Kirjat, päivitys 18.7.

Bermudan kolmion tutkiminen jatkuu, eli käsittelyssä on edelleen Charles Berlitzin teos Arvoitus syvenee. Viimeksi aloitettiin tämä kolmiloikka sillä ensimmäisellä hypyllä, nyt ponkaistaan se kakkosloikka eli kädään läpi ajan ja Atlantiksen arvoituksia, ja viikon kuluttua pitäisi ottaa se kolmas steppi, ja yrittää selvitellä, miten ufot liittyvät alueen tapahtumiin.
Jos elokuussa palaisi jälleen normaaliin tyyliin ja jättäisi nämä jatkoluvut ainakin tällä erää tähän. Elokuun alussa voisi olla jo sopiva aika katsoa Esko Ahon näkemyksiä tasan kolmenkymmenen vuoden takaisista, eli elokuun keskustalaiskirjana olisi vuorossa Ahon teos 1991 – Mustien joutsenten vuosi.
Elokuun vaihtoehtoisesittelyssä voisi palata kesän ensimmäisen jatkoluvun aihepiiriin ja antaa puheenvuoro Yhdysvaltojen salaisen palvelun henkilöstölle itselleen. Ronald Kessler pääsi haastattelemaan salaisen palvelun kokenutta kaartia, ja kyllähän näillä juttujen aiheita riitti. 10.8. tienoilla olisi vuorossa Kesslerin teos Presidentin turvamies.
Jos nyt elokuussa tekisi päivityksiä suurin piirtein kymmenen päivän välein, n. 20.8. voisi sitten uusia pari vanhempaa juttua. Katsotaan niitä aiheita sitten lähempänä.

—– —– —– —– —– —– —– —– —– —–

Extra
Charles Berlitz: Arvoitus syvenee
Alkuperäisteos Without a Trace 1977
Suomentaja Juhani Salo
Otava 1979
253 sivua

Tiivistelmä 2/3, kirjan sivut 106 – 184.

Uponnut mahtava valtakunta, jonka ihmiskunnat tarut tuntevat Atlantiksena, saattaa Berlitzin mukaan sijaita meidän päivinämme Bermudan kolmion vesien alla. Berlitz pitää mahdollisena, että Atlantis olisi ammoisina aikoina joutunut samojen rajujen voimien uhriksi, joista alue on edelleen tunnettu.
Aivan samoin kuin fyysikot ja säätieteilijät sekä niin sotilas- kuin siviilihallinnonkin virkamiehet kieltäytyvät yleensä uskomasta Bermudan kolmion ilmiöiden omituisuuteen, myös merentutkijat ja arkeologit kiistävät sitkeästi Bermudan kolmion alueella vuodesta 1968 lähtien tehdyt löydöt, jotka viittaavat uponneen kulttuurin olemassaoloon.

Platonia, joka kuvaili Atlantista varsin yksityiskohtaisesti dialogeissaan Timaios ja Kritias, syytettiin jo omana aikanaan hurjan tarinan sepittämisestä sekä sen tekemisestä mielenkiintoisemmaksi väittämällä sitä todeksi ja Ateenan lainsäätäjän Solonin antamiin tietoihin perustuvaksi tämän saatua kuulla asiasta papeilta vieraillessaan Egyptissä. Platonin mukaan näillä papeilla oli yhä hallussaan Atlantiksen kirjoitettu historia, joka oli merkitty heidän temppelinsä pylväisiin ja seiniin Egyptin Saisissa. Solonin kertomus oli luovutettu Platonin isoisän isälle.
Platonin yksityiskohtainen kuvaus Atlantiksesta, joka mainitaan hänen itsensä ja eräiden hänen oppilaidensa tarkistamaksi Saisiin tehdyllä matkalla, on sittemmin saanut tukea muinaisista perimätiedoista, yhteisistä taruista ja tavoista, koko maailmassa tunnetusta suuresta tulvasta kertovasta perimätiedosta, jonka mukaan vain harvat ja valitut pelastuivat, kielellisistä yhtäläisyyksistä, joita olisi mahdoton selittää olettamatta Kolumbuksen aikaa vanhempien yhteyksien ja kirjallisten lähteiden olemassaoloa kummallakin puolen Atlanttia.
Kaikki nämä seikat viittaavat Atlantin alueella sijainneen manteren tai suurten saarten muinaiseen olemassaoloon ja kulttuurin siirtämiseen sieltä Eurooppaan, Välimeren alueelle, Keski-itään sekä Etelä- ja Pohjois-Amerikkaan. Perimätiedot kadonneesta manteresta ja yhteyksistä vanhempaan kulttuuriin säilyivät niin voimakkaina sekä Euroopassa että Amerikassa, että lähtiessään valtameren yli tutkimusmatkoilleen espanjalaiset aivan vakavissaan odottivat löytävänsä Atlantiksen jäännöksiä matkansa varreleta, kun taas asteekit ja muut Amerikan kansat odottivat valkoisten miesten tai valkoisten jumalien joskus palaavan näiden kansojen kadonneesta kotimaasta, jota monet noista kansoista yhä nimittivät Aztlániksi.

