Kuukauden Vaihtoehto

Keskusta.fi / Etelä-Häme / Suomeksi / Kirjat / Kuukauden Vaihtoehto


Vaalikuukauden Vaihtoehto
Tuula Haatainen: Arjen kuningattaret
Gummerus (paino), Ajatus 2006
255 sivua


Tuula Haatainen (s. 1960) on nuoresta lähtien pitänyt sekä haaveilemisesta että kirjoittamisesta, ja aikanaan kypsyi ajatus jäsennellä ajatuksista kokonainen kirja. Haatainen itse kertoo halunneensa nostaa kirjallaan esiin arjen merkityksen sekä onnen lähteenä että poliittisen toimintansa inspiroijana. Hän haluaa antaa arjen sankareille näiden ansaitseman arvon, ja on antanut muistelmateokselleen kuvaavan nimen Arjen kuningattaret.

   Tuula muistelee, kuinka lapsuus oli hänelle jatkuvaa seikkailua, jännittäviä leikkejä metsässä ja suurella puukoululla, missä perhe asui Vehmersalmella. Täydellisessä hiljaisuudessa, vain pakkaslumen narskuessa kengänpohjissa, hänellä oli tapana tuijottaa yksin kotipihalla haltioituneena mustaa tähtitaivasta. Hän oli täysin vakuuttunut, että jollain toisella tähdellä, miljoonien valovuosien takana, joku toinen ajatteli samoin kuin hän.

   Tuula kohtasi elämänsä vaikeimman hetken jo ennen kouluikää. Hän oli viisivuotias, kun hänen äitinsä sairastui vakavasti ja joutui puoleksi vuodeksi keuhkoparantolaan.
   Tuulan perhe oli käymässä Tuulan isovanhempien luona Kuopiossa. Aikuiset puhuivat tummalla äänellä vakavina. Äiti joutui pakkaamaan tavaransa ja lähtemään sairaalaan.
   Kun Tuula iltapimeällä palasi tyhjyyttä huutavaan kotiin, hän juoksi asunnon pitkän käytävän kautta suoraan huoneeseensa ja heittäytyi vuoteelleen itkemään. Aikuisten puheesta hän oli ymmärtänyt asian vakavuuden. Hän oli varma, että hänen äitinsä kuolisi.
   Seuraavat viikot olivat yksinäistä aikaa. Tuulan vanhempi veli Juha oli koulussa - kuten myös isä, joka oli koulun johtajaopettaja - ja Tuula oli yksin kotona. Noiden yksinäisten tuntien aikana koti tuntui jopa pelottavalta. Jälkeenpäin Tuula on arvellut, että hänestä tuli sairaanhoitaja ja Juhasta lääkäri juuri äidin sairastumisen vuoksi. Ei se aikoinaan tietoista ollut, mutta myöhemmällä iällä Tuula on alkanut ymmärtää valintojensa taustoja.
   Tuulan seuraava muistikuva äidistä on jäänyt mieleen hyvin unenomaisena. Hän herää varhain aamulla. Ja kipittää yöpaidassa keittiöön. Missä äiti on istumassa, kukkakuvioisessa aamutakissaan aamiaispöydän äärellä, ja nauraa Tuulalle. Istuu aamuauringon keltaiseksi värjäämässä keittiössä ja kutsuu Tuulaa lähemmäksi. Ojentaa Tuulalle Möhkön, pehmolelun, jonka hän on ommellut sairaalassa.

   Äidin sairastuminen ja toipuminen heijastuivat myöhemmin Tuulan suhtautumisessa. Hän ei muista koskaan loukanneensa äitiään, eikä myöskään huutaneensa tälle. Vasta silloin hän sen käsitti, kun alkoi kuulla tyttäreltään milloin minkäkinlaista kritiikkiä.
   Isäänsä vastaan Tuula onkin sitten kapinoinut ja tälle hän on kiljunut. Äidille hän ei voinut kuvitellakaan kiukuttelevansa lainkaan samalla tavoin. Mikä johtui tajuntaan iskostuneesta pelosta, että äidin saattaa menettää.

   Tuulan varhaislapsuus 1960-luvun alkupuoliskon Vehmersalmella oli hyvin niukkaa elämää verrattuna myöhempiin vuosiin. Juuri tuolloin, 1960-luvulla, käynnistyi huima kehitys. Olohuoneeseen tuli televisio. Tajunta räjähti. Tuli Me Tammelat, Bonanza ja Peyton Place. Sekä Hinku ja Vinku.
   1960-luvulla käynnistyi myös kansanterveyden edistäminen. Kuntiin perustettiin terveystarkastajien virkoja. Tuulan äiti oli Vehmersalmen ensimmäinen terveystarkastaja. Tuula pääsi mukaan todistamaan suurta rottasotaa ja kansanterveystyön perustan valamista maahamme. Sekä sitä, kuinka äiti komensi kaupassa tupakkia käryttelevät äijät tumppaamaan ja naulasi sisälle kyltin "Tupakointi kielletty".
   Tuula tunsi olevansa hirmuisen vahva ja tärkeä, terveystarkastajan valtaoikeudet olivat Tuulan mielestä jotain uskomattoman nautinnollista. Hänen äitinsä sai kylän tupakkaukot ruotuun!

