Uutiset ja tapahtumat

Puoluekokous2018 2 yläkuva iso 7.jpg
Keskusta.fi / Etelä-Pohjanmaa / Suomeksi / Kunnat / Lapua / Uutiset ja tapahtumat

Tavataan

Uutisia

  • Kunnallisjärjestö: Pekka Hellalla vahva tuki maakuntahallituksen puheenjohtajaksi

    28.1.2009

    Maakunnan ja maakuntahallinnon merkitys on korostunut entisestään yhteiskuntarakenteiden muuttuessa. Maakunnilla on entistä enemmän valtaa ja vastuuta alueensa kehittämisestä. Niinpä uusia maakuntahallinnon luottamushenkilöitä valittaessa ollaan tekemässä Etelä-Pohjanmaan tulevaisuuden kannalta erittäin merkittäviä ratkaisuja.

  • Kirkkovaltuusto valitsi keskiryhmien luottamushenkilöt jatkamaan

    27.1.2009

    Lapuan tuomiokirkkoseurakunnan kirkkovaltuusto nimesi kokouksessaan 27.1.2009 keskiryhmien luottamushenkilöt jatkamaan tehtävissään. Kirkkovaltuusto valitsi kirkkovaltuuston puheenjohtajiston sekä uuden kirkkoneuvoston vuosiksi 2009-2010 yksimielisesti ilman äänestyksiä.

  • Valtuusto valitsi luottamushenkilöt

    26.1.2009

    Lapuan kaupunginvaltuusto ja sen 13 keskustalaista jäsentä ovat aloittaneet työnsä. Ensimmäisessä kokouksessaan 26.1.2009 kaupunginvaltuusto valitsi luottamushenkilöt hallitukseen, lautakuntiin ja eräisiin muihin keskeisiin tehtäviin.

  • Keskustaryhmän valtuustoaloite: Valtuuston imagon kohottaminen/valtuutetun informointi

    26.1.2009

    Lapuan uuden kaupunginvaltuuston ensimmäisessä kokouksessa Riitta Ampiala teki valtuustoaloitteen, johon koko keskustaryhmä yhtyi. Valtuusto lähetti aloitteen kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.

  • Lasse Rajala: Keskustavetoinen Hallitus ei voi kääntää selkäänsä pohjoisen viljelijöille

    24.1.2009

    Tämän hetken kuumin puheenaihe maatalouspolitiikan ympärillä lienee ns. 142-tuki ja erityisesti sen jatkuminen. Maatalousministerimme Sirkka-Liisa Anttila sai ennen joulua aikaan neuvottelutuloksen Maatalouskomissaari Mariann Fischer Boelin kanssa. Neuvottelujen tulos oli, että 142-artiklaan perustuva Pohjoinen kotieläintuki on pysyvä C-alueella. Nyt käynnissä olevissa neuvotteluissa, Hallituksen ja MTK:n välillä, päätetään kansallisesti miten Komission kanssa saatua neuvottelutulosta sovelletaan käytännössä.

  • Kunnallisjärjestö: Lapua Seinäjoen seutuun maakunnallisessa paikkajaossa

    20.1.2009

    Keskustan Lapuan kunnallisjärjestö kävi keskustelua kokouksessaan 20.1.2009, Lapuan maakunnallisten paikkojen neuvotteluasemista ja jakoperusteista. Kunnallisjärjestön johtokunta päätyi sille kannalle, että Lapuan kuuluu Seinäjoen seutukuntaan ja paikkajaosta tulisi neuvotella Seinäjoen seudun kanssa.

  • Haapakosken paikallisyhdistys: Aloite kotitalousvähennyksen laajentamisesta

    20.1.2009

    Keskustan Haapakosken paikallisyhdistys on tehnyt aloitteen kotitalousvähennyksen laajentamisesta. Kunnallisjärjestön johtokunta päätti yhtymisestä aloitteeseen. Aloite on toimitettu valmisteltavaksi puoluehallitukseen.

  • Päivi Leikkola: Liito-oravat – nuo metsiemme liitävät pikku pirulaiset

    17.1.2009

    Maaseudun tulevaisuus lehdessä oli perjantaina 16. tammikuuta luettavissa mielenkiintoinen artikkeli liito-oravien suojelun kohdistamisesta yksityis- metsäomaisuuteen. Minun oikeustajuani vastaan sotii ajatus siitä, miten mikä tahansa ”lentopallopuulaaki” voi tutkia kenen tahansa metsiä etsiäkseen liito-oravia tai niiden jätöksiä suojellakseen koko metsän. Mtk:n lakimiehen Tommi Siivosen mukaan mikään laki ei estä tämän laatuista toimintaa. Lisäksi toimintaa ja siitä aiheutuvaa haittaa voi vain paheksua, mikäli kyseessä on asianmukainen suojelu eikä metsässä tehdä vahinkoa.

Edellinen 1 2 3 ... 11 12 13Seuraava