Europarlamenttivaalit 2019

Puoluekokous2018 2 yläkuva iso 7.jpg

Seuraavien europarlamenttivaalien vaalipäivä on 26.5.2019. Ennakkoon voi äänestää kotimaassa keskiviikosta tiistaihin 15.-21.5.2019 ja ulkomailla keskiviikosta lauantaihin 15.-18.5.2019. Europarlamenttivaaleissa Suomi on yhtenä vaalipiirinä. Tämä tarkoittaa, että vaalien ehdokkaat ovat ehdokkaina koko maassa ja äänestäjä voi äänestää ketä ehdokasta tahansa.

Keskusta asetti puoluevaltuuston kokouksessa Turussa marraskuun lopulla yksitoista ehdokasta vaaleihin, joista yksi on 33-vuotias OTM ja edustakunta-avustaja Janne Kaisanlahti Rovaniemeltä.

 JanneKaisanlahti.jpg

Olen Janne Kaisanlahti, syntyperäinen lappilainen. Perusarvoni ovat koti, uskonto ja isänmaa. Keskustan Lapin ja Peräpohjolan piirit ovat asettaneet minut ehdokkaaksi toukokuussa käytäviin Euroopan parlametnin vaaleihin.

Synnyin Kemijärvellä 22.10.1984 ja valmistuin Lapin yliopistosta lakimieheksi. Olen työskennellyt Eeva-Maria Maijalan eduskunta-avustajana vuodesta 2011, ja pitänyt sivutoimisesti omaa lakiasiaintoimistoa. Liityin Keskustan jäseneksi 15-vuotiaana ja olen toiminut Keskusta-liikkeessä monissa eri tehtävissä, mm. Keskustan Lapin piirin varapuheenjohtajana ja Lapin Keskustanuorten puheenjohtajana. Olen toiminut myös Lapin kaupunginvaltuutettuna Kemijärvellä, kirkkovaltuuston puheenjohtajana sekä Kemijärvellä että Rovaniemellä. Kirkolliskokouksessa vaikutan nyt toista kautta.

Olen kolmesti kieltäytynyt eduskuntavaaleista. Nyt kuitenkin suostuin ehdokkaaksi EU-vaaleihin, ja olen vaaleissa tosissani. Sain ympäri maata paljon pyyntöjä lähteä ehdokkaaksi. Kannattajani uskovat, että edustamani perinteiset Keskusta-arvot, lakimiehen koulutus sekä 19 vuoden kokemus politiikasta ovat hyviä avuja Suomen euroedustajalle.

EU:ta on mielestäni kehitettävä itsenäisten kansallisvaltioiden liittona ja meppiemme on puolustettava kansallista etua. Pohjoinen ulottuvuus ja Itämeri ovat meille tärkeitä EU-yhteistyössä. Lappilaisena uskon ymmärtäväni aluekehityspolitiikan merkityksen, ja Brysselistä katsoen myös Helsinki on periferiaa. Myös EU tarvitsee alkiolais-kekkoslaista politiikkaa!

Lapsuusperheessäni vastustettiin EU-jäsenyyttä v. 1994 äänestyksessä, ja peruskriittinen asenteeni on jo sieltä lähtöisin. Kuitenkin kun EU:ssa olemme, niin meidän on valvottava tinkimättä etujamme. EU:sta on koitunut meille hyvää ja huonoa. Eurooppalaista yhteistyötä tarvitaan maanosan rauhan, vakauden, turvallisuuden ja vaurauden edistämiseksi. Yhteisiä eurooppalaisia arvoja on puolustettava. Vastustan EU:n liittovaltiokehitystä ja Nato-johtoisen EU-armeijan perustamista.

EU-eliitin on otettava vakavasti Euroopan kansojen esittämät huolet ja epäluottamus.

Voit lukea lisää EU-vaalikampanjastani:

Facebook
Twitter
Instagram
www.jannekaisanlahti.net