   15-vuotiaana Tuula aloitti lukion ja muutti isovanhempiensa luokse Kuopioon. Siinä laajeni tajunta monessakin mielessä. Siirtyminen pienestä maalaiskylästä hiekkateiden takaa kaupunkiin oli hurmaavaa ja jännittävää.
   Vähän aikaa koti-ikävä kalvoi, mutta sitten se haihtui. Kaupungissa saattoi harrastaa mitä halusi, toisin kuin pikkukylässä. Tuula osti kitaran ja soittotunteja. Meni mukaan paikallisen lentopallojoukkueen treeneihin. Liittyi Punaiseen Ristiin, suoritti ensiapukurssit ja oli mukana SPR´n ensiapuryhmässä päivystäen mm. moottoriurheilukisoissa. Käveli kahvilaan tai jäätelölle. Tai kirjastoon, missä saattoi kuunnella musiikkia ja lukea lehtiä, joihin itsellä ei todellakaan ollut varaa. Maailma tuntui olevan mahdollisuuksia pullollaan.
   
   Tuula sai paperit, joilla olisi käytännössä voinut kävellä yliopistoon, jos olisi halunnut. Hän hakeutui kuitenkin Kuopion sairaanhoito-oppilaitokseen. Ja on iloinen ratkaisusta.
   Opiskelu ja työ sairaanhoitajana syvensi Tuulan käsitystä ihmisestä ja ihmisyydestä. Kun hän oli ensimmäisen kerran pitänyt kuolevan ihmisen kädestä kiinni, hän käsitti oman elämänsä merkityksen. Kun elämä loppuu, lopusta tulee peruuttamaton.
   Silti siirtyminen elämästä kuolemaan näytti Tuulan, ulkopuolisen, silmiin kuin perhosen kosketukselta. Ihminen, jonka sydän vielä löi ja jonka veri virtasi suonissa, hiljeni ja ikään kuin tyhjeni. Hänen sielunsa oli poistunut. Hän omana persoonanaan oli poissa.

   Työskentelyssä terveydenhuollossa oli oma suunnaton viehätyksensä. Siinä pystyi näkemään konkreettisesti työnsä tulokset. Tuula tunsi syvää rauhaa kun synnytyssalissa sai olla ottamassa vastaan uuden elämän tai hoitamassa vauvoja ja pieniä lapsipotilaita osastolla. Hän tuntee olleensa valmis tekemään mitä tahansa pikkupotilaiden hyväksi. Vakavat sairaudet tuntuivat suunnattomalta vääryydeltä.

   Tuulan kausi Niuvanniemen vankimielisairaalassa oli hyvän ja pahan olemuksen analysoinnin leimaama. Hän yritti selvittää itselleen, voiko hän kohdata ihmisen, joka on syyllistynyt vakavaan henkirikokseen. Yövuorossa hän kahlasi läpi sairaskertomuksia ja sairaalaan johtaneita tapahtumakulkuja.

   Sairaanhoitajan työssä Tuula halusi testata omaa kestävyyttään. Valmistuttuaan hän hakeutui Kuopioon yliopistollisen keskussairaalan ensiapupolille. Ja sen kesän jälkeen hän ei pelännyt enää mitään, siinä työssä hän oli mukana korjaamassa kesäviikonvaihteiden juhlinnan jälkimaininkeja.

   Tuula on miettinyt, mikä selittää sen, että kaikista tapaamistamme ihmisistä juuri yksi muuttuu silmissämme ylipääsemättömän kiinnostavaksi. Mikä saa kiinnostuksen muuttumaan kaipaukseksi ja toisen läheisyyden näläksi? Tuulan läheiset, jotka ovat menettäneet rakkaimpansa, kuvaavat tapahtunutta kuin heiltä olisi sydän kaivettu irti, kuin omasta sielusta olisi jotain kuollut.
   Janne Metsämäen katseen Tuula kohtasi ensimmäisen kerran Kuopion Kauppakadulla Henry´s pubin jonossa uudenvuoden aattona klo 23´n paikkeilla vuonna 1980. Taaempana jonossa seisoi pitkä vaalea nuorukainen yllään englantilainen tummanvihreä villakangastakki. Katse oli ystävällinen ja kauniilla huulilla karehti hymy.
   Aikanaan Tuula pääsi sisälle saakka. Tunnelma oli lämmin ja tiivis kuten aina. Jonkin ajan kuluttua Tuula havaitsi jonossa bongaamansa nuorukaisen, joka jutusteli tuttujensa kanssa. Tuula suuntasi oitis joukkoon ja sanoi kaverille: "Hei, me nähtiinkin jonossa".
   Ensimmäisillä treffeillä Tuula ja Janne menivät leffaan. Janne tarjoutui kustantamaan kummankin sisäänpääsyn, mutta Tuula oli ehdoton itsenäisyytensä varjelussa. Ei häntä elokuvalipuilla eikä illallisilla osteta. Nykyisin Janne vinoileekin, että kyllä Tuula voisi maksaa hänetkin leffaan, häntä se ei häiritsisi.
   Tuula ja Janne sopivat, että kummallakin olisi myös oma elämänsä. Tuulalle seurusteleminen ja jatkuva kulkeminen käsi kädessä oli kauhistus. Silti ikävä vaivasi pidemmän eron aikana. Vapaus oli kuitenkin asia, mitä Tuula halusi varjella tarkasti.
   Noihin aikoihin Tuula oli kypsymässä naisasian suhteen. Sairaalan hierarkiat, naisten pienet palkat ja naisten vähättely saivat hänet nousemaan siilipuolustukseen. Hän halusi vaikuttaa omilla valinnoillaan ympäristöönsä. Hän halusi olla itsenäinen, vapaa ja nauttia elämästä.

