Kuukauden Vaihtoehto

Puoluekokous2018 2 yläkuva iso 7.jpg
Keskusta.fi / Etelä-Häme / Suomeksi / Kirjat / Kuukauden Vaihtoehto

Kuukauden Vaihtoehto
Markku T. Hyyppä: Kulttuuri pidentää ikää
Bookwell (paino), Duodecim 2013
132 sivua


Neurologi Markku T. Hyyppä (s. 1942) on vuosikymmenien ajan pohtinut kulttuurin vaikutusta terveyteen. Ja kun asiaa on oikeasti tutkittukin, hän sitten keräsi tutkimuksista yhteenvedon sekä tutki omaltakin osaltaan aihetta, minkä pohjalta julkaisi kirjasen Kulttuuri pidentää ikää.

   Markku asui lapsena Nurmeksessa pohjoiskarjalaisen kylän koulutalossa. Hän oppi nelivuotiaana lukemaan ja näki mummolassa, kuinka sanomalehteä tehdään ja kirjoja painetaan. Hän tutustui monipuolisesti kirjalliseen maailmaan, sillä vaari oli sanomalehden päätoimittaja ja kaunokirjailija. Vaikka urheiluharrastuksetkin olivat tärkeitä, kulttuuriharrastukset tunkeutuivat Markun varhaislapsuuden maailmaan.
   Itäsuomalainen elämäntapa vaihtui länsisuomalaiseen, kun perhe muutti Ouluun. Lapsena Markku ei osannut kiinnittää huomiota kulttuurin muutokseen, vaikka hän ihmettelikin, miksi länsirannikolla ei vierailtu naapureilla yhtä luontevasti kuin itärajalla, missä naapureita tuli tavattua vähän jatkuvasti.
   Oulussa Markku sai oman kirjastokortin. Kirjat, kirjoittaminen ja lukeminen muodostivatkin sitten pääosan hänen kouluvuosien kulttuuriharrastuksistaan.

   Nyt Helsingin yliopiston neurologian ja Turun yliopiston kuntoutusopin dosenttina Markku T. Hyyppä tarkastelee kouluopetusta siitä tehtyjen tutkimusten pohjalta. Kiinnostava oli mm. UNESCOn teettämä vuonna 2006 julkaistu tutkimus taiteen ja luovuuden sisältymisestä opetukseen 170 maassa. Tutkimus The Wow Factor herätti suurta kansainvälistä huomiota, sen tulokset hämmästyttivät monet.
   Tutkimuksen mukaan taide- ja esteettisten oppiaineiden sekä luovan toiminnan määrä opetuksessa liittyy saumattomasti tehokkaaseen oppimiseen, oppilaiden sosiaalisiin valmiuksiin, oppilaiden ja opettajien koulussa viihtymiseen sekä oppilaiden elämässä pärjäämiseen. Esteettiset aineet kehittävät itsetuntoa, toisten ihmisten huomioimista ja kanssakäymistä. Ja parantunut oppiminen koskee muitakin kuin taideaineiden, kuten kuvaamataidon ja musiikin, oppimista. Esim. matematiikka sujuu paremmin, jos opinnot sisältävät myös taideaineita.
   Tutkimuksen toteuttaja Anne Bamford korostaa, että Suomen koululaitoksen ylpeyden aihe, kansainvälisessä oppimis- ja suorituskykyvertailussa eli Pisa-tutkimuksessa menestyminen, johtuu taideaineista, jotka kuuluvat oleellisena osana opettajakoulutukseen. Siksi koululaisten suoritukset ja viihtyminen koulussa ovat kaikissa Pohjoismaissa huippuluokkaa.
   Useimmissa maissa taideaineiden kurssit puuttuvat opettajankoulutuksesta. Opetuksen ja oppimisen kansainväliset asiantuntijat ovat päätelleet UNESCOn tutkimuksesta, että kouluopetukseen on lisättävä taide- ja esteettisiä aineita väestön kognitiivisen, sosiaalisen ja emotionaalisen tason nostamiseksi.

   1970-luvun loppupuolella Hyyppä pääsi vaimonsa kautta tutustumaan ruotsinkieliseen Sidebyn Långvikenin kylään. Hyyppä hämmästyi huomatessaan, kuinka yhteisöllisiä vanhat siipyyläiset olivat. Etenkin yli 80-vuotiaiden miesten aktiivinen yhteisöllisyys, kulttuuriharrastus, yhteenkuuluvuus ja naapuriapu hämästyttivät.
   Tilastoista ja rekistereistä Hyyppä tiesi, että Suomen ruotsinkieliset elävät terveinä ja paljon vanhemmiksi kuin suomenkieliset naapurinsa. Eikä ero ole maantieteellinen, kuten useat luulevat, vaan suomenruotsalaisten terveysetu näkyy saman kaupungin, kylän ja jopa talon asukkaissa.
   Kuten monet suomenkieliset, myös Hyyppä luuli eron johtuvan bättre folk -ilmiöstä eli paremmasta sosiaalisesta ja taloudellisesta asemasta. Tämä harhaluulo kumoutui viimeistään Sidebyssä, siellä kun asukkaat olivat köyhää väkeä. Mutta silti he elivät rikasta elämää hyvin vanhoiksi.
   Hyyppä oppi nopeasti, että kaksikielisen Pohjanmaan muissa kaupungeissa ja taajamissa eletään vielä vanhemmiksi. Sitä vanhemmiksi, mitä ruotsinkielisemmästä alueesta on kyse.
   Hyyppä oivalsi, että suomenruotsalaisten terveyden täytyy liittyä näiden elämäntapaan. Siinä täytyy olla jotain, mikä suomenkielisestä kulttuurista puuttuu kokonaan tai osittain.
   Hyyppä päätteli, että ruotsinkielisten terveysedun täytyy johtua näiden traditionaalisesta elämäntavasta, jota hän alkoi kutsua peruskulttuuriksi, erottaakseen sen korkeakulttuurista, johon kulttuuri-sana tavallisesti liitetään.

