Olen 45-vuotias nivalalainen opinto-ohjaaja ja erityisopettaja. Työn ja politiikan lisäksi päiviini kuuluu monipuolista liikuntaa yhdessä perheen ja ystävien tai äänikirjojen kanssa. Ajan antaessa myöten otan esille kirjan tai käsityöt.
Koulutukseltani olen kasvatustieteen maisteri ja sosionomi amk. Olen työskennellyt 15 vuotta erityisopetuksen saralla varhaiskasvatuksesta lukiokoulutukseen. Nykyisin työskentelen opinto-ohjaajana. Monipuolinen koulutustausta ja laaja työkokemus kasvatuksen ja koulutuksen saralta sekä aktiivisuus lasten ja nuorten harrastustoiminnassa ohjaajana ja seuratoimijana antavat minulle asiantuntijuutta ja vahvuuksia, joita tarvitaan päätöksenteossa.
Järjestötoiminta on minulle tuttua aiemmin Vesaisten toiminnan kautta, nykyään kunnallisjärjestön ja Keskustanaisten P-P:n piirin vpj:n tehtävien kautta. Olen aktiivinen ammattiyhdistystoimija OAJ:n paikallisyhdistyksen hallituksessa.
Ole sinäkin #marikanmatkassa
Lapsista ja nuorista on huolehdittava kasvatuksen ja koulutuksen näkökulmasta. Esimerkiksi perusopetus on palautettava perusasioiden peruskouluksi, joka takaa lapsille rauhan oppia lukemaan, kirjoittamaan, laskemaan ja toimimaan ryhmässä.
Muutoinkin minusta on palattava perusasioiden äärelle. Yksittäisen ihmisen, perheen, työn ja ympäristön näkökulmasta kohtuullisuus on otettava kantavaksi teemaksi ratkaisuja tehtäessä.
Tulevaisuuteen katsova tapa tehdä politiikkaa on oltava keskiössä. Minulle se tarkoittaa kestävää kehitystä. Se sisältää huoltovarmuuden perustana omavaraisuuden ruoka- ja energiapolitiikassa unohtamatta mm. väylien kunnossapitoa. Se on turvallisuuspolitiikkaa, jossa pidetään huoli omista puolustusvoimista toivottavasti Naton jäsenenä. Kaikessa päätöksenteossa on huomioitava ekologisesti kestävät ratkaisut. Valtion talouden tasapainottaminen ja työllisyyskysymykset ovat osa kestävää kehitystä.
Tulevaisuuden vuoksi meidän on luotava yhteiskunta, jossa voidaan hyvin. Tarvitsemme panostuksia, jotta pysymme kunnossa kaiken ikää. Mielenterveyden haasteet ovat kansantauti numero yksi. Yksilön hyvinvointiin on satsattava pitäen huolta sosiaali-, terveys- ja pelastustoimesta, kulttuuri- ja liikuntapalveluista sekä työhyvinvoinnista.