   Kuopion ensiapupolin jälkeen Tuula suuntasi Helsinkiin Ruskeasuolle Invalidisäätiön sairaalaan. Ja kun sairaalan leikkaussaliin alettiin pian etsiä sairaanhoitajaa, ylihoitaja kysyi Tuulalta, josko tämä olisi kiinnostunut, tällä kun oli ensiavussa saatua kokemusta toimenpiteistä.
   Sairaanhoitajan työ leikkaussalissa olikin mielenkiintoista. Mutta Tuulan levoton mieli alkoi pian janota jotain muuta. Ja hän käsitti, mitä hän oikeasti halusi tehdä.

   Tuula laittoi paperit vetämään ja vähän ajan kuluttua käveli Helsingin yliopiston ovesta sisään. Hän halusi ymmärtää yhteiskuntaa syvemmin, halusi opiskella ja ymmärtää yhteiskunnan lainalaisuuksia. Vain siten hän voisi vaikuttaa kehityksen suuntaan.
 
   Yliopistolla Tuula toimi sosiaalipolitiikan opiskelijoiden ainejärjestön puheenjohtajana ja osallistui toimittamiseen. Savolaisessa osakunnassa hän käynnisti yhdessä muiden naisasiasta kiinnostuneiden kanssa Akkakerhon, jossa keskusteltiin feminismistä ja naisten asiasta. Yhteiskunnallisessa keskustelukerhossa väiteltiin joskus anarkiasta, toisella kerralla Eeva-Liisa Mannerin tuotannosta. Osakunnassa Tuula koki huippuvirakseen kuitenkin toimimisen ensimmäisenä naispuolisena huvipäällikkönä.
   Helsingin yliopiston ylioppilaskunnassa Tuula vaikutti sosiaali- ja yritysjaostossa. Sosiaalijaostossa suunniteltiin äideille vauvaparkkia, vaadittiin opintotuen parannusta ja opiskelijaterveydenhuollon varmistamista. Yritysjaostoa Tuula pitää hyvänä yritystoiminnan ja taloudenpidon oppikouluna. HYY on ehkä maailman rikkain ylioppilaskunta ja omistaa merkittäviä kiinteistöjä Helsingin ydinkeskustassa. Ei ole samantekevää, miten niitä hyödynnetään ja millaista liiketoimintaa pyöritetään.
   Opiskelija-ajoilta Tuulalle on jäänyt monta hyvää ystävää, jotka toimivat nyt yhteiskunnan eri osa-alueilla. Eivät he silloin ymmärtäneet, että heistä kasvaisi vaikuttajia maansa politiikan, valtionhallinnon, yritysten, median, ammattiyhdistysliikkeen tai kulttuurin piiriin. Heitä yhdisti ja ajoi eteenpäin suunnaton sydämen palo ja halu toimia oikeina pitämiensä asioiden puolesta.

   Kunnallispolitiikassa Tuula pääsi Helsingin terveyslautakuntaan sekä Itäisen sosiaali- ja terveysjaoston puheenjohtajaksi. Tuolloin terveydenhuolto Helsingissä kangerteli, palvelut olivat puutteellisia. Itä-Helsinki oli uutena ja kasvavana alueena reippaasti jäljessä muuta Helsinkiä. Aikanaan Vuosaareen saatiin uusiin tiloihin terveysasema ja Kontulan terveysaseman toimintaa vahvistettiin.
   Edelleen 2000-luvullakin Tuula oli sitä mieltä, että Itä-Helsingin terveyspalveluja täytyy kehittää jatkossakin. Kaikki päivystys Pohjois-, Itä- ja Koillis-Helsingin laajuudelta oli pakattu Malmin sairaalaan, joka on aivan tukossa. Tuula kaipasi Itä-Helsinkiin alueelle Herttoniemi-Myllypuro-Itäkeskus metroradan varteen riittävän suurta ja toimivaa terveyskeskustasoista päivystyssairaalaa. Sairaalan yhteyteen hän pohtisi erillistä potilashotellia, missä potilas voisi yöpyä, jos tämä ei lisätutkimusten tai kuntonsa vuoksi uskaltaisi vielä lähteä yksin kotiin.
   Tuula ihmettelee, kuinka erillään erikoissairaanhoito ja perusterveydenhuolto toimivat. Kumpikin epäilee toisen kykyä ymmärtää kokonaisuutta. Tuula muistuttaa, että potilaalle hallinto ja byrokratia ovat samantekeviä, hänen kannaltaan tärkeintä on, että systeemi toimii mutkattomasti.
   Suoranainen vääryys Tuulan mielestä on se, että äideiltä on karsittu kunnissa kodinhoitajan apu lähes kokonaan. Hän näkee muutaman ensimmäisen kuukauden aikana annetun pienenkin käytännön tuen ja avun saattavan olla perheen pelastus.
   Perheiden ongelmiin pitäisi Tuulan mielestä olla paremmin apua tarjolla eri kanavia pitkin. Erityisesti lasten neuvolatoimintaa ja kouluterveydenhuoltoa täytyisi voida kehittää uuteen suuntaan. Pitäisi kuulostella, kuinka vanhemmat jaksavat. Lasta pitää kuulla jo pienenä, selvittää, onko kotona kaikki kunnossa. Tuula kaipaa vanhoja kunnon kiertäviä terveydenhoitajia, jotka voisivat paikan päällä asiakkaan kotona nähdä lasten ja vanhempien tilanteen.
   Tuulan mukaan lasten mielenterveyspalveluista ja lasten huostaanotoista ollaan aivan oikeutetusti huolissaan. Pitäisi puhua enemmän siitä, että laiminlyönnit aikuispsykiatriassa tai päihdehuollossa kasvattavat vääjäämättä lasten psykiatrian ja huostaanottojen tarvetta. Ongelma ei siis ratkea pelkästään lasten psykiatriaa lisäämällä, vaan koko perhettä on voitava auttaa samanaikaisesti. Avun on tultava riittävän ajoissa.

   Tuula ilmoittaa kuuluvansa niihin, jotka edellyttävät jokaisen yrittävän osallistua kykyjensä mukaan työelämään. Sairaus, lapsen syntymä, oikea työttömyys ja vanhuus ovat oikeita syitä olla pois työelämästä. Silloin täytyy turvata riittävä toimeentulo.
   Tuulan mielestä on oikein, että työssä ollessa maksetaan sairauden ja vanhuuden varalle veroja ja sosiaaliturvamaksuja. Mitä suuremmat tulot, sitä suuremmat maksut. Ja tämä logiikka toimisi myös toiseen suuntaan. Sosiaaliturva tulee ansioihin suhteutettuna. Siten turvataan se, että vuoden sairausloman takia ei tarvitse myydä taloaan tai kesämökkiään. Tuulan mukaan ansiosidonnainen sosiaaliturva kannustaa työhön ja yrittämiseen, kansalaispalkka puolestaan oleiluun ja työnteon minimointiin.
   Tuula muistelee, kuinka hänen opiskeluaikoinaan sairaanhoidon opiskelijoiden talous oli tiukilla. Heidän piti ostaa itse jopa työpukunsa, viedä ne pesulaan ja maksaa pesulalasku. Eihän sitä voinut hyväksyä. Tuula marssikin muiden sairaanhoidon opiskelijoiden kanssa keskipäivällä pois työharjoittelusta. Ja kyllä se lakko kannatti, nykyisin suojavaatetus tulee sairaalasta ja se pestään sekä huolletaan kuten työntekijöidenkin asut.
   
   Ensimmäisen kerran Tuula oli ehdokkaana eduskuntavaaleissa vuonna 1987. Hän oli listan nuorin ehdokas, mutta vakavissaan liikkeellä.
   Tuulan tukiryhmä koostui demariopiskelijoista sekä henkilöistä, jotka halusivat kannattaa nuorta ja innokasta ehdokasta. Rahaa ei ollut, joten kaikki piti tehdä itse.
   Jokainen osasi jotain. Yksi harrasti valokuvausta ja otti esitteeseen kuvat. Vaaliesitteenä oli tavallinen moniste. Jörn Donner on kertonut muistavansa Tuulan siitä, kun tämä vaalien alla seisoi lumisateessa Akateemisen Kirjakaupan portailla jakamassa esitettään.
   Esitteen kanteen Tuulan seuraksi valittiin dalmatialainen. Tuttavalta lainattu koira nököttää Tuulan kanssa eduskunnan portailla. Koiralle ojennetaan punainen ruusu. Idea on lainattu muokattuna Ruotsin demareilta, alkuperäisessä ruotsalaisversiossa säihkyvän bemarin kyydistä nousee tyylikäs nuori mies dalmatialaisen kököttäessä autossa.
   Tuula ällistyi, kuinka paljon esite herätti sympatiaa. Kaikki koiraihmiset ihastelivat sitä, puhuivat koirista ja erityisesti dalmatialaisista.
   Nuoret demarit halusivat vaaleissa SDP´lle uudenlaista ilmettä. Ympäristöasiat ja kansainvälinen solidaarisuus puhuttelivat sukupolvea. He kokivat toimivansa kaikenlaista vanhoillisuutta ja konservatismia vastaan.
   Tuula sai noissa vaaleissa 1.237 ääntä. Siitä tuli intoa jatkaa kannatuksen mittaamista.
   Vuoden 1988 kunnallisvaaleissa Tuula valittiin demariryhmän nuorimpana valtuustoon. Saman vuoden presidentin valitsijamiesvaaleissa hän ei mennyt läpi.

