63

Olavi Kandolin

Vaasan vaalipiiri, Kurikka
käynnissäpitäjä, kaupunginhallituksen pj, 43

Olen 43 vuotias viiden lapsen isä ja puolisoni Niinan kanssa meillä on yhdeksän henkinen uusperhe. Asumme Kurikassa, Rinta-Kurikan yli 500-vuotiaalla historiallisella tilalla, jonka 18:s isäntä olen. Harrastan kotiseutu- ja museotyötä Kurikan museolla, sukututkimusta, metallin etsintää ja paikallishistoriaa, josta olen luennoinut sadoille koululaisille museolla.
Olen Kurikan kaupunginhallituksen pj, E-P:n aluevaltuutettu, tarkastuslautakunnan pj. ja E-P:n maakuntavaltuutettu. Päätyönäni olen käynnissäpitäjänä Seinäjoen Atrialla jo n. 20 vuoden ajan. Toimin kymmenen vuotta vartijana/hotellin reseptionistina 2000-2010 ja kuusi vuotta nuorisokodissa nuorisotyötä 2012-2018.
Kirjoitin ylioppilaaksi 1999 ja suoritin teollisuusautomaation insinöörin tutkintoa neljä vuotta ja 175 opintopisteen verran. Suoritettuihin kursseihin on kuulunut perusopintojen lisäksi mm. energiatekniikkaa, teollisuustaloutta, henkilöstöjohtamista, markkinointia ja viestintää. Sotilasarvo on sotilaspoliisi korpraali.

Vaaliteemat

Omavaraisuus ja huoltovarmuus

Suomen ja maakuntamme omavaraisuus ja huoltovarmuus on elintärkeää. Omavaraisuudesta on huolehdittava jatkuvasti eikä vasta nyt, kun on hätä ja Euroopassa sota. Pitämällä maamme riittävästä omasta ruoka- ja energiantuotannosta huolta, me takaamme selviytymisen sekä normaali että poikkeusolosuhteissa. Hädän tullen näitä asioita ei nopeasti saada korjattua. Hyvät oma ruokatuotanto ja logistiset yhteydet koko maakunnassa edesauttavat ja mahdollistavat omavaraisuuden ylläpitoa.

Maakunnan elinvoimaisuus

Maakunnan elinvoima nivoutuu yhteen omavaraisuuden ja huoltovarmuuden kanssa. Tämä johtuu vahvasta ruokateollisuudesta sekä isosta turvetuotanto kapasiteetista. Näiden toimivuus vaatii toimivat tie- ja raideliikenne yhteydet koko maakuntaan. Maakunnan ruuhkaisimmalle tielle Kantatie 67:lle on saatava nelikaistaistamiseen rahoitus. Koko maakunnalle tärkeään Kivistön risteykseen Jalasjärvellä on saatava pikaisesti rahoitus. Suupohjan radan kunnostukseen on osoitettava rahat.

Lapsiperheet

Suomen ja erityisesti oman maakuntamme suureksi haasteeksi tulee väestön ikärakenne. Se aiheuttaa suuria ongelmia alueellamme mm. työvoiman saatavuuteen. Tämä vaikuttaa edelleen siihen, miten vetovoimainen tai houkutteleva maakuntamme on. Lapsiperheitä on tuettava ja kannustettava voimakkaasti, että ihmiset uskaltavat hankkia jälkikasvua. Me tarvitsemme nuoria rakentamaan maatamme ja jokainen meistä tarvitsee vanhana hoitajan. Väestöllinen huoltosuhteemme menee kovaa vauhtia pahempaan suuntaan.