   Tavallisessa puheessa kulttuuri ja etenkin kulttuurin harrastaminen liitetään johonkin yläluokkaiseen, elitistiseen oopperassa tai taidenäyttelyissä näyttäytymiseen, kansan- tai populaarikulttuuria pidetään alempiarvoisena. Kuitenkin kulttuurin määritelmä on muuttunut sekä teoriassa että käytännössä, esim. päivälehtien kulttuurisivut kattavat sekä korkea- että pop-kulttuurin ilmiöitä. Mutta median laajentunut kulttuurikäsitys ei riitä kattamaan Hyypän kirjassaan käyttämää kulttuurin käsitettä.
   Hyypän lavean määrittelyn mukaan kaikki kulttuuri on sosiaalista ja yhteiskunnallista. Kulttuuriin kuuluvat yhteiskunnassa vallitsevat normit, arvot ja muut vastaavat käytännöt. Hieman suppeammin käsitettynä kulttuurin voi ymmärtää sivilisaationa, asioina ja esineinä.
   Hyyppä korostaa laveaa kulttuurikäsitystään peruskulttuuri-sanalla, jolla hän välttää mielikuvia ja väärinkäsityksiä, missä kulttuuri käsitetään pelkäksi korkeakulttuuriksi - siis oopperaksi, abstraktiksi maalaustaiteeksi, Hamletiksi tai muuksi vastaavaksi. Peruskulttuurilla Hyyppä tarkoittaa koko elämäntapaamme.

   Usein taide-elämys koetaan yhdessä ventovieraiden kanssa, mistä seuraa yhteenkuuluvuuden tunnetta. Se voi joskus olla voimakastakin, vaikka useimmiten se on varsin heikkoa. Mutta keskinäisten ihmisverkostojen löyhyys on Hyypän näkemyksen mukaan todellisuudessa vahvuutta, joka vie meidät suoraan sosiaalisen pääoman ytimeen.
   Sosiaalinen pääoma tarkoittaa ryhmän, väestön tai kansan aineetonta (sosiaalista) varantoa. Se ilmenee sosiaalisena osallistumisena sekä harrastus- ja kulttuuritoimintana, jotka tapahtuvat ruohonjuuritasolla ihmisten luottamuksellisissa suhteissa.
   Sosiaalinen pääoma ilmenee esim. vapaaehtoisena toimintana hyväntekeväisyyttä harjoittavassa yhdistyksessä (SPR, Martat jne.). Ihmisten välisten suhteiden liiallinen kiinteys ei ole hyväksi sosiaaliselle pääomalle. Siksi perhesiteitä, fundamentalistisia yhteisöjä tai mafiatyylisiä veljeskuntia ei pidä sekoittaa sosiaaliseen pääomaan.
   
   Kulttuuririennoissa ja kulttuuritilaisuuksissa käyvät ihmiset, etenkin yhdessä muiden kanssa kulttuuria harrastavat kulttuurifriikit, elävät kauemmin kuin ne, joilla on vähän tai ei lainkaan kulttuuriharrastuksia. Hyypän johtama työryhmä on varmistanut monella eri tavalla, että yhdessä muiden ihmisten kanssa kulttuuri- ja taideharrastaminen edistävät terveyttä ja pidentävät elinikää. Nuo tulokset on julkaistu kansainvälisissä tieteellisissä julkaisusarjoissa ja kirjoissa. Kyseessä ei ole mielipide, uskomus eikä hurskas toive, vaan hyvin kontrolloitujen tieteellisten tutkimusten tulos.

   Kulttuurikuntoilu saattaa kuulostaa oudolta, mutta kyllä sekin terveyttä edistää. Jos kerran lääkärit kirjoittavat nykysin reseptejä jo liikuntaankin, miksei sitten kulttuurin puolelle?
   Kuinka paljon pidempään kulttuurifriikki sitten elää? Hyyppä toteaa, että tutkimusten mukaan kulttuurifriikki elää keskimäärin 2-3 vuotta pidempään kuin muut, ja vieläpä terveempänä.
   
   Pohjoismaiset tutkijat julkaisivat maailman ensimmäiset hyvin kontrolloidut tutkimukset, jotka liittivät kulttuuriharrastukset ja ihmisten keskimääräisen elinkaaren toisiinsa. Esim. suomalais-brittiläisen teollisuustyöläisiä koskevan seurantatutkimuksen mukaan kulttuurifriikit säilyivät seurantajakson aikana elossa kolmanneksen suuremmalla todennäköisyydellä kuin sohvaperunat. Sekä yksin että ryhmässä kulttuuria kuluttavilla oli puolta pienempi riski kuolla tapaturmaisesti, väkivaltaisesti tai oman käden kautta. Huomattakoon, että alkututkimus tehtiin savupiipputeollisuuden aikaan, jolloin oli vallalla käsitys, etteivät miehet harrasta kulttuuria. Jos miehet kuitenkin harrastavat, se tuottaa kallisarvoista terveysetua harrastajalleen ja hyötyä koko yhteiskunnalle.
   Suomalais-brittiläisessä väestötutkimuksessa ei selvitetty kulttuurin aktiivisen harrastamisen ja tekemisen vaikutusta, eikä siinä arvioitu kulttuurin kuluttamiseen liittyvän sosiaalisen osallistumisen  ja yhteenkuuluvuuden tai sosiaalisen pääoman vaikutusta. Siinä tosin kyllä eriteltiin kulttuurin harrastaminen yksin ja muiden kanssa.
   Hyypän tutkimusryhmä paikkasi puutteen väestötutkimusten sarjassa. Ensin 2000-luvun taitteessa ryhmä osoitti että aikuisten suomalaisten sosiaalinen osallistuminen ja yhdessä muiden kanssa aktiivisesti harrastettu kulttuuri säilyivät yli kahdenkymmenen vuoden ajan muuttumattomina. Kaupunkilaistuminen ja ikääntyminen eivät vähennä sosiaalisen osallistumisen ja yhdessä harrastamisen aktiivisuutta, vaikka toiminnan laji ja laatu muuttuvat iän myötä.
   Kun ryhmä varmisti harrastamisen aktiviisuuden (/ passiivisuuden) säilyvän pitkään, alettiin tutkia väestön sosiaalisen osallistumisen ja vapaa-ajan harrastamisen vaikutusta kuolleisuuteen. Koko Suomen kansaa edustavat tutkimukset osoittivat, että aktiivisimmin kerhoissa ja yhdistyksissä toimivat sekä kulttuuria harrastavat selvisivät elossa pisimpään, ja kohtuullisen aktiivisetkin selvisivät elävinä pidempään kuin passiiviset ja vähän harrastavat.
   Kulttuurin kuluttaminen ja kulttuuriharrastuksiin osallistuminen suojaavat varhaiselta kuolemalta. Hyyppä kuitenkin arvelee, että tuossa suojatekijä on taustayhteisön sosiaalinen ja kulttuurinen pääoma eikä kulttuurin kuluttaminen sinänsä.
   Vaikka me-hengen ja sosiaaliskulttuuristen suhteiden malli peritään vanhemmilta ja opitaan varhaislapsuuden kasvuympäristössä peruskulttuurin määrittämästä elämäntavasta, ei aikuisenakaan ole myöhäistä aloittaa sosiaalistumista, kuten eräs ruotsalaistutkimus osoitti. Aikuisten kohdalla se voisi tarkoittaa kulttuuriharrastuksiin, vapaaehtoistoimintaan, yhdistyksiin ja seuroihin, liikuntaporukoihin, käsityökerhoihin ja vastaaviin osallistumista.

   Kaikki taitavat tavoitella onnea. Mutta mitä onni sitten on? Psykiatri George E. Vaillant ilmoittaa lyhyesti ja ytimekkäästi onnellisuuden olevan rakkautta, lähimmäisen rakastamista. Käsityksensä hän perustaa Harvardin yliopiston kuuluisaan, jo vuonna 1938 käynnistettyyn seurantatutkimukseen.
   Tutkimuksen suunnittelija tohtori Arlie Bock päätti selvittää, mitkä ominaisuudet tarvitaan tosimiehuuteen. Tarkemmin ilmaistuna, miten valita hyvät miehet alkavan II maailmansodan upseereiksi.
   Ensin määriteltiin 80 erilaista tekijää, joiden arveltiin parhaiten ennustavan miesten hyvinvointia ja menestystä myöhemmässä elämässä. Niitä olivat vanhempien sosiaaliryhmä (varakkuus), älykkyysosamäärä, ulkoisen olemuksen tyyppi, miehinen ruumiinrakenne, vitaalisuus, urheilullisuus, ystävällisyys ja kestävyys juoksumatolla.
   Kuuden ominaisuuden arveltiin olevan upseeriainesta ja ennustavan opiskelijoiden menestystä upseereina ja johtajina. Aikansa mutu-käsityksiä heijastellen hyviksi ominaisuuksiksi nimettiin lihaksikas ruumiinrakenne, urheilullisuus, ystävällisyys ja kestävyys juoksumatolla.
   Ruumiinrakenteen oletettiin olevan myös psyykkisten ja sosiaalisten ominaisuuksien taustalla. Nuoren miehen feminiininen ulkomuoto, kapeat hartiat ja leveä lantio, viittasi hyvin huonoon upseeriainekseen.
   Ikävä kyllä, väitteet ja niistä johdetut ominaisuudet jäivät koettelematta, kuten niin usein on laita uskomusväitteitä esitettäessä. Sodan jälkeen olisi ollut helppo tarkistaa upseereiksi ylennettyjen harvardilaisten miesopiskelijoiden menestyminen ja pätevyys sotatantereilla. Vaillant sen teki myöhemmin, ja osoitti, ettei mikään mainituista ominaisuuksista ennustanut hyvää upseeriainesta.
   Mutta edelleen moni yhtyy vanhoihin käsityksiin miehisyydestä ja upseeriaineksesta. Ja he ovat väärässä - tutkitusti väärässä.

   No, tutkimusta jatkettiin 2010-luvulle saakka, uusia tutkittavia toisinaan joukkoon ottaen. Joten, mikä Vaillantin mukaan sitten ennustaa hyvää vanhuutta 50-80 -vuotiaana?
   Aiemmin mainitut upseeriaineksen varhaiset merkit ennustivat heikosti hyvää vanhuutta edustavia ominaisuuksia. Maailman pitkäkestoisimman miesten hyvinvointia ennustavan tutkimuksen tulokset pelkistyvät Vaillantin sanoin seuraavaan: "Yli 70 vuotta kestäneen tutkimuksen perusteella rakkaus tuottaa rakkautta. Sen sijaan nuoruusiän älykkyys, sosiaaliryhmä, ruumiinrakenne ja ulospäin suuntautuva reippaus ennustavat myöhemmässä iässä ilmenevää rakkautta, hyviä ihmissuhteita ja onnellista ikääntymistä paljon heikommin kuin rakkaus. Onni on siis rakkautta. Piste."

   "Kahvi on katettu" saattaa olla suomalaisten rakkain lausahdus. Me istumme kahvilla aamulla, töissä, vapaa-aikana, naapurilla, kylässä ja kahvilassa. Kahvi kokoaa meidät yhteen. Se on meille ominaista kulttuuria, mutta siitä on vielä pitkä matka kahvilakulttuuriin.
   Kahvilakulttuuri on eurooppalaista kulttuuria, joka on nopeasti levinnyt Keski- ja Etelä-Euroopasta  Skandinaviaan ja vähitellen Suomeenkin. Kahviloita perustetaan kaupunkien keskustoihin ennätystahtiin. Malli on kopioitu Ruotsista kuten moni muukin trendikäs elämäntapa. Se on muodikasta, mutta Hyyppä arvelee sen olevan myös yhdessäolon pakon sanelemaa.
   Hyypän huomiota on kiinnittänyt kahvilakulttuurin nopea muuttuminen arjen käytännöksi. Ihmiset istuvat kahvilassa ryhmissä, keskustelevat kiihkeästi tai naputtelevat kannettavia tietokoneitaan. Osa tekee töitään kahvilassa, mutta suuri osa kahvilavieraista on jakautunut pöytien ympärille keskusteluryhmiksi.
   Etenkin nuoret harrastavat kahvilakulttuuria, joka sai alkunsa Lontoosta 1700-luvun alussa, kun kahvijuoma tuli laajemmin tutuksi. Yläluokka kokoontui kahvisalongeissa keskustelemaan, kuuntelemaan filosofisia väittelyjä ja runoilijoita sekä muuten vain aikaa tappaakseen. Tuon ajan kirjailijat, runoilijat, filosofit, poliitikot ja muut yhteiskunta-aktiivit kokoontuivat kahvihuoneisiin. Kahvihuoneet eli kahvilat ovat noista ajoista muuttuneet julkisiksi tiloiksi, joihin on vapaa pääsy iästä, sukupuolesta ja säädystä riippumatta.
   Hyypän mukaan kahvilakulttuurilla eli kahville kokoontumisella on suuri merkitys yhteisöllisyyden rakentajana ja ylläpitäjänä. Symbolisen merkityksen ohella kahvinjuonnin suora fysiologinen vaikutus on osoitettu terveelliseksi monissa laajoissa väestötutkimuksissa. Kahvi onkin laajasti käytetyistä nautintoaineista ainoa, joka edistää terveyttä - tietenkin kohtuullisesti käytettynä.

   Kulttuurista puhuttaessa lastenkulttuuri unohtuu helposti, vaikka juuri siihen Hyyppä tahtoisi kiinnitettävän huomiota silloin kun kulttuuripääomaan sijoitetaan. Vaikka varhaislapsuuden kulttuurisen ja sosiaalisen ympäristön korvaamaton vaikutus ihmisen elämänuraan on todistettu useissa tutkimuksissa, ei siihen silti riittävää huomiota edelleenkään kiinnitetä.
   Hyyppä arvelee, että jo äidin odotusajan kulttuuriympäristö jättää pysyvän jäljen lapsen kehitykseen. Sikiönäkin lapsi reagoi äidin kautta tuleviin ulkoisiin ärsykkeisiin, niistä ääniärsykkeiden vaikutukset ovat tunnetuimmat. Jos äiti laulaa, soittaa tai tanssii, sikiö aistii ärsykkeet rytmeinä ja ääninä.
   Vastasyntyneen hoitaminen, etenkin imettäminen, aiheuttaa vauvassa tunneärsykkeitä, jotka kehittyvät erilaisiksi aistimuksiksi. Maku- ja hajuaistimukset aloittavat aistien kirjon kehittymisen. Ne muuttuvat vauvan tyytyväisyydeksi ja kehittävät myönteistä tunne-elämää. Kuuloärsykkeet vaikuttavat epäsuoremmin vauvan kehitykseen. Näkö kehittyy vain, jos on katseltavaa.
   Kun ärsykkeet toistuvat, ne jättävät jälkensä aivojen hermoverkkojen kehitykseen. Aivot kehittyvät käsi kädessä tunne-elämän kanssa.
   Kaikki ulkoiset ärsykkeet muuttuvat aivotoiminnaksi ja ilmenevät alkeellisina tunteina. Normaalioloissa lapsen tunne-elämä kehittyy vastaanottavaiseksi. Jos elämä ei kolhi, vuorovaikutusominaisuus säilyy läpi elämän. Sosiaalinen luottamus ja lapsen sosiaalistuminen perustuvat vuorovaikutteiselle tunne-elämälle.
   Varhaista aivotoimintaa ja tunne-elämää muokkaavat ulkoiset ärsykkeet liittyvät useimmiten kulttuuriin, kuten esimerkiksi musiikkiin. Tunne-elämän sopusuhtainen kehitys on edellytyksenä kulttuuri- ja taide-elämyksen kokemiselle. Jos äiti raskausaikana hyräilee ja laulaa lapselleen, tämän kehittyminen musikaaliseksi on aivan eri luokkaa kuin lapsella, joka ei ole saanut musikaalisia ärsykkeitä varhaiskehityksensä aikana, geeneistä riippumatta.
   Kaiken lisäksi musiikin harjoittaminen kehittää aivoissa muitakin kuin musiikkiin liittyviä aivoalueita. Tämä voidaan osoittaa aivoja kuvantamalla, toiminnallisella magneettikuvauksella ja positroniemissiotomografialla (PET). Viimeaikaiset aivotutkimukset vahvistavat sen, mikä jo tiedetään koulun taito- ja taideaineiden vaikutuksesta oppimiseen. Musiikin harjoittaminen kehittää aivotoimintaa kaikkia tietotaitoja ja sosiaalisuutta suosivaksi.

   Wolfgang Amadeus Mozartin musiikin on väitetty tekevän älykkäämmäksi. Sen kuuntelua suositeltiin vuonna 1993 julkaistujen tutkimusten perusteella. Mozartin musiikin väitettiin jopa vauhdittavan kasvien kasvua. Tomaatinviljelijät ottivatkin asian todesta, ja niin sinä kesänä kasvihuoneissa raikasivat Figaron häät ja Taikahuilu. Mitä tomaatit moisesta tuumivat, siitä ei ole tietoa - mutta luultavasti eivät mitään, satoon soitolla ei ollut vaikutusta.
   Aiheesta luonnollisesti innostuttiin, ja päteviäkin tutkimuksia tehtiin. Mikään ei vahvistanut, jos kohta ei kumonnutkaan, väitteitä musiikin tehosta. Mozartin musiikin vaikutukseen hurahtaneet tutkijat halusivat mainetta, jota sensaatiomaiset mutta jälkeenpäin vääriksi todetut tulokset tuottivat.
   Hyypän mielestä kiinnostavampaa kuin tieteen ja epätieteen erojen kummastelu on yrittää ymmärtää, miten musiikki vaikuttaa pitkän päälle väestön hyvinvointiin. Aivotutkimukset vahvistavat musiikin sosiaalistavan vaikutuksen. Äidin ja sikiön vuorovaikutus odotusaikana on ensimmäinen musikaalinen tapahtuma. Sikiö reagoi äidin hyräilyyn ja lauluun. Kaikkien kulttuurien edustajat, lapset ja aikuiset, tunnistavat kehtolaulun. He pystyvät erottamaan kehtolaulun ei-kehtolaulusta kulttuuritaustastaan riippumatta.
   Aivotutkimusten perusteella näyttää siltä, että musiikin rytmi on sävelkorkeutta tärkeämpi sosiaalisuuden muodostumiselle. Musiikki aktivoi aivojen hermosoluverkkoja ja mukauttaa hermoärsykkeiden frekvenssiä. Musiikki ikään kuin sulautuu aivotoimintaan ja muotoilee aivojen hienorakenteita. Musiikki myös aktivoi esim. oksitosiinijärjestelmää, minkä tiedetään lisäävän ihmisten sosiaalista luottamusta ja kanssakäymistä. Aivotoiminta oikeasti muuttuu musiikkia kuunneltaessa.

   Yhteisöllisyyden mureneminen näkyy Suomessa maaseudulla koulujen lakkauttamisena ja kaupungeissa yksityistämisenä. Ruotsissa yksityiset vapaakoulut ovat ajautuneet kansainvälisten sijoitusyhtiöiden omistukseen. Suomessa ei vielä tällaista menoa ole, mutta merkit yksityiskoulujen perustamisesta ovat ilmassa. Suomessakin viimeaikaiset hallitukset näyttävät olevan mieltyneitä yksityistämiseen.
   Miten koulumuoto sitten vaikuttaa lapsen sosiaalistumiseen? No siten, että kun yksityiset koulut toimivat markkinatalouden ehdoin, ne kannustavat yksilöllisiin suorituksiin. Jotta koulu olisi tuottava, sen pitää tuottaa tehokkaita ja omillaan pärjääviä yksilöitä. Markkinavoimat vaativat rahoiksi muutettavia tuloksia.
   Yksityisessä koulussa yhteisöllisyys, toisten huomioiminen, solidaarisuus, tasa-arvoisuus ja suvaitsevaisuus voivat jäädä toisarvoiseen asemaan suorituskeskeisyyttä korostettaessa. Hyyppä kannattaakin lämpimästi vanhaa suomalaista ja tasa-arvoista peruskoulumallia, mistä pieni kunnallinen kyläkoulu on hieno esimerkki. Hyypän mielestä noita kouluja pitäisi perustaa myös kaupunkeihin, pienessä korttelikoulussa lasten olisi hyvä olla ja varttua.

   Kulttuurielämyksiä ei synny ilman kulttuurin tuottajia ja taiteilijoita. Koska kulttuurin kansantaloudellista merkitystä joko ei ymmärretä tai sitä vähätellään, on paikallaan todistaa, että kulttuuri oikeasti kannattaa - siis ihan euroina laskien.
   Kulttuurilla on suuri kansantaloudellinen merkitys välittömänä hyötynä. Lisäksi kulttuuriin panostaminen tuottaa kulttuuri- ja taideharrastuksina valtavaa välillistä terveystaloushyötyä, jonka arvo on useita miljardeja euroja.
   Tilastokeskuksen sekä opetus- ja kulttuuriministeriön selvitys osoittaa, kuinka kulttuuri on kansantaloudellisesti huomattava toimiala. Sen tuottama arvonlisäys oli vuonna 2007 yli 4,9 miljardia euroa (3,2 %). Luku on lähes yhtä suuri kuin vähittäiskaupan arvonlisäys.
   Kulttuurialalla työskentelee yli 100.000 henkilöä, joten näinä työttömyyden vaivaamina aikoina kulttuuri on suuri työllistäjä. Kansalaiset iskevät rahaa kulttuurin tiskiin toiseksi suurimmat summat, vain elintarvikkeisiin menee enemmän. Hyypän mukaan kulttuurista voi puhua kansantalouden veturina.
   Kulttuuri- ja elämysteollisuuden osuus kulutusmenoista kasvaa. Valtaosa elämysteollisuudesta on viihdetuotantoa. Kulttuurin kulutus kasvaa myös kaikissa ikäryhmissä ja tullee kasvamaan tulevaisuudessakin.
   Taloustieteilijä Jonathan Lomas pohti Kanadassa 1990-luvulla yhteisöllisten tekijöiden terveystaloudellisia vaikutuksia. Hän arvioi, kuinka monta sydänkuolemaa voisi erilaisin terveydenhuollon keinoin ehkäistä tuhannen miehen joukossa yhden vuoden aikana. Hänen laskelmiensa mukaan ensiaputoimin sydänyksikössä estettäisiin 15 kuolemaa. Kolesterolia alentavilla lääkkeillä neljä pysyisi elossa. Sosiaalinen verkosto estäisi kolmea menehtymästä sydäninfarktiin.

   Kulttuurifriikki siis elää pidempään, mutta tutkimusten mukaan se ei ilmene taide- ja kulttuuriharrastusten aiheuttamana välittömänä hyvinvointina. Kriittisten tutkimusten mukaan taidetta ja sen tekemistä ei koeta pelkästään myönteisenä.
   Tulos voi tuntua yllättävältä, mutta siihen on syynsä. Taidetta on monenlaista, kuten sen tekotapojakin.
   Jos vähänkin miettii, varmaankin jokaisella on ainakin joitain kielteisiä taidekokemuksia. Jos esim. humpalle sydämensä menettänyt avaa aamulla radion ja siellä alkaakin räppihippikukko kiekua, siinä menee helposti aamusumppi väärään kurkkuun. Tai jos suomalaisen taiteen kulta-ajan ihailija erehtyy taidenäyttelyyn, missä gallerian vierailevaksi tähdeksi onkin saapunut radikaali ITE-taiteilija, siinä menee helposti päivä pilalle. Kun tutkimuksiin osallistuu myös ihmisiä, joiden kokemukset kulttuurista ovat aidosti enimmäkseen ikäviä, tulokset ovat keskimäärin melko neutraaleja.
   Sinänsä, jos kuunnellun radiokanavan nykyiset soittolistat eivät kovin usein nappaa, voihan sitä kanavaa vaihtaakin, tai vaikka mennä YouTubeen selaamaan, josko sieltä löytyisi jotain kiinnostavampaa. Ja jos Kiasma tuntuu oudolta paikalta, onhan niitä muitakin taidetaloja.
   Mutta ei se taiteen tekeminenkään aina ole pelkkää ruusuilla tanssimista. Vaikka taiteen tekeminen voi olla terapeuttista, jotkut työt ovat ankaran pusertamisen takana. Pahimmillaan taiteilija voi tuntea musertuvansa paitsi työnsä, myös yleisön odotusten luomien paineiden alle.

   Perussuomalaiset esitteli kevättalvella 2011 hajanaiset kulttuuripoliittiset näkemyksensä. Puolue vaati yhteiskunnan tuen poistamista nykytaiteelta ja halusi siirtää rahat kansallista identiteettiä vankistavaan taiteeseen. Sen se määritteli Suomen kuvaamataiteen kultakauden tuotteiksi. Musiikin puolella Jean Sibelius mainittiin kansallista kulttuuria pönkittävänä.
   Persujen hämmästyttävät taidekannanotot räväyttivät silmät auki muissa puolueissa, missä ei oltu pitkiin aikoihin määritelty suhdetta kulttuuriin ja taiteeseen. Suurilta puolueilta näytti puuttuvan tulevaisuuden kulttuuripoliittinen ohjelma, tai sitten se oli olemassa mutta useimmiten aikansa elänyt.
   Kokoomuksen kulttuuripoliittinen ohjelma oli siitä uudemmasta päästä. Siinä todetaan itsetäänselvyyksiä, kuten "Kulttuuri ei ole keskuudessamme muusta elämästä erillinen sektorinsa, vaan se vaikuttaa myös välillisesti ja on osa kaikkea inhimillistä toimintaa". Ja heti alussa puolue alkaa viittailla luovaan talouteen ja sen (oletettuun) kykyyn kilpailukyvyn vahvistajana. Toisin sanoen, ei oikein välitetä kulttuurista, vaan se välineellistetään markkinavoimien armoille ja tuloksen tekemiseen.
   Keskustan Verkkoapilasta Hyyppä löysi Aila Paloniemen kommentit. Paloniemi toteaa painokkaasti, kuinka taide ja kulttuuri lisäävät hyvinvointia, ja perustelee näkemyksensä viittaamalla Ben Konlanin ja Hyypän tutkimuksiin. Paloniemen puheenvuoroista huolimatta Hyyppä ei löytänyt puolueeltamme varsinaista kulttuuripoliittista ohjelmaa. Keskusta näyttää haluavan alueellisia kulttuurihankkeita, mutta ei kerro, kuinka ne toteutetaan eikä miten sellainen tyydyttää kansalaisten kulttuurinälkää.
   SDP´n mielestä "Kulttuuri on muutakin kuin taidetta, mutta yksilöiden uutta luovana toimintana taide on kulttuurin liikkeellepaneva voima". Demarit haluavat tukea taidekasvatusta, toteavat toisten tekemän taiteen kokemisen lisäävän yhteenkuuluvuutta ja arvostusta toisia ihmisiä kohtaan, sekä katsovat taiteen ja kulttuurin kuuluvan kaikille - myös niille, joiden kotina on hoitolaitos. Hyviä asioita Hyypän mielestä, mutta lisäksi SDP´n ohjelmajulistuss esittelee kulttuurin talouselämää hyödyntävää ja työllistävää vaikutusta, mitä Hyyppä pitää varsin kapitalistisena ajatuksena - onko voittojen maksimointi siis työväenluokankin tavoite? Toki SDP´n ohjelmassa ymmärretään kulttuurin ja terveyden yhteys, mutta tuon osion tiedot vaativat päivittämistä. (Päivittivät tuon sitten 20.11.2018)
   RKP´n kulttuuripoliittinen ohjelma on vanhempaa sorttia, mutta väljyyden takia edelleen pätevä. Erityisesti Hyyppä pitää RKP´n tavasta käsittää kulttuuri inhimilliseksi toiminnaksi, jota ei voi eristää muusta elämästä.
   Vasemmistoliiton mielestä "...kulttuuri on olennainen osa ihmisten elämää. Siksi kaikilla suomalaisilla on oltava asuinpaikasta ja varallisuustasosta riippumatta mahdollisuus kulttuuripalveluiden käyttämiseen ja kulttuurin omaehtoiseen harrastamiseen. Kulttuuri on inhimillistä kasvua, ihmisenä olemista." Hyyppä on hyvinkin tyytyväinen Vasemmistoliiton linjauksiin, mutta pitää valitettavana, etteivät vanhan kulttuuripuolueen siivet kanna uusiin ponnistuksiin kulttuurin ja taide-elämän saralla. Hyyppä odotteleekin, joko Vatak saisi puolueen kulttuuripoliittisen ohjelman päivitettyä. (Saivat sen päivitettyä sitten 24.4.2018)
   Aikoinaan Vihreän liiton kulttuuripoliittinen ohjelma oli edistyksellinen. Tuon kirjaamisen jälkeen (2005)  puolueesta on kuitenkin tullut varsin ympäripyöreitä lausuntoja kulttuuripolitiikasta. Ohjelman sisältö on lyhyesti seuraava: "Vihreä kulttuuripolitiikka edistää yhteiskuntaa, jossa kulttuuri ja taide ovat sekä itseisarvo että väline hyvään elämään". Monimuotoisuus, vapaus, tasa-arvo, vastuullisuus ja jatkuvuus kuuluvat Vihreiden määrittämiin perusarvoihin. Vihreiden ohjelma poikkeaa muiden puolueiden näkemyksistä korostaessaan harrastajatoiminnan, monikulttuurisuuden ja kolmannen sektorin merkitystä. Suuri osa laajasta kulttuurin kirjosta toteutuu ruohonjuuritasolla, minne viranomaisen valvova silmä ja määräilevä käsi eivät ylety. Etenkin digitaalisen kulttuurityön ja taiteen korostaminen suuntaa tulevaisuuteen, mikä monien muiden puolueiden ohjelmista puuttuu. Hyyppä epäilee, että luultavasti siitä syystä, ettei sen merkitystä ja valtavaa kasvuvaraa ymmärretä. (Vihreätkin tekivät päivityksen viime vuonna, 27.5.)

   Mennään lopuksi saunaan. Saunahan on tärkeä osa suomalaista kulttuuria. Myös ulkomailla tiedetään hurjapäiset suomalaiset saunojat.
   Mutta onko saunominen terveellistä? Hyvä olohan saunassa tulee, ja myös Hyypän mielestä olisi hienoa, jos voisi todistaa, että saunomisesta on terveydelle hyötyä.
   Hyyppä itse pitää erityisesti savusaunasta. Nykyihmiset toistelevat sanontaa "Joka vanhoja muistelee, sitä tikulla silmään". Heille Hyyppä haluaa kertoa, että tuo "tikku" tarkoittaa huonosti lämmitetyn savusaunan kiukaan hienojakoista ja silmiä kirvelevää nokea. Sanonta ei siis kehota tökkimään minkään sortin puunsäleellä toista silmään, vaikka tämä vanhoja joskus märehtisikin.
   Sauna on ollut tärkeä osa elämäntapaamme ja on vieläkin. Saunassa synnytettiin vielä 1900-luvun alkuvuosina. Vainajat vietiin saunaan pestäviksi. Vastoin yleistä luuloa, entisaikaan naiset ja miehet kylpivät erikseen. Äijät ensin.
   Saunan terveellisyyttä selvittävät tieteelliset tutkimukset ovat harvassa, eikä niiden perusteella voi Hyypän mielestä tehdä minkäänlaista johtopäätöstä saunan fyysisistä terveysvaikutuksista. Jäljelle jää saunomiskulttuurin yhteisöllinen vaikutus, joka perustuu saunan tuottamaan mielihyvään, rentoutukseen, iloon ja ennen muuta yhdessä kokemiseen.
   Saunominen täyttää kulttuurin määritelmän, sillä se on yhteisöllinen tapahtuma. Usein kyse on perheestä, mutta monesti saunotaan myös kaveriporukassa. Saunakulttuuri on osa kansallista sosiaalista ja kulttuurista pääomaamme. Vaikka ulkomaan elävät usein pelkäävätkin kahelia suomalaista saunojaa, mehän koemme saunan ja kunnon saunomisen elämän eliksiirinä.

   Markku T. Hyypän teos Kulttuuri pidentää ikää on ajatuksia herättävä, läpitieteellinen mutta käytännön epätieteellisetkin kokemukset noteeraava kirjanen tärkeästä aiheesta. Voi sanoa, että tämän kirjan kirjoittaminen ja julkaisu ovat jo kulttuuritekoja sinänsä.

   Kun kulttuurista on kyse, tässä voisi vielä etsiä muutaman linkin esittelemään kulttuuria parilta eri kannalta. Myös kulttuurintekijät ovat joskus saaneet lyyrikoiden runosuonen sykkimään. Esim. Kollaa kestää -yhtye julkaisi aikoinaan pätevän kertomuksen siitä, kuinka kirjailijaksi ei tulla. Kirjansa perusteella Hyyppäkin allekirjoittanee näkemyksen.

Kollaa kestää

   Niin, tuo yhteisöllisyys on melko keskeinen osa ihmisen elämää, ja toivottavaa olisi, että kaikki samaan junaan mahtuisivat. Kuten Yö-yhtye alkuaikoinaan aiheesta Jussi Hakulisen sanoin esitti.
   (RIP Olli Lindholm 19. maaliskuuta 1964 - 12. helmikuuta 2019)



   Josko vielä yksi? Myös tanssi löytyy Hyypän pitkältä listalta, yhteisöllisyyttä lisäävää kulttuuria sekin on. Ehkä klassinen letkajenkka olisi siitä yhteisöllisemmästä päästä, mutta jos loppuun kuitenkin tanssiinkutsu keskieurooppalaiseen malliin, saksalaista koreografiaa ja glamouria kolmen vuosikymmenen takaa. Päätetään tämä osio viimeisen klipin viimeisen kuvan raapustukseen, voisin kuvitella, että lopetusteksti olisi enemmän tai vähemmän myös Vaillantin ja Hyypän mieleen.

Alphaville

-----     -----     -----     -----     -----     -----     -----     -----     -----     -----

Sivun seuraava päivitys 25.2.

Suomenlahdella seilaa monenlaisia paatteja. Myös sellaisia, joiden ei pitäisi. Merikapteeni Pekka E. Joki tietää riskit, ja toivoo, että muutkin tietäisivät.

Kuukaden Vaihtoehto I
Pekka E. Joki: Ajelehtiva aikapommi

Erämaa vai talousmetsä, suojelu vai työllisyys, ekologiset arvot vai tehometsätalous? Valtion toimet metsissään ovat toisinaan aiheuttaneet konflikteja.

Kuukauden Vaihtoehto II
Heikki Roiko-Jokela: Arvot ja edut ristiriidassa