   Vuoden 1991 eduskuntavaaleissa demareille tuli tappio. Tuula kuitenkin lisäsi omaa äänimääräänsä, sillä kertaa tuli 2.441 ääntä, mikä ei kuitenkaan riittänyt läpimenoon.
   Puheenjohtaja Pertti Paasion johdolla puolue päätyi oppositioon. Vaalien jälkeisenä vappuna sitten tiivistyi Paasion savustaminen puheenjohtajan paikalta.
   Syksyllä 1991 SDP valmistautui ylimääräiseen puoluekokoukseen. Puheenjohtaja Paasio ja puoluesihteeri Ulpu Iivari väistyivät.
   Puheenjohtajaksi oli nousemassa pankinjohtaja Ulf Sundqvist. Tämän rinnalle piti löytää puoluesihteeri. Naisliitto asetti lähes perinteitä kunnioittaen puoluesihteerikisaan pääsihteerinsä eli Tuulan.
   Puoluekokouksessa puoluehallitukseen esitettiin menettelytapavaliokunnan esityksessä lähes yksinomaan miehiä. No, naisethan sellaisesta raivostuivat.
   Tuula pyysi puheenvuoron. Kun hän sitten myöhemmin katsoi itseään tv-uutisissa raivoamassa Helsingin työväentalon puhujapöntössä naisten valinnan puolesta, hänen oli vaikea tunnistaa itseään. Siinähän alkoi olla aihetta pelätä, että hän tulisi kohta ruudusta läpi omille silmilleen.
   No, kokouksessa laativat naisten junttalistan, minkä sitten kopioivat nopeasti kaikille kokousedustajille. Homma pantiin äänestykseen. Naisten ärtymys herätti kokousväen, ja nuoret naiset äänestettiin puoluehallitukseen. Myös Tuula muiden mukana.
   Tuula päätti, että onnistumisesta huolimatta asiaa ei jätetä tuohon. Puolueelle oli saatava kiintiöt turvaamaan naisten valinta ilman alituista riehumista. Naisliitto oli tuota jo esittänyt. Valmistelutyö käynnistettiin ja kiintiöt otettiin sittemmin käyttöön puolueessa.

   Vuoden 1995 eduskuntavaaleissa SDP oli voittaja ja myös Tuula nosti äänimääräänsä. Hän sai 5.426 ääntä, mutta noissa vaaleissa äänimäärä ei riittänytkään. Läpimeno jäi 200 äänen päähän. No, kyllähän tulosta silti juhlittiin, olihan äänimäärä loistava.
   Ja kyllähän tavoite vähän myöhemmin saavutettiin tuollakin tuloksella. Syksyn 1996 Europarlamenttivaalien jälkeen Tuula nousi varapaikalta eduskuntaan helsinkiläisen Reino Paasilinnan lähdettyä europarlamenttiin.

   Keväällä 1995 Paavo Lipposen hallitus nimesi Tuulan tasa-arvoasiainneuvottelukunnan Tanen puheenjohtajaksi.  Se oli mieluinen pesti, myös siksi, että Tuula oli toiminut neuvottelukunnassa jo useamman vuoden. Tanen esityksillä ja kannanotoilla on ollut merkitystä lainsäädäntöä kehitettäessä.
   
   Kun Tuula aloitti kansnaedustajan tehtävissä, eduskunnassa käsiteltiin kauppojen aukioloa ja kiisteltiin lääniuudistuksesta. Tuula joutui hyppäämään asioihin sisään ilman pehmeää laskua. Ylimääräisiin perehdyttämisiin ei ollut aikaa, joten Tuula päätti ottaa itse asioista selvää ja kysyä aina kun ei löytäisi oikeaan paikkaan tai tietäisi, miten pitäisi menetellä. Ihan jo eduskuntatalon sokkeloiden opettelussa meni useampi kuukausi, Tuula ei ole mikään sisätilojen suunnistaja.
 
   Vuoden 1999 eduskuntavaaleissa panostus oli aiempia kovempi. Tekivät tukiryhmän kanssa myös tv-mainoksen. Löytyi tutun tuttu, joka toteutti mainoksen edullisesti. Ja äänensä mainosspiikkiin antoi konjakkipullosta Jörn Donner.
   Miettivät tukiryhmässä, kuinka samalla listalla esim. Paavo Lipposen puoliso Päivi, tuolloin vielä Herzberg, oli huomattavasti tunnetumpi. Vaikka Tuula oli jo kansanedustaja, hän ei tukiryhmäläisten mielestä ollut lähelläkään superjulkkiksen asemaa. Tuula sisuuntui asetelmasta ja päätti kääntää heikkouden vahvuudeksi. Sitten joku tukiryhmästä totesi, ettei Tuula mitään lainavaloja tarvitsekaan.
   Siinä se oli. "Tuula. Omin jaloin eduskuntaan."
   Tv-mainos alkoi siten, että kuvassa näkyivät vain sääret, jotka määrätietoisesti kulkevat metrosta ulos. Jörkka luki spiikin samalla kun sääret lähtivät metrosta liikkeelle kohti eduskuntaa, kävelivät valtiosalin poikki, mistä Tuula pyörähti kuvaan nauramaan.
   Kampanjan aikana Tuula uurasti muiden tavoin jakaen esitteitä toreilla ja kauppakeskuksissa sekä puhuen paneelikeskusteluissa ja omissa kahvilatilaisuuksissa. Hän oli suunnattoman iloinen, kun paikalle saapui pikkuilmoitusten innoittamina ennestään tuntemattomia ihmisiä, jotka halusivat kuunnella ja keskustella. Välillä oli tilaisuuksia, joihin ei tullut kuin yksi kuulija - mutta silloinkin tilaisuus pidettiin.
   Vuoden 1999 vaaleissa SDP menetti ääniään, mutta Tuula selvisi kuivin jaloin. Ääniä tuli 5.258 ja ehdokas meni kevyesti läpi.

