517

Anna Partanen

Pohjois-Savon hyvinvointialue, Kuopio
KM, psykoterapeutti, 44

Tarjoan kokemukseni, ammattitaitoni ja innostukseni aluevaltuutetuksi. Koen aidosti, että minulla on annettavaa tähän työhön ja haluan olla kehittämässä palveluitamme.

Olen 4-vuotiaiden kaksostyttöjen äiti ja omakohtaista kokemusta sote-palveluista on tullut viime aikoina tätäkin kautta. Nykyinen ammattini psykoterapeuttina tuo hyvää näkemystä aluevaltuutetun työhön. Vapaa-aikani vietän perheen ja luottamustehtävien lisäksi lukien ja lenkkeillen.

Kunnallisissa ja aluetason luottamustoimissa olen ollut pitkään, nyt jo viidettä kautta. Aluevaltuutetun työn kannalta tärkeimpiä opinpaikkoja sosiaalilautakunnan puheenjohtajuus Juankoskella kaksi kautta, Koillis-Savon kansanterveystyön kuntayhtymän hallituksen jäsenyys ja Pohjois-Savon aluepelastuslautakunnan jäsenyys. Olen ollut mukana myös Kysterin luottamustoimessa. Tällä hetkellä olen Kuopion perusturva- ja terveyslautakunnassa.

Vaaliteemat

Palveluiden tuottaminen lähellä ja viiveettä

Monet sosiaali- ja terveystoimen sekä pelastustoimen palvelut on tarpeen tuottaa lähipalveluna niin (liitos)kuntakeskuksissa kuin kaupungeissakin. Hyvinvointialueiden rakentaminen on hyvä paikka miettiä, mitkä palvelut kuuluvat lähelle, mitkä alueellisesti tuotettavaksi ja mitkä on syytäkin keskittää. Lähipalveluna on tuotettava palvelut, joita tarvitaan usein tai käyttäjien on eri syistä haasteellista tai arkea muuten kuormittavaa liikkua. Palvelujen tuottamiseen tarvitaan aina tilat ja kuntiin valmiiksi rakennettujen käyttö on resurssiviisasta sen sijaan, että keskittämisen takia rakennetaan suurimpiin keskuksiin uutta tai isompaa.

Mielenterveyspalvelut riittäviksi ja osaamista lisättävä

Näiden palveluiden viiveet tuottavat valtavaa inhimillistä kärsimystä sekä laajenevia lähipiiriin säteileviä vaikutuksia. Pitkittyneiden ja mutkistuneiden tilanteiden hoitaminen vie alueen resursseja ennaltaehkäisyltä ja lievempien haasteiden hoidolta, jolloin tuhoisa kierre on valmis. Työntekijöden kokonaisvaltainen hyvinvointi on tärkeä asia niin heidän itsensä kuin työn sujumisen kannalta. Kohtaamisen ja mielen taidot ovat välttämätöntä ammattiosaamista kaikille sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen työntekijöille ja niitä on meidän kaikkien mahdollista oppia. Aito kohtaaminen – ihmisen hoitaminen – saa myös itse asian hoitumaan paremmin.

Palveluketjujen sujuvoittamisesta rahaa palveluihin ja omatyöntekijä tukemaan byrokratiaviidakossa

On ilmeistä, että sosiaali- ja terveyspalveluiden palveluketjuissa on paljon kehitettävää. Epäselvyys ja raja-aidat tekevät palveluista vaikeaselkoiset ja turhauttavat niin niiden käyttäjille kuin työntekijöillekin. Terveiden ja työssäkäyvien on haastavaa edes kuvitella, miten vaikeaksi ja monimutkaiseksi selviytymistaisteluksi arki voi mennä. Meillä tulisi olla tarjota ihmisen tueksi omatyöntekijä, sillä tuen ja avun hankkiminen käy työstä, johon haastavaan tilanteeseen joutuneella ei ole voimavaroja. Palvelun saaminen viivästyy, ongelmat mutkistuvat ja hoito hankaloituu. Nyt on oikea aika saada palveluketjuista solmut pois. Ketjuihin on kirjoitettava näkyviin myös yritysten ja kolmannen sektorin osuus. Hankinnoissa varmistetava paikallisten ja pienten yritysten toimintamahdollisuudet esimerkiksi palvelusetelien avulla.