Kirjat, päivitys 30.7.

No niin, otetaan vielä tämänkertainen päivitys tällä samalla systeemillä. Periaatteessa alasivujen aihiot on tehty tuonne ohjelman muistiin, vielä kun saisi selville, miten ne saa muokkaustilaan ja otettua käyttöön… Eli nyt edelleen tehdään yhden sivun päivitys, ja tällä kertaa vuorossa on Kuukauden Keskustalainen. Otetaan pari uutta ja yksi pikauusinta. Oli sen verran hyvät kesäsäät viikolla, että tuli lusmuiltua sisätiloissa ja naputeltua ajankuluksi ennakkoon ilmoittamatonkin tiivistelmä kesäisestä kepulaisesta aiheesta.

Jotta saa nämä sivut kiertoon kuukauden aikana, pitäisi ilmeisesti tehdä kolmessa erässä nämä päivitykset, eli jos tällä nykyisellä periaatteella vielä jonkin aikaa tulee edettyä, nämä kaiketi pitäisi päivittää n. kymmenen päivän välein. Jos sitten 10.8. tulisi Extra-sivun päivitys ja tiivistelmä Matti Ahteen muistelmateoksesta Matti Ahde – Sähkömies, 21.8. olisi sitten vuorossa Kuukauden Vaihtoehto ja Petteri Järvisen teos NSA – Näin meitä seurataan. Näin tämä nyt vielä toistaiseksi etenee.

Mutta ennen kuin aloitetaan tämä julkaisu viime kerralla ilmoitetulla Katriina Järvisen ja Laura Kolben teoksella Sopivia ja sopimattomia, noteerataan puheenjohtajatilanne, eli todetaan ehdolla olevan Katri Kulmunin lisäksi nyt myös Annika Saarikko, Petri Honkonen ja Ilkka Tiainen. Ja otetaan tähän vielä linkki ehdokkaiden kotisivuille. Tiaiselta, alias Ike Novikoffilta, en löytänyt varsinaisia kotisivuja, joten hänen kohdallaan täytyy tyytyä Facebookiin.
Kenenkään ehdokkaan puolesta henkilökohtaista kantaa ottamatta totean ehdokkaiden olevan sukunimen mukaisessa aakkosjärjestyksessä.

Petri Honkonen

Katri Kulmuni

Annika Saarikko

Ilkka Tiainen

—– —– —– —– —– —– —– —– —– —–

Kuukauden Keskustalainen I
Katriina Järvinen ja Laura Kolbe: Sopivia ja sopimattomia
Kirjapaja 2019
223 sivua

 

Katriina Järvisen ja Laura Kolben yhteistyöteos Sopivia ja sopimattomia sai alkunsa siitä palautteesta, mitä tekijät saivat aiemmasta yhteistyönsä tuloksesta, vuonna 2007 ilmestyneestä kirjasta Luokkaretkellä hyvinvointiyhteiskunnassa. Tekijät huomasivat, että luokat alkoivat hiipiä vaivihkaa ihmisten puheisiin. Monet olivat valmiita juttelemaan taustoistaan hyvinkin avoimesti.

 

Katriina ja Laura ovat sitä mieltä, että perhetaustojen sekä muiden yhteiskunnallisten ja kulttuuristen jakojen merkitys ei ole poistunut myöskään parisuhteista. Me tulemme edelleen työväenluokasta tai ns. paremmista piireistä, Hämeestä tai Karjalasta, Bulgariasta tai Beninistä. Olemme myös naisia, miehiä tai muunsukupuolisia, kuulumme tiettyyn ikäryhmään, olemme insinöörejä tai taiteilijoita – luokituksia on tarjolla valtava määrä.

Ryhmien välille syntyy helposti eturistiriitoja. Ne voivat siirtyä valtakamppailuksi myös parisuhteen sisälle. Hyvinä päivinä toisen suoraselkäinen pohjalaisuus voi olla ihastuttava piirre, huonoina päivinä lyömäase tätä vastaan. Tohtorin monet näkökulmat elämän ilmiöihin voivat välillä ilahduttaa duunarikumppania, toisinaan taas tuntua turhanpäiväiseltä hiuksenhalkomiselta.

 

Kirjoittajat näkevät nykypäivän Suomen olevan moderni luokkayhteiskunta, jota leimaa neljä ominaispiirrettä. Ensinnäkin Suomi on keskiluokkaistunut. Ylemmän ja alemman keskiluokan osuudet ovat kasvaneet. Keskiluokan osuus on nyt 63 % väestöstä.

Toiseksi, keskiluokkaistuminen on tapahtunut työväenluokan kustannuksella, enää kolmannes kansasta kuuluu työäenluokkaan. Kolmas tärkeä luokkarakennemuutos on ollut yrittäjäväestön vähentyminen, kun ryhmään luetaan maanviljelijäyrittäjät. Nyt yrittäjiä on 15 % ja maanviljelijöitä enää alle kolme prosenttia.

Neljäs ominaispiirre liittyy muutokseen yhteiskuntaluokkien sukupuolisessa koostumuksessa. Naisten osuus keskiluokassa on kasvanut, ja samaan aikaan naisten osuus työväenluokassa on laskenut. Työväenluokka on muuttunut uudelleen miesenemmistöiseksi. Miehet ovat siis enemmistönä ylimmissä ja alimmissa luokissa, naiset keskiluokassa.

 

Ajatushautomo e2´n tutkimuksen mukaan suomalaisista n. 70 % asuu kaupungissa, mitta siitä huolimatta 65 % viihtyy kaupungin sijaan parhaiten luonnon läheisyydessä. Noin 40 % suomalaisista katsoo olevansa sekä kaupunkilaisia että maalaisia. Tämä kaksoisidentiteetti on erityisen yleinen niillä kaupungissa asuvilla, joilla on luontevia siteitä maaseutuun.

Kaksi kolmesta suomalaisesta pitää maakuntaa tärkeänä identiteettinsä kannalta. Keskimääräistä tärkeämpi maakuntaidentiteetti on Etelä-Pohjanmaalla, Etelä- ja Pohjois-Karjalassa sekä Lapissa asuville, keksimääräistä heikompi puolestaan Päijät-Hämeessä, Uudellamaalla ja Satakunnassa kasvaneilla. Etelä-Pohjanmaalla oman identiteetin on arveltu säilyneen vahvempana kuin missään muualla.

Vajaa puolet suomalaisista samastuu maan eri heimoihin. Karjalaisuus, pohjalaisuus ja savolaisuus ovat väkevästi koettuja. Karjalaisiksi itsensä kokevista vain 64 % on kotoisin Etelä- tai Pohjois-Karjalasta. Karjalaissiirtolaiset asettuivat aikoinaan ympäri Suomea ja monella on side karjalaisuuteen tätä kautta. Karjalaisuutta onkin luonnehdittu ennen kaikkea mielentilaksi.

 

Katriina muistelee, kuinka hän muutaman vuoden harhailun jälkeen päätyi opiskelemaan Helsinkiin kulttuuriantropologiaa ja sosiaalipsykologiaa. Yliopistolla hän törmäsi usein feministeihin.

Feministien mielestä miehet olivat kaiken pahan alku ja juuri. Naisten piti tehdä paljon töitä, rikkoa lasikattoja ja lopettaa miesten miellyttäminen. Kauheinta naiselle oli joutua kotiin hoitamaan lapsia.

Työväentaustainen Katriina on myöhemmin ymmärtänyt, että useimmat yliopisto-opiskelijat tulivat keskiluokkaisista tai yläluokkaisista kodeista. Opiskelijanaisten kapina patriarkaattia vastaan kumpusi siis ylempien luokkien ja säätyläisten historiasta, jossa naiset oli kauniimpana sukupuolena ylistämällä alistettu kotiin omaa ulkonäköä ja lapsia hoitamaan. Sellainen tausta sai heidät puhumaan itsenäisen uranaisen elämästä, ja myös Katriina yritti jäljitellä feministejä sekä tulla itselliseksi naiseksi.

Katriinan hämmästys olikin suuri, kun yhtäkkiä opintojen loppuvaiheessa naisen vapauden nimiin vannoneiden ystävättärien rivit alkoivat harventua. Yhä useampi poistui takavasemmalle parisuhde- ja perhe-elämää viettämään. Katriinalla kun ei ollut keskiluokkaisen elämän käsikirjoitusta hallussaan, hän ei tiennyt, että opiskeluaikoihin kuuluu aina tietty annos radikalisoitumista, jota vanhemmatkin katsovat läpi sormien. Sen jälkeen puheiden oletetaan maltillistuvan ja seuraavan elämänvaiheen alkavan.

Kun ystävät alkoivat tehdä poikaystävän kanssa remppaa, käydä pariskuntapiknikeillä ja matkustaa anopin kanssa etelään, Katriinaan iski paniikki. Valomerkin aikaan hän oli kyllä usein kuulunut valittujen joukkoon ja päässyt porvarispoikien sänkyjä lämmittämään, mutta pidemmät seurustelusuhteet kariutuivat yleensä siinä vaiheessa, kun pojan perhe kuuli Katriinan taustasta.

Katriina halusi kiihkeästi olla niin kuin muut. Kun hän sitten tapasi tulevan nuoren aviomiehensä toukokuisena kaatosadepäivänä ja tuli raskaaksi toisella tapaamisella, hän oli enemmän kuin valmis hyppäämään uuteen elämänvaiheeseen.

 

Viisi kuukautta myöhemmin Katriina käveli nuoren mielitiettynsä Helsingin maistraattiin vihittäväksi. Maistraatissa selvisi, että olisi pitänyt olla kaksi todistajaa avioliittoa vahvistamassa. Asia hoidettiin sitten virkailijoiden toimesta ja nuoripari sai toisensa, vaikka koville se otti.

Vihkijällä oli puheessaan niin outo intonaatio, että Katriina epäili heidän olevan piilokamerassa tai vastaavassa. Hän varoi katsomasta sulhastaan, koska arveli myös tämän pinnistelevän pitääkseen kasvonsa peruslukemilla. Kun vastavihitty aviopari pääsi ovesta ulos, kumpikin räjähti nauruun.

Kohtauksesta selvittyään he kävelivät voipuneina läheiseen yliopiston ruokalaan syömään lounasta.

 

Katriinan tulevien lasten isä tuli koulutetusta eteläsavolaisesta perheestä, appiukko oli peräti professori. Pojan edellinen tyttöystävä oli huomattavasti tätä vanhempana aiheuttanut pienoisen järkytyksen perheessä, ja ehkä juuri siksi Katriina vain neljä vuotta vanhempana haluttiin hyväksyä mukisematta. Edes pikaista ilmoitusta ensimmäisestä lapsenlapsesta ei kauhisteltu.

Helluntailaistaustaisen Katriinan siippa suhtautui helluntailaisuuteen liittyviin kummallisuuksiin savolaisella huumorilla, ja Katriinan työväenluokkainen tausta oli hänelle antropologian opiskelijana kiinnostusta herättävä erikoisuus. Hän ihmetteli usein sitä, kuinka hämmästyttävän nopeasti ja luontevasti Katriina oli naimisiin mentyään muuttunut huolettomasta opiskelijatytöstä vastuuntuntoiseksi perheenäidiksi.

Muutos tapahtui heti kun raskaustesti näytti positiivista. Katriina alkoi neuloa vauvannuttuja, vatkata miehelle iltapalaksi vispipuuroa, ommella verhoja ja pakastaa marjoja talven varalle. Mies ei sellaista roolia Katriinalta ollut odottanut, hän kun oli yliopiston tiedostaviin tasa-arvonaisiin tottunut. Hän yritti tasoittaa tilannetta tekemällä itsekin mahdollisimman paljon kotitöitä, vaikka häneltä ei ollut niihin osallistumista lapsuudenperheessä vaadittu.

 

Laura avioitui 27-vuotiaana. Hääkuva täytyi otattaa, oltiinhan siinä liikkeellä vakavasti, ja elämän käännekohta täytyi dokumentoida.

Naimakauppaa tehtäessä stressaavin vaihe lienevät käytännön kysymykset: pitää sopia, miten ja missä häät pidetään, kuka vihkii, miten juhlitaan (jos juhlitaan). Parin omien toiveiden lisäksi vaikuttamassa ovat kulttuuriperintö ja lähiyhteisön sosiaalinen paine.

Lauran kohdalla homma hoidettiin ajan hengessä. Oli oltava samalla kertaa edistyksellinen ja radikaali, mutta tyydytettävä perinnetietoista sukua. Puolison mielestä he olivat tuolloista urbaania “luovaa luokkaa” ja vielä piti elää 1960-luvun jälkivaikutusta. Kirkon valinta kohdistui urbaaneista urbaaneimpaan, Temppeliaukion kirkkoon. Siitä oli karsittu pois ylimääräinen kristillinen krumeluuri, oli vain paikan henki, ja se oli neutraali.

Järjestelyjä leimasivat uusasiallisuu ja pröystäilemättömyys. Laura eli kirkkokammonsa huippuvuosia, ja pelimerkit olivat selvät. Ei naurettavia polttareita, ei tytärtään taluttavia isiä paikalle, eikä neitseenväristä valkoista tai pitkää ylle.

Ratkottavana oli myös kielipolitiikkaa – suomeksi vai ruotsiksi? Sen asian ratkaisi piipahdus kaupungin ruotsinkielisen seurakunnan hengenmiesten puheille. Laura sanoi heti “ei”, kun näki mahdollisen vihkipapin, tämän kirkkoruhtinasmainen olemus ei kolahtanut Lauran mielentilaan. Ratkaisu olivat vaatimattomat kirkkohäät Töölössä. Lauran rippipappi Matti Mäkelä Taivallahden seurakunnasta ymmärsi yskän ja hoiti vihkimisen pääasiassa suomeksi, ruotsia kuitenkaan kaihtamatta.

 

Jonkinmoinen urbaani intuitio oli alkanut opiskeluaikona tykittää Lauran mieleen tietoa siitä, että Helsingin ruotsinkielisillä oli enemmän sellaista pääomaa, josta on hyötyä kaupunkikulttuurissa ja urbaanissa elämänmuodossa. Vasta opiskeluvuosinaan hän tutustui paremmin Suomen ruotsinkielisiin, erityisesti rinnakkaiseen Uusmaalaiseen osakuntaan.

Kun Laura tuli naimaikään eli nykynäkemyksen mukaan opintojen päätösvaiheeseen, oli iholle tarttunut identiteetti, jota tätä nykyä voisi kutsua stadilaisuudeksi. Siinä oli ripaus suurkaupungin urbaania ympäristötietoutta ja Helsingin pääkaupunkiasemaan liittynyttä kotiseututunnetta. Sen päälle tuli vielä iso siivu helsinkiläisten huippukoulujen eli normaalilyseoiden elitismiä ja 70-lukulaista teinikuntahenkeä.

Puoliso löytyi lopulta naapuriosakunnasta, Nylands Nationista. Laura oli noussut omassa osakunnassaan vaikuttajaksi eli kuraattoriksi, puoliso omassaan samoin. Yhteinen nimittäjä heillä oli huumorintaju.

 

Jo ensimmäisen kohtaamisen iltana ilmassa oli jotain, jolla on ollut ratkaiseva vaikutus Lauran ja puolison parisuhteen onnistumiseen – nimittäin naurua. Laura on kokenut sosiaalisissa tilanteissa nuoresta pitäen tarvetta saada aikaan naurua tai laukaista kiperä tilanne huumorilla, jollain huvittavalla lipsahduksella tai leikinlaskulla.

Ehkä kyse on äidinperuista, mutta englantilainen huumori joka tapauksessa on ollut korkeassa kurssissa Lauran lapsuuden perheessä. Se on pitänyt sisällään ironiantajua, syvällisen kyvyn nauraa itselle, omille noloille tilanteille, ja nähdä huumoria siellä, missä sitä vähiten oletettavasti on. Nyt Laura löysi henkilön, jonka kanssa hän saattoi jakaa naurun ja huumorin.

 

Avioliitto toi Lauran elämään uuden ulottuvuuden, suomenruotsalaisuuden. Kaksikielinen arki on avannut hänen identiteettiään liikkuvammaksi. Mentaalisesti ja sosiaalisesti hän kokee ruotsinkielisen helsinkiläisen elämäntavan läheisemmäksi kuin vastaavan suomenkielisen maailman. Sen sijaan puolue- ja kielipoliittisesti hän kavahtaa ruotsinkielisen maailman retoriikkaa, sisäänpäin kääntyneitä piirejä, kielivähemmistön vaalimaa heimotunnetta ja alueidentiteettiä.

 

Lauran matka Pohjois-Haagasta Lauttasaareen eli anoppilaan ei ollut pitkä, ei psyykkisessä eikä maantieteellisessä mielessä. Kumpikin oli saman vaurastuvan ja modernisoituvan kaupunkikeskiluokan kasvatteja, sen luokan, jolle mm. Kjell Westö on antanut äänen.

Porvarillinen kaupunkilaisuus oli puolison perheessä sukupolven edellä Lauran omaa, mutta sitä puutetta pystyi kompensoimaan erikoistumalla Helsingin historiaan. Kaupunkihistoriasta tuli Lauran vahvin identiteetti ja hänen olemuksensa urbaani pintakerros, jolla hän pärjäsi sukujuhlissa, kun hyvämuistinen anoppi alkoi kertoa lapsuutensa kaupunkielämästä.

 

Puolison ja Lauran perheessä hillitty, kurinalainen suomenruotsalaisuus kohtasi sekä rönsyilevän, temperamenttisen venäläisyyden että tunteita säätelemättömän suomalaisuuden. Puoliso ihaili näitä ominaisuuksia sekä Lauran kasvualustan reippautta ja suoruutta, mutta joutui paniikkiin kohdattuaan ensimmäisen vauhdikkaan ruokapöytäkeskustelun sukupäivällisellä Sysmässä. Kun puoliso kysyi ujosti, eivät kai toiset riitele, kaikki muut purskahtivat nauruun. Lauran porukka huusi, etteivät tietenkään – se oli heidän tapansa keskustella.

Kun Laura nyt oli tottunut sanomaan asiat suoraan ja mutkittelematta, vei aikansa tottua puolison kuorrutettuun kielenkäyttöön, jonka merkitykset tuli hakea rivien välistä. Vuosien varrella hän onkin kehittänyt “Forssin kieliopin” jonka avulla hän kääntää toisen keskitien kommentteja. Kuten esimerkkikeskustelu eräältä sunnuntaiaamulta:
“Haluatko kananmunan?”
“Mmm, joo, vaikka.”
Forssin kieliopilla käännettynä:
“Ai, se olisi mahtavaa!”

Laura itse ajattelee, että elämä on liian lyhyt. Tarvitaan purskahtelua, sävyjä, draamaa, kuplia – kaikkiin suuntiin.

Myös kananmunan paistamiseen.

 

Lauran avioliitto on pysynyt kasassa jo 35 vuotta. Se on pitkä aika maassa, jossa avioerojen määrä on kaiken aikaa kasvussa.

Lauralle tärkeää on ollut yhteisöllisyys ja toverillisuus, keskinäinen tuki ja yhteisymmärrys. Hän on saanut toteuttaa itseään parisuhteessa ja työelämässä juuri niin paljon kuin on halunnut. Päivääkään hän ei vaihtaisi pois, vaikka matalan liidon kausiakin pitkään liittoon mahtuu.

Alankomaissa, jossa modernia perhepolitiikkaa on tehty jo 1600-luvulta lähtien, tuli paljon parisuhdeoppia. Paikalliset, samassa ruuhkavuosien täyttämässä elämänvaiheessa olleet tutut parit kertoivat suoraan, että omaa kahdenkeskistä aikaa oli otettava vaikka väkisin lapsilta. Eli kerran viikossa ilta-aikaan oli käytettävä omaa aikaa vaikkapa kynttiläillalliseen ja lasilliseen viiniä. Oli osattava omistautua puolison hoivaamiseen ja hoitamiseen ilman lapsia sekä ennen kaikkea kuulumisten ja asioiden halki puhumiseen. Kyräilyä ja väärinymmärrystä on vältettävä ja pitkäpinnaisuutta kehitettävä. Tarvittaessa oli luotettava parisuhdeneuvontaan, jos sukset alkoivat kaartaa ristiin.

Asiaa on auttanut, että kummallakin on työn täyttämä arki ja paljon omaa ajateltavaa päänupissa. Kun parisuhteelle lopulta on ollut aikaa, on noudatettu edellä olevia ohjeita. Vakaa yhteinen perusta on edesauttanut hyvän tahtotilan syntymistä. Ja lopulta huumorilla on menty eteenpäin.

 

Katriina kirjoittaa, kuinka yhteiskunnan muutoksista huolimatta perhe ja sosiaalistuminen liittyvät edelleen kiinteästi yhteen. Esim. koulutusaste siirtyy nykyisin hyvin todennäköisesti vanhemmilta lapselle. Lapsi voi toki tehdä täysi-ikäisenä omia valitnojaan, mutta ne johtavat herkästi ristiriitoihin vahempien kanssa.

Sosiologien käyttämä termi reproduktio, uusintaminen, tarkoittaa tärkeiden sosiaalisten ominaisuuksien siirtämistä jälkipolville. Perheet eivät pyri vain uusintamaan sosiaalista asemaansa jälkikasvun avulla, vaan myös parantamaan sitä. Lapsen parisuhde kietoutuu osaksi tämän tulevaa yhteiskunanllista asemaa. Vaikka länsimaisilla perheillä ei olekaan käytössä varsinaista naittamisjärjestelmää lapsen saamiseksi hyviin naimisiin, vanhemmat voivat kyllä ohjata jälkikasvun elämää asuinalueeseen, kouluun, harrastuksiin, uskontokuntaan ja kieleen liittyvillä valinnoilla. Näin tulee samalla määritellyksi ryhmä, jonka sisällä lapsi voi vapaasti valita puolisonsa järkyttämättä perheen sosiaalista asemaa.

Erityisesti nuorena solmituille liitoille on tyypillistä, että vanhempien näkemykset ja toiveet painavat vielä huomattavasti vaakakupissa. Moni kirjaan haastatelluista muisteli ensimmäistä tärkeää parisuhdettaan juuri vanhempien hyväksynnän tai torjunnan näkökulmasta. Rakkaus ei aina ole ollut sokea. Osa on miettinyt perhetaustojen yhteensopivuutta hyvinkin tarkasti ennen kumppaniin sitoutumista. Joillakin se on ollut alitajuinen toimintaohje, jota on alkanut eritellä vasta myöhemmin elämässä.

Psykoanalyytikko Donald Winnicot on kirjoittanut lapsuudenperheeltä saaduista haitallisista malleista väärän minuuden käsitteen avulla. Lapsuudenperheen mallit ohjaavat aikuisen lapsen elämää silloinkin, kun ne vaikuttavat hänen persoonaansa haitallisesti. Lapsi saattaa isän tai äidin tahdosta jopa mennä naimisiin omasta epävarmuudestaan huolimatta.

 

Oikea ajoitus parisuhteen solmimisessa on tärkeä. Usein keskiluokkaiset vanhemmat pelkäävät lapsen rakastuvan liian aikaisin. Nuoret ihmiset ovat vielä sosiaalisen kehityksensä varhaisessa vaiheessa, jolloin rakastuminen väärään tyttöön tai poikaan voi suistaa jälkikasvun pois vanhempien toivomalta polulta. Toisaalta kumppanin löytymisen tai vakiintumisen pitkittyminenkin voi huolestuttaa vanhempaa. Entä jos lapsi jää yksin, ajautuu sosiaalisesti ja taloudellisesti heikkoon asemaan tai peräti syrjäytyy? Myös ilman lapsenlapsia jääminen saattaa mietityttää vanhempia.

Myös nuoret itse saattavat olla huolissaan vakiintumisen oikeasta ajoituksesta. Rakastumisesta on tullut uhkaavaa: jos rakastuu syvästi jo teininä, on vaara joutua liian aikaisin vakavaan suhteeseen. Toisaalta hyvien kumppanien hylkääminenkin on riski. Entä jos se oikea ei tulekaan kohdalle sitten kun on sopiva hetki?

Sen sijaan työväenluokassa nuorena pariutumista ei pidetä yhtä suurena uhkana kuin keskiluokassa. Esim. Mari Käyhkön tutkimat siivoojanaiset eivät kokeneet menettävänsä mitään erityistä, jos asettivat parisuhteen työn edelle. Elämässä tavoiteltiin aloilleen asettumista ja levollista arkea, ei niinkään menestystä tai “joksikin” tulemista.

 

Mika ei ollut enää mikään poikanen tutustuessaan bulgarialaiseen Christinaan. Hänen äitinsä ei ollut suhtautunut suopeasti aiempiin suomalaisiinkaan tyttöystäviin, joten oli odotettavissa, että bulgarialaistyttö tuskin läpäisisi kovasisuisen pohjalaisnaisen tiukkaa seulaa. Ja niinhän siinä sitten kävi, että aluksi äiti ei halunnut edes tavata pojan uutta tyttöystävää, ja seuraavien vuosien aikana myös teki tiettäväksi käsityksensä lempilapsensa puolisovalinnasta.

Sitten kerran kun äiti piipahti kyläilemään, hän alkoi vaatia pullaa kahvin kanssa. No, poika sitten haki alakerran kaupasta, mutta siitä äidin raivo vain kiihtyi. Lopulta tämä oli niin raivona, että halusi välittömästi lähteä kotiin.

Mika lähti ajamaan äitiään asemalle. Autossa tämä sanoi, että “mää oon kaikkia sun huoria joutunut passaamahan, mutta tätä huoraa mä en enää passaa”.

Kun äiti seuraavan kerran pirautti pojalleen ja kyseli, mitäs sinne kuuluu, Mika totesi, etti ihmeempiä, mutta että Christina on hänen vaimonsa ja sitä ei kukaan huorittele. Hänellä ei ollut huorittelijoiden kanssa mitään tekemistä, joten vasta sitten katsotaan asiaa uudestaan, jos äiti soittaa Christinalle ja pyytää anteeksi.

Tilanteessa oli vastakkain kaksi vahvaa pohjalaista. Kun Mika ei enää äitinsä puheluihin vastannut, tämä alkoi soitella Christinalle.

Viisi vuotta myöhemmin, kun äiti yritti jälleen kerran tavoittaa poikaansa, tämä päätti vastata kysyäkseen, oliko äiti pyytänyt Christinalta anteeksi. Tämä siihen: “Kyllä sää meirät pohjalaaset tiärät, meillä ei pajon anteeks pyyrellä, mutta että me olemma nyt Christinan kanssa puhuneet ja vähän niin kuin sopineet tän asian.”

Christina pääsi Mikaa helpommin yli anoppinsa käyttäytymisestä: “Huora-sanalla ei ole yhtä pahaa kaikua sille kuin mulle. Christinalle se oli sama kuin että sitä olisi kutsuttu lapioksi.”

 

Parisuhteita solmitaan innokkaasti opiskeluiässä. Se selittää ainakin osin sen, että suomalaisia liittoja luonnehtii paljolti puolisoiden samantasoinen koulutus. Turun yliopiston sosiologian professori Jani Erolan mukaan silti myöhemmälläkin aikuisiällä joka kolmas pariutuja valitsee samantasoisesti koulutetun puolison. Koulutus vaikuttaa tulevaisuuden suunnitelmiin, ja samanlainen odotushorisontti luonnollisesti helpottaa yhteiselämän aloittamista. Varsinkin korkeasti koulutetuilla marsssijärjestys on usein selvä: ensin opiskellaan, sitten luodaan uraa ja mikäli halutaan lapsia, niitä ryhdytään hankkimaan vasta muutaman vuoden työssäolon jälkeen.

Toisaalta paria voi yhdistää halu keskittyä tekemään töitä nuorena ja opiskella vasta myöhemmin. Näin tapahtuu Erolan mukaan esim. missien ja jääkiekkoilijoiden liitoissa, joissa kummankin osapuolen valinnat poikkeavat tavanomaisen elämän käsikirjoituksesta.

Katriina muistaa lapsuudestaan romanttisia tarinoita, joissa komea mieslääkäri nai kauniin sairaanhoitajan. Nykyisin tällainen parisuhde on tilastollisesti harvinainen. Korkeasti koulutettu, hyvin ansaitseva mies ei enää havittele kumppanikseen vähemmän koulutettua naista, joka jäisi kotirouvaksi lapsen synnyttyä. Lastenhoitoon liittyvät työt ulkoistetaan perheen ulkopuolelle, ja mies etsii rinnalleen kodinhoitajan sijaan itsensä kaltaista uraa tekevää kumppania.

Myös korkeasti koulutettu nainen toivoo puolisokseen yhtä koulutettua miestä, mutta päätyy tilastojen mukaan usein parisuhteeseen itseään matalammin koulutetun kanssa. Tämän selittää se, että korkeasti koulutettuja naisia on nykyisin enemmän kuin miehiä.

Paikkakunnalla sijaitsevat oppilaitokset, yliopisto tai suuret työnantajat määrittelevät pitkälle asukkaiden ikä- ja koulutusrakenteen. Tilastojen mukaan suurissa kaupungeissa asuu paljon sinkkunaisia. Ja vastaavasti maaseudulla ja etenkin pikkukylissä asuu paljon yksin eläviä miehiä. Erilaisuudestaan johtuen nämä kaksi ryhmää eivät pariudu keskenään.

Mahdollisiin puolisoehdokkaisiin törmätään ja tutustutaan yleensä siellä, missä vietetään paljon aikaa. Erolan mukaan opiskelujen päätyttyä puoliso löytyy usein työpaikalta. Siellä työkaverin koulutuksella ei enää ole suurtakaan merkitystä, vaan mahdollisten kumppanien valikoima monipuolistuu.

 

Jaana-Mirjam on kouluttautunut juristiksi ja työskennellyt myöhemmin toimittajana, kääntäjänä ja kirjailijana. Hän tutustui nykyiseen muusikkomieheensä Sergeen ollessaan stopendiaattina Villa Karon suomalais-afrikkalaisessa kulttuurikeskuksessa Beninissä Länsi-Afrikassa. Muutaman vuoden etäsuhteen jälkeen pari avioitui ja Serge muutti Jaana-Mirjamin luokse Suomeen Tammisaaren Bromarviin, mistä pariskunta muutti Sergen suomen kielen kurssien jälkeen Helsingin monikulttuuriseen Vuosaareen. Jaana-Mirjam jatkoi freelancerin töitään ja Serge alkoi opiskella lähihoitajaksi. Opintojen ohella Serge on työskennellyt lasten ja vanhusten parissa sekä tehnyt jonkin verran muusikon ja näyttelijän töitä mm. Kansallisteatterissa.

Jaana-Mirjam oli realisti ihastuessaan nuorempaan afrikkalaismieheen. Hän pyrki selvittämään mieheen ja tämän taustaan liittyviä asioita etäsuhteen aikana. Hän tarkkaili Sergen asemaa eri yhteyksissä ja paikallisyhteisöissä, miten tähän suhtauduttiin. Hän kyseli joiltakin ihmisiltä suoraan ja käytti vähän toimittajan taitojaankin.

Aviomiehen hyvä tausta on osoittautunut suhteen rakentamista helpottavaksi seikaksi. Serge tulee hyvästä perheestä, mikä tarkoittaa perheen mainetta. Ja maine puolestaan tarkoittaa luotettavuutta. Sergen isä oli todella arvostettu ja tämä valittiin pormestariksikin. Kaikki yhdeksän lasta koulutettiin, osa melko pitkällekin.

Benin on yksi maailman köyhimmistä maista, Suomi puolestaan kuuluu rikkaimpien joukkoon. Käsite “yhteiskuntaluokka” ei välttämättä sovi kuvamaaan beniniläisen kollektiivisen kulttuurin statushierarkioita. Ainakaan suomalainen koulutukseen ja ammattiin perustuva luokittelujärjestelmä ei Jaana-Mirjamin mielestä sovellu Beniniin sellaisenaan.

Kirjanoppineisuus ei ole Beninissä “se juttu”. Arvostusta saa viisaudesta, siitä, että käyttäytyy hyvin ja on sanansa mittainen. Sitä Jaana-Mirjam kuvailee perinteiseksi hyve-etiikaksi. Jos Beninissä saa hyveissä korkeat pisteet, on arvostettu, vaikka olisi siivooja tai miten köyhä tahansa.

 

Laura kirjoittaa, kuinka kaikista yhteiskuntaluokista porvaristo on vaikuttanut ja muovannut eniten moderneja käsityksiä parisuhteesta, perheestä ja avioliitosta. Porvarillisten ihanteiden nousu muovasi nuorten sosiaalista tilaa ja ajankäyttöä. Muutosten taustalla vaikutti porvariston tarve luoda sosiaalinen luokkatila, joka sijoittui yläluokan tuntumaan, mutta joka rakentui selkeästi omien sivistyksellisten ja ihanteellisten mallien mukaan. 1900-luvun alkupuolella porvarillisesta ydinperhemallista tuli läntisessä kulttuuripiirissä normi, josta poikkeaminen oli haastavaa.

Kun vanha luokkajärjestys mureni, sosiaaliset suhteet menivät uusiksi. Tarvittiin uusia selkeitä luokkaa, asemaa ja sosiaalista identiteettiä osoittavia ominaisuuksia. Julkinen ja yksityinen eritytyivät ja perheestä tuli kaiken elämän keskus. Muodostui arkea jäsentävä superkolmio, reunoinaan parisuhde, vanhemmuus ja koti.

Porvarilliset piirit puhalsivat näihin käsitteisiin uutta ilmaa ja tekivät eroa sekä vanhaan yläluokkaan että maaseudun ja kaupunkien köyhälistöön. Keskiöön nousi tunneside. Rakkaudesta tuli liima, joka sitoi miehen ja naisen yhteen sekä liitti ylisukupolvisesti perheenjäsenet toisiinsa. Porvarillisen perheideologian ytimeen porautui usko rakastumisen kulttuuriseen voimaan.

Kun tyttöjen kouluttautuminen lisääntyi ja palkkatyö yleistyi, rakkauden ihanteet muuttuivat. Nuorten oli mahdollista itsenäistyä vanhemmistaan yhä aikaisemmin. Rakkaussuuntautuneisuus ei muovannut pelkästään avioliiton ihannetta ja puolisoiden välisiä suhteita, vaan myös seurustelumaailmaa. Kun vanhemmilla ja suvulla oli ennen ollut merkittävä rooli sopivan puolison valitsemisessa, lankesi vastuu nyt nuorten harteille. Aiemmat kriteerit, jotka olivat liittyneet varallisuuteen ja yleiseen kunnollisuuteen, joutuivat taka-alalle, kun tunteiden painoarvo nousi.

Kuvio mullisti nuorten sosiaalista ja henkilökohtaista elämää. Oli osattava päteä uudella tavalla tutustumisen, rakastumisen ja seurustelun saralla. Samalla sisäiseksi paineeksi nousi tavoite rakastua “siihen ainoaan ja oikeaan”.

 

TV-ohjelmia tekevä Lauran lääkärituttu Juhani Seppänen opetti kevään 2019 ohjelmasarjassaan suomalaisia hakemaan omakuvastaan metsäläisyyttä. Laura itse ei kuitenkaan usko metsäläisyyteen, hän kannattaa talonpoikaisuutta. Suomi on taustaltaan agraari maa ja luokat olivat olemassa maaseudulla myös lemmen poluilla. Kun oletettua suomalaisuutta luotiin, kehityksen kärkeen nostettiin osaava talonpoika.

Talonpoikaisuus kelpasi monenlaiseen selittämiseen aikana, jolloin yhteiskunta oli syvällisessä murroksessa. Kaikissa vaiheissa suuri muuttoliike siirsi suomalaisia maalta taajamiin ja uusiin elinkeinoihin. Oli tilaa nostalgialle. menneisyys oli helppo rakentaa oletetun tai todellisen agriromantiikan varaan, kun tarvittiin vakautta, tulevaisuudenuskoa ja kansallista itsetuntoa.

Talonpoikaisen avioliiton solmimisessa korostettiin ekonomiaa, ei erotiikkaa eikä romantiikkaa. Ihanteellisella vaimoehdokkaalla tuli olla hyvä terveys sekä “vahva ja vankka ruumiinrakenne kuten hevosella”. Romanttinen rakkaus oli myöhempi tulokas.

Folkloristiikan professori Satu Apon tutkimuksen Naisen väki (1995) mukaan talonpoikaisväestössä seksiin suhtauduttiin suorasukaisemmin ja luontevammin kuin yhteiskunnan yläkerroksissa ns. puritiinisella “viktoriaanisella ajalla” 1800-luvulla. Harva säätyläismorsian oli raskaana avioon mennessään, talonpoikaisnaisista monikin saattoi olla.

 

Entäpä sitten työväestö? Marja Lähteenmäen väitöskirjan Mahdollisuuksien aika – Työläisnaiset ja yhteiskunnan muutos 1910-1930-luvun Suomessa mukaan naisten siirtyminen ulkopuoliseen palkkatyöhön vaikutti myös tähän elämänalueeseen. Työläisnaisille vanhanpiian status ja siihen liittyvä mielikuva nutturapäisestä, lapsettomasta ja ärtyisästä yksineläjästä oli ei-toivottu kuva. Porvarillinen kotikulttuurin noususuhdanne vaikutti laajasti yhteiskunnassa eikä naimattomana eläminen houkutellut nuoria.

Todellisuudessa avioitumispäätöstä siirsi taloudellinen tilanne. Avioituminen edellytti jonkinlaista perusvarallisuutta. Lähteenmäen mukaan naisjärjestöt korostivat nuorille naisille suunnatuissa kirjoituksissaan keittotaidon ja muun kodinhoidollisen osaamisen tärkeyttä.

Taloudellisesti parempiosaisille naimattomuus tarkoitti mahdollisuutta opiskella ja matkustella. Työläisneidoille se merkitsi kodin ulkopuolista palkkatyötä.

 

Sitten Katriinan kirjoitukseen siitä, mitä tapahtuu, kun kaksi ihmistä lyö pääomansa yhteen. Taloustieteessähän pääomalla tarkoitetaan rahaa tai rahanarvoista omisuutta. Yhteiskuntatieteilijät puhuvat myös inhimillisestä pääomasta. Se voi olla esim. lahjakkuutta, koulutusta, arvostusta tai sosiaalisia verkostoja. Taloudellisen pääoman turvin voi hankkia inhimillistä pääomaa ja toisin päin: lahjojen, koulutuksen, arvostuksen ja sosiaalisten verkostojen avulla on helpompi vaurastua kuin ilman niitä.

Parisuhteen solmiminen vaikuttaa kummankin osapuolen taloudelliseen ja inhimilliseen pääomaan. Kahden ihmisen lyödessä hynttyyt yhteen tapahtuu väistämättä jonkinlaista kumuloitumista. Kun kaksi varakasta, lahjakasta ja sosiaalista ihmistä pariutuu, kaikkea hyvää kertyy kaksin verroin. Jos taas rakkaus roihahtaa kahden maallisesta mammonasta ja muusta hyvästä osattoman välillä, parilla on vaara joutua yhdessä entistäkin huonompaan tilanteeseen.

 

Parisuhde vaikuttaa kanssakäymiseen muiden ihmisten kanssa. Joidenkin ystävien ja tuttavien kanssa seurustellaan nimenomaan pariskuntina tai perheinä, toisten kanssa ystävyyttä vaalitaan kahden kesken tai kaveriporukassa. Joskus pariskunta pitää ihmissuhteensa täysin erillisinä tai vain toisen ihmissuhteista muodostuu yhteinen sosiaalinen piiri.

 

Henna oli 22-vuotias tavatessaan tulevan miehensä Teemun. Aluksi tapailtiin molempien kavereita ja oltiin suhteellisen tasa-arvoisia. Vähitellen pariskunnan yhteisessä sosiaalisessa elämässä Teemun tahto ja tämän kaveripiiri veivät voiton.

Asian teki erityisen ikäväksi se, että Hennan mielestä kaikki Teemun kamut olivat ihan kamalia. Yhtäkään näistä hän ei koskaan oppinut edes sietämään. Hennalla oli kyllä oma, vahva ystäväpiiri, mutta perhe-elämässä hän sopeutui miesrakenteeseen. Se näkyi erityisesti lomilla. Pariskunta matkusteli usein Teemun kavereiden sekä näiden vaimojen ja tyttöystävien kanssa. Ja se meni aina niin, että pojat surffailivat ja tytöt hoitivat lapsia rannalla.

Henna otti erinäisiä kertoja asian puheeksi Teemun kanssa ja kyllähän niitä retkiä tehtiin välillä myös Hennan valitsemiin paikkoihin. Muut vaimot eivät koskaan kyseenalaistaneet asemaansa, he olivat aina siellä missä äijätkin. Ja, niin absurdia kuin se Hennan mielestä olikin, Teemu kehui Hennaa hanttiin laittamisesta. Teemusta oli “niin siistiä, että hänen vaimollaan oli omat ajatukset ja oma tahto”.

 

Usein pariskunnat tuntevat suhteen alussa olevansa tasa-arvoisia. Yhteisiä lapsia ei ole ja rakkauden huumassa pieni epäsuhta on helppo jättää huomiotta. Julia Thurén muistuttaa Kaikki rahasta -kirjassaan, kuinka helposti alkuajan epätasa-arvoiset käytännöt muuttuvat pysyviksi. Hän kertoo, kuinka itse opiskeluaikojen seurustelusuhteessaan osti usein aamupalat jääkaappiin ja bensat festarireissuilla. Säästäväisempänä osapuolena hänellä oli niihin varaa, vaikka poikaystävällä oli samansuuruiset tulot. Jälkikäteen Thurén sanoo olevansa eniten ärsyyntynyt siitä, että toinen piti järjestelyä itsestäänselvyytenä. Asiasta ei koskaan puhuttu.

Kirjassaan Thurén kirjoittaa olevansa sitä mieltä, että Suomesta tuskin enää löytyy ihmistä, joka menisi naimisiin vain rahan takia. Hänen mukaansa tarinat onnenonkijoista kuulostavat enemmän urbaanilegendoilta tai jenkkileffojen juoniselostuksilta kuin arkitodellisuudelta. Kyllähän potentiaalisen kumppanin paksu lompakko voi alussa viehättääkin, mutta jos toinen antaa tympeän tai pystyynkuolleen vaikutelman, ei raha sellaisia kompensoimaan pysty. Stereotypia naisten tuhlailevuudesta ja miesten säsätäväisyydestä on Thurénin mukaan jonkin sortin sovinistinen jäänne 1950-luvulta, jolloin kotirouvien tehtävä oli saada miesten antamat pennoset riittämään perheen talousmenoihin.

Thurénin näkemys täsmää ainakin Katriinan haastattelemien ihmisten kohdalla. Yhteen päädytään tunnesyistä ja miehet ovat yhtä hyviä sekä tuhlaamaan että säästämään kuin naiset, vaikka sukupuolten näkemykset sopivista raharei’istä eroavatkin toisistaan.

 

Kun Niina muutti ensi kerran asumaan poikaystävänsä kanssa, hän oli selkeä altavastaaja: “Mun kaikki tavarat laitettiin pois, ne oli rumia eikä sopineet sisutukseen. Mulla oli yks nurkka, jossa sain pitää tavaroitani. Toinen määritteli, että televisiosta ei katsota muuta kuin Ajankohtaista kakkosta, A-studiota, tv-uutisia ja ehkä Avara luontokin kuului hänen hyväksymiinsä sivistäviin ohjelmiin.”

 

Visuaaliselle ja tyylitajuiselle Hennalle koti ei ollut sisältä mieluinen. Kyseessä oli asunto 1970-luvun rivitalossa, eikä siellä ollut mitään aitoa, seinät lastulevyä ja parketin päällä laminaatit. Kun roskakaapi hajosi, keittiöön teetettiin kunnon remontti, kun Henna lupasi maksaa suurimman osan, ja kyökistä tulikin sitten Hennan lempipaikka kotona. Mutta olohuoneessa pariskunnan yhteiselo oli tukalampaa: “Meillä oli valkoinen sohva, joka oli mennyt tosi pahan näköiseksi ajan kuluessa. Tyynyistä tuli hyöheniä ulos ja mä vihasin sohvaa niin paljon, etten kahteen viimeiseen vuoteen käyttänyt sitä ollenkaan. Istuin lattialla katsomassa telkkaria. Sohvasta tuli meidän keskinäisen kamppailun väline. Teemun mielestä se oli hyvä, enkä saanut tahtoani läpi, koska mulla ei ollut rahaa sellaiseen sohvaan, jonka olisin halunnut.”

Lopulta Henna ja Teemu laittoivat lusikat jakoon. Kummankaan ei enää tarvinnut tyytyä kompromisseihin: “Kun me erottiin, Teemun koti muuttui sävyltään tyhjäksi ja mustaksi. Minä sen sijaan hankin ensimmäisenä vaaleanpunaisen sohvan ja sain levitellä pinkkojani vapaasti. Siisteyden suhteen Teemu oli ollut tarkempi. Sen koti on paljon siistimpi nyt eron jälkeen.”

 

Katriinalla oli taipumus hermostua lastensa isän tapaan reagoida kysymyksiin ja ehdotuksiin hokemalla “no katotaanhan nyt, no katotaanhan nyt”. Kirjaimellisena hämäläisenä Katriina halusi tietää, mitä oli päätetty ja sovittu, mutta hänen savolaisen exänsä kanssa asioilla oli taipumus jäädä epämääräiseen välitilaan. Mies hoiti asialliset hommat asiallisesti, mutta vähemmän akuuteissa tilanteissa katsomaan jääminen sai Katriinan hermot kiristymään. Hän ei kerta kaikkiaan ymmärtänyt, olivatko he samoilla linjoilla vai eri mieltä.

Muutama vuosi eron jälkeen Katriina matkusti työmatkalle exänsä kotikaupunkiin. Junassa hän alkoi kiinnittää huomiota puhelimessa asioitaan hoitavien kanssamatkustajien puheenparteen. Koko vaunu tuntui olevan täynnä Katriinan ex-miehiä, jotka kilvan hokivat puhelimeen “no katotaanhan nyt, no katotaanhan nyt”.

Vasta silloin Katriina ymmärsi puhetavan liittyvän savolaisuuteen. Hän ei ollut osannut liittää heidän erilaisuuttaan heidän heimotaustoihinsa, vaan oli etsinyt syytä persoonallisuuksista.

 

Psykoterapeutin työssään ja iän karttuessa Katriina on yhä useammin huomannut miettivänsä ihmisten persoonallisuuden sijaan näiden kasvuympäristöä. On tavallista kuulla nuoren ihmisen pohtivan kumppaninsa perhettä, ja kun Katriina kysyy parin maantieteellisistä taustoista, hän ei voi olla ajattelematta myös heimoeroja.

Kun pariskunnan osapuolet tulevat eri maista tai maanosista, puhutaan kaksikulttuurisesta liitosta. Niistä on tehty tutkimuksia ja kirjoitettu kirjoja. Globaalissa maailmassa ihmiset ovat usein hyvin tietoisia kulttuurieroihin liittyvistä riskeistä ja mahdollisuuksista. Sen sijaan oman maan sisällä vallitsevat erot tulevat monille parisuhteessa yllätyksenä.

 

Veera Niemisen romaanissa Avioliittosimulaattori (2013) itäsuomalainen Aino tapaa varsinaissuomalaisen Jussin. Katseet kohtaavat Helisngin Messuhallissa ja molemmat ovat kerrasta myytyjä. Entiset seurustelukumppanit häädetään nopeasti nurkista, ja vuosisadan rakakustarinan tiellä tuntuu olevan vain maantieteellinen etäisyys: Aino opiskelee kotikonnullaan Itä-Suomessa ja Jussi on tuleva karjatialllinen Turun lähellä Varsinais-Suomessa.

Etäiysyysongelma ratkeaa sillä, että toimen nainen Aino pakkaa kassinsa ja ajaa halki Suomen tutustumaan paremmin Jussiin sekä tämän perheeseen. Pariskunta on heti liikkeellä tositarkoituksella. Kesä toimii avioliittosimulaattorina, eli kokeena siitä miten Aino sopeutuu Jussin sukutilalle, missä asuvat myös tämän isä, setä ja pikkuveli. Jos yhteiselämä sujuu, Ainosta tulee opintojen päätyttyä länsisuomalaisen tilan emäntä.

Maatalon työt eivät ole reippaalle hevostytölle ongelma. Ja eloisa karjalaisnainen on varma kyvystään tulla toimeen kenen kanssa tahansa.

Jussin äiti on kuollut, eikä talossa ole sen jälkeen muutettu mitään. Asukkaat eivät usko puheen voimaan. He murahtavat pari sanaa, jos on ihan pakko.

Ruokapöydässä vältellään katsekontaktia. Kello tikittää ja Aino kuuntelee omien nielaisujensa ääntä. Hän on tottunut hurmaamaan ihmiset puheliaisuudellaan. Hän yrittää nytkin samaa konstia, mutta tulee hämmennyksissään päästelleeksi sammakoita suustaan. Talonväelle hiljaisuus ei tunnu oelvan ongelma.

Välillä myös puhutaan, mutta siinäkin on ongelmansa. Karjalainen Aino ei ymmärrä varsinaisuomalaista kieltä. Hän menee paniikkiin, kun Jussin isä kysyy “Laittaiskos se plikka vähä tota trekolia joku päivä, ko se o iha heitteil ollu mont vuotta”. Jussi täytyy tulkata, että kyse on puutarhan (ruots. trädgård) kunnostamisesta.

Vähitellen Aino oppii näkemään vähäpuheisuudessa hyviäkin puolia. Hn huomaa, että Jussin perheen miehet ovat mukavia ja jopa huumorintajuisia “varsinaissi uggoloi”. Ja kun hänen itäsuomalaiset ystävättärensä pelmahtavat vierailulle matkallaan Ruotsin-risteilylle, Aino huomaa jo kärsivänsä näiden meluisuudesta. Aino miettii, että jos hän kuulostaa talossa tivolilta, niin ystävättäret ovat kuin sirkus, jossa on mukana sata apinaa.

 

Katriina ja Laura toteavat pyrkineensä tuomaan kirjassaan esille parisuhteiden vähemmän käsiteltyä puolta. He esittävät väitteen, että perhetausta seuraa ihmistä pitkälle aikusikään, ellei jopa hautaan saakka. Kun kaksi ihmistä alkaa elää yhteistä arkea, mukana seuraa paljon hiljaista tietoa siitä, miten ollaan yhdessä ihmisiksi. Parhaimmillaan sekä taustojen yhtäläisyydet että eroavaisuudet voivat toimia parisuhteen liimana. Huonoimmillaan ne voivat estää toisen osapuolen reaktioiden, pyrkimysten ja arvojen ymmärtämistä.

Suomalaisilla ihmisillä on tuhat ja yksi tarinaa elämästään ja taustastaan. Kahden yksilön muodostamissa “kaksiloissa” runsaudensarvi on jo niin rikas, ettei kirjassa ole voitu kuin raapaista monimuotoisuuden pintaa.

Väestöliiton parisuhdekeksuksen johtaja Heli Vaaranen veikkaa Mitä tapahtuu huomenna ihmisille -kirjan (2019) artikkelissaan, että tulevaisuudessa perheyksikkö muodostuu ihmisestä ja tämän lemmikkieläimestä. Hieman kieli poskessa kirjoitettu ennuste pohjautuu Vaarasen parisuhdeterapeuttina tekemään havaintoon, että suomalaisen on nykyisin aiempaa vaikeampaa löytää kumppania ja kestää elämää toisen ihmisen läheisyydessä.

Kaikesta huolimatta Katriina ja Laura toivovat lajimme jatkavan jaloa tutkimustaan yhdessä elämisen saloista myös parisuhdeolosuhteissa. Mikään kun ei kerro enempää ihmisestä ja hänen taustastaan kuin saman jääkaapin jakava toinen ihminen, jota hän kaikesta tämän toisen omituisuudesta ja kummallisuudesta huolimatta haluaa ymmärtää ja rakastaa.

 

Katriina Järvisen ja Laura Kolben toinen yhteistyökirja Sopivia ja sopimattomia raottaa ovea pariskuntien yhteiselämään niin yksilötasolla kuin yleisestikin. Teos on samanaikaisesti sekä maanläheinen kertomus ihmiselämästä että akateeminen katsaus parinvalinnan mutkiin ja suoriin historian eri aikakausilla.

Teos on saatavana myös äänikirjana näyttelijä Pirjo Heikkilän lukemana.

—– —– —– —– —– —– —– —– —– —–

Kuukauden Keskustalainen II
Pekka Tuomikoski (toim.): Kekkosen saunakirja
Juttuapaja 2014
84 sivua

Koskapa suomalaisuuteen kuuluu elimellisenä osana saunominen, ja kun saunan merkitys vielä korostuu näin kesäisin, otetaan tähän kesäpäivitykseen mukaan vielä toinenkin keskustalaiskirjan esittely, vilkaistaan lyhyesti Pekka Tuomikosken toimittamaa teosta Kekkosen saunakirja. Kuten muistamme, Urho Kekkosen elämässä saunalla oli varsin suuri ja merkittävä rooli, joten olihan se kuusi vuotta sitten jo aikakin saada luettavaksi kirja, jossa käydään UKK´n elämänvaiheita läpi niin sanotusti saunan puolelta katsoen.

 

Aloitetaan haastattelulla, joka tehtiin 22.2.1969. Haastateltavana oli Kekkosen lapsuudenkodin, Lepikon torpan, naapurissa asunut Iida Sedergren.

Kun Iida oli pieni, hänen äitinsä kävi auttelemassa Kekkosilla. Kun Kekkoset muuttivat torppaan kevättalvella 1900, Jussi Kekkosen puoliso odotti jo Urhoa, ja oli “tavallaan työkyvytön”. Kun Iidan äiti oli hommissaan, Iida ja tämän nuorempi sisar, tuolloin vauvaikäinen, seurasivat mukana. Kumpikin oli niin pieni, ettei äiti halunnut päästää heitä pidemmäksi aikaa silmistään.

Sinä päivänä, syyskuun kolmantena, kun Urho syntyi, piti olla pyykkipäivä, ja nelivuotias Iida oli äitinsä ja sisarensa mukana Kekkosilla. Mutta ei siitä päivästä pyykkipäiväää sitten tullutkaan.

Kekkosilla äiti pyysi Iidaa menemään tuvan puolelle, ja siellä Iida alkoi riisua sisareltaan liikoja vaatteita pois. Sitten paikalle tuli Kekkosen Emmi-täti ja pyysi Iidaa juoksemaan kylän kätilölle, Ada Liimataiselle: “Juokseppa Sinä Leholle joutuin hakemaan se rouva Liimatainen ja sano, että Kekkosen täti käski heti tulla”. Iida ymmärsi sitten jollain lailla asian kiireelliseksi ja lähti “laukkaamaan henki suussa, helma hampaassa”.

Liimataisten talo oli hyvin vauras talo, suuri karjatila. Maantieltä johti kuisti, mitä pitkin Iida juoksi, karjan katsoessa lähellä vieressä. Ja karjan keskellä erittäin suuri, sarvipäinen sonni. Iida pelkäsi, ja kipitti lujaa, tuolla matkalla hänen jalkansa todellakin liikkuivat.

No, kätilö saapui. Iida jäi tupaan tuudittamaan ja vahtimaan sisartaan, eikä tiedä, kuinka kauan synnytys kesti – jälkeenpäinkään hän ei ollut aivan varma ajankulusta. Sen vain sitten aikanaan näki, kun kätilö talutti Kekkosen Emmi-tätiä toiselta puolelta ja piti jotain myttyä sylissään, ja Iidan äiti talutti Emmiä toiselta puolelta, piharakennukseen sieltä saunasta. Ja menivät kamariin.

Sitten jonkin ajan kuluttua Iidakin pääsi käymään kamarin puolella. Kätilö kehotti katsomaan, kuinka siellä “on nätti poika”. Mutta eihän Iida Urhosta nähnyt muuta kuin nenänpään, poika oli peitetty niin että pikkuisesta aukosta täytyi yrittää nähdä.

Iida muistelee, kuinka tuo päivä oli kirkas, kaunis päivä. Jo silloin aamulla auringon noustessa, kun Pielaveden selän takaa aurinko nousi, oli “hauskannäköinen se matka”. Iida sen muisti.

Ja Iida korostaa, että vaikka joku sanoo, että Kekkonen on syntynyt savutupaan, se oli savusauna eikä -tupa. Joka tämän asian toiseksi väittää, tälle Iida sanoo, että tämä ei tiedä. Iida tiesi asian, hän oli siellä. Sinä päivänä, kun tuleva presidentti syntyi.

 

Kekkonen oli aikoinaan aktiivisesti mukana ylioppilaiden osakuntatoiminnassa. Niinpä HYY´n opiskelijat ovat nimenneet yhden yleisen saunan hänen mukaansa.

Ullakkosauna Kekkonen, Kaivotalo, Kaivokatu 10 A, 9. kerros, on n. 20 hengen tila, jossa pukuhuone toimii hengailutilana, ei erillistä oleskelutilaa. Varustukseen kuuluu jääkaappi. Sauna on käytettävissä klo 10-02 välisenä aikana.

Kekkosen vuokra HYY´n järjestöille on 55 €/ilta su-to sekä 110 € pe-la. Perjantaina ja lauantaina on mahdollista saada käyttöön viereinen kokoustila Batman lisätilaksi klo 17 lähtien ilman lisämaksua.

 

Kirjassa on valokuva Kekkosesta Lopen Marskin majalla, syömässä yhdessä jalkaväenkenraali Adolf Ehrnroothin kanssa. Huvilan yhteyteen kuuluvasta rantasaunasta oli sitten mukava pulahtaa Punelia-järveen.

Alun perin metsästysmaja rakennettiin C.G.E. Mannerheimille 75-vuotislahjaksi Lieksajärven rannalle, mutta siirrettiin pian sodan jälkeen käytännöllisempään paikkaan, jotta siellä voisi vierailla helpommin. Kekkonen osasi aina antaa arvoa saunalle ja hyvälle ruoalle. Toisaalta hän myös kontrolloi puntarilla painoaan päivittäin, eikä koskaan unohtanut säännöllistä liikuntaa. Elämäntavoillaan hän loi pohjan sille, että myös kulinaristisiin nautintoihin oli joskus varaa.

 

Presidentiksi tultuaan Kekkonen otti Tamminiemen asuinkäyttöön. Paasikivet olivat asuneet pitkään Presidentinlinnassa, mutta siellä Kekkoset eivät viihtyneet niin hyvin. Merellinen Tamminiemi palveli paremmin.

Tamminiemen rantasauna oli suuri ylpeydenaihe ja suomalainen erikoisuus – omille tuttu, vieraille eksoottinen. “Tamminiemen saunaseuran” muodostivat Kekkosen lisäksi mm. Paavo Kastari, Jouko Loikkanen, Juho-Eino Niemi ja Kustaa Vilkuna.

Tamminiemen saunalle tultiin yleensä lauantai-iltana viiden aikoihin. Klo 23 alkoi “yösauna”, joka saattoi kestää aamuviiteen saakka. Saunomisen lomassa keskusteltiin kaikista asioista maan ja taivaan välillä.

Ulkomaisista vieraista Nikita Hruštšov joutui kotimaassaan kritiikin kohteeksi erehdyttyään olemaan ilman vaatteita kapitalistin nähden, mikä vaikutti neuvostomaan muiden päättäjien mielestä suorastaan anteeksiantamattomalta. Hruštšovin osalta Tamminiemen saunakäynti oli lajissaan ensimmäinen ja viimeinen. Yhteissaunominen oli liian paljastavaa.

Nykyisin Tamminiemen saunaa voi vuokrata jopa yksityiskäyttöön. Vastaavaa historian lehtien havinaa ja presidentillisyyttä voi kokea vain tässä saunassa. Kyseisessä saunassa on muovailtu uusiksi Suomen poliittisia tapahtumia, ja siinä sivussa myös idänpolitiikkaakin. Siksi Tamminiemen sauna on aina jollain tavalla ylitse muiden. Kekkosen iskulause “Kaikki poliittiset päätökset tehdään saunassa” soveltuu erityisesti tähän saunaan. Eikä pidä unohtaa, että jopa CIA saattoi salakuunnella myös saunassa käytyjä keskusteluja…

 

Olihan Neuvostoliiton suurlähetystölläkin maassamme oma sauna. Vihkiäisissä oli mukana myös Kekkonen, joka oli elementissään ja totesi, kuinka löylyä “pitää heittää niin kuin lammas kusee”.

Hieman myöhemmin suurlähettiläs Aleksei Beljakov sai takamukseensa palohaavan osuessaan kiukaaseen. Tämä oli vähän kuin lähdön poltinmerkki, kyseinen epäonnen soturi sai pian lähtöpassit Helsingistä ja siirron muihin tehtäviin.

 

Kainuulaisille tulivat tutuiksi nk. “Kekkostiet”. Kekkonen nimittäin ajoi korpikansan asiaa ja rakennutti valta-aikanaan useita eri teitä ympäri Kainuuta. Puhuttiin Kekkos-ykkösestä, Kekkos-kakkosesta ja Kekkos-kolmosesta. Näillä teillä oli suuri merkitys elinkeinoelämälle, vaikkakin osa kainuulaisista löysikin näin muuttotien avaraan maailmaan, pois vanhoilta kotiseuduiltaan. Teiden merkitys kainuulaisten paikallisidentiteetille on kuitenkin ollut positiivinen ja kohottava.

Kekkonen tuumi, että ennen teiden rakentamista ne oli käveltävä läpi ja mittailtava. Hän otti usein paikallisia silmää tekeviä mukaansa jopa kymmenien kilometrien päivätaipaleelle. Suomussalmelainen Kalle Seppänen muistelee 30 km´n taipaleen jälkeistä iltaa silloisen pääministeri Kekkosen seurassa.

Kekkonen korosti usein sitä, kuinka löylyä pitää heittää sopivasti ja nauttia kaikesta. Mutta ehkäpä urheilumies itse todella nautti kipakasta löylystä rankan fyysisen kävelymatkan päätteeksi.

Seppänen ja Kekkonen kävivät saunassa, joka ensi näkemältä vaikutti aivan tavalliselta savusaunalta. Mutta joka osoittautui Savusaunaksi isolla alkukirjaimella.

Sauna lämmitettiin ja väki ahtautui sisään. Lyhyen pinnistelyn jälkeen saunasta poistui maaherra Määttä. Yskien kovasti. Ja kyllä sieltä tulivat melkein kaikki muutkin. Myös muistelija Seppänen. Ei siellä voinut olla.

Siis muut kuin Kekkonen. Hän ei jättänyt hommaa kesken savun takia. Savua tuli oven täydeltä, mutta Kekkonen ei lähtenyt. Siellä tämä vain “heitti löylyä kiukaalle niin että ropina kävi”.

 

Kekkoselle rakkaiksi tulivat niin Porojärven kämppä kuin monet muutkin eräkämpät saunoineen. Syvä hiljaisuus puhutteli valtionpäämiestä. Päivä Lapin tuntureiden rinteillä, illalla sauna ja iltapala. Kaikki stressaava ja arkinen häly unohtui. Sielu lepäsi täydellisesti suuren luonnon keskellä.

Niinhän se on, että iästä ja sosiaalisesta asemasta riippumatta luonto tekee hyvää kaikille ihmisille.

 

Pekka Tuomikosken kokoama Kekkosen saunakirja on tietokirjana mielenkiintoinen temaattinen kokonaisuus Urho Kekkosesta ja saunasta, jo senkin takia, että mukaan on saatu myös aiemmin julkaisematonta materiaalia. Lisäksi kuvitus on runsas ja mukaan on jätetty tyhjiä sivuja “löylynhöyryisten aatosten” kirjaamista varten.

—– —– —– —– —– —– —– —– —– —–

Kuukauden Keskustalainen
Risto Uimonen: Tulos tai ulos
WSOY 2019
509 sivua

Sunnuntai-iltana 14.4.2019 Ylen TV 2 näytti suoraa lähetystä jääkiekon naisten maailmanmestaruuskisojen finaalista Espoosta. Suomen naisleijonat pelasivat ensimmäistä kertaa MM-loppuottelussa. Vastassa oli lajin valtias Yhdysvallat.

Samaan aikaan Ylen ykköskanavalla oli menossa poliittinen draama. Kello 20 julkaistiin eduskuntavaalien ennakkoäänestyksen tulos. Numerot vetivät hymyn SDP´n puheenjohtajan huulille. SDP´n ääniosuus jäi 20 % rajan alapuolelle, mutta etumatka muihin oli niin pitkä, että näytti selvältä, että seuraava pääministeri olisi SDP´n puheenjohtaja Antti Rinne.

Toseksi eniten ennakkoääniä sai Kokoomus. Kolmannelle sijalle selviytyi täpärästi Keskusta, sen niskaan hengitti Perussuomalaiset. Keskustan osuus ennakkoäänistä oli suurempi kuin gallupit olivat ennakoineet. Se jätti puheenjohtaja Juha Sipilälle pienen toivonpilkahduksen: tulisiko pelätystä tappiosta sittenkin odotettua pienempi?

Vähän myöhemmin suomalaisen lätkäyleisön ilmeet venähtivät. Pelaajat ja katsojat ehtivät jo tuulettaa Petra Niemisen saatua jatkoajalla kiekon amerikkalaisten pömpeliin, mutta maali hylättiin maalivahdin häirinnän vuoksi. Ja voittomaalikilpailussa Suomi jäi hopealle.

Myös vaalivalvojaisissa nähtiin kiristyviä ilmeitä. Ääntenlaskennan edetessä SDP´n etumatka supistui. Perussuomalaiset meni ensin heittämällä Keskustan ohi, sitten tavoitti ja ohitti Kokoomuksen, ja lopulta se eteni SDP´n kintereillä. Alkoi jänskäys, kumpi tuleekaan olemaan suurin puolue, Perussuomalaiset vai SDP.

Kun kaikki äänet oli laskettu, kärkikaksikkoa erottivat 6.813 ääntä, 0,2 % – yksikköä ja yksi kansanedustajapaikka.

Keskustan äänimäärä putosi 203.000´lla. Puolueen ääniosuus romahti 13,8 prosenttiin. Keskusta menetti 18 kansanedustajapaikkaa ja sai eduskuntaan 31 edustajaa. Se menetti neljä paikkaa enemmän kuin mitä vuoden 2015 suurvoitto oli tuonut.

Brittipääministeri Winston Churchill totesi aikoinaan, että sodassa voi kuolla vain kerran, mutta politiikassa monta kertaa. Mutta Sipilälle riitti tuo yksi kerta.

Sipilä oli ilmoittanut periaatteekseen tulos tai ulos. Jos hallitus ei saisi tavoitteidensa toteuttamisessa edettyä, hän jättäisi pääminsteriytensä. Ja jos menestystä ei eduskuntavaaleissa tulisi, hän luopuisi vapaaehtoisesti Keskustan puheenjohtajuudesta. Ja tätä hän oli toistanut sen verran usein, että jokainen politiikkaa vähänkään seuraava ei voinut olla sitä kuulematta.

Kuitenkaan kaikki eivät ehkä olleet ottaneet lupausta ainakaan ihan kirjaimellisesti. Esim. Iltalehti oli kuin varmemmaksi vakuudeksi penännyt lupauksen pitävyyttä puolisentoista vuotta ennen eduskuntavaaleja. Lehti julkaisi 1.9.2017 pääministerin vastauksen: Sipilä vahvisti erolupauksen voimassaolon lyhyesti ja yksiselitteisesti “kyllä”. Politiikan toimittajien tilaisuudessa 1.3.2018 Sipilä totesi, että jos sote kaatuu, hän eroaa pääministerin paikalta.

Haastattelussa 17.3.2019 Sipilä kertoi halustaan jäädä rivikansanedustajaksi. Silloin jo oli nähtävissä, ettei Keskustan vaalitulos vastaa Sipilän tavoitteita.

Sipilä totesi, että jos hänestä tulee rivikansanedustaja, hän pystyy elämään muutakin elämää ja olemaan lastenlastensa kanssa. Hän voisi vaikkapa lentää joitakin keikkoja ammatikseen tai tehdä jotain muuta. Ei hänellä ollut muuta mielessä kuin se, että tuleva rooli olisi eduskunnassa jossain tehtävässä. Kansanedustajakauden hän voisi viedä loppuun keveämmän vaihtoehdon mukaan.

Ja jos Keskusta olisi hallituksessa, niihin tehtäviin löytyisi kyllä halukkaita.

Entinen toimittaja ja päätoimittaja, nykyisin vapaana tietokirjailijana toimiva Risto Uimonen on seurannut Juha Sipilän uraa jo pitkään ja julkaisi viime vuonna jo toisen laajan teoksen Sipilästä. Kun edellisellä kerralla käytiin läpi vaiheet, kuinka Sipilästä tuli vaalivoittoon puoluettaan luotsaava Keskustan puheenjohtaja, viime vuonna ilmestyneessä teoksessa Tulos tai ulos tarkastellaan, mitä neljän pääministerivuoden aikana tapahtui.

Juha Sipilä näki hyvissä ajoin gallupien perusteella, että pääminsterin salkku oli tulossa hänelle vuoden 2015 eduskuntavaalien myötä. Hän oli siitä johtuen osannut varautua hallitusvastuun kantoon. Eikä vastuun ottaminen koko maasta Sipilää pelottanut. Hän oli ennenkin ollut kovissa paikoissa ja itseluottamus oli riittävä.

Poliittisesti kokematonhan Sipilä oli, kun hänestä pääministeri tuli. Varmuutta tehtävän hoitamiseen hän oli kuitenkin kartuttanut toimiessaan puoluejohtajana kesästä 2012 lähtien. Hän oli ryhtynyt uudistamaan Keskustan toimintaa, vakauttanut puolueen talouden ja käynnistänyt sen vaaliohjelman valmistelun ryhmätyönä.

Suomi kuntoon -ohjelmassa määriteltiin, mitä Keskusta haluaa tehdä, jos se pääsee valtaan. Ja kun niin kävi, puolueen vaaliohjelman keskeiset asiat kirjattiin Sipilän uuden hallituksen strategiseen hallitusohjelmaan. Se oli lähes yksi yhteen Keskustan vaaliohjelman kanssa.

Hallitusohjelmassa määriteltiin Suomelle visio kymmenen vuoden päähän ja hallitukselle strategiset tavoitteet neljäksi vuodeksi. Tavoitteisiin pääsyä vauhditettiin kärkihankkeilla. Hallitus laati aikataulun, ninkä mukaan niitä piti viedä eteenpäin, jotta saataisiin jotain aikaankin. Sipilälle pääministerinä oli tärkeää, että aikatauluista myös pidetään kiinni. Hänen yritysjohtajakokemuksensa mukaan uudistukset karkaavat käsistä, jos aikatauluista tingitään.

Sipilän tavoitteena oli saada talouskasvu kunnolla käyntiin pitkän hitaan kauden ja paikallaanpolkemisen jälkeen. Sipilä halusi myös parantaa suomalaisten vientiyritysten kilpailukykyä. Tämän lisäksi hän halusi lopettaa valtion velkaantumisen, nostaa työllisyysasteen 72 prosenttiin sekä toetuttaa sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisen. Ja oli tavoitelistassa myös maakuntahallinto. Hallituksen johtamisjärjestelmän muutoksen Sipilä käynnisti jo ministereiden kättelyvaiheessa.
Sipilä esitteli kärkihankkeet eduskunnalle pääministerin ilmoituksessa perjantaina 7.10.2015.

Noiden kansallisten tavoitteiden lisäksi Sipilällä oli myös henkilökohtainen toive: voisiko hän uudistaa omalla esimerkillään Suomen poliittista kulttuuria, jota hän oli pitänyt joiltain osin ummehtuneena? Erityinen närästyksenaihe Sipilällä oli poliitikkojen jatkuva tappelu. Se oli tuntunut ikävältä myös monista hänen tapaamistaan ihmisistä.

Yritysjohtajataustansa takia Sipilä toivoi vielä, että politiikassa ryhdyttäisiin mittaamaan tuloksia samalla tavalla kuin liike-elämässä. Tuosta pohdiskelusta syntyi häen toistamansa slogan tulos tai ulos, jonka hän esitti Rovaniemen puoluekokouksessa vuonna 2012 vielä rempseämmässä muodossa. Hän sanoi tuolloin, että pannaan ukko vaihtoon, jos tuloksia ei tule.

Kun hallitusneuvottelut aloitettiin, Sipilä halusi saada Perussuomalaiset hallitukseen, olihan puolue saavuttanut eduskuntavaaleissa jo toisen peräkkäisen huipputuloksen. Hän järjesti puolueen kanssa päivän mittaiset ylimääräiset neuvottelut, jotta puolueessa tiedettäisiin varmasti, mikä sitä hallituksessa odotti. Kaikilla hallituspuolueilla tuli olla samanlainen näkemys myös maahanmuuttopolitiikasta ja Kreikan tukemisesta.

Vaalitappion kärsineen Kokoomuksen kanssa Sipilä pääsi helposti yhteisymmärrykseen hallitusohjelman keskeisistä kohdista, puolueen puheenjohtaja Alexander Stubb paloi halusta päästä uuteenkin hallitukseen. Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini totesi Uimosen haastattelussa, että ellei Stubb olisi onnistunut viemään Kokoomusta hallitukseen, tämän lähtölaskenta olisi käynnistynyt välittömästi. Nyt se siirtyi kymmenellä kuukaudella eteenpäin.

Hallitusneuvottelut alkoivat maanantaina 11.5.2015 valtiovarainministeriön esittämästä julkisen talouden sopeutustarpeesta. Keskusta, Perussuomalaiset ja Kokoomus sopivat heti ensimmäisenä päivänä, ettei kokonaisveroastetta nosteta vaalikaudella. Keskiviikkona sovittiin ulkopolitiikasta. Edellisestä hallituksesta poiketen päätettiin, että Suomi pitää yllä mahdoillisuutta hakea NATO-jäsenyyttä.

Lauantaina 23.5. syntyi sopu verotuksesta. Sunnuntaina saavutettiin yksimielisyys kaikista asioista. Salkkujen jako puolueiden kesken sovittiin tiistaina, mutta tietoa ei annettu julkisuuteen.

Hallitusohjelma julkistettiin keskiviikona 27.5. Ministerivalinnat paljastettiin torstaina 28.5.2015.

Sipilän mukaan vaalitulos oli sellainen, että jos Perussuomalaiset olisi jätetty pois hallituksesta, siihen olisi pitänyt olla erittäin painavat perusteet. Vaikeampi kysymys olikin sitten se, tulisiko hallitukseen Kokoomus vai SDP.

SDP´n puheenjohtaja Antti Rinne piti neuvotteluissa kiinni siitä, ettei SDP lähde samaan hallitukseen Kokoomuksen kanssa, joten sekä-että -ratkaisu oli pois laskuista. Sitä sen sijaan pohdittiin Sipilän mukaan vakavasti, että kumpikin olisi jätetty oppositioon. Silloin hallituksen tukena olisi eduskunnassa ollut 102 kansanedustajaa.

SDP´n ja Kokoomuksen välillä ei nähty ratkaisevia eroja asiakysymyksissä.Sen sijaan kaikesta paistoi läpi, että demarileirissä oppositiovaihtoehto olisi mieluisampi. Se oli huono lähtökohta hallitukseen tulolle. Sen sijaan Kokoomuksessa oltiin jopa innokkaita. Siihen se päätös Sipilän mukaan kulminoitui.

Keskustan yhdeksän hallitusneuvottelijaa äänestivät suljetuin lipuin siitä, kumpaa puoluetta he esittivät hallitukseen. Äänet jakautuivat täpärästi 5-4 Kokoomukselle.

RKP´n Keskusta olisi mielellään ottanut mukaan hallitukseen. Mutta koska Soini suhtautui nihkeästi, Sipilä päätti, ettei ryhdy polttamaan aikaa eikä hermoja niiden kahden tappelujen kanssa. Hankalassa tialnteessa kolmen puolueen kanssa on helpompi sopia kuin neljän.

Keskusta sai hallitukseen kuusi ministeriä, Perussuomalaiset ja Kokoomus kumpikin neljä. Hallituksella oli eduskunnassa tukenaan turvallisen tuntuinen enemmistö, 124 kansanedustajaa.

Sipilä valitsi myöhemmin pääministerin valtiosihteeriksi Paula Lehtomäen, joka oli toiminut valtioneuvoston jäsenenä Matti Vanhasen hallituksessa ja oli Keskustan entinen varapuheenjohtaja. Kun Sipilä pyysi Lehtomäkeä tehtävään kesällä, hän perusteli pyyntöään toteamalla, että Lehtomäellä oli enemmän ministeripäiviä kuin koko Keskustan ministeriryhmällä yhteensä.

Jari Partasesta tuli Keskustan hallitusryhmän valtiosihteeri. Samuli Virtasesta tehtiin Perussuomalaisten valtiosihteeri. Kokoomuksen valtiosihteeriksi nimitettiin Olli-Pekka Heinonen.

Sisäpiiriin lukeutui myös pääministerin erityisavustaja Riina Nevamäki, joka seurasi itsestään numeroa tekemättä Sipilää lähes joka paikkaan ja auttoi pääministeriä selviämään työstään. Sipilästä ja Nevamäestä muodostui tiivis ja tehokas työpari neljäksi pääministerivuodeksi.

Sipilä oli ajatellut ennen hallituksen muodostamista, ettei ministereitä tarvita enempää kuin on ministeriöitä, eli 12. Ministereitä tuli siis kuitenkin 14. Ja kun työministeri, Perussuomalaisten Jari Lindström uupui työtaakkansa alle, nimitettiin 5.5.2017 kolme uutta ministeriä taakkoja jakamaan.

Aiemin pitkään väännelty ja käännelty sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus siirtyi Sipilän hallitukselle, joka kirjasi sote-kohdan ohjelmaansa siten, että Keskusta oli saamassa läpi maakuntahallinnon. Aiemmin oli yritetty viittä sote-aluetta, mutta Sipilän hallituksessa pyrittiin yhdeksääntoista.

Sipilän mukaan ratkaisu pohjautui siihen, ettei hallituksella ollut tiedossa mitään muuta kuin maakuntamalli siitä, mikä menee läpi perustuslakitarkastelussa. Kun hallitusnevotteluissa sovittiin maakuntamallin käyttöönotosta, lyötiin samalla lukkoon se, että itsehallintoalueita on yhtä paljon kuin maakuntia. Jos määrä olisi ollut pienempi, silloin olisi pitänyt ryhtyä yhdistämään maakuntia.

Ennen eduskuntavaaleja Sitra oli lähettänyt puoluejohtajille kolmen sivun mittaisen tiivistelmän tutkimuksesta, jolla kartoitettiin mahdollisuuksia kehittää Suomen johtamisjärjestelmää. Sipilä oli referaatin jälkeen lukenut koko tutkimuksen ja ihastunut ajatukseen strategisesta hallitusohjelmasta. Strateginen hallitusohjelma tarjosi Sipilälle mahdollisuuden uudistaa poliittista kulttuuria, se edusti juuri sitä uutta poliittista kulttuuria, mistä hän oli puhunut ennen tuloaan pääministeriksi.

Sipilän strategisen työskentelyn periaatteisiin kuului, ettei hallituksen ollut järkevää pitää jääräpäisesti kiinni suunnitelmistaan ja esityksistään, jos näytti siltä, etteivät ne menisi läpi. Hallitus veti esityksiään pois eduskunnasta ja muutti niitä tuodakseen niitä uudelleen valmisteltuina takaisin. Kun yksi väylä meni tukkoon, hallitus lähti kulkemaan toista – tai kolmatta.

Pääministerille tärkeintä oli päästä päämäärään. Keinot olivat toissijaisia.

Vuoden 2019 hallitusneuvotteluissa Sipilä pääsi näkemään Säätytalossa sisältä päin, että myös Antti Rinne piti kiinni strategisen johtamisen periaatteesta ja vei sitä eteenpäin. Rinteen hallituksen ohjelmassa “Osallistava ja osaava Suomi – sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävä yhteiskunta” on määritelty uudelle hallitukselle laajat tavoitekokonaisuudet ja se, miten hallitusohjelmaa johdetaan niiden pohjalta. Hallitukseen päätettiin myös perustaa tarvittava määrä strategisia ministerityötyhmiä tavanomaisten ministeriryhmien lisäksi.

Toisin sanoen, näyttää siltä, että hallituksen strateginen johtaminen on lyönyt itsensä lopullisesti läpi Suomessa.

Yksi Sipilän sekä hänen hallituksensa kiistanalaisimpia hankkeita oli yhteiskuntasopimus, joka matkan varrella muuttui kilpailukykysopimukseksi eli kikyksi. Alun perin Sipilä tähtäsi siihen, että sopimus solmitaan jo ennen uuden hallituksen muodostamista. Sen tekemisestä muodostui kuitenkin uudelle pääministerille raskas oppitunti työmarkkinapolitiikasta, kun järjestöt eivät taipuneet hänen tahtoonsa.

Kiky on ensinnäkin taloutta vakauttava sopimus, millä pystyttiin parantamaan Suomen viennin hintakilpailukykyä ja auttamaan paikallaan polkeneen talouden kääntymistä nousuun. Toiseksi kikyssä sovittiin työvoimakustannusten oikaisusta ja tulonsiirroista palkansaajilta yrityksille.

Kyseessä oli ensimmäinen kerta tulopolitiikan historiassa, kun Keskusta johti keskitetyn työmarkkinasopimuksen tekoa. Puolueemme oli aiemmin ollut – myös pääministeripuolueena – työmarkkinaneuvotteluissa enemmän myötävaikuttaja kuin primus motor.

Pääministeri Sipilä vaikutti kikyn syntyyn ratkaisevasti ja neuvottelujen loppuvaiheessa korostui myös elinkeinoministeri Olli Rehnin rooli. SAK´n entinen puheenjohtaja ja entinen työministeri, kansanedustaja Lauri Ihalainen totesi Keskisuomalaisessa 2.3.2016, että kiky-sopimus pitäisi nimetä Sipilä ykköseksi, tulosopimukset kun on nimetty perinteisesti keskeisten neuvottelijoiden mukaan.

Kun neuvottelut aloitettiin, SAK ei hyväksynyt sitä, että Sipilä antoi järjestöille tavoitteen ja laittoi ne etsimään keinoja siihen pääsemiseksi. Järjestö torjui myös työajan pidentämisen sadalla tunnilla. SAK´n puheenjohtajalla Lauri Lylyllä ei ollut tuossa vaiheessa liikkumavaraa. Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder näki, että järjestöjen oli pakko tehdä omalta osaltaan jotain maan talouden hyväksi. STTK´n puheenjohtaja Antti palola yritti ajoittain rakentaa siltaa SAK´n ja Akavan kantojen välille.

Neuvottelut kariutti työajan pidennys sadalla tunnilla. Kirjahaastattelussa Lyly perusteli SAK´n tiukkaa kantaa todeten, että palkkalinjasta olisi voinut päästäkin yksimielisyyteen, mutta työaika oli iso kysymys – ay-liikehän on ajanut työajan lyhentämistä, joten ehdotus sadan tunnin kertalisäyksestä ei ollut tästä maailmasta.

Kun parin vesiperän jälkeen alkoi näyttää siltä, ettei neuvottelujen kautta pääse eteenpäin, hallitus päätti toteuttaa välttämättömänä pitämänsä korjausliikkeen turvautumalla lainsäädäntöön. Hallituksen toimenpidelista sisälsi ylityökorvausten puolituksen, pienemmät sunnuntailisät, loppiaisen ja helatorstain muuttamisen palkattomiksi vapaapäiviksi, ensimmäisen sairauslomapäivän korvauksen poistamisen, vuosilomien lyhennyksiä jne. Lisäksi hallitus aikoi pudottaa yksityisten työnantajien sosiaaliturvamaksua 1,72 prosentista 0,6 prosenttiin. Hallitus laski, että sen toimenpidepaketti alentaisi yksityisalojen työvoimakustannuksia 5,02 %. Julkinen talous säästäisi kustannusten leikkausten takia 1,4 mrd euroa. Palkansaajien ansiotasoon näytti olevan tulossa alustavien laskelmien mukaan n. kolmen prosentin alenema.

Siinä yhteiskunnallinen ilmapiiri sitten alkoi kuumentua sen verran, että pääministeri näki tarpeelliseksi turvautua toiseen poikkeukselliseen toimenpiteeseen: hän piti tv-puheen illan parhaaseen katsoja-aikaan. Sipilä esitti keskiviikkona 17.9.2015 sisällöltään vahvan, mutta sinänsä sovinnonhaluisen vetoomuksen kansalle. Hän kertasi maan talouden tilaa ja perusteli, miksi hallitus turvautui poikkeuksellisiin keinoihin. Ja vakuutti, ettei kyse ollut arvovaltakysymyksestä. Lisäksi hän puhui pakolaisvyörystä, jonka kohteeksi Suomikin oli joutunut.

Tv-puhe osoitti kansalle, että pääministeri oli päättänyt viedä velvollisuutena pitämänsä urakan loppuun vastaväitteistä välittämättä. Samalla Sipilä paljasti persoonastaan uusia puolia. Aiemmin Sipilä oli vaikuttanut enemmänkin hymypojalta, mutta nyt kävi ilmi, että hän osaa halutessaan olla myös kovakasvo.

Seuraavat kuukauden näyttivät, että Sipilä oli valmis perääntymään välttääkseen pakottavan lainsäädännön. Ensimmäinen perääntyminen tapahtui, kun kätilöt kertoivat, kuinka toimenpiteet olisivat vieneet heiltä 1.800 euroa vuodessa.

Kokonaan kuviot menivät uusiksi, kun SAK esitti torstaina 24.9. oman ehdotuksensa, johon sisältyi mm. äärimaltillinen palkkaratkaisu, työnantajan sairausvakuutusmaksun alennus 1,72 % – yksiköllä, työnantajan työttömyysvakuutusmaksuosuuden osittainen siirto palkansaajille sekä EMU-puskurin käyttö työnantajien eläkemaksuosuuden alentamiseen vuosina 2017-18. Tarjous herätti toiveita, että tulostakin neuvotteluista vielä tulisi.

Etelärannalle tarjous ei kuitenkaan riittänyt, mistä johtuen AKT päätti jäädä kikyn ulkopuolelle. Siitä taas koitui ongelmia neuvotteluille, kun EK vaati AKT´n mukanaoloa. EK myös teki oman esityksensä, joka painottui työajan ja lomien lyhentämiseen sekä työnantajan sosiaaliturvamaksun alentamiseen. Järjestö esitti lisäksi alakohtaisesti sovittavia leikkauksia.

Sipilä kehotti järjestöjä jatkamaan neuvotteluja. Nyt neuvottelun pohjaksi otettiin SAK´n esitys. Seurasi uusi veivaamisvaihe, minkä aikana hallitus valmisteli lakiesityksiään ja järjestöt kävivät keskenään neuvotteluja. Ja Suomen Yrittäjät ryhtyi vaatimaan, että paikallista sopimista kehitetään lainsäädännön avulla.

Aivan loppuvuonna Sipilä sai taustatukea presidentti Sauli Niinistöltä. EK´n hallituksen taipumattomuuden ja vaikean neuvottelutilanteen kanssa tuskaillut Jyri Häkämies pyysi joulukuussa 2015 Niinistöä keskustelemaan tilanteesta järjestöjohtajien kanssa. Presidentin puheille saivat kutsun Etelärannasta Häkämiehen ja Matti Alahuhdan lisäksi Antti Herlin ja Kari Jordan. SAK´a edustivat Lauri Lyly, Jarkko Eloranta, Ann Selin, Marko Piirainen ja Riku Aalto.

Presidentin kannatti patistaa keskustelemaan ja pääministerin kannatti antaa järjestöjen yrittää vielä kerran. Kilpailukykysopimus allekirjoitettiin tiistaina 14.6.2016, yli vuosi sen jälkeen, kun Sipilä oli lanseerannut ajatuksen Maaseudun Tulevaisuudessa.

Loppuvaiheessa päävastuu neuvotteluista oli siirtynyt Rehnille, joka oli päättänyt painottaa työehtosopimusten ensisijaisuutta paikallisesta sopimisen kehittämisestä niin kuin työmarkkinajärjestöt halusivat. Lainsäädäntö olisi täydentävässä roolissa. Työehtosopimuksessa luottamusmies olisi määritelty sopijaosapuoleksi henkilöstön ja yrityksen välisissä neuvotteluissa.

Pääministeri totesi tyytyväisenä, että uuden sopimuksen kattavuus oli 86,52 %. Hallitus palkitsi palkansaajat siitä 415 miljoonan euron veronkevennyksillä. Määrän hallitus oli sitonut siihen, kuinka suuri osa ammattiliitoista tuli kikyyn mukaan. Ja kun neuvottelutulos oli syntynyt, Sipilä oli ilmoittanut hallituksen olevan valmis perumaan koko lakipaketin.

Sopimuksessa sovittiin, ettei palkkoja koroteta kahteentoista kuukauteen. Vuosityöaikaa pidennettiin kahdellakymmenelläneljällä tunnilla ilman korvausta. Työntekijöiden osuutta työeläke- ja työttömyysvakuutusmaksuista nostettiin. Julkisen lohkon työntekijöiden lomarahoja sovittiin leikattavan 30 % määräaikaisesti. Työnantajat saivat sosiaaliturvamaksujen alennuksen.

Sipilä oli tyytyväinen. Hän kirjoitti blogissaan, kuinka päivä oli paras pääministerinä siihen saakka. Ja tiedotustilaisuudessa hän teki Lindströmin ja Stubbin kanssa nyrkkitervehdyksen. Mikä oli lomarahojen leikkauksen ja työntekijöiden aseman heikennyksen jälkeen varsin uskalias veto.

Lauantaiaamupäivänä 5.9.2015 Sipilä oli Ykkösaamun tv-haastattelussa. Kun Ylen toimittaja Seija Rautio (nyk. Vaaherkumpu) kysyi Sipilältä, mitä tämä voisi henkilökohtaisesti tehdä turvapaikanhakijoiden auttamiseksi, tämä meni ilmoittamaan, kuinka perhe oli päättänyt Kempeleen kodin antamisesta pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden käyttöön. Ja esitti myös toiveen, että muutkin ottaisivat tulijat vieraina vastaan, kun nämä tulevat hädänalaisista olosuhteista.

Sipilöitä tuntevat käsittivät uutisen kuullessaan, että halu auttaa kumpusi Sipilöiden vahvasta kristillisestä etiikasta ja oli johdonmukainen jatke sille, mitä nämä olivat tehneet aiemminkin. Sipilät olivat perustaneet nimeään kantavan säätiön vuonna 1998 rahoilla, jotka Juha Sipilä oli saanut myytyään voitolla amerikkalaisille omistamansa yrityksen, Solitran. Minna-Maaria ja Juha Sipilä Säätiö tukee syrjäytymisvaarassa olevia henkilöitä ja perheitä niin kotimaassa kuin ulkomailla.

Sipilä kertoi haluavansa rakentaa monikulttuurista Suomea vapaaehtoisuuden pohjalta. Mutta kaikilla ei ollut samanlaisia tavoitteita. Joissain pääministerin humaani sanoma herätti hyvin negatiivisia tuntemuksia, jopa raivoa.

Kun sitten juuri tuolloin oli tulossa enemmänkin pakolaisia Suomeen, jotkut tulkitsivat Sipilän kiihdyttäneen lausunnoillaan pakolaisvirtaa Suomeen. Myös kansanedustajat, esim. hallituspuolue Kokoomuksen Wille Rydman kirjoitti blogissaan, kuinka pakolaisvirtaa kiihdytettiin “lupaamalla tulijoille kartanoita Kempeleeltä”.

Sipilöiden kodista tuli kuuluisa. Jopa venäläisiä turisteja kävi busseilla töllistelemässä ulkoapäin Suomen pääministerin “datšaa”.

Asia sai uuden käänteen 31.1.2016, kun Sipilä kertoi Pääministerin haastattelutunnilla radiossa, ettei hänen kotiinsa Kempeleessä päästetäkään toistaiseksi pakolaisia turvallisuussyistä. Lapsiperheen ei olisi turvallista asua siinä suuren huomioarvon takia. Sipilä kertoi auttavansa perhettä muilla tavoilla.

Sipilät olisivat halunneet antaa kotinsa yhden tietyn pakolaisperheen käyttöön. Perhe oli joutunut vainotuksi kotimaassaan, toisaalta koska olivat kristittyjä muslimimaassa, toisaalta koska olivat auttaneet länsimaalaisia avustustyössä.

Kesällä 2017 Perussuomalaisten puoluekokouksessa Jyväskylässä Timo Soinin edustama linja koki henkilövaaleissa täydellisen tappion. Valta puolueessa siirtyi tiukan maahanmuuttolinjan kannattajille ja Suomen Sisu -taustaisille. Uuden puheenjohtajan Jussi Halla-ahon lisäksi kaikki kolme puolueen varapuheenjohtajaa, Laura Huhtasaari, Teuvo Hakkarainen ja Juho Eerola lukeutuivat maahanmuuttokriittiseen siipeen.

Sipilä ja Kokoomuksen puheenjohtajaksi tullut Petteri Orpo neuvottelivat Halla-ahon kanssa puoluekokouksen jälkeisenä maanantaina 13.6. kello 10 Kesärannassa hallitusyhteistyön jatkamisesta. Kello 14.06 kesärannasta lähti tviitti, jossa Sipilä totesi, että keskustelut on käyty ja yhteistyön edellytyksiä Halla-ahon johtaman Perussuomalaisten kanssa ei ole.

Halla-aho oli ilmoittanut sitoutuvansa hallitusohjelmaan, mutta kun Sipilä oli kysynyt unionimaiden yhteisestä puolustuksesta, eriävät kannat olivat tulleet näkyviin. Halla-aho oli vastannut, ettei halua lisätä integraatiota, ja että puolustusyhteistyö oli integraation syventämistä. Kun Sipilä muistutti, että asia oli hallitusojelmassa, Halla-aho vastasi, että sitten se käy. Keskustelun perusteella Sipilä oli ennakoinut ongelmia, jos Perussuomalaiset jatkaisivat hallituksessa, sen verran oli ollut nippa nappa -tilanteita aiemmin ja sen verran oli vielä avoimia Eurooppaa koskevia kysymyksiä.

Sipilä antoi julkisuuteen tiedon, että menisi seuraavana päivänä jättämään hallituksensa eronpyynnön tasavallan presidentille. Hän aikoi muodostaa uuden hallituksen Keskustan ja Kokoomuksen akselin varaan. Muidenkin puolueiden kiinnostusta hallitukseen oli jo kuulosteltu.

Perussuomalaisista erosi pikavauhtia 20 kansanedustajaa, jotka perustivat uuden eduskuntaryhmän, jonka nimeksi tuli Uusi vaihtoehto ja jonka puheenjohtajaksi tuli Sampo Terho. Noiden 20 lähtijän joukossa olivat mm. kaikki Perussuomalaisten ministerit. Uusi ryhmä ilmoitti tukevansa hallituksen ohjelmaa ja sen ministerit halusivat jatkaa hallituksessa. Ryhmä kertoi myös perustavansa Sininen tulevaisuus -nimisen yhdistyksen.

Sipilä oli tavannut sunnuntai-iltana 12.6. Kesärannassa Perussuomalaisten valtiosihteerin Samuli Virtasen ja kuullut tältä, mitä oli meneillään. Pääministeri sai lisätietoja uuden eduskuntaryhmän perustajilta pitkin maanantaiaamua, mutta sai lopullisen varmuuden uudesta eduskuntaryhmästä vasta tiistaina matkallaan Kultarantaan Naantaliin.

Sipilä teki u-käännöksen. Hallitus ei eronnut.

Muutaman päivän kuluttua aiheeseen palattiin Niinistön tehdessä maakuntamatkan Kainuuseen. Siellä hän antoi medialle kommentin, joka viittasi siihen, että hänen mielestään Sipilän olisi pitänyt jättää hallituksensa eronpyyntö. Kainuun Sanomat julkaisi kommentin, mutta sillä erää se jäi vähälle huomiolle.

Enemmän julkisuutta sai Niinistön kommentti kuukautta myöhemmin Porissa MTV´n SuomiAreenan haastattelussa. Presidentti totesi, että hänellä oli hallituksen erosta oma henkilökohtainen mielipide ja että hän sen myös selvästi esitti pääminsterille. Mielipiteensä Niinistö perusti keskusteluihin, joita hän oli käynyt perustuslakiasiantuntijoiden kanssa.

Niinistön kommentti oli yllätys Sipilälle, joka kertoi kirjahaastattelussa, ettei ollut saanut sellaista käsitystä, että presidentti olisi ollut poliittisesti eri mieltä ja katsonut, että hallituksen pitää erota. He keskustelivat ainoastaan juridiikasta. Sipilä oli selvittänyt perustuslaillisen puolen huolellisesti, se riitti hänelle. Hänellä oli käytettävissään oikeuskanslerin kirjallinen lausunto, ja apulaisoikeusasiamieskin totesi myöhemmin, että asiassa on toimittu perustuslain mukaan.

Suoraviivaisena insinöörinä Sipilä koki ei-välttämättömät prosessit tarpeettomiksi, lopputulos kun olisi kuitenkin tiedetty jo ennalta. Asia olisi ollut toinen, jos demarit olisivat olleet kiinnostuneemman oloisia tulemaan hallitukseen.

Mielipide-ero ei kuitenkaan jäänyt häiritsemään Sipilän ja Niinistön välejä. Mutta ei Niinistökään silti omasta kannastaan luopunut. Tuomo Yli-Huttulan kirjassa Presidentti ja porvarivalta Niinistö toteaa, että hallituksen olisi pitänyt jättää eroilmoitus: “En epäile yhtään, etteikö ratkaisu ole ollut perustuslain kirjaimen mukainen. Onko se parlamentaarinen ja demokratian kannalta hyvä? Ei ollut.”

Sipilä sai osakseen kovaa arvostelua oppositiolta ja sitä myötäilevältä yleisöltä. Häntä arvosteltiin tukeutumisesta loikkareihin. Pääministerille huomautettiin, ettei uuden eduskuntaryhmän jäsenillä ollut vaaleissa saatua valtakirjaa ja että sen gallup-kannatus oli vain 1-2 prosenttia.

Ei Sipilä kuitenkaan arvostelusta hätkähtänyt. Hallituksen tuki eduskunnassa perustuu kansanedustajien määrään, ja se oli juuri ja juuri riittävä.

Arvostelua tuli myös talousohjelmasta. Kuitenkin Sipilä itse uskoi ohjelmaan kuin pukki sarviinsa, vaikka eri puolilla vakuutettiin suureen ääneen ja jopa naureskeltiin, ettei hallitus tule saavuttamaan talouspoliittisia tavoitteitaan. Erityisiä epäilyä herätti tavoite nostaa työllisyysaste vaalikauden aikana 72 prosenttiin ja vahvistaa työllisten määrää 110.000 henkilöllä.

Pessimististen käsitysten esittäjien kärjessä kulki myös arvovaltainen Talouspolitiikan arviointineuvosto, jonka tehtävänä oli arvioida kriittisesti hallituksen talouspolitiikkaa. Ryhmä oli perustettu parantamaan talouspoliittisen päätöksenteon ja sen valmistelun laatua sekä ymmärrettävyyttä. Ryhmän jäsenet olivat Roope Uusitalo, Torben M. Andersen, Anneli Anttonen, Kaisa Kotakorpi ja Mikko Puhakka.

Sipilä sanoi jo vuoden ikäisenä pääministerinä Keskustan puoluekokouksessa Seinäjoella kesäkuussa 2016, että työttömyydessä oli tapahtumassa käänne ja että työllisyys lähtee nousuun syksyllä. Pääministerin kommentti yllätti, sillä muut eivät olleet nähneet tällaisia merkkejä. Sipilän arvio ei silti ollut ns. virallista optimismia, vaan hän oli tutkinut tarkkaan numeroita, lukenut merkkejä sekä tunnustellut mielialoja.

20.1.2018 Keski-Suomen yrittäjäjuhlassa Jyväskylässä Sipilä totesi Suomen talouden kasvaneen edellisenä vuonna kolmen prosentin vauhdilla. Pari vuotta aiemmin lukua oli pidetty aivan epärealistisena. Kolme päivää myöhemmin Talouspolitiikan arviointineuvosto toisti vanhan arvionsa, ettei hallitus pääse tavoitteeseensa ja että finanssipolitiikan viritys oli väärä, finanssipolitiikkaa olisi pitänyt kiristää.

Tästä kun sitten meni kaksi päivää, Tilastokeskus ilmoitti, että työllisyysaste oli noussut 70,7 prosenttiin. Hallituksen tavoite oli vain 1,3 %-yksikön päässä. Näytti selvältä, että monista poruista huolimatta hallitus oli pääsemässä tavoitteeseensa.

Talouspolitiikan arviointineuvosto jätti loppuraporttinsa 23.1.2019. Nyt se kiitti hallituksen talouspolitiikkaa ja tunnusti pitävänsä tuloksia itselleen yllätyksenä.

Uimonen summaa lopputuleman: “Kempeleläinen diplomi-insinööri Sipilä oli ollut tuntosarvineen paremmin ajan hermolla kuin akateeminen professoriviisikko”.

Kun Sipilä tuli koko kansan tutuksi Keskustan puheenjohtajana, suomalaisten käsitykset hänestä olivat erittäin myönteisiä. Sipilä nosti leppoisalla olemuksellaan, epäpoliitikkomaisuudellaan ja insinöörimäisyydellään puolueensa suosiota. Keskustan kannatus vuoden 2011 vaalitappion jälkeen putosi heikoimmillaan 13 % alapuolelle, mutta vuoden 2015 eduskuntavaalit Keskusta voitti saatuaan 21,1 % äänistä.

Luottamus Sipilään oli vahvaa vielä vuoden 2015 syyskuun alussa. Etelä-Suomen Media uutisoi lauantaina 5.9. että 47 % haastatelluista katsoi Sipilän nostaneen pääministerin arvovaltaa. Päinvastaista mieltä oli 37 %. Keskustan kannatus Ylen syyskuun mittauksessa oli 23 % eli enemmän kuin juuri käydyissä eduskuntavaaleissa.

Tuo lauantai oli sattumoisin se päivä, jolloin Sipilä televisiossa lupasi antaa Kempeleen-kotinsa pakolaisten käyttöön, ja ilmeisesti se kohta, jolloin käsitykset pääministeristä alkoivat muuttua. Eräs mielipidemittaus osoitti myöhemmin, että n. 40 % suomalaisista suhtautui kriittisesti maahanmuuttoon. Mielikuvat uudesta pääministeristä alkoivat heikentyä.

Kolme päivää Ykkösaamun haastattelua myöhemmin Sipilän hallitus sitten julkisti ne toimenpiteet, mitä sen mielestä piti tehdä kilpailukyvyn parantamiseksi. Se, mikä näytti taloutta kasvuun piiskaavan hallituksen silmissä välttämättömältä ja talouden näkökulmasta tarpeelliselta, tuntui kylmältä kyydiltä työpaikoilla ja katsomoissa.

Jälkikäteen on helppo nähdä, että Sipilä ja hänen hallituksensa joutuivat kiihtyvään negatiivisen julkisuuden kierteeseen. Se käynnistyi syyskuun 2015 aikana, ja sen jälkeen suuntaa oli vaikea muuttaa. Esim. helmikuussa 2016 oppositio muistutti Sipilää siitä, että tämä oli ennen eduskuntavaaleja luvannut pitää eläkeläisten, lapsiperheiden, opiskelijoiden ja muiden tuensaajien etuuksien tason ennallaan.

Sipilä itse ei pitänyt indeksikorotuksista luopumista leikkauksina, koska etuuksien nimellistaso säilyi ennallaan. Etuuksia ei vain korotettu normaaliin tapaan.

Mutta ne, joilta indeksikorotukset jäivät saamatta, eivät nielleet selitystä. Ja politiikkaa pitkään seuranneet muistivat, että Esko Ahon lamahallitus ei säästänyt koulutusmenoista, vaan lisäsi niitä, vaikka se monia sektoreita juustohöylällä käsittelikin.

Kun Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajasta Matti Vanhasesta tuli presidenttiehdokas kesällä 2016, hänen tilalleen valittiin Antti Kaikkonen. Ryhmänjohtajan tärkeä tehtävä on saada ryhmä tukemaan hallitusta, ja Kaikkonen otti tavakseen purkaa ryhmän sisäisiä paineita käymällä kahdenkeskisiä keskusteluja hallitusta kritisoineiden kansanedustajien kanssa. Tuossa vaiheessa näitä olikin melko monta.

Kaikkonen perusteli kullekin, miksi kansanedustajien oli tärkeää tukea hallitusta myös silloin, kun se tuotti näille tuskaa. Ja yleensä nämä keskustelut riittivätkin. Ryhmänjohtajan ei tarvinnut mennä niissä varsinaisen puhuttelun asteelle.

Kriittisten kansanedustajien ryhmään kuuluivat varsinkin Sirkka-Liisa Anttila, Seppo Kääriäinen ja Mauri Pekkarinen. Taitavina sanankäyttäjinä he ilmaisivat itseään ryhmäkokouksissa siten, että kuulijat tunnistivat rivien välistä myös peitellyn kritiikin. He tunsivat politiikan pelisäännöt ja varoivat keikuttamasta venettä liikaa julkisuudessa, vaikka kertoivatkin välillä avoimesti tyytymättömyydestään.

Anttila olisi halunnut, että alkiolaisuus eli pienituloisten asia olisi näkynyt voimakkaammin hallituksen toiminnassa. Hänen mielestään hallitus ei olisi saanut esim. ottaa veteraanien indeksejä säästökohteeksi. Hän myös vastusti voimakkaasti hallituksen aikeita siirtää kotikaupunkinsa Forssan sairaalan anestesiaa vaativat leikkaukset Hämeenlinnaan.

Anttila oli toiminut sairaalan hallinnossa eri tehtävissä neljänkymmenen vuoden ajan, ja sairaala oli hänelle sen vuoksi kuin oma lapsi. Hän kertoi Uimoselle viettäneensä unettomia öitä sairaalaan kohdistuneiden säästöaikeiden takia. Vaikka Keskustan veteraanipoliitikot pääsivät esittämään huolensa myös pääminsterille, kun asiasta oli sovittu hallitusohjelmassa, se oli sovittu. Ministeri Juha Rehula yritti saada sairaaloiden keskittämisasetukseen pykälämuutoksia, mutta siihen Kokoomus ei suostunut. Asetus tuli voimaan 1.1.2018.

Maaliskuussa 2018 erikoissairaanhoidon leikkaustoiminnot siirtyivät Forssasta lopullisesti Hämeenlinnaan. Niin kävi monelle muullekin aluesairaalalle.

Kaikkonen ei halua kuvata Keskustan eduskuntaryhmää riitaisaksi. Ainakaan ryhmässä ei ollut komentamista ja huutamista eikä ilmiriitatilanteita. Osa ryhmästä koki, että Sipilä väisteli keskustelua eikä pitänyt kritiikistä. Silti vaalikauden loppuun saakka pystyttiin toimimaan samassa joukkueessa.

Keskustan eduskuntaryhmän ja ministeri Anne Bernerin välillä vallitsi suurempi jännite kuin pääministerin ja ryhmän välillä. Epäluulo Bernerin hankkeita kohtaan kasvoi ryhmässä hallituskauden aikaan, joskin Bernerillä oli mös ymmärtäjiä varsinkin alussa. Berner joutui kuuntelemaan ryhmäkokouksessa kriittisiä puheenvuoroja muiden ministereiden tavoin, eikä se hänellekään ihan helppoa ollut.

Keskustan eduskuntaryhmän pitkäaikainen pääsihteeri Seija Turtiainen totesi Helsingin Sanomissa, että ryhmä oli kuin perhe, jolla oli autoritäärinen isä. Ja ryhmän puheenjohtaja oli äiti, joka sanoo lapsille, etteivät nämä riitelisi, kun isä tekee pitkää päivää ja on väsynyt.

Kaikkosen mukaan Turtiaisen kuvauksessa oli perää. Mutta omien sanojensa mukaan hän ei tyytynyt pelkästään paimentamaan eduskuntaryhmää. Hän pyrki vaikuttamaan myös Sipilään, jolta unohtui välillä, että tämän piti omistaa aikaansa myös eduskuntaryhmälle.

Keskustan taannoinen kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen sen sijaan ei oikein tahtonut pysyä ruodussa. Helmikuussa 2016 hän jopa ilmoitti perustavansa uuden puolueen, tosin pysyvänsä edelleen myös Keskustan jäsenenä. Ja kun hän sai puolueen rekisteriin, hän myös kutsui eri puolueiden, myös Keskustan, jäseniä uuteen Kansalaispuolueeseen. Väyrysen puolue ei edellyttänyt muiden puolueiden jäseniltä eroamista omista puolueistaan, Kansalaispuolue kun oli luonteeltaan väljempi poliittinen yhteenliittymä.

Keskustan johto ei yrittänyt erottaa Väyrystä puolueemme jäsenyydestä. Ennen erottamista olisi pitänyt kuulla puolueen asianomaista paikallisosastoa tai jäsenjärjestöä. Oli odotettavissa, ettei Väyrysen oma osasto olisi hyväksynyt hänen erottamistaan.

Sipilä antoi Väyrysen puuhata rauhassa omiaan, kunnes 22.10.2017 vaati sanomalehti Karjalaisen haastattelussa tätä eroamaan puolueesta. Tämä oli kolme kuukautta sen jälkeen, kun Väyrynen oli ilmoittanut lähtevänsä oman valitsijayhdistyksensä presidenttiehdokkaaksi. Tämä taas oli ollut Väyrysen vastaveto sille, ettei tältä oltu kysytty intoa lähteä Keskustan presidenttiehdokkaaksi. Vuoden 2018 presidentinvaalissa Keskustan ehdokkaana oli Matti Vanhanen, ja Väyrynen oli oman valitsijayhdistyksensä ehdokas.

Vaalissa Väyrynen kepitti Vanhasen ja intoutui vielä katsomaan, josko joitain korkeampia paikkoja Keskustassakin löytyisi. Niitä ei kuitenkaan tuntunut löytyvän, joten europarlamentaarikko Väyrynen ilmoitti palaavansa eduskuntaan ja luopuvansa Keskustan kunniapuheenjohtajan tehtävästä. Myös Väyrysen kunnallisjärjestö Keminmaan Keskusta ilmoitti päättäneensä erota puolueesta.

Sipilän taktiikka toimi. Hänen ei missään vaiheessa tarvinnut ryhtyä erottamaan Väyrystä Keskustasta.

Marraskuussa 2016 Keskustan puoluevaltuusto piti kokouksen Torniossa. Kokous pidettiin viikonvaihteessa 27. ja 28.11. mutta Sipilä matkusti paikalle jo perjantaina, koska halusi valmistautua kokoukseen rauhassa. Muun muassa tärkeää valtuustopuhetta ei ollut ehditty valmistella, kirjoittamisesta puhumattakaan.

Mutta kirjoitusrauhaa Sipilälle ei annettu. Yleisradion toimittaja Salla Vuorikoski pyysi Sipilältä sähköpostitse kommenttia Kansan Uutisten julkaisemaan uutiseen. Pyyntö lähti klo 12.18 ja kommenttia toivottiin “mahdollisimman pian, mieluiten jo tänään”.

Jutussa nostettiin esille Sipilän mahdollinen jääviys tapauksessa, missä Katera Steel Oy oli myynyt valtionyhtiö Terrafamelle purkumalmin kuljettamisessa käytettäviä koneita noin puolen miljoonan euron arvosta, ja talouspoliittinen ministerivaliokunta oli Sipilän johdolla myöntänyt Terrafamelle sata miljoonaa euroa valtion lisätukea konkursssin estämiseksi. Yle lähti jäljittämään sitä, oliko Sipilä osallistunut Terrafamea koskevaan päätöksentekoon kertomatta mahdollisesta jääviydestään sukulaisuussuhteidensa takia.

Jostain syystä Ylelle olikin sitten tärkeää julkaista juttu ennen kuin Sipilä ehti sitä kommentoida, Ylen verkkopalvelussa klo 14.05 ja sitten klo 15.00 alkaen radion ja television uutislähetyksissä. Sipilä oli saanut kommentoida epäilystä jääviydestään Kansan Uutisten jutussa, ja hän oli kiistänyt sen sanomalla, ettei hänellä ollut mitään tietoa Katera Steel Oy´n liiketoiminnasta, omistajarakenteesta tai asiakkaista sen jälkeen, kun oli luopunut välillisestä omistuksestaan yhtiössä. Yle lainasi jutussaan tuota Sipilän kommenttia, ja sen vuoksi uutinen voitiin julkaista, vaikka Sipilältä ei ollut tullut kommenttia. Noin päätöstä perusteli päätöksen tehnyt uutispäällikkö Timo Huovinen.

Niin, journalistin ohjeet edellyttävät, että mediassa erittäin kielteiseen julkisuuteen asetettavalle tunnetulle henkilölle täytyy varata kommenttimahdollisuus samassa yhteydessä, ja jos samanaikainen kuuleminen ei ole mahdollista, kyseistä henkilöä voidaan kuulla jälkeenpäin. Sipilän tapauksessa samanaikaisen lainaamisen voi perustellusti katsoa toteutuneen lainaamalla Kansan uutisten julkaisemaa Sipilän kommenttia, jossa tämä kiisti jääviytensä, ja Yle myös tarjosi Sipilälle mahdollisuutta jälkikäteiseen kommentointiin. Eli kyllähän Yleisradio pykälien mukaan toimi.

Vähän Uimonen silti ihmettelee. Hän ei näe, että Yle olisi menettänyt mitään, vaikka olisi vielä Sipilän kommenttia odottanutkin. Kun sitä toimittaja oli vielä erikseen pyytänyt ja ilmoittanut sitä jäävänsä odottamaankin.

Ylen uutiseen ei edes minkään sortin skuuppiakaan sisältynyt, kun Kansan Uutisten aloittamaa uutisointia siinä vain jatkettiin, joten sikälikään perusteita kiireelliseen julkaisuun ei Uimonen nähnyt löytyneen. Ja olisihan Sipilän kommentti myös nostanut Ylen jutun arvoa, siitä kun olisi tullut sisällöllisesti tasapainoisempi. Samalla jutun näkökulma olisi muuttunut Sipilän kannalta neutraalimmaksi.

Uutisen julkaiseminen ilman Sipilän omaa kommenttia katkaisi kamelin selän. Sipilä lähetti Vuorikoskelle ja Ylen uutisten päätoimittajalle Atte Jääskeläiselle tulikivenkatkuisen sähköpostiviestin kello 15 radiouutisten jälkeen. Vuorikoski vastasi Sipilälle todeten Ylen siteeranneen uutisessa Sipilän Kansan Uutisille antamaa kommenttia sekä tarjoten Sipilälle Journalistin ohjeiden mukaista jälkikäteistä kommentointimahdollisuutta. Mutta koska Sipilä olisi halunnut kommentoida ennen uutisen julkaisua, varsin laihalta korvikkeelta jälkikäteinen kommentointimahdollisuus tuntui, siihen enää jaksanut panostaa.

Sipilälle alkoi sitten virrata negatiivisia kommentteja. Mikä sitten nosti verenpainetta entisestään. Niinpä pääministeri ryhtyi välittämään niitä Vuorikoskelle ja Jääskeläiselle, osoittaakseen, mitä Ylen juttu oli saanut aikaan. Ja sitä viestittelyä hän jatkoi iltamyöhälle saakka. Kello 23.07 lähettämässään viestissä Sipilä toteaa mm. että hänen arvostuksensa Yleen oli nyt täysi nolla – mikä ei tietystikään poikennut heidän arvostuksestaan häntä kohtaan, joten nyt he olivat tasoissa.

Seuraavana päivänä Sipilä kirjoitti blogissaan, että veronmaksajien näkökulmasta oli järkevämpää jatkaa hyvissä käsissä olevan Terrafamen toimintaa kuin käyttää 400-500 miljoonaa euroa kaivoksen alasajoon. Hän jatkoi, että Katera Steel oli hänen julkisuudesta saamansa tiedon mukaan voittanut Pöyryn järjestämän tarjouskilpailun ja ettei hänellä ollut mitään tietoa tarjouskilpailusta tai sen voittajasta. Sipilä kertoi luopuneensa välillisestä viiden prosentin omistuksestaan Katera Steel Oy´ssä jo vuonna 2013. Hän kirjoitti kestävänsä sen, että häntä hakataan median puolelta, mutta että sitä hän ei hyväksy, että lapset ja sukulaiset vedetään hänen asemansa takia lokaan.

Sipilän voimakas reaktio sai Ylessä aikaan sen, että Katera Steeliä ja Sipilää koskevaa Jarno Liskin jatkojuttua ei tuona perjantaina julkaistu. Päätöksen siitä teki Jääskeläinen. Vuorikoski oli alkanut kirjoittaa juttua, jossa hän olisi kahden asiantuntijan avulla käsitellyt Sipilän jääviyttä. Hän olisi halunnut tehdä jutun myös kansalaisten Sipilälle lähettämistä viesteistä. Mutta niitä juttuja ei tehty.

Maanantaina 29.11. Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan johto teki päätöksen, että Sipilän jääviydestä voi tehdä uutisia, mutta asiaa ei paisutella käsittelemällä sitä ajankohtaisohjelmissa. Aihe oli ollut esillä Ylen jutuissa koko viikonlopun ajan, ja siitä oli tekeillä maanantaina useampikin juttu.

Sipilän viestit Ylen toimittajille ja yhtiön sisäinen jännite paljastuivat Suomen Kuvalehden jutussa, jonka lehti julkaisi netissä tiistaina 30.11.2016 kolmelta aamuyöllä. Jutussa kerrottiin Sipilän vaientaneen Ylen.

Lehdellä oli melkoinen kiire julkaista juttunsa. Lehti kyllä pyysi Jääskeläiseltä kommenttia aamuyöllä sähköpostitse, mutta julkaisi sitten juttunsa enempiä odottelematta. Jääskeläinen joutui käsittelemään asiaa aamulla omassa kirjoituksessaan Ylen verkkosivulla.

Lähes koko uutismedia täyttyi hetkessä Sipilä-jutuista. Tiedotusvälineiden keskinäinen kilpailu ajoi toimituksia päivittämään tuotantoaan verkossa herkeämättä. SK´n paljastuksia seurasi suuri määrä kritiikkiä Suomen pääministerin toiminnasta ulkomaisia tiedotusvälineitä myöten.

Politiikkaa medialle kommentoineet oppineet asiantuntijat tuomitsivat pääministerin toiminnan. Vyörytys oli sen verran kovaa, että keskustalaiset asettuivat tukemaan julkisesti omaa pääministeriään. Uimonen nostaa esiin Iltalehden laajan haastattelun 2.1.2017, jossa Sipilä yritti lieventää vihamielistä ilmapiiriä itseään kohtaan. Jutussa Sipilä myöntää tunteella reagoinnin olleen hänen pahin virheensä. Suoraan Sipilää siteeraten: “Olisin voinut reagoida toisin tähän Yle-asiaan, ja varmasti moniin muihinkin asioihin olisin voinut reagoida toisella tavalla, mutta isossa kuvassa olen tyytyväinen siihen, miten olemme päässeet eteenpäin.” Ja: “Luulen, että saa hakea henkilöä, joka harrastaisi kovempaa itsekritiikkiä. Minä käyn koko ajan keskustelua itseni kanssa siitä, miten olemme päässeet eteenpäin.”

No, Sipilän itsekritiikillä ei erityisen paljoa vaikutusta ollut. Media ei antanut Sipilälle rauhaa myöskään tämän varallisuusselvityksen osalta. Siitäkään huolimatta, että pääministeri oli kertonut blogissaan 9.12.2016 lisätietoja omistuksistaan ja niitä oli myös analysoitu. Esim. digitaalisen Nordnet-pankin talousasiantuntija Martin Paasi arvioi niiden perusteella Uusimaa-lehdessä, että Sipilän sijoitukset olivat sellaisia, joita kuka tahansa saattoi tehdä ja ettei niissä mitään salattavaa ollut. Eikä Paasi edes pitänyt Sipilän sijoituksia korkean hoitokulun rahastoihin erityisen järkevänä, saman tuoton kun olisi saanut pienemmillä hoitokuluilla muualta.

Julkisen sanan neuvosto moitti 23.3.2017 Sipilää toimimisesta tavalla, joka oli omiaan rajoittamaan sananvapautta, ja antoi Atte Jääskeläiselle langettavan päätöksen Sipilän tahtoon taipumisesta eli journalistisen päätösvallan luovuttamisesta toimituksen ulkopuolelle. Ja runsaan kuukauden kuluttua Toimittajat ilman rajoja -järjestö ilmoitti, että Suomi oli pudonnut sananvapauden ykkösmaan paikalta kolmanneksi Sipilän Yleen kohdistaman painostuksen takia.

Ylestä eronneet kaksi toimittajaa Salla Vuorikoski ja Jussi Eronen sekä Ylen kanssa määräaikaisessa työsopimuksessa ollut toimittaja Jarno Liski julkaisivat toukokuussa 2017 kohuun liittyvän kirjan Ylegate, jossa Jääskeläinen joutui kovan kritiikin kohteeksi. Lopulta Jääskeläinen luopui Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan johtajan sekä vastaavan päätoimittajan tehtävästä 29.5.2017 sillä perusteella, ettei edellytyksiä tehtävän menestykselliseen hoitamiseen enää ollut.

Vasta siinä vaiheessa kohu alkoi laantua.

Ylegate muodosti toisen taitekohdan Sipilän julkisuuskuvassa, sen osoittivat selvästi vuodenvaihteessa 2016-17 ja sen jälkeen julkaistut mielipidemittaukset. Ensimmäinen taitekohta osui syyskuuhun 2015, jolloin Sipilä oli tarjonnut kotiaan pakolaisille ja esitellyt kiky-lait. Sipilän suosion laskusta kertoneet jutut käynnistivät uuden, itseään ruokkivan negatiivisen julkisuuskierteen, kun niissä toistettiin ajatusta, että Sipilän sädekehä oli himmennyt.

Kun Uimonen ja Sipilä kertasivat em. asioita kirjahaastattelun aikana, Sipilä kertoi, että hänelle oli ollut yllätys ja pettymyskin se, että julkiseen keskusteluun tuli politiikassa jatkuvasti pieniä asioita, joilla ei ollut mitään tekemistä ison kuvan kannalta ja jotka alkoivat hallita päivänpoliittista agendaa. Pienten asioiden selvittelyyn meni tuhottomasti aikaa. Esimerkkinä vanhojen asioiden kaivelusta Sipilä mainitsi entisen yrityksensä Solitran, sen työsuojeluasioista tehdyissä jutuissa pengottiin 20 vuoden takaisia asioita.

Sipilä arvelee, että sellaiset asiat ovat alkusyy äkäiseen vastaukseen toimittajille marraskuun lopulla 2016. Hän oli silloin jaksamisensa äärirajoilla, kun tuntui siltä, ettei sille kaivelulle tule mitään loppua. Sipilä toteaa, että siinä vain menee jossain vaiheessa kuppi nurin, kun miettii, eikö tämä voisi joskus loppua.

Kun Sipilä lähetti palautetta Ylelle, hän huomasi jo lähettäessään viestejä, että se näytti hankalalta, kun viestejä tuli paljon. Hänen tarkoituksensa oli vain osoittaa, millaiseen välittömään kansalaispalutteeseen sellainen uutisointi johtaa ja millaisia mielikuvia syntyy, kun epäilyksen varjo heitetään ylle ilman, että on mahdolllista sanoa oma mielipide jutun yhteydessä. Sipilällä oli Torniossa mukanaan vain iPad, jolla työskentely on työlästä. Jos Sipilällä olisi ollut normaali tietokone, yksi sähköposti olisi riittänyt, hän olisi yhdistänyt sen liitteeksi palauteviestit, joita hän käytti esimerkkeinä.

Joka tapauksessa, Sipilä myöntää, että olihan se virhe sillä tavalla pahoittaa mielensä, hermostua ja lähettää useita sähköposteja.

Suomen perustuslaki määrittelee ulkopolitiikan johtovallan siten, että presidentti johtaa ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Valtioneuvosto ei tarkoita käytännössä koko hallitusta, vaan pääministeriä ja ulkoministeriä sekä hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittista ministerivaliokuntaa.

Pääministerikautensa puolivälissä Sipilä luonnehti yhteistyötään tasavallan presidentin kanssa mutkattomaksi. Harvat asiat olivat aiheuttaneet erimielisyyksiä, eivätkä koskaan ulkopolitiikan linjaan liittyvät asiat. Niinistö puolestaan totesi Verkkouutisten haastattelussa, että yhteistyö pääministerin kanssa oli sujunut “ihan kitkattomasti”. Ja pääministerikautensa lopulla Sipilä oli edelleen samaa mieltä.

Niiinistön ja Sipilän yhteistyötä sujuvoitti se, ettei heidän välillään ollut näkemyseroja ulkopolitiikan fundamenteista. Pääministeri oli presidentin kanssa samaa mieltä mm. Suomen liittoutumattomuudesta, Venäjästä ja EU´n Venäjä-pakotteista, puolustusyhteistyöstä Ruotsin kanssa, sotaharjoituksista ulkovaltojen kanssa sekä eurooppalaisesta puolustusyhteistyöstä.

Sipilän hallituksen ohjelman NATO-kohtakin väjentyi siitä, miten asia oli ilmaistu edellisen vaalikauden hallitusten ohjelmassa. Tähän Niinistö oli itse vaikuttanut 19.12.2014 pidetyssä luottamuksellisessa kokouksessa, missä todettiin, että vaikka NATO-jäsenyyden hakemiselle ei ollut tarvetta, NATOlta ei suljettu ovea kokonaan. Myös Sipilä oli mukana tuossa kokouksessa, ja pragmaatikkona hänen oli helppo hyväksyä tuo periaate.

Kun Niinistö oli myöntänyt eron Sipilän hallitukselle, hän kiitteli yhteistyötä: “Olemme voineet käydä keskustelua suoraan ja pohtia monia ratkaisuja yhdessä. Yhteydenpito kanssanne on ollut mutkatonta, hyödyllistä ja miellyttävää.” Lisäksi Niinistö totesi, että Suomen talous- ja työllisyystilanne oli parempi kuin kertaakaan kuluneella vuosikymmenellä, joten “tehnyt olette”.

Sipilä sai jostain syystä maineen ulkopoliittisesti passiivisena pääministerinä. Häneltä kysyttiin siitä vielä vuoden 2019 eduskuntavaalitentissä. Kysyjiltä lienee jäänyt huomaamatta, mitä Niinistö sanoi vuonna 2018 ilmestyneessä Tuomo Yli-Huttulan kirjassa Presidentti ja porvarivalta. Niinistö totesi, että Sipilä oli tavannut aktiivisemmin ja enemmän EU-maiden ulkopuolisia pääministereitä ja valtionpäämiehiä kuin edeltäjät Jyrki Katainen ja Alexander Stubb. Niinistön sanoin: “Olen aina ihmetellyt, että Sipilää moititaan passiiviseksi. Hän on minusta aktiivisin pääministeri minun suhteeni. Sipilästä on ihan väärä kuva julkisuudessa.”

Entinen puheenjohtajamme Anneli Jäätteenmäki, joka toimi viidentoista vuoden ajan Euroopan parlamentissa, pitää Sipilän suurimpana ansiona sitä, että tämä on syventänyt Suomen suhteita Ranskaan. Lisäksi Sipilä on vaalinut suhteita Saksaan. Jäätteenmäen mukaan Suomen kokoisen maan pääministerin täytyy olla erityisen aktiivinen, hän ei osaa sanoa, mitä olisi tapahtunut taannoisessa metsien hyödyntämistä koskeneessa kiistassa EU´ssa, jos Ranska ei olisi asettunut Suomen kannalle. Komissioon esitys oli Suomelle erittäin huono, Suomi olisi saanut käyttää metsiään vähemmän kuin Ruotsi ja Saksa. Pääministerin rooli oli ollut lopulta ratkaiseva siinä, että Ranskan kanta muuttui ja komission esityksestä tuli Suomen kannalta parempi.

Sipilä oli luvannut Seinäjoen puoluekokouksessa kesällä 2016, että hän arvioi toimintaansa tulos tai ulos -pohjalta vuoden 2018 puoluekokouksessa Sotkamossa. Mittarina olisi Suomen kuntoon saattaminen vuoden 2015 vaaliohjelman mukaisesti.

Puoluekokouksessa Sotkamossa Sipilä totesi, että kolmen hallitusvuoden aikaan oli syntynyt 90.000 uutta työpaikkaa ja yhteiskuntasopimus oli ollut noin puolitoista vuotta voimassa. Suomesta oli tullut jälleen maa, johon uskaltaa myös investoida. Suomi oli saavuttamassa 72 % työllisyystavoitteen meneillään olevalla vaalikaudella. Ja mikä parasta, työllisyys parantui kohisten koko Suomessa, ei pelkästään etelän kasvukeskuksissa. Lisäksi valtion yhtiöomaisuuden arvo oli kasvanut yli seitsemällä miljardilla eurolla.

Vaikka Sipilän arvostus suomalaisten silmissä olikin heikentynyt, keskustalaiset luottivat häneen yhä. Sipilän leppoisa ja avoin persoona vetosi väkeen. Hän oli helposti lähestyttävissä ja aina valmis keskustelemaan. Keskustalaiset tiesivät myös, että Sipilä oli paiskinut pääministerinä töitä itseään säästämättä ja oli kiertänyt ahkerasti maata puoluejohtajana.

Puolueen kannatuksen laskua ei Keskustassa luettu Sipilän syyksi. Sitä pidettiin väistämättömänä seurauksena päätöksistä, joita hallitus oli tehnyt pannessaan Suomea kuntoon. Keskustalaiset luottivat Sipilän tavoin, että Keskustan kannatus nousee ennen vaaleja.

Puolueen varapuheenjohtajiksi valittiin kolme kansanedustajaa: torniolainen Katri Kulmuni, Hannakaisa Heikkinen Kiuruvedeltä ja hollolalainen Juha Rehula. Puoluesihteeri Jouni Ovaska ilmoitti jo etukäteen, ettei pyri jatkokaudelle, keskusteltuaan Sipilän kanssa. Sipilä ei vaatinut Ovaskan eroa, puoluesihteeri teki päätöksensä itsenäisesti. Uudeksi puoluesihteeriksi valittiin iisalmelainen Riikka Pirkkalainen, joka oli tullut tutuksi toimiessaan Annika Saarikon erityisavustajana.

Tuon viiden hengen tiimin vetämänä Keskusta lähti Sotkamosta kohti vaaleja luottavaisin mielin. Kärjekästä käytäväkritiikkiä ei kuultu. Tosin siinä puoluejohto sai pienen näpäytyksen, että sen ehdottama sääntömuutos, että puoluesihteerin valinta siirretään puoluekokoukselta puoluevaltuustolle, ei mennyt läpi. Puoluesihteerin valinta jäi puoluekokoukselle.

Kenttäväki näytti, että se on edelleen pitänyt valtansa puolueessa.

Kolmas kerta toden sanoi. Sipilä uhkasi marraskuussa 2015 mennä presidentin luo, jos hallitus ei pysty sopimaan sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen keskeisistä linjauksista. Silloin Kokoomus antoi periksi yöneuvotteluissa. Kesäkuussa 2017 Perussuomalaisten hajoamisen jälkeen Sipilä ehti lähteä Naantalin suuntaan, mutta kääntyi takaisin, kun oli saanut tiedon uuden eduskuntaryhmän perustamisesta. Mutta perjantaiaamuna maaliskuussa 2019 Sipilä vei aikeesa loppuun saakka, kun näytti selvältä, ettei sotea kauden aikana valmiiksi saada.

Lonkkaleikkauksessa ollut Niinistö nojasi vasemmalla kädellään kyynärsauvaan, kun hän otti Sipilän vastaan Mäntyniemessä ja hyväksyi vakavana pääministerin eronpyynnön. Presidentti pyysi hallitusta jatkamaan toimitusministeriönä. Näiden muutamien sanojen jälkeen Niinistölle tuotiin oikean käden kyynärsauva, ja miehet poistuivat hyväntuulisesti naureskellen kameroiden ulottumattomiin toiseen huoneeseen.

Presidentin ja pääministerin ilmeet olivat ristiriidassa tilanteen vakavuuden kanssa. Selitys siihen oli tilannekomiikassa. Kun Niinistö lähti kävelemään, hän yritti tarttua Sipilää käsipuolesta. Adjutantti oli tilanteen tasalla ja sujautti salamannopeasti kyynärsauvan presidentin oikeaan käteen. Minkä jälkeen Niinistö tokaisi Sipilälle, että kun häneltä kysytään kommenttia hallituksen kaatumisesta, niin hän vastaa: “Emmeköhän me molemmat tästä selviä jaloillemme”. Mihin Sipilä naurahti ja vastasi, että kyllä tästä selvitään.

Presidentin tapaamisen jälkeen Sipilä piti Kesärannassa tiedotustilaisuuden ja perusteli eronpyyntöään, josta hän oli ilmoittanut vasta kello 9 Petteri Orpolle ja Sampo Terholle omassa työhuoneessaan Valtioneuvoston linnassa. Hallituksen johtotrion kaksi muuta jäsentä harasi vastaan todeten, ettei hallituksen tarvitse erota, vaikka sote kaatuu. Mutta Sipilä oli päätöksensä tehnyt.

Kun presidentti oli myöntänyt pääministerille eron, tämän harteilta putosivat poliittisen pääministerin vastuut ja tästä kuoriutui kampanjoiva puolueen puheenjohtaja. Mikä tarkoitti, että Sipilä saattoi ryhtyä puhumaan ja kommentoimaan asioita Keskustan näkökulmasta.

Sipilä oli soittanut Niinistölle aiemmin. He olivat käyneet pitkän keskustelun. Niinistö oli todennut ymmärtävänsä Sipilän päätöksen. Hän ei ollut ottanut suoraan kantaa hallituksen eroon. Oli vain todennut, että jos tekee, mitä sisimmässä tuntee, sen kanssa on helppo elää jatkossa.

Sipilän eroilmoitus sekoitti poliittisen agendan täysin sekä sai aikaan valtavan kohun mediassa ja hyökyaallon somessa. Sipilä otti poliittisen ilmaherruuden itselleen.

Keskustalaiset kehuivat Sipilää suoraselkäisyydestä. Kokoomuksessa ja Sinisissä ratkaisua ihmeteltiin, muttei tuomittu, ainakaan kärjekkäästi.

Orpo myönsi illalla televisiossa olevansa oikeastaan helpottunut, kun pääsi eroon hallituksen sote- ja maakuntauudistuksen puolustamisen taakasta eli Sipilän ja Stubbin tekemästä sopimuksesta, jota oli haukuttu lehmänkaupaksi. Keskustan ajama 18 maakunnan uudistus oli ollut pakkopulla kokoomuslaisille samalla tavoin kuin terveyspalvelujen valinnanvapaus oli ollut Keskustalle.

Oppositio oli valmistautunut siihen, että sote-lakien valmistelu pysähtyisi tuona perjantaina puhemiesneuvoston päätöksellä. Oppositio odotti, että se pääsisi irvailemaan soten kaatumisella ja kovistelemaan hallitusta sydämensä kyllyydestä juuri vaalien alla. Sipilän nopea eronpyyntö tulikin oppositiolle täydellisenä yllätyksenä.

Sipilän eroilmoituksen vaikutus Keskustan poliitikkoihin, eduskuntaryhmään ja puolueen aktiiveihin oli “kuin sähkövirta olisi napsautettu päälle yleiskoneeseen ja se olisi hyrähtänyt iloisesti käyntiin”. Vaalitappion uhan aikaansaama apatia puolueen aktiiveista, kansanedustajaehdokkaista ja heidän tukiryhmistään oli hetkessä pois pyyhkäisty. Väkeä tungeksi Sipilän ympärillä vaalitilaisuuksissa, kun hän kiersi kampanjoimassa kaikissa 18 maakunnassa.

Sipilä kertoo, kuinka politiikan toimittajat reagoivat hyvin negatiivisesti ja pitivät hallituksen eroa vaalitemppuna. Mutta kansa oli toista mieltä. Sipilän luokse tuli ihmisiä, jotka sanoivat, etteivät ole ikinä äänestäneet Keskustaa, mutta ero oli ollut niin suoraselkäinen ratkaisu, että aikoivat antaa äänensä Keskustalle.

Kaikesta huolimatta kansanvallan juhlapäivästä 14.4.2019 muodostui Sipilän poliittisen uran raskain päivä. Keskusta teki historiansa huonoimman vaalituloksen sataan vuoteen. Kaiken sen, mitä puolue oli voittanut Sipilän johdolla neljä vuotta aiemmin, äänestäjät ottivat pois korkojen kera.

Keskustan äänimäärä jäi lukemaan 423.920. Se oli 202.900 ääntä vähemmän kuin vuonna 2015 ja 39.946 ääntä vähemmän kuin edellisenä murskatappiovuonna 2011. Keskustan ääniosuus jäi 13,8 prosnttiin. Tappiota tuli 7,3 %-yksikköä vuodesta 2015 ja 3,96 %-yksikköä vuodesta 2011.

Tappio oli niin raju, että Sipilä poikkesi vuotta aiemmin laatimastaan suunnitelmasta yhdessä kohdassa: hän ilmoitti erostaan Keskustan puheenjohtajan paikalta jo kaksi päivää vaalien jälkeen Keskustan puoluehallitusken kokouksessa Kesärannassa eikä vasta hallitusneuvottelujen jälkeen, kuten oli alun perin aikonut tehdä.

Syy oli hyvin yksinkertainen: vaalitulos oli niin huono, ettei hallitukseen tai edes hallitusneuvotteluihn meno näyttänyt realistiselta vaihtoehdolta.

Sipilä olisi halunnut kutsua ylimääräisen puoluekokouksen mahdollisimman nopeasti uutta puheenjohtajaa valitsemaan, mutta puoluesihteeri Pirkkalainen oli vastaan. Tämä vetosi siihen, että europarlamentin vaalit pitää ensin hoitaa alta pois, ja vasta sen jälkeen voi aloittaa puoluekokousvalmistelut.

Pirkkalainen myös totesi, ettei pelkkä puheenjohtajan vaihdos riitä puolueen uudistamiseksi. Puolueelle pitäisi myös laatia uusi missio, visio ja strategia.

Pirkkalaisen kanta voitti. Ylimääräinen puoluekokous päätettiin pitää vasta lauantaina 7.9.2019 Helsingissä.

Keskustassa alkoi jälkipyykin pesu. Ensimmäisenä kovana nimenä vaalitappion syistä suorasukaisen analyysin esitti Anneli Jäätteenmäki. Hän totesi heti alkuun, ettei vastuun kannolla voi selittää kaikkea, minkä takia Keskusta koki vaaleissa suoranaisen äänestäjien joukkopaon. Oli puolue ennenkin ollut hallituksessa, mutta yhtä suurta tappiota se ei ollut aiemmin kokenut.

Jäätteenmäki kirjoitti Suomenmaassa, kuinka Keskusta oli kaiken aikaa korostanut valtiontaloutta sekä sitä, miten se oli saatu kuntoon. Samlla moni ihminen oli jäänyt jalkoihin. Jäätteenmäen mukaan oli kiistatonta, että Suomen talous oli parantunut Sipilän hallituksen aikana, ja työpaikkojakin oli syntynyt ennätystahtia. Mutta kun Keskustalta oli odotettu muutakin kuin pelkästään valtiontaloudesta huolehtimista. Vaalitulos osoitti, että oikeudenmukainen tulonjako ja sosiaalipolitiikka ovat Keskustan äänestäjille tärkeitä. Nyt sosiaaliset arvot oli alistettu talouden rautaisten lakien alle. Ihminen oli unohtunut.

Vaalitappion myötä on tullut tavaksi sanoa, ettei viesti mennyt perille. Jäätteenmäen mielestä Keskustan viesti kyllä meni perille, mutta kannattajat eivät olleet siitä viestistä pitäneet. Viesti oli ollut väärä.

Keskusta oli unohtanut, että puolueen pitää kuunnella, mitä ihmisillä on sanottavana. Lopulta viestit vähenivät, koska Keskusta ei vastannut ihmisten huoliin. Palaute tuli äänestyspäivänä, Jäättenmäki totesi.

Mutta miksi siitä viestistä tuli sellainen, jota kansa ei halunnut? Johtuiko se puheenjohtajastamme?

Juhan puoliso Minna-Maaria Sipilä kertoi kirjahaastattelussa, että häntä on harmittanut erityisesti se, että ihmiset, jotka eivät Juhaa tunne, väittävät, ettei tämä ymmärrä köyhien arkea. Hän muistuttaa, että heillä on ollut hyväntekeväisyyssäätiö jo yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Säätiön kautta he ovat seuranneet niiden kaikkein vähäosaisimpien suomalaisten elämää, ja myös auttaneet näitä.

Juha itse on menestynyt elämässä. Joidenkin tuntuu olevan vaikea nähdä, ettei sydämen sivistys ole riippuvainen henkilön taloudellisesta asemasta. Minna-Maaria on nähnyt, että Juha on aina tehnyt asioita, joissa ei ole päällimmäisenä oma etu. Ja kun Juha tapasi ensimmäisen kerran Minna-Maarian mummun, tämä kuiskasi Minna-Maarian korvaan, että “tuolla pojalla on kultainen sydän”.

Minna-Maaria kertoo, kuinka Juha arvostaa ihmisiä, ja ottaa nämä vakavasti. Kun Juha tapaa ihmisiä, hän on oikeasti läsnä siinä hetkessä. Ja jo yritysjohtajana Juha oli samanlainen.

No, vaalitulos nyt oli se mikä oli. Mutta sitten vaalit voittaneen SDP´n suunnalta alkoi kuulua kummia. Puheenjohtaja Antti Rinne vetosi Keskustaan, että se lähtisi neuvottelemaan osallistumisestaan hallitukseen: “Minä todella toivon, että Keskusta ilmoittaisi nyt, että he ovat valmiita. Se olisi tärkeää tässä kokonaisuudessa, että myös Keskusta olisi valmis lähtemään neuvotteluihin.” Selvemmin ei enää olisi voinut sanoa, että Rinne tarvitsi Keskustaa.

Keskusta asetti kymmenen kynnyskysymyksen listan ehdoksi menolleen hallitukseen ja ilmoitti, että ne kaikki piti hyväksyä. Uimonen pitää tilannetta varsin erikoisena: raskaan vaalitappion kärsinyt puolue luetteli ehtoja vaalien voittajille. Keskusta olikin yhtäkkiä vahvoilla, kun SDP halusi Keskustan hallitukseen voidakseen välttää yhteistyön Kokoomuksen kanssa. Vasemmistoliitto puolestaan tiesi, että se jäisi oppositioon, jos syntyisi SDP´n ja Kokoomuksen sinipunhallitus. Vihreillekin Keskusta kävi kumppaniksi.

Keskustan valttusto hyväksyi Pikkuparlamentissa 5.6.2019 yksimielisesti osallistumisen Rinteen hallitukseen SDP´n, Vihreiden, Vasemmistoliiton ja RKP´n kanssa. Yksimielisiä olivat myös Keskustan yhdeksän hallitusneuvottelijan esitys puoluehallitukselle ja puoluehallituksen esitys valtuustolle.

Eduskunta valtisi Antti Rinteen pääministeriehdokkaaksi 6.6.2019 äänin 111-74. Presidentti Niinistö myönsi iltapäivällä eron Sipilän hallitukselle ja nimitti sen tilalle Rinteen hallituksen. Sipilän hallituksen iäksi tuli 1.470 päivää ja se nousi Suomen hallitusten ikätilaston kärkeen ohi Paavo Lipposen ensimmäisen hallituksen. Kaikkien aikojen pääministeritilastossa Sipilä sijoittui kuudenneksi.

Eduskunta valitsi heti seuraavana päivänä Keskustan Matti Vanhasen puhemieheksi. Paikka tuli Keskustalle vakiintuneen tavan mukaan sillä perusteella, että se oli toiseksi suurin hallituspuolue.

Siihen päättyi Juha Sipilän työ Keskustan hallitusneuvottelujen vetäjänä, ja samalla viimeinen merkittävä tehtävä puolueen puheenjohtajana.

Risto Uimosen teos Tulos tai ulos käy takakannen lupauksen mukaisesti läpi kaikki merkittävät tapahtumat Sipilän neljän hallitusvuoden ajalta. Tapahtumat on käsitelty ensin perinteisesti ottamalla asiat teknisesti asioina, mutta useaan kohden on liitetty laaja ja syväluotaava Sipilän haastattelu kyseisestä aiheesta. Näin Uimonen yrittää päästä syvemmälle pinnan alle ja antaakin lukijalle harvinaisen näköalan kulissien taakse. Jos on kiinnostunut lukemaan poliittisesta päätöksenteosta, tämä teos kannattaa pitää mielessä.

—–     —–     —–     —–     —–     —–     —–     —–     —–     —–

Aiemmin esitellyt kirjat

 

Mahdollinen palaute  etela-hame@keskusta.fi

 

Aaltonen, Markus: Miten meistä tuli kansanedustajia?

Aarnio, Aulis: Surullinen humoristi

Aho, Esko: Kolme kierrosta

Aho, Esko: Tulevaisuus on tehtävä

Ahonen, Esko: Politiikan portailla

Alanen, Antti: Musta peili

Alanen, Aulis J: Santeri Alkio

Ala-Nissilä, Olavi: Elämä on joukkueurheilua

Ala-Nissilä, Olavi: Ulos finanssikriisistä

Aleksijevitš, Svetlana: Tšernobylista nousee rukous

Alenius, Ele: Että olisimme humaanin sivilisaation planeetta

Alho, Arja: Kovan tuulen varoitus

Alijärvi, Pirjo: Vasemmiston tulevaisuus

Alkio, Mikko: Terveyden kustannuksella

Andersson, Claes: Jokainen sydämeni lyönti

D’Antonio, Michael: Kun mikään ei riitä – Donald Trump ja menestyksen nälkä

Arhinmäki, Paavo: Punavihreä sukupolvi

Aron, Elaine N: Erityisherkkä ihminen

Back, Eva: Aatteet puntarissa

Baum, Richard: Vulkanus – suuri planeetanmetsästys

Berlitz, Charles: Atlantis – kadonnut manner

Boxberg, Katja: Paavo Lipponen

Carson, Rachel: Äänetön kevät

Chagall, Bella: Palavat sydämet & Chagall, Marc: Elämäni

Chown, Marcus: Puhutaanpa Kelvinistä

Coelho, Paulo: Accran kirjoitukset

Coelho, Paulo: Valon Soturin käsikirja

Cronberg, Tarja: Uuden työn politiikka

Dosa, David: Hoivakodin kissa Oscar

Ehrnrooth, Adolf: Kenraalin testamentti

Englund, Peter: Kuningatar Kristiina – elämäkerta

Ermilä, Suvi: Hauho

Esko Aaltosen neljä elämäntyötä

Eskola, Katarina: Aina uusi muisto

Falk, Pasi: Lottomiljonäärit

Fanon, Franz: Poliittisia kirjoituksia

Forman, Miloš: Otetaan hatkat

Fujimoto, Kenji: Diktaattorin keittiömestari

Förbom, Jussi: Hallan vaara

Gahrton, Per: Georgia

Gardberg, C.J: Turun linnan kolme Katariinaa

Gbowee, Leymah: Meissä on voimaa

Gevorkyan, Nataliya: Vladimir Putin, vallan ytimessä

Gustafsson, Mikko: Keputabu – Latteliberaalien matka keskustalaiseen sielunmaisemaan

Haatainen, Tuula: Arjen kuningattaret

Haavisto, Pekka: Anna mun kaikki kestää

Haavisto, Pekka: Hatunnosto

Haikonen, Pentti O.A: Tietoisuus, tekoäly ja robotit

Hallama, Anita: Sydämen kieltä sydämelle

Hart-Davis, Adam: Aika – suuren mysteerin jäljillä

 

Hartiala, Kaarlo: Urheilun kahdet kasvot

Hattula, Markku: Minä Husu, suomalialainen

Heikkilä, Hannu: Alfred Kordelin

Heikkilä, Ritva: Ida Aalberg – näyttelijä jumalan armosta

Heinonen, Risto: Valvonta tietoyhteiskunnassa

Helen, Tapio: Latinaa liikemiehille

Hentilä, Marjaliisa: Kansainvälinen naistenpäivä 1910-1990

Heräävä maailma

Hokkanen, Kari: Ilkan vuosisata

Holden, Anthony: William Shakespeare

Huovinen, Veikko: Veitikka

Huxley, Aldous: Tajunnan ovet & Taivas ja helvetti

Hytönen, Ville: Mitä Jussi Halla-aho tarkoittaa?

Hyyppä, Markku T: Kulttuuri pidentää ikää

Häkkinen, Antti: Rahasta – vaan ei rakkaudesta

Hägglund, Gustav: Rauhan utopia

Häppölä, Leo: Pioneerista sotaministeriksi

Ikävalko, Reijo: Pekka Puska – Terveystohtori

Isohookana-Asunmaa, Tytti: Kulttuuriministerikulttuuri

Isohookana-Asunmaa, Tytti: Pieni tarina csángóista

Isohookana-Asunmaa, Tytti: Yhteinen hyvä – paras hyvä

Isokallio, Kalle: Uutta matoa koukkuun

Isomäki, Risto: 34 tapaa estää maapallon ylikuumeneminen

Jaakkola, Magdalena: Maahanmuuttajat suomalaisten näkökulmasta

Johannes Virolainen 1914 – 2000

Joki, Pekka E: Ajelehtiva aikapommi

Jokipii, Mauno: Adolf Ivar Arwidsson – näkijä ja tekijä

Jordan, Michael: Nostradamus

Juhola, Niina-Matilda: Näkijä

Julin, Meri: Poliittinen ihminen

Junttila, Niina: Kaiken keskellä yksin

Jutila, Karina: Pilaako eliitti Suomen?

Jutila, Karina: Yksillä säännöillä, kaksilla korteilla?

Järvelä, Erkki: Kansan edustaja – Maan ja maakunnan puolesta Mauri Pekkarinen

Jäätteenmäki, Anneli: Oikeus voittaa!

Jäätteenmäki, Anneli: Sillanrakentaja

Kaihari, Kalle: Kun keinot loppuu niin konstit jää

Kaikkonen, Antti: Keskustan Kaikkonen

Kallio, Maaret: Inhimillisiä kohtaamisia

Kallio, Maria-Liisa: Viikon perästä tulen kotiin

Kallio, Sakari: Hypnoosi ja suggestio lääketieteessä ja psykologiassa

Kalliokoski, Matti: Pitkä sarka

Kananen, Johannes: Hyvinvointivaltion jälleensyntymä

Kangas, Kirsi-Klaudia: Afrikka valitsi minut

Kangas, Lasse: Aatteita ja tietoa opintielle

Kangas, Lasse: Ahti Karjalainen tasavallan kakkosena

Kangas, Orvokki: Kotipolkuja ja valtateitä

Kantokorpi, Otso: Jynkkää menoa Punavuoressa

Kantola, Anu: Hetken hallitsijat

Kapeneeko kuilu?

 

Karjalainen, Erkki: Jörg Haider

Karjalainen, Kukka-Maaria: Isä

Karjalainen, Tuula: Tove Jansson – tee työtä ja rakasta

Karlen, Arno: Mikrobit ja ihminen

Karttunen, Kaisa: Nälkä ja yltäkylläisyys

Karvonen, Mauri: Aavetaloja ja ihmiskohtaloita

Katajala, Kimmo: Manaajista maalaisaateliin

Katri Kulmunin tukijalehti

Kaunisto, Tiina-Emilia: Siksi tahdot

Kaunisto, Timo: Reilun pelin rakentaja

Kauranen, Kaisa: Työtä ja rakkautta

Kauranne, Antti: Mietaita

Kejonen, Aimo: Kansantarinat

Kekkonen, Urho: Minä olin diktaattori

Kekkonen, Urho: Onko maallamme malttia vaurastua?

Kekkonen, Urho: Vastavirtaan

Kekäläinen, Annu: Leiri

Kelho, Jari: Hattulexit

Keränen, Seppo: Kun herroilta mopo karkasi

Keränen, Seppo: Moskovan tiellä

Keränen, Seppo: Vallan leppymättömät

Keskisarja, Teemu: Kyynelten kallio

Keskisarja, Teemu: Vihreän kullan kirous

Kivelä, Sirkka-Liisa: Vanhana tänään

Kivi, Jaana: Bryssel myyty

Koivisto, Juhani: Tuijotin tulehen kauan – Toivo Kuulan lyhyt ja kiihkeä elämä

Kolbe, Laura: Ihanuuksien ihmemaa

Kolbe, Laura: Kaupungissa kasvanut

Kolbe, Laura: Luokkaretkellä hyvinvointiyhteiskunnassa

Kolbe, Laura: Sopivia ja sopimattomia

Kontro, Lauri: Kontropunkti

Konttinen, Anu: Panulan luokka

Konttinen, Seppo: Suora lähetys

Korhonen, Johanna: Kymmenen polkua populismiin

Korhonen, Keijo: Haavoitettu jättiläinen

Korhonen, Keijo: Lähettilään päiväkirja

Korhonen, Keijo: Sattumakorpraali

Korpiola, Lilly: Arabikevät

Korpiola, Lilly: Viestintä digitaalisessa julkisuudessa

Koski, Heikki: Hintansa väärti

Koski, Markku: “Hohto on mennyt herrana olemisesta”

Koskinen, Lennart: Ilmestyskirja

Kotakallio, Juho: Hänen majesteettinsa agentit

Kotro, Arno: Yhden miehen varietee

Kulha, Keijo K: Elämää apinalaatikossa

Kulha, Keijo K: Mahtitalonpoika

Kulmuni, Katri: Entäs nyt, Keskusta?

Kuusela, Hanna: Konsulttidemokratia

Kuusisto, Niina-Matilda: Johdatuksessa

Kuuskoski, Eeva: Ihmisten kanssa

 

Kärnä, Mikko: Häirikkö Arkadianmäellä

Kääriäinen, Seppo: Aidan toiselta puolelta

Kääriäinen, Seppo: Meikäläisen mukaan

Kääriäinen, Seppo: Sitä niittää, mitä kylvää

Könönen, Janne: Kahden maan kansalaiset

Laaninen, Timo: Se on ihan Matti

Lachman, Gary: Aleister Crowley – suuren Pedon elämä ja teot

Lackman, Matti: Taistelu talonpojasta

Laine, Jarmo: Toisenlainen totuus Kosovosta

Laine, Sofia: Kahvin hinta

Laine, Terhi: Syrjäytymistä vastaan sosiaali- ja terveysalalla

Laitinen, Aarno: Musta monopoli

Laivoranta, Jarmo: Suomen piinavuodet

Lappalainen, Mirkka: Susimessu

Lauerma, Hannu: Hyvän kääntöpuoli

Lauhio, Eveliina: Mihin minä uskon?

Launis, Maaret: Tästä saa puhua!

Lehtilä, Hannu: Mainettaan parempi

Lehtilä, Hannu: Politiikan myrskyissä Seppo Kääriäinen

Lehtilä, Hannu: Tarja Halonen – Yksi meistä

Lehtonen, Pauliina: Itsensä markkinoijat

Leinamo, Kari: Yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista

Liimatainen, Ari: Sinä kuolet

Lilja, Pekka: Urho Kekkonen ja Viro

Liljegren, Bengt: Kaarle XII – soturikuninkaan elämä

Lindblom, Seppo: Manun matkassa

Lindholm, Christer K: Totuudenjälkeinen talouspolitiikka

Linna, Lauri: Vennamon panttivangit

Linnankivi, Marja: Kekkosten miniänä

Lindqvist, Herman: Axel von Fersen

Lindqvist, Herman: Ensimmäinen Bernadotte

Lipponen, Paavo: Kohti Eurooppaa

Loikkanen, Jouko: Sikisi yhdeksässä kuukaudessa

Lounasmeri, Lotta: Vallan ihmeellinen Kekkonen

Lund, Tamara: Lohikäärmeen pahvikulissit

Luoma, Sakari: Poket – miehiä ovella 1955-2008

Luoto, Santtu: Keskisuuri Uutisvuoto -kirja

Luova, Outi: Kiinan miljoonakaupungit

Maijala, Minna: Herkkä, hellä, hehkuvainen – Minna Canth

Mailer, Norman: Porton haamu

Marjanen, Antti: Juudaksen evankeliumi

Markkanen, Tapani: Mauri Pekkarinen – Politiikan pikkujättiläinen

Markkula, Hannes: Murha rikostoimittajan silmin

Martikainen, Jouko: Idän tietäjät

Matikainen, Olli: Kivikkopellon poika

McLuhan, Marshall: Ihmisen uudet ulottuvuudet

Meyer, Michael: Ihmisten vuosi 1989

Miettunen, Martti: Näinhän se oli

Mikkilä, Timo: Sitkeää tekoa

Mikkonen, Timo T.A: Takana loistava tulevaisuus

 

Moberg, Åsa: Florence Nightingale – Ihminen myytin takana

Moisio, Johanna: Me unettomat

Montonen, Pia Maria: Valtakunnan miniä

More, Thomas: Utopia

Murto, Eero: Sisäpiirit EU-Suomessa

Murto, Eero: Virtanen

Müller, Thomas: Ihmispeto

Mäkelä, Hannu: Eino Leino – Elämä ja runo

Nevalainen Petri: Joviaali ilmiö – Tuntematon Mikko Alatalo

Nevalainen, Petri: Nimismiehen kiharat

Nichols, Tom: Asiantuntemuksen kuolema

Nicola, Andrea Di: Kuoleman matkatoimisto

Nielsen, Marjatta: Etruskit

Niemelä, Seppo: Ajankohtainen Alkio

Niemi, Juhani: Larin-Kyösti – kansanlaulaja ja kosmopoliitti

Nieminen, Jukka: Tavastia – Muinais-Hämeen kuningaskunta

Niinistö, Sauli: Viiden vuoden yksinäisyys

Niiranen, Pekka: Kekkonen ja kirkko

Näre, Sari: Styylaten ja pettäen

Oja, Heikki: Sibeliuskesta Tuonelaan

Ojanaho, Marianne: Keisari Nero

Paarma, Jukka: Ihmisen huuto

Paasikivi, J. K: Ei pienillä ole mitään turvaa

Paasio, Pertti: Minä ja Mr. Murphy

Paasonen, Seija: Pois Espanjan edestä

Paastela, Jukka: Valhe ja politiikka

Palmu, Heikki: Paavali, risti ja riita

Palo, Jorma: Kun vallanpitäjät vilustuvat

Paloaro, Matti: Luottamus tai kuolema!

Pentikäinen, Juha: Saamelaiset – pohjoisen kansan mytologia

Pentikäinen, Mikael: Luottamus

Pernaa, Ville: Uutisista, hyvää iltaa

Persson, Åke: Maailman pisin pajunköysi

Perttula, Pekka: Taloton talonpoika – maaton maalaisliittolainen

Perttula, Pekka: Äidin poika

Pesonen, Aake: Kytäjä, kohtalon kartano

Pesälä, Mikko: Herrana on hyvä olla

Pihlajamäki, Veikko: Kohtalona K-linja

Pirhonen, Seppo: Kun näinkin menis

Pokka, Hannele: Paksun lumen talvi

Pokka, Hannele: Porvarihallitus

Pokka, Hannele: Talvivaaran sisäpiirissä

Polvi, Heimo: Kuntajohtaja – poliittisten koirien kusitolppa

Pulkkinen, Matti: Romaanihenkilön kuolema

Pura, Martti: Miehen tie: Ministerinä myrskyn silmässä

Pura, Martti: Väyrysen renki

Puska, Pekka: Raha tai henki

Puumala, Tuomo: Keskusta tulee takaisin

Puzo, Mario: Neljäs K

Pyyvaara, Ulla: Katu – asunnottomat kertovat

 

Rahikainen, Klaus: Rakkauden ja kuoleman kohtaaminen, eli miten vapautat syvimmät pelkosi

Raitis, Harri: Armas Puolimatka

Rantala, Juha: Huijari

Rantanen, Miska: Lepakkoluola

Rauta, Hannele: Tahdon uuden elämän

Rautiainen, Matti: Neidon kyynel

Rehn, Merja: Koiran elämää ja kissanpäiviä Brysselissä

Rehn, Olli: Kuilun partaalta

Rehn, Olli: Myrskyn silmässä

Rehn, Olli: Suomen eurooppalainen valinta

Rekola, Esko: Viran puolesta

Remes, Ilkka: Ruttokellot

Rintala, Heli: Liian ihmeellinen maailma?

Roiko-Jokela, Heikki: Arvot ja edut ristiriidassa

Roubini, Nouriel: Kriisitaloustiede

Rumpunen, Kauko: Aikoja ja tapauksia Ahti Karjalaisen elämästä

Rusi, Alpo: Kylmä tasavalta

Rusi, Alpo: Myrskyjen aika

Räinä, Jenni: Reunalla

Räsänen, Päivi: Päivien ketjusta – uskosta ja arjesta

Saapunki, Pauli: Saksalaissotilaan poika

Saari, Juho: Huono-osaiset – elämän edellytykset yhteiskunnan pohjalla

Saari, Salli: Hädän hetkellä – psyykkisen ensiavun opas

Saarinen, Aarne: Kivimies

Sahlberg, Arja: Koivu sekä tähti

Salmela-Järvinen, Martta: Miina Sillanpää – legenda jo eläessään

Salmi, Mikko: Hunsvotin evankeliumi

Salmivuori, Riku: Miljoonaperintö tarjolla

Sarja, Tiina: Kuka oikein tietää

Sarlund, Seppo: Jussi – Suomen neuvos

Sarlund, Seppo: Politiikan pöydän alta

Sarlund, Seppo: Vähäväkisten valtiomies

Savikko, Sari: Kohtalona kauneus

Schiff, Stacy: Kleopatra

Schild, Göran: Alvar Aalto

Seppälä, Mikko-Olavi: Aale Tynni – hymyily, kyynel, laulu

Seppänen, Esa: Kuka Kekkonen?

Seppänen, Esa: Miekkailija ja tulivuori

Seppänen, Esa: UKK:n syvä jälki – perintö vai painolasti?

Seppänen, Esko: Perustuslaki. Nyt?

Seuri, Markku: Työterveys 2.0

Sharma, Leena: Ken leikkiin ryhtyy…

Siikala, Kalervo: Tulinummi Valkeaviita

Sillanpää, Seppo: Tämä on ryöstö!

Sinisalo, Taisto: Niin muuttuu maailma

Sipilä, Juha: Kohti 2020-lukua – keskustalaisuus insinöörin silmin

Sipilä, Juha: Koko Suomen taajuudella

Sipilä, Seppo: Malmi – Helsingin lentoasema

Sirén, Vesa: Kohtalona Sibelius

Sisättö, Vesa: Operaatio Kekkonen

 

Soikkanen, Mauri: Urho Kekkonen – “kovettu kalamies”

Soikkeli, Markku: Rakkauselokuvan käsikirja

Soikkeli, Markku: Tieteiselokuvan käsikirja

Soini, Timo: Maisterisjätkä

Soini, Timo: Peruspomo

Soininvaara, Osmo: Ministerikyyti

Sontag, Susan: Sairaus vertauskuvana & Aids ja sen vertauskuvat

Sorvali, Pentti: Niukkasesta Kekkoseen

Spencer-Wendel, Susan: Kunnes sanon näkemiin – Ilon ja jäähyväisten vuosi

Stengel, Richard: Mandelan tie – 15 oppituntia elämästä, rakkaudesta ja rohkeudesta

Stubb, Alexander: Alaston totuus

Suhola, Aino: Luja ja urhoollinen sydän

Sukselainen, V. J: Halusin valtiomieheksi

Sund, Ralf: Uhrataan puoluesihteeri

Sundqvist, Ulf: Kärpäsjahti

Suomi, Juhani: Entä tähtein tällä puolen?

Suomi, Juhani: Suomi, Neuvostoliitto ja YYA-sopimus

Suomi, Juhani: Toisinajattelevan tasavaltaa

Suominen, Tapio: Tapsan takahuoneessa

Taipale, Kaarin: Kaupunkeja myytävänä

Takkula, Hannu: Mistä löytyisi rohkeus

Takkula, Hannu: Tulevaisuuden puolesta – Sydänääniä Euroopasta

Talvitie, Eveliina: Keitäs tyttö kahvia

Talvitie, Eveliina: Matti Vanhanen – mies joka halusi olla asia

Tenhiälä, Juho: Elin – koin – kirjoitin

Tennilä, Esko-Juhani: Sateenkaaresta vasemmalla

Teperi, Jouko: Arvon mekin ansaitsemme

Tervonen, Anni:  Yhteistoiminta Vähikkälässä 1900-luvulla

Tervonen, Jukka: J.R. Danielson-Kalmari

Thompson, E.P: Ydinaseeton Eurooppa

Tiihonen: Jussi: Miksi äänestää – vaalikirja

Tiikkaja, Samuli: Tulisaarna

Tiilikainen, Heikki: Tsaarin amiraali Suomalainen Oscar von Kraemer

Tiitinen, Seppo: Tiitinen

Tiittula, Markus: Trumpin jälkeen

Tolvanen, Taisto: Medvedev ja Putinin varjo

Tuikka, Timo J: “Kekkosen konstit”

Tuomikoski, Pekka: Kekkosen saunakirja

Tuomioja, Erkki: Kekkosvallasta kukkasvaltaan

Tuomioja, Erkki: Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka anno 2004

Tuovinen, Matti: Salaisuuksien vartija

Turpeinen-Saari, Pirkko: Suuri yksinäinen

Turunen, Martti: Ihmisten asialla

Tuuri, Antti: Elosta ja maailmasta

Tyrkkö, Maarit: Presidentti ja toimittaja

Tyrkkö, Maarit: Tyttö ja nauhuri

Tyyri, Jouko: Kohtaamisia

Törnqvist, Kerttu: Tallella eletty elämä

Törnudd, Klaus: Turvallisuus on oven avaamista

Uimonen, Risto: Häntä heiluttaa koiraa

 

Uimonen, Risto: Juha Sipilä

Uimonen, Risto: Nuori pääministeri

Uimonen, Risto: Tulos tai ulos

Uino, Ari: Rillit pois ja riman yli

Ukkola, Tuulikki: Kansanvallan vanki

Uosukainen, Riitta: Nuijanisku pöytään

Urpilainen, Jutta: Rouva puheenjohtaja

Uschanov, Tommi: Suuri kaalihuijaus

Uusitalo, Eino: Jälkipeli

Uusitalo, Tuula: Yli mahdottoman

Uusitorppa, Aino-Kuutamo: Sä et tiedä miltä musta tuntuu

Vahanen, Risto: Jolo

VAHVAN KESKUSTAN TIE

Vanhanen, Matti: Suomen tie maailmassa

Vanhanen, Matti: Ulkopolitiikkaa

Vanhanen, Matti: Vaikeita valintoja

Vasara, Erkki: Raskailta tuntuivat askeleet

Vennamo, Pekka: Pekka, Posti ja Sonera

Vilén, Timo: Ragnar Granitin Nobel-ura

Virolainen, Johannes: Viimeinen vaalikausi

Virolainen, Kyllikki ja Johannes: Kolmas elämä

Virolainen, Kyllikki: Neljännen elämän kynnyksellä

Virtanen, Rauli: Hiljaiset auttajat

Visuri, Pekka: Idän ja lännen välissä

Volanen, Risto: Ihmisyyden paluu

Väyrynen, Paavo: Eihän tässä näin pitänyt käydä

Väyrynen, Paavo: Huonomminkin olisi voinut käydä

Väyrynen, Paavo: Itsenäisen Suomen puolesta

Väyrynen, Paavo: Köyhän asialla

Väyrynen, Paavo: Paneurooppa ja uusidealismi

Väyrynen, Paavo: Suomen linja 2017

Väänänen, Marjatta: Sadekesän kirjeitä

Väänänen, Marjatta: Suoraan eestä Suomenmaan

West, Taina: Elämisen sietämätön keveys

Westwood, Jennifer: Muinaisten kulttuurien arvoitukset

Wiio, Juhani: Politiikka ja julkisuus

Wäli, Soili: Sunnuntain lapsi

Yanofsky, Noson S: Perustellun tiedon ulkorajat

Yli-Huttula, Tuomo: Puolivallaton puolue

Ylönen, Merja: Pilahistoria

Yrjönsuuri, Mikko: Roistovaltion raunioilla

Zyskowicz, Ben: Eduskunnasta menin Baakariin

Lue seuraavaksi

Kunnallispolitiikassa päätetään juuri sen oman kunnan tai kaupungin asioista, joten itse pidän tärkeänä, että yhteistyö toimii kaikilla tasoilla - lautakunnista hallitukseen – puoluetta katsomatta. On ollut mukava huomata, että kuntatasolla yhteinen hyvä ajaa kaikkia luottamushenkilöitä tekemään järkeviä ratkaisuja. Myöskään tietämättömyyttä ei ole katsottu karsaan vaan apua ja neuvoja on saanut.
26.6.2020 / Blogi
Tervetuloa piirin vuosikokoukseen keskiviikkona 5.8.2020 klo 17 alkaen Ypäjälle, Ypäjänkylän Seuraintalolle os. Ypäjänkyläntie 842. Ilmoittautuminen ja kahvio avoinna klo 16-17. Varatkaa rahaa mukaan keittoruokaan ja arpajaisiin. Käsittelyssä sääntömääräiset asiat.
16.6.2020 / Tapahtumat
EtusivuKirjatKirjat, päivitys 30.7.