   Vuoden 2003 eduskuntavaaleissa Tuulan tukiryhmällä oli tekemisen meininki. Kepulaiset olivat paitsi haastamassa SDP´n, vieläpä ryntäämässä Helsinkiinkin Anneli Jäätteenmäen johdolla. Eihän sellaista voinut sivusta katsoa.
   Vaalipäivänä Tuulan tunnelmat olivat kaksijakoiset. Oma äänisaalis oli jopa loistava, 9.341 ääntä. Myös SDP lisäsi jonkin verran kannatustaan, mutta jäi silti niukasti toiseksi Keskustan mentyä ohi.
   SDP´n kansanedustajien keskuudessa naisten asema parani, eduskuntaryhmään tuli 24 naista ja 29 miestä - naisten määrä kasvoi kolmella edustajalla. Eduskuntaryhmän kuopus oli etelähämäläinen Satu Taiveaho, 26 vuotta. Tuula valittiin eduskuntaryhmän varapuheenjohtajaksi ja hän oli yksi hallitusneuvottelijoista.

   Vaalien aikana Keskusta ja SDP olivat olleet tukkanuottasilla. Säätytalolla piti opetella elämään taas yhdessä. Tuula sanoikin SDP´n ryhmäkokouksessa, että rakkausavioliittoon kepun kanssa häntä ei saa, mutta jos asioista sovitaan, kyllähän järkiliitto oli mahdollinen.
   Lipposesta näki, että hänelle oli tuskallista orientoitua neuvottelemaan Keskustan kanssa. Mutta faktat olivat mitä olivat. Oli mahdollista saada kasaan hallitus ja sille hyvä ohjelma, tai toisena vaihtoehtona seurata sivusta porvarihallituksen syntymistä.
   Aikanaan hallitusneuvottelut alkoivat tulla päätökseen. Puolue-elimien päätettyä hallitukseen osallistumisesta oli vuoro päättää ministereistä. Taistelu paikoista oli kovaa.
   Tuula itse ei tiennyt mitään ministerilistan nimistä ennen eduskuntaryhmän kokouksen alkua. Juuri ennen kokousta hän näki STT´lta tulleen ministerilistan. Ja nimensä listalla, opetusministerinä.
   Tiedotusmylläkän jälkeen Tuula tuli pää pyörällä yksin tyhjään kotiin. Siellä ei ollut ketään halaamassa. Perhe oli hiihtolomalla Lapissa.
   No, oli kotona Jenni. Kilpikonna. Jennille Tuula jutteli jonkin aikaa. Ihan sosiaalinen tapaus se Jennikin on. Kuunteli ja tuijotti tarkasti kauniilla kilpikonnansilmillään.

   Jäätteenmäen hallitus ei pitkään istunut. Juhannuksena Tuula oli jo toimitusministeri. Mutta sen jälkeen hänet nimitettiin jatkamaan opetusministerinä Matti Vanhasen hallituksessa.
   Jäätteenmäen eropäivänä 18.6.2003 Tuula ja Janne nostelivat maljoja. Mutta ei se Jäätteenmäen eroon liittynyt. Päivä nyt vain sattui olemaan Tuulan ja Jannen 20-vuotishääpäivä.

   Ministerinä oleminen eroaa kansanedustajana toimimisesta. Ministeri on monellakin tavalla vallan käyttäjä. Hänellä on suorat yhteydet maan korkeimpaan johtoon. Hän vaikuttaa EU´ssa ja kansainvälisissä yhteisöissä.
   Ministeriyttä Haatainen kuvaa takiaiseksi. Se tarttuu tiukasti kiinni, siitä ei pääse eroon. Sen kanssa on opittava jopa nukkumaan.
   Onhan niitä asioita, millä tuon tunteen voi kuitenkin karkoittaa. Tuulalle sellainen on maalaaminen. Kun hän saa riittävästi aikaa, hän saattaa keskittyä maalaamiseen niin, että hän unohtaa ajan ja paikan.
   Toinen Tuulan tapa irtaantua itsestään on lenkkeily. Juoksulenkki siirtää ajatukset pois ministerintyöstä viimeistään viiden kilometrin kohdalla. Juoksun jälkeen ongelmat kutistuvat oikeisiin mittasuhteisiinsa ja vapauttavat aivojen toiminnan luovemmaksi.
   Kolmantena keinona Tuula käyttää matkustamista maalle tai ulkomaille. Hän aloittaa lomansa usein matkustamalla paikkaan, missä häntä ei heti tunnisteta. Tosin vuosi vuodelta se on entistä vaikeampaa. Esim. kerran Tuulan löhöiltyä altaassa Kanarialla vieressä seisoi kaksi miestä, jotka arvuuttelivat, oliko altaassa ministeri Haatainen. Oli kuulemma näyttänyt nuoremmalta, ei varmaankaan oikeasti ollut kyseinen ministeri.

   Tuulan opetusministerikaudella pyrittiin lainsäädännön keinoin lyhentämään opintoaikoja. SYL´n ja poliittisten opiskelijajärjestöjen kanssa keskusteltiin, keskusteltiin ja keskusteltiin.  Asian teki monimutkaisemmaksi se, että opintotuki kuului kulttuuriministeri Karpelalle. Kannustavuuselementit opintotukeen haluttiin tehdä samaan aikaan opintoaikojen rajausesityksen kanssa.
   Tuulan tulkinnan mukaan Keskusta halusi kääntää asian näyttämään siltä, että keppi tulee Haataiselta ja porkkana Karpelalta. Tuula antoi julkisuuteen täsmennyksen, minkä mukaan hän ei sentään mitään giljotiinia tule esittämään, eli tiukasta opintoaikojen rajaamisesta ei ollut kyse. Hän halusi rakentaa mallin, missä yliopistot velvoitetaan huolehtimaan siitä, että opiskelijat tekevät henkilökohtaisen opintosuunnitelman, minkä mukaan edetään.
   Tuolta pohjalta lainsäädäntö lopulta hyväksyttiin. Silti julkisuudessa puhuttiin edelleen vuosiin sidotusta opintoaikojen rajaamisesta.

   Kun Tuula aloitti opetusministerinä, oli suoritettu jo kahdeksan vuoden ajan kokeilua, missä eräissä lukioissa ylioppilaskirjoituksissa ainoana pakollisena aineena oli äidinkieli, minkä päälle piti valita kolme muuta ainetta. Tuulan mielestä niin ei voinut jatkua. Olisi valittava, vaaditaanko toinen kotimainen vai ei.
   Ministeriön virkamiesten kanta oli selvä: riittää, että kaikille on pakollisena äidinkieli ja sen päälle kaikkien on valittava kolme muuta ainetta. Ylioppilastutkinnon vaatimustaso säilyisi yhtä korkeana: kaikkien pitää kirjoittaa edelleen vähintään neljä ainetta.
   Läpihuutojuttu tullainen muutos ei olisi. Tuula aloitti toteutuksen lyömällä Keskustan kannan kiinni pääministeri Matti Vanhasen kautta. Tämän lupauksiin Tuula pystyi luottamaan ja katsoi näin varmistavansa selustansa puolueemme suuntaan.
   Oman puolueen suhteen ongelmat olivat suurempia. Maija Rask oli opetusministerinä yrittänyt viedä hanketta eteenpäin, mutta Lipponen oli pääministerinä torpannut sen yrityksen. Eikä Lipponen ollut puhemiehenäkään ilahtunut kuullessaan, mitä Tuula oli yrittämässä. Mutta tämä kuunteli, esitti kysymyksiä ja lopulta totesi luottavansa ministerin arviointikykyyn, mistä Tuula oli iloinen.
   Tuula perusteli asiaa Lipposelle toteamalla, että kun tähän pisteeseen on tultu, enää ei voi kääntyä pois. Kansalaiset eivät enää nielisi paluuta pakkoruotsiin ylioppilaskokeessa.    

   Kun Tuulalla oli takana kaksi synnytystä, gynegologi suositti korjausleikkausta. Leikkauksesta julkaistiin lyhyt tiedote, missä kerrottiin, että kyseessä ei ole mitään vakavaa eikä dramaattista, pelkkä rutiinileikkaus.
   Tuula yllättyi iloisesti asiallisesta tavasta, kuinka sairauslomaa käsiteltiin lehdistössä. Media ei käynytkään verenhimoisesti kimppuun. Itsestäänselvyytenä Tuula ei asiallisuutta pitänyt, hän oli juuri aiemmin nähnyt, kuinka kulttuuriministeri Tanja Karpelan sairautta oli reposteltu. Siinä yhteydessä tuli kuuluisaksi Karpelan avustajan Seija Turtiaisen lausahdus "kulttuuriministerin lööppisaasteen myrkyttämästä kehosta". Kun sen julkisuusmylläkän oli nähnyt, itse ei halunnut kokea mitään samaa.
   Leikkaus onnistui hyvin, mutta Tuulan toipilasaikaan tuli äkkimuutos. Ministerien kierrätys SDP´n hallitusryhmässä merkitsi pikaorientaatiota opetusministerin tehtävistä sosiaali- ja terveysministeriön asioihin. Kun Lipponen vaihtui uuteen puheenjohtajaan, Eero Heinäluomaan, tämän oli saatava ministerinsalkku ja ministereitä kierrätettiin samalla enemmänkin. Tuula itse oli tyytyväinen uuteen salkkuunsa, hänhän oli toiminut vuosikaudet puolueen sisällä sosiaali- ja terveyspoliittisten työryhmien puheenjohtajistossa ja vetäjänä.
   Heinäluoma kysyi Tuulalta, oliko tämä kunnossa ja voisiko tulla tiedotustilaisuuteen. Eihän Tuula kunnossa ollut, mutta sisulla selvisi paikalle. Hän arvelee olevansa ns. ruuhkahuippuihminen, sukunimen Haatainen alkuperääkin on määritelty siten, että suvun jäsenet olivat työteliästä sakkia: he ovat savolaisittain "huatanneet ja ruatanneet" (=raataneet).
   Tuula pitää leikkausta hyvänä opetuksena itselleen. Hän ymmärsi, mitä terveys merkitsee. Hänelle juoksu on keino rentoutua ja vapautua paineista, mutta leikkauksen jälkeen lenkit joutui vähäksi aikaa unohtamaan - voimat olivat tipotiessään ja pienikin ponnistus tutnui ilkeältä.
   Tuulan mukaan toipumisessa tärkeintä on optimistinen asenne. Pitää asettaa itselleen realistisia tavoitteita ja antaa aikaa. Vaikeinta oli uskoa ihan oikeasti, että eteenpäin mennään vain askel kerrallaan.  Ja se kaikkein tärkein oli luonnollisesti läheisten tuki ja ymmärrys. Perhe antoi Tuulalle luvan olla avuton toipilas. Ja se oli vapauttavaa, Tuula kun oli tottunut siihen, että hän itse hoitaa ja auttaa aina toisia.

   Tuula Haatainen on siis syntynyt vuonna 1960. Hän on etsiskellyt arkistoista, mitä kyseisenä vuonna tapahtui. Yhden esimerkin hän on poiminut myös kirjan sivuille. Arvatkaapa huviksenne: mikä oli tuo huomionarvoinen asia mainitusta vuodesta?
   No, Tuula haluaa muistuttaa lukijoille, että vuosi 1960 oli aivan karsea missivuosi. Seuraavassa Suomen Kuvalehden raporttia aiheesta.
   "Näytteille asettautuneen neitokatraan laatu kun oli sekä yleisön että arvostelulautakunnan mielestä alapuolella missin arvon. Kun ei kerran saatu kauneutta tarpeeksi, annettiin asiaankuuluva arvo älylle, olihan voittaja lääketieteen opiskelija." (SK 7/1960).
   Jep. Sellaista siihen aikaan.

   No, noista ajoista oli kirjan ilmestyessä kulunut jo yli neljäkymmentä vuotta. Tuula oli tyytyväinen ikäänsä ja elämäänsä. Nelkyt ja risat oli hänelle kasvavaa vapautta. Hän ei enää jaksanut miettiä, mitä muut hänestä ajattelivat. Pitäkööt mielipiteensä.
   Enää Tuula ei hermostunut pikkuasioista niin kuin nuorempana. Jos ei ehtinyt tehdä jotain heti, sen vuoro oli myöhemmin. Aikaa oli enemmän itselle. Lapsilla oli niin paljon läksyjä ja harrastuksia, etteivät he enää roikkuneet Tuulan kimpussa.
   Seuraava elämänvaihe oli aivan nurkan takana. Sitä hän ei halunnut vielä ajatella.
   Oikeastaan elämä nelikymppisenä tuntui varsin mukavalta. Siitä näki vielä kirkkaasti taakse- ja eteenpäin. Ei ollut enää nuori, mutta ei vielä vanhakaan.

   Tuula Haataisen Arjen kuningattaret on nimensä mukainen teos. Kirjoittaja kuvaa asiat asioina ilman turhia krumeluureja. Aatteen paloa löytyy, tärkeiden asioiden puolesta ollaan vaikka raivottarena, mutta elämää on myös politiikan ulkopuolella. Mutta Tuula viestittää ennen kaikkea olevansa sama Tuula kuin ennen pääsyä politiikan huippupaikoille, sama Tuula, joka on koko aikuisikänsä halunnut käydä pubissa ja oluella.

Tuula Haataisen kotisivut

-----     -----     -----     -----     -----     -----     -----     -----     -----     -----

Seuraava päivitys 29.1.

Tärkeämpää kuin voitto on rehellinen kilpailu, vai mitä? Valitettavasti jotkut ovat toista mieltä.

Kuukauden Vaihoehto I
Kaarlo Hartiala: Urheilun kahdet kasvot

Otetaan ensi kerrallakin myös jotain muuta tuon urheilun lisäksi. Moni on halunnut olla julkkis, joistakin sellainen on myös tullut. Kannattiko? Sekä nuorisoidolit että parkkiintuneet poliitikot kertovat kokemuksistaan.

Kuukauden Vaihtoehto II
Leena Sharma: Ken leikkiin ryhtyy