Muistitiedot tästä uponneesta maasta säilyivät sitkeästi, tosin epämääräisessä muodossa, aikakausien läpi ja itse asiassa vaikuttivat melkoisesti valtamerten tutkimisen aloittamiseen, erityisesti siitä syystä, että eräät vanhan ajan kreikkalaisista lähteistä jäljennetyt keskiajan kartat yhä sisälsivät läntiselle valtamerelle piirretyn Atlantiksen tai Antillan.
Platonin kertomuksen tekee erityisen mielenkiintoiseksi hänen mainintansa “muista saarista”, mikä vaikuttaa viittaavan useisiin laajahkoihin maa-alueisiin Amerikan materen edustalla. Jotta ne täsmällisemmin vastaisivat Platonin kuvausta, niiden pitäisi olla laajempia ja lukuisampia kuin nykyiset alueen saaret.
Sinä ajankohtana, minkä Platon mainitsee, Atlantin valtameren piirissä olikin melkoisesti nykyistä runsaammin kuivaa maata, monet nykyisistä saarista olivat tuntuvasti suurempia, eräät silloiset saaret ovat nykyisin kokonaan peittyneet, ja rannikkotasangot ulottuivat kauas nykyisen Atlantin alle.
Silloin valtameren pinta oli n. 300 metriä alempana kuin nykyisin, sillä jääkauden kolmannen vaiheen mannerjäätiköiden sulaminen ei ollut vielä nostanut merenpintaa nykyiselle tasolle. Laajat nykyisen merenpohjan alueet olivat silloin avaria rannikkotasankoja, suuria saaria sekä saarten välisiä maakannaksia.
Merkittäviä todisteita tästä vedenpinnan noususta on juuri Bermudan kolmion alueella, missä Bahamasaarten ja Floridan laajoilta matalikoilta ja niiden suurista vedenalaisista luolista – “sinisistä aukoista” – on saatu useita todisteita siitä, että ne ovat vuosituhansia olleet merenpinnan yläpuolella. Varsin vakuuttavia todisteita vedenpinnan noususta ovat “sinisten aukkojen” stalagmiitit ja stalaktiitit (tippukivimuodostelmat, joita syntyy luolien katosta pisaroivan kivennäispitoisen veden vaikutuksesta vain silloin, kun luolat ovat vedenpinnan yläpuolella), varsin syvällä olevat korallimuodostelmat (koralliriutat muodostuvat normaalisti matalissa vesissä), syvältä valtamerestä löydetyt hiekkarantamuodostumat (hiekkarannat syntyvät aaltojen jauhaessa rantaviivaa) sekä Karibianmeren pohjasta otetut kivinäytteet, joihin kuuluu vedenpinnan yläpuolella kiteytynyttä graniittia, mikä viittaa manteren vajoamiseen.

Ottamalla huomioon yleinen 300 metrin muutos merenpinnan tasossa, ja suurempienkin vaihtelujen mahdollisuus vedenpinnan äkilliseen nousuun liittyneiden vulkaanisten ilmiöiden yhteydessä, voidaan luoda mielikuva Länsi-Atlantin alueella n. 12.000 vuotta sitten olleista maista. Bahaman matalikot olivat vedenpinnan yläpuolella, Kuuba ja muut Antillien saaret olivat huomattavasti nykyistä suurempia, ja eräät saaret saattoivat olla maayhteydessä toisiinsa, vaikka näistä maasilloista ovat nykyisin jäljellä vain veden alle jääneiden vuorten huiput.
Florida ulottui idässä kauas Atlantille ja lännessä pitkälle Meksikonlahteen. Yhdysvaltojen itärannikko ulottui Floridan ja Long Islandin välillä toistasataa kilometriä nykyistä kauemmas itään, ja Hudsonjoki virtasi mereen valtavien kanjonien läpi, jotka nykyisin ovat meren alla. Kauempana merellä Bermuda oli suuri saari, nykyisin nykyisin ympäröivä matalikko ja eräät sen lähistön merenalaisista vuorista olivat pinnan yläpuolella, ja rantaviiva noudatteli suurin piirtein nykyistä matalikon reunaa.
Keskemmällä Atlanttia nykyisten pienten Azorien saarten paikalla oli ryhmä suuria saaria, joiden rannikolla ja välissä oli avaria lahtia ja salmia. Tämä Japania suurempi saaristo sijaitsi Azorien tasanteella ja noudatteli Atlantin keskiselänteen kulkua.

