Ehdokkaaksi maakuntavaaleissa

Maakuntien Suomi yläkuva iso.jpg
Keskusta.fi / Vaalit / Maakuntavaalit / Ehdokkaaksi maakuntavaaleissa

Maakuntauudistus on voimaan tullessaan tilanteessa, jossa me Keskustassa haluamme kehittää sitä edelleen.

Kutsumme sinut mukaan rakentamaan uutta maakuntien Suomea, jossa me suomalaiset saamme palveluja ja olemme samalla viivalla riippumatta siitä, missä päin maata elämme. Rakennetaan yhdessä Suomea, jossa asioista päätetään kansanvaltaisesti lähellä ihmisiä.

Tähän tarvitaan ihan tavallisia naisia ja miehiä. Oman maakunnan tuntijoita.

Miten ehdokkaaksi?
Aikaisempi kokemus politiikasta ei ole ratkaisevaa, ehdokkailtamme edellytämme ennen kaikkea halua vaikuttaa oman maakunnan tulevaisuuteen keskustalaisista lähtökohdista.

Voit myös antaa yhteystietosi alla olevalla lomakkeella ja kertoa näin kiinnostuksestasi, niin lähestymme sinua mahdollisen ehdokkuutesi merkeissä. Yhteystietojen jättäminen ei sido ehdokkuuteen tai mihinkään muuhunkaan.


Tiedätkö hyvän ehdokkaan tai haluaisitko mukaan kampanjoimaan?
Voit myös vinkata  henkilöstä, jota mielestäsi kannattaisi kysyä ehdokkaaksi. Vaaleihin voi myös osallistua toimimalla ehdokkaiden kampanjatiimeissä. 


Milloin vaalit pidetään?

Aikaisintaan toukokuussa 2019.


 

Yhteydenottopyyntö