisee, salamat leimuavat ja maa järähtelee. Ilmestyskirjan kirjoittamisen yhteydessä maanjäristykset olivat yleisiä ja ne aiheuttivat suurta tuhoa. Niitä pidettiin maanalaisen maailman yrityksenä ottaa maan herruus.

   Enkelit puhaltavat seitsemään pasuunaan.
   Kun ensimmäinen pasuuna soi, tulee rakeita ja tulenlieskoja sekä niiden seassa verta. Toisen pasuunan soidessa mereen syöksyy jokin liekehtivän, suuren vuoren oloinen kappale.
   No, nyt ja tulevaisuudessa maailma on kovasti erilainen kuin Ilmestyskirjan kirjoittamisen aikoihin. Jos kauan sitten elänyt ihminen kuvailee, mitä on nähnyt, esim. napalm-pommitukset voivat näyttäytyä rakeina, tulenlieskoina ja verenä. Ja mikä on suuri kuin vuori ja liekehtii? Ehkä pyrstötähti tai massiivinen ohjus.
   Kolmannen pasuunan soidessa taivaalta putoaa jokin suuri ja soihtuna palava tähti, joka myrkyttää veden. Koskisen mieleen tulee biologiseen sodankäyntiin käytettävä myrkkyraketti.
   Neljännen pasuunan yhteydessä Koskinen ajattelee suurta pilveä, joka pimentää Auringon, Kuun ja tähtien valon.
   Viidennen pasuunan soidessa aukeaa syvyyteen vievä kuilu, josta nouseva savu pimentää Auringon. Heinäsirkat, joita antiikin aikana pidettiin tuhon vertauskuvina, astuvat näyttämölle. Rintapanssarit kuin rautaa, siivistä lähtevä jyminä, pyrstö ja pistin kuin skorpionilla... No, kuilun Koskinen tunnistaa helposti tulivuoreksi. Ja heinäsirkoista hänelle tulee mieleen Francis Ford Coppolan tunnettu elokuva Apocalypse. Now. (Suom. Ilmestyskirja.Nyt.), missä kopterit syöksevät perätykeistään tulta jylisevine siipineen.
   Kuudennen pasuunan soidessa pääsevät irti panssarivaunuja muistuttavat ratsut ja niiden ratsastajat.
   Seitsemännen pasuunan soitua Johannes kuulee äänen sanovan: "Kuninkuus on nyt tullut meidän herrallemme ja hänen voidellulleen".

   Sinänsä tuttuja kohtia, jotka varmaankin ovat jääneet mieliin, jos Johanneksen ilmestys on tullut luettua, vai mitä?

Vielä loppuun puheenvuoro Torsti Lehtiselle. Yksi suurista kertomuksista on kertomus utopiasta, runoilija Edith Södergranin sanoin "maasta, jota ei ole".

   Politiikkaan panostaneet ovat halunneet saavuttaa utopiansa luomalla ihanneyhteiskunnan. Taivasnäkyjen näkijät ovat panneet toivonsa utopian tuonpuoleiseen toteutumiseen. Mietiskelijät taas ovat etsineet luvattua maata omasta henkisestä kasvustaan. Jotkut ovat yrittäneet parantaa maailmaa omaksumalla näyn ihmisen läheisestä yhteydestä luontoon.
   Eksistentialistien edeltäjä Nikolai Berdyayev odotti historian loppua ja yksityisen kokemuksen määrittämän subjektiivisen ajan alkua. Hän enteili postmodernismin karnevalistista vapautta, mutta uskoi samalla kaikkien luovien pyrkimysten epäonnistumiseen.
   Berdyayevilainen pessimismi ammentaa perinteestä, joka käsittää historian lopun eskatologisesti. Tulevaisuutta ei ole, maailmanloppu sieltä vain on tulossa.
   No, jos nyt kuitenkin käy niin, ettei maailmanloppu ihan heti olekaan vuorossa... Siinä tapauksessa ihmiskunta tarvitsee näyn, jonka varassa historiaansa jatkaa.

   Utopioiden epäily, ironisointi ja romuttaminen on Lehtisen mukaan taiteen ja kirjallisuuden velvollisuus. Mutta entä uusien utopioiden rakentaminen?
   Akateemikko Georg Henrik von Wrightin mukaan julistava kirjallisuus ei ole koskaan hyvää kirjallisuutta. Tosin hyvä kirjallisuus voi tahtomattaan olla julistavaa.
   Hyvä taide ja kirjallisuus rohkaisevat toisinajattelua. Ne eivät holhoa yhteiskuntaa järjestyksen kouriin, vaan luovat utopioita, jotka tunnistavat koko ihmisen. Utopia, joka lähtee harhaluulosta, että ihminen on pelkästään hyvä, johtaa suvaitsemattomuuteen. Vain inhimillisen vajavaisuuden tunnustavat utopiat edistävät vapautta.

   Katolisessa karnevaaliperinteessä narrin luku on 11. Täydellisyyden luku on 12 ja paholaisen 13. Paholainen kuvittelee, että hänellä on lisättävää täydellisyyteen. Narri ei sellaista harhaluuloa pode, hän tuntee vajavaisuutensa. Siksi luku 11.
   Lehtinen näkee luvun 11 olevan hyvä luku myös kirjailijalle ja taiteilijalle. He sopivat paremmin vallan kriitikoiksi kuin vallan käyttäjiksi. On viisaampaa pysyä narrina kuin hakeutua keisariksi.
   Narri on keisarin jälkeen hovin arvovaltaisin henkilö. Tämä ei rakentele elämää suurempia utopioita, vaan ylläpitää ivallaan keisarin suhteellisuudentajua.
   Ja saattaa siten onnistua estämään ihmisten uhraamisen utopioiden epäjumalille.

Lennart Koskinen, Torsti Lehtinen ja Wille Riekkinen ovat tarkastelleet Johanneksen ilmestystä jokainen eri näkökulmasta, tiivistelmästä löytyvien aiheiden lisäksi Lehtinen on myös käynyt läpi Ilmestyskirjaan liittyvää taidetta. Ilmestyskirja esittelee kohteensa kulttuurihistorian kannalta mitään oleellista unohtamatta sekä tekee tulkintansa viisaan varovaisesti ylilyöviä arvauksia vältellen.
   
-----     -----     -----     -----     -----     -----     -----     -----     -----     -----

Sivun seuraava päivitys 1.1.2019

Brittiläisen kosmologin ja tiedetoimittajan Marcus Chownin teoksessa sukelletaan aikaan,  jolloin painovoima otti vallan - aikaan pian universumin synnyn jälkeen.

Kuukauden Vaihtoehto I
Marcus Chown: Puhutaanpa Kelvinistä

Aldous Huxley muistetaan parhaiten tieteisromaaniklassikosta Uljas uusi maailma, mutta kyllä kaveri muutakin julkaisi. Myös esseet Tajunnan ovet sekä Taivas ja helvetti ovat melkoista kulttikamaa.

Kuukauden Vaihtoehto II
Aldous Huxley: Tajunnan ovet & Taivas ja helvetti

Mystikko, runoilija ja kriitikko. Yksi pop-kulttuurin kiistanalaisimmista ja ikonisimmista hahmoista. Yli puoli vuosisataa poismenonsa jälkeen kuuluisampi kuin eläessään. Tunnettu myös "maailman ilkeimpänä miehenä" ja "suurena petona". Aleister Crowley.

Kuukauden Vaihtoehto III
Gary Lachman: Aleister Crowley - suuren Pedon elämä ja teot