Teoria Atlantiksen valtakunnan muinaisesta olemassaolosta Atlantin alueella perustuu otaksumaan, että monet nykyisin veden peittämät alueet ovat joskus olleet kuivaa maata ja päinvastoin, esim. Saharan simpukankuoret ja muut merieläimistön jäänteet osoittavat sen olleen joskus merenpohjaa.
Mutta perimätiedoista ja taruista huolimatta olettamus, että ihmiskunta loi muinoin merenkulun avulla mahtiaan levittäneen valtakunnan Atlantin silloin laajemmilla saarilla ja saariryhmillä, ja että valtameri saattaa nyt peittää sen uponneet kaupungit, pysyy teoriana, kunnes joitakin konkreettisia jälkiä tai selviä raunioita Atlantiksen muinaisista rakennelmista löydetään.

Historioitsijat ja arkeologit eivät luonnollisesti ole kovin innokkaita pitämään Atlantiksen olemassaoloa todella mahdollisena, ja niinpä Atlantis-tarukin on joutunut oppineiden syvän epäuskon uhriksi, ja teorian kannattajia pidetään yleensä hieman omituisina tai näkyjen näkijöinä. Tätä näkökantaa on helppo ymmärtää siitä näkökulmasta, että jos Atlantiksen kaltaisen mahtavan valtakunnan muinainen olemassaolo todistettaisiin, historia jouduttaisiin kirjoittamaan alkupäästä kerralla aivan uusiksi, ja kulttuurin synty jouduttaisiin siirtämään useita tuhansia vuosia varhaisimpia nykyisin tunnettuja kulttuureja, egyptiläisten, sumerilaisten, bablonialaisten ja Välimeren varhaisten merenkulkijakansojen luomuksia varhaisempaan aikaan.

Vuodesta 1968 lähtien on kuitenkin alkanut tulla esiin seikkoja, jotka saattavat merkitä ensimmäisiä askelia kohti Atlantis-myytin todistamista tosiasioihin perustuvaksi, miellyttipä tämä tiedeyhteisöä tai ei ja vaikka se kaataisi varhaishistorian ajoitusten sekä kulttuurien siististi järjestetyt kaaviot. Tämä tietoaines on löytynyt paikasta, josta Atlantista on sangen loogista etsiä – Bermudan kolmion vedenalaisilta matalikoilta ja lahdelmien rannikoilta.
Vedenalaisia raunioita, jotka näyttävät olevan jäänteitä kivetyistä aukioista, teistä, muureista ja rakennuksista, havaittiin Biminin ja Androksen rannikoiden edustalla ensi kerran vuonna 1968. Toisinaan ne nähtiin ensiksi ilmasta, ja sukeltajat vahvistivat sitten niiden olemassaolon, ja joskus ne havaittiin jopa pinta-aluksista käsin veden ollessa erityisen kirkasta.
Tämä havaintojen ilmaantuminen vastaa mielenkiintoisella tavalla selvänäkijä Edgar Caycen 28 vuotta aiemmin esittämää ennustusta, Cayce nimittäin sanoi vuonna 1940 seuraavaa: “Poseidia kuuluu ensimmäisiin uudelleen esiin nouseviin Atlantiksen osiin – odottakaa sen tapahtuvan -68 tai -69 – siihen ei ole kovin pitkää aikaa.”

Jo 1970-luvun aikana saatiin vankat todisteet siitä, että nämä epätavalliset muurit ja rauniot eivät ole pelkkiä kalliomuodostelmia, jotka muistuttavat muinaisia raunioita, eivätkä merenpohjan esineet ole “myöhempää perua” eli haaksirikkojen yhteydessä sinne joutuneita. Lamarin yliopistossa toimivan tohtori David Zinkin johtamat tutkimusretket sekä tohtori M. Valentinen, tohtori J. Thornen ja muiden riippumattomat tutkimukset ovat tuoneet varmuuden siitä, että Biminin tien valtavat kivilohkareet eivät ole rantakalliosta lohjenneita ja että pohjassa havaittava murtumalinja ei ole yhdensuuntainen muurin lohkareiden muodostaman linjan kanssa, eivätkä nämä lohkareet siis ole merenpohjan luonnollinen osa, vaan ne on ladottu pohjan päälle – eräät niistä ovat yhä pilareiden varassa, mikä olisi jokseenkin mahdoton seikka, jos ne olisivat luonnonvoimien aikaansaama muodostuma.
Rauniot eivät voi olla peräisin mistään meidän tuntemastamme kulttuurista, sillä merien pinta nousi 300 metriä tuhansia vuosia ennen kuin ensimmäiset merkit meidän tuntemistamme kulttuureista ilmaantuivat. Jos siis olettaisimme, että muinaiset foinikialaiset tai viikingit olisivat rakentaneet ne rakennelmat, joista nämä valtavat jäännökset ovat peräisin, näiden olisi täytynyt suorittaa rakennustyönsä veden alla.

Samoin kuin Bermudan kolmion alueella suoritetut merenpohjan tutkimukset ovat tuoneet päivänvaloon jälkiä kulttuurista, jota Berlitz nimittää esihistorialliseksi Atlantiksen kulttuuriksi, tutkimukset Atlantiksen maa-alueiden uppoamisesta mereen saattavat auttaa meitä lähemmäksi nykyisin Bermudan kolmiossa tapahtuvien ilmiöiden oikeaa selitystä. Ne seismiset, vuorovesi-ilmiöön perustuvat tai mahdollisesti kosmiset voimat, jotka olisivat tuhonneet muinoin asutut ja nyt meren pohjalla olevat maat, saattavat yhä vuosituhansien jälkeenkin olla toiminnassa.
Karibianmeri ja siihen rajoittuvat Länsi-Atlantin osat muodostavat yhden maapallon aktiivisimmista tulivuoritoiminnan vyöhykkeistä, ja sille ovat erityisesti luonteenomaisia äkilliset ja rajut merellä syntyvät pyörremyrskyt, joiden nimitys “hurrikaani” johtuu karubi-intiaanien hävityksen jumalasta Hurikanista, joka näiden uskomuksen mukaa aiheutti vedenapaisumuksen.

Atlantiksen muinainen ja Bermudan kolmion nykyinen olemassaolo ovat valtamerialueen suurimpia arvoituksia. Berlitz arvelee, että toisen selvittäminen voisi johtaa toisenkin ratkaisemiseen.
Eräitä viitteitä on saatu myös siitä, että Bermudan kolmion ilmiöitä ei voi selittää pelkästään merenpohjan vulkaanisten häiriöiden ja niiden yläpuolella riehuvien vesipyörteiden syyksi. On otettava huomioon myös monia muita arvoituksellisia seikkoja, kuten pilvien epätavallinen “käyttäytyminen”, hehkuvien sumujen, kaikkea ympäröivän valonloisteen äkillinen ilmaantuminen, jolloin sähkömagneettiset laitteet menevät epäkuntoon, tunnistamattomien valojen tai alusten saapuminen näköpiiriin tai katoaminen öisellä taivaalla sekä lisäksi “aavenäyt” tutkan näyttölevyllä, jolloin saadaan havaintoja kohteista, joilla ei ilmeisestikään ole aineellista hahmoa.
On esitetty ajatus, että nämäkin ilmiöt vosi yhdistää menneeseen – tai jopa nykyiseen – atlantislaisten toimintaan alueella. Suurelta osin Edgar Caycen Atlantiksen voimanlähteitä koskeviin viittauksiin perustuu teoria, että mereen vajonneet voimalaitteet saattavat olla ajoittain toiminnassa vielä nykyisinkin, oltuaan tuhansia vuosia meren pohjassa.
Mutta olipa näiden ilmiöiden syy seisminen, sähkömagneettinen tai ihmisten tai muiden olentojen aikaansaama tosiasia, ne joka tapauksessa aiheuttavat edelleen hämmästystä ja hämminkiä alueella liikkuvissa ihmisissä, jotka joutuvat kohtaamaan näitä voimia. Heiltä Berlitz on saanut kirjaansa monta tarinaa.

Eräiden kokemukset viittaavat siihen, että Bermudan kolmiossa jokin sähköisen energian muoto saa toisinaan tulipallojen hahmon, ja nämä näyttävät ohjautuvan suorinta tietä rautalaivoihin, ja ilmiö saattaa kohdistua mahdollisesti myös alumiinirunkoisiin lentokoneisiin. Walesilainen entinen merimies W.J. Morris on esittänyt tästä ilmiöstä havainnollisen kuvauksen.
Kesällä 1955 Morris palveli moottorilaiva Atlantic Cityssä. Eräänä aamuna hän oli tähystystehtävässä ohjaushytin katolla olevassa ns. apinahäkissä. Aamu oli tyyni, pimeys oli päättynyt, mutta aurinko ei ollut vielä noussut. Automaattiohjaus oli toiminnassa.
Vahtivuorossa oleva upseeri tuli jutustelemaan. Yhtäkkiä tämä kiljaisi. Laiva “oli tullut hulluksi” ja alkanut kiertää kehää.
Juuri tuolla hetkellä kumpikin näki tulipallolta näyttävän ilmiön, joka tuli hurjaa vauhtia suoraan kohti. Morris säikähti ja oli hyppäämäisillään kaiteen yli etukannelle.
Kun toinen käsitti, mitä Morris oli aikeissa tehdä, hän iski tämän kanveesiin ja heittäytyi itsekin pitkälleen. Tulipallo meni yli, ääneti. Ei kuulunut minkäänlaista ääntä. Mutta kun miehet nousivat jaloilleen, meri kuohui omituisesti.
Miehet syöksyivät alas ruorihyttiin. Hyrräkompassi oli lakannut toimimasta ja neulakompassi tanssi kotelossaan. Morris tarttui ruoriin ja ohjasi upseerin ohjeiden mukaan laivan jälleen kurssilleen.
Laivan hyrräkompassi ja muut sähkölaitteet eivät enää sillä matkalla toimineet, ne oli korjattava satamassa.

Sellaisten ihmisten lausuntoja, jotka ovat aiemmin jyrkästi kieltäytyneet uskomasta epätavallisiin tai selittämättömiin ilmiöihin, Berlitz pitää erityisen paljastavina.
Tohtori Jim Thorne, merentutkija ja luonnontieteilijä, oli pitkään ollut vankasti sitä mieltä, että alueelta saatuihin epätavallisiin tietoihin olisi olemassa luonnollinen selitys. Sitten kesällä 1975 hän johti New Freedom -kuunarilla suoritettua tieteellistä tutkimusretkeä Bermudan kolmion läpi. 2.8. matkalla alukseen Biminin saarella Thorne oli erään sukeltajatoverinsa kanssa kävelemässä rantahietikolla, kun äkkiä alkoi tapahtua tähtitaivaalla.
Yksi tähti näytti irtautuvan muista ja tulevan suoraan kohti. Se leijui miesten yläpuolella ja siirtyi sitten oikealle. Se liikkui ensin oikealle, sitten vasemmalle, ja taas takaisin.
Thorne arvioi tähden nopeudeksi useita tuhansia kilometrejä tunnissa. Kohde näytti olevan sinertävän valkoinen, ja valo näytti värähtelevän. Kun kohde tuli lähemmäs, Thorne näki siinä olevan sinertävän valkoiset valot.
Thorne ei ollut uskonut ufojen olemassaoloon, mutta hän oli varma siitä, mitä oli nähnyt. Siihen hän ei ottanut kantaa, oliko kohde peräisin maapallon ulkopuolelta, mutta ufo se oli, todellakin tunnistamatoon lentävä kohde.
Thorne mainitsee, että hänen mukanaan ollut sukeltaja oli jokseenkin kylmäjärkinen kaveri. Tämä totesi tapahtuneesta: “Minä näin sen, mutta en usko siihen.”

Monet Bermudan kolmion alueella liikkuneet merikapteenit ja purjehtijat ovat kertoneet sumuisuudesta aurinkoisena päivänä. Sumua esiintyy usein samaan aikaan kun radioyhteydet katkeavat.
Hainpyytäjä Joe Talley kohtasi tämän ilmiön useasti. Hän kuvasi sitä sanoin “selkeää veneen ympärillä – selkeää monen meripeninkulman säteellä – mutta jostakin syystä horisonttia ei näkynyt. Taivaanrantaa ei näkynyt, näkyi vain valkoisuutta.”

Miamilainen Don Delmonico, joka oli koko ikänsä purjehtinut ja omisti rahtiveneitä, koki yllättävän kohtaamisen tunnistamattoman vedenalaisen kohteen (uso) kanssa ollessaan hummerinpyynnissä Bahamasaariin kuuluvan Great Isaac Islandin vesillä. Hänen venettään lähestyi harmaa 50-70 metrin pituinen pitkulainen kohde, jossa ei näkynyt eviä, aukkoja, kansirakennelmia eikä potkureita. Kohde lähestyi arviolta yli sadan kilometrin tuntinopeudella ja näytti tulevan suoraan päin.
Kertomansa mukaan Delmonicolla ei olisi ollut mitään mahdollisuutta päästä alta pois, joten hän “sammutti moottorin ja rukoili”. Sitten hän huomasi yllätyksekseen, että metalliselta vaikuttava esine “sukelsi veneen alitse” ja jatkoi matkaansa.

Berlitz miettii, voisivatko nuo vedenalaiset näyt mahdollisesti olla nopeasti vilahtaneita ja siitä syystä väärin tulkittuja havaintoja vedenalaisista “pilvistä” tai muista alkuperältään määrittelemättömistä muodostumista. Vedenalaisia pilviä tai aavematalikkoja on ennenkin havaittu ja niistä on esitetty lukuisia raportteja, jotka perustuvat kaikuluotainhavaintoihin merenpohjasta, joka toisinaan näyttää muuttavan sijaintiaan syvyyssuunnassa. Kaikuluotainhavainnot “aavepohjasta” on yleensä selitetty tiiviiden kalaparvien tai pienempien merieläinten kasautumien aiheuttamiksi.

Nostosiltoihin erikoistunut insinööri ja toisinaan delfiininpyyntiä harrastava Robert Kuhne on nähnyt kahdesti laajan harmaanvalkoisen massan. Hän havaitsi selvärajaisen, jokseenkin paikoillaan pysyvän suuren harmaanvalkoisen hahmon n. viisi metriä veneensä pohjan alapuolella (pohjaan oli matkaa seitsemisenkymmentä metriä), mutta ei pystynyt tavoittamaan sitä käytettävissään olleilla välineillä, joilla hän ei ylettynyt niin syvälle, eivätkä kaikuluotaimen aallot läpäisseet sitä.
Toisella havaintokerralla Kuhne yritti sukeltaa tavoittaakseen kohteen, mutta havaitsi pinnan alle päästyään, että kohde olikin nyt melkoisesti syvemmällä kuin viidessä metrissä, kuten hän ensin oli arvioinut. Kuhne tuli levottomaksi, nousi vedestä ja poistui alueelta.

Arvioidessaan nimenomaan em. Kuhnen tapausta tri Manson Valentine on esittänyt selitysmahdollisuuden, että harmaa massa ei ehkä ollutkaan konkreettinen vedenalainen esine, vaan magneettikenttä, joka oli muodostumassa veden alla ja jossa energian kiinteys oli niin suuri, että se aiheutti näkyviä sumentumisilmiöitä ympäröivässä vedessä.

Varsinaisten Bermudan kolmion tutkijoiden lisäksi myös sukeltajat tekevät oman harrastustoimintansa kylkiäisinä merenpohjan kartoitusta. He ovat paikantaneet myrskyjen upottamien ja merirosvojen hyökkäyksen kohteeksi joutuneiden aarrelaivastojen espanjalaisten galeonien hylkyjä; ovat odottamatta löytäneet lentokoneita ja laivoja, joista eräitä ei merkillsitä kyllä ole edes ilmoitettu kadonneiksi; ovat löytäneet veden alta kaupunkeja, joista eräät ovat vajonneet historian tuntemana aikana, kuten esim. Port Royalin “merirosvokaupunki”, joka vajosi äkisti mereen maanjäristyksessä vuonna 1692.
Mutta ovat nämä sukeltajat muutakin löytäneet – kivikaupunkeja, joiden muinaiset tiet, muurit, kivetyt lattiat, talojen perustukset, pengerrykset ja pyramidit eivät kuulu mihinkään historian tuntemaan aikakauteen tai kulttuuriin.

Paitsi odottamattomia jäännöksiä tutnemattomasta muinaisuudesta sukeltajat ovat kohdanneet toisinaan myös merieläimiä, jotka tuntuvat suurin piirtein kauhuelokuvasta karanneilta. Eivätkä kaikki näistä monsterimaisista animaaleista lymyile syvyyksien piilojen kätköissä, kuten aiemmin mainittu joutsenlisko.
Miamilainen kokenut ammattisukeltaja ja vedenalaisten kuvausten suorittaja Bruce Mounier sukelsi vuonna 1968 lähellä mannerjalustan reunaa Great Isaacin majakan eteläpuolella. Hän tarkasteli 10-12 metrin syvyydessä olevaa hiekkapohjaa.
Näkyviin ilmaantui jokin, minkä Mounier arveli olevan jonkinlainen pyöreä jättiläiskilpikonna tai iso kala, arviolta satakiloinen. Mounier laskeutui syvemmälle nähdäkseen eläimen selvemmin. Ja niin hän näkikin, olento kääntyi ja näytti naamansa tapittaessaan suoraan Mounieria. Eikä se todellakaan ollut kilpikonna.
Olennolla oli apinan kasvot, sen pää oli pitkällä ruhon edessä, paljon pidemmän kaulan varassa kuin millään kilpikonnalla – neljä kertaa ihmisen kaulan mitta, tai vieläkin enemmän. Olento kieputti kaulaansa kuin käärme katsoessaan Mounieria. Silmät olivat kuin ihmisen silmät, mutta suuremmat. Näky oli kuin apinan naama, jossa on erityisesti vedenalaiseen näkemiseen sopeutuneet silmät. Tarkasteltuaan Mounieria riittävästi olento häipyi, käyttäen jonkinlaista liikevoimaa, mitä sillä oli ruhonsa alapuolella.
Mounier ei eläintä tunnistanut, mutta Bahamasaarten asukkaat tietävät, mikä otus on kyseessä. Saarilla kerrotaan tarinoita olennosta, jota sanotaan “luscaksi”. Jolla on maaeläimen naama ja käärmeen kaula. Joka elää merenpohjan luolissa.
Ja joka toisinaan syö sukeltajia.

Joillakin Bermudan kolmion alueen saarilla väitetään, että myös periaatteessa normaalit eläimet voivat olla hengenvaarallisia hirviöitä. Normaalisti suhteellisen pienet ja arat mustekalat voivat kertomusten mukaan olla hyvinkin ihmislihan perään olevia jättiläisiä.
Eläkkeelle vetäytynyt hainpyytäjä, kapteeni Joe Talley on huomannut, että paikalliset kalastajat eivät mielellään jää yöksi mannerjalustan reunan läheisyyteen. Kun hän halusi laskea syvänmerensiiman mannerrinteen reunan ulkopuolelle Caicossaarten luona, paikalliset eivät halunneet jäädä paikalle enää auringonlaskun jälkeen. He kertoivat, että olivat vähän aiemmin menettäneet veneen mustekalan hyökkäyksen takia.
Kun vene oli ollut vesillä, yhtäkkiä lonkero oli tarttunut paatin laitaan. Ja sitten valtava mustekala oli alkanut nousta veneeseen.
Vene oli jäänyt ajelehtimaan ulapalle, kun äijät olivat välittömästi evakuoituneet laidan yli.

Kertomuksia epätavallisista sattumuksista, todellisista tai kuvitelluista hirviöistä ja kummituksista on kerrottu Bahamasaarilla satojen vuosien ajan, kauan ennen kuin uusi käsite Bermudan kolmio on tuonut vanhat tarinat uudelleen päivänvaloon ja ollut virikkeenä monien uusien kertomusten esittämiseen. Berlitz pitääkin mahdollisena, että tämä tausta tai jonkin tarun tuntemus voi jollain tavalla vaikuttaa siten, että yksilö luo psyykkisin keinoin itselleen omakohtaisen elämyksen.
Sinänsä Berlitz ei edes yritä selittää tällä tavalla kaikkia outoja tapahtumia, mitä sukeltajat ovat alueella kokeneet. Hän ei yritä soveltaa tätä myöskään Ben Huggardin tapaukseen, jota hän pitää avaimena sen arvoituksen ratkaisemiseen, minne ihmiset ovat joutuneet niistä aluksista, jotka on myöhemmin löydetty ajelehtimasta ilman miehistöä.

New Yorkin osavaltion Freeportista kotoisin oleva Ben Huggard oli vanttera, suorituskykynsä huippuun trimmannut poliisikonstaapeli, jolla ei ollut taipumusta liian vilkkaaseen mielikuvitukseen eikä uneksimiseen. Silti konstaapeli Huggard on sitä mieltä, että uidessaan Bermudan kolmiossa hän joutui vieraan ja vihamielisen voiman vaikutusten kohteeksi.
Huggard ui suojahäkissä, joka oli hinauksessa n. 50 m. huoltoveneen takana. Häkin ja huoltoveneen välillä oli molempiin suuntiin avoin puheradioyhteys, niin että huoltoryhmän jäsenet saattoivat keskustella hänen kanssaan tai lukea hänelle ääneen hänen uidessaan. Luettavana oli mm. Peter Benchleyn Jaws (suom. Tappajahai), millä olikin varsin läheinen yhteys Huggardin tilanteeseen, melkoinen haiparvi kun kerääntyi Huggardin häkin vanaveteen alle kymmenessä minuutissa, ja seurailikin Huggardia koko tämän uintimatkan ajan.
Ainoana suuren hain mentävänä pääsytienä häkkiin oli luukku, joka oli suljettu kahdella kaksoislukolla, jotka oli tarkastettu ja testattu perusteellisesti sekä joiden tehtävänä oli suojata uimaria lähelle tulevilta lihansyöjiltä.

Illan pimetessä häkissään uiva Huggard, jota ulkopuoella seurailevat hait näkyivät selvästi huoltoveneen valonheitinten valossa, sai jostain yhtäkkiä ajatuksen, että häkin luukun suhteen kaikki ei ollut kunnossa.
Huggard piti tapanaan hengittää vasemmalta puolelta. Mutta äkkiä hän koki voimakkaasti, että hänen oli katsottava oikealle puolelleen, luukun suuntaan. Ja kun Huggard katsoi luukun suuntaan, hän näki, kuinka luukku aukeni itsestään, kaksoislukosta huolimatta, ja retkahti alas.
Huggard ui paikalle, lukitsi molemmat lukot ja tarkasti, että luukku oli lujasti kiinni. Sitten hän jatkoi uimista. Mutta sitten, vähän myöhemmin, hänestä tuntui jälleen, että hänen olisi pakko katsoa luukkua. Ja kun hän katsoi luukkua, se alkoi jälleen aueta itsestään.
Huggard huusi veneeseen, että pojat ottaisivat mukaan työkaluja ja tulisivat korjaamaan luukun. Ja nämä tulivat. Kokeilivat lukkoja ja sanoivat, että kaikki oli kunnossa – mikään ei voisi saada lukkoja auki.
Toiset palasivat veneeseen ja Huggard jatkoi uimista. Kunnes alkoi tuntua siltä, että jotain vikaa luukussa oli.
Yö meni sillä tavoin, että luukku aukeni 15-30 minuutin välein, minkä jälkeen Huggard kävi kiireesti sulkemassa sen. Ja huusi pojille, että nämä tekisivät jotain luukulle, ettei se jatkuvasti aukeilisi. Huggard arveleekin, että toiset pitivät häntä tärähtäneenä, nämä kun eivät koskaan saaneet luukkua auki kun yrittivät avata sitä väkisin.
Huggard ei ollut koskaan pelännyt merellä, mutta sinä yönä hän tunsi suoranaista kauhua, joka sai hänet joka kerran katsomaan oikealle sivulleen. Hänellä oli tunne, että jokin voima tahtoi hänen lähtevän luukusta ulos. Aivan kuin joku olisi kehottanut hyppäämään korkean rakennuksen ikkunasta. Kyllä Huggard tiesi aivan hyvin, mitä olisi ollut odotettavaissa, jos hän olisi lähtenyt luukusta keskelle haiparvea, mutta veto oli melkein vastustamaton.
Lopulta Huggardista tuntui, että hänen olisi melkein pakko uida ulos häkistä. Hän ui auenneelle luukulle ja tarrautui siihen. Hän vapisi, mutta piti lujasti kiinni. Ja toisteli itsekseen: “Minä en mene ulos… Minä en anna sen kiskoa minua häkistä ulos, onpa se mikä tahansa…” Lopulta Huggard paiskasi luukun kiinni.
Tämän jälkeen luukku ei enää auennut.

Matka jatkui, muttei loppumatkakaan ilman outouksia mennyt. Sää oli ollut kirkas, tyyni ja tuuleton, kun äkkiä “uskomaton vihuri ilmaantui tyhjästä” ja rusikoi häkkiä yli kahden metrin korkuisin aalloin. Bahamasaarten Freeportista kysyttiin edessä olevaa säätilaa ja saatiin vastaus: “Sää erinomainen. Pääsy Freeportiin esteetön.” 45 m/s nopeudella puhaltavien tuulenpuuskien piestessä Huggardin etenemiskohtaa konstaapelista tuntui siltä, että “Freeportin olisi pitänyt kysyä minulta, millainen sää merellä oli.”
Raju tuuli jatkui ja alkoi viskoa aaltojen mukana häkkiin portugalinsotalaivoja, ja niitä väistellessä Huggard ui erään häkkiin vyöryvän aallon harjalle ja havaitsi äkkiä joutuneensa häkin ulkopuolelle, missä hän putosi häkkiä seurailevan valkohain selkään. Ennen kuin hai ehti tajuta, että murkinaahan siellä selässä käväisi, Huggard pujottautui takaisin häkkiin, ja uinti jatkui.
Lopulta Huggard pääsi Biminin Cat Cayhin, itse asiassa juuri silloin, kun häkki upposi niiden vaurioiden tähden, joita odottamaton ja omituisen paikallinen myrsky oli aiheuttanut sen vaahtomuovikannattimille.

Berlitz pitää Ben Huggardin kokemuksia erityisen kiinnostavina, jos ajatellaan mahdollisia psyykkisiä vaikutuksia, jotka ovat voineet olla osallisina miehistöjen katoamiseen aluksistaan Kolmion alueella. Hän pitää varteenotettavana teoriaa, minkä mukaan Kolmiossa esiintyy ajoittain myös jokin sellainen voima, mikä täyttää ihmisen mielen sellaisella kauhulla, että saa tämän syöksymään pois aluksesta omaan tuhoonsa.

Bermudan kolmion arvoituksiin kuuluu toisinaan ilmenevä merkillinen ajan menettäminen tai voittaminen, mikä on erityisen hämmentävä ilmiö sellaiselle kulttuurille, jossa me elämme ja jossa usko ajan mitattavaan etenemiseen on järkkymättömän ehdoton.
Lentäjä Bruce Gernon Jr. sai epätavallisen kokemuksen ollessaan 4.12.1970 lennolla Androksen saarelta Palm Beachiin. Noustessaan lentosuunnitelmansa mukaiseen 3.200 metrin lentokorkeuteen hän havaitsi edessään soikiomaisen pilven.
Gernon lensi pilven yläpuolelle nousten samalla lähes 300 metriä minuutissa, ja myös pilvi kohosi, keskimäärin samaa vauhtia kuin kone. Toisinaan kone pääsi vähän edelle, mutta pilvi otti etäisyyden pian taas kiinni. Lopulta Gernon pääsi irti pilvestä, tai siltä ainakin näytti. Hetken verran.
Hetken kuluttua Gernon näki edessään pilven, joka oli noussut huomattavasti hänen konettaan korkeammalle. Yli siitä ei voisi mennä, joten Gernon aikoi kiertää pilven. Mutta sitten hän huomasi olevansa munkkirinkilämäisen pilven keