86

Petteri Salmijärvi

Lapin vaalipiiri, Salla
liikunta- ja nuorisotoimenjohtaja, 48

LAPIN PARHAAKSI

Lapin elinvoima turvataan vahvalla aluepolitiikalla, toimivilla koulutusmahdollisuuksilla sekä luonnonvarojen järkevällä hyödyntämisellä.

Vaaliteemat

Vahva aluepolitiikka

“Mäkkäri jokaiseen Lapin kuntaan” eli vahva aluepolitiikka ja Lapin malli

Koko Lapin tasapuolinen kehittäminen ajatuksella, että Mäkkäri olisi jokaisessa kunnassa. Mäkkärihän edustaa elinvoimaa, uskoa tulevaisuuteen ja tarvittavaa väestöpohjaa. Sen vuoksi tulevaisuuden visio Lapin kunnista on sellainen, että jokaisessa kunnassa voisi olla toimiva Mäkkäri tai vastaavanlainen yritys.

Selvitykseen Lapin malli, jossa erityisratkaisuilla Lapin seutu pidetään asuttuna ja elinvoimaisena.

Lisättäköön, että tähän teemaan kuuluu tietysti myös esimerkiksi kunnossa oleva ja toimiva tie- ja tietoliikenneverkosto.


Monipuoliset koulutusmahdollisuudet

Monipuoliset koulutusmahdollisuudet. Tämä on tavoite, jolla turvataan lappilainen osaaminen ja työvoiman saatavuus myös tulevaisuudessa. Koulutusmahdollisuuksia on jo nyt paljon. On kuitenkin edelleen kehitettävä tutkintokoulutusta niin, että suorittaminen voidaan yhä enenemässä määrin toteuttaa etänä ja oppisopimuksen kautta. Uusia tutkintoja on otettava käyttöön nopeasti ja tarpeen mukaan. Tästä esimerkkinä vaikkapa hoiva-avustajien tutkinto.

Lappi elää luonnosta

Luonnonvarojen hyödyntäminen järkevästi ja kestävästi. Lappilainen tapa hyödyntää luonnonvaroja luontoa kunnioittamalla on tulos pitkästä luontosuhteestamme. Me lappilaiset olemme itse parhaita asiantuntijoita arvioimaan luonnonvarojemme käytöstä ja tarvittavien investointien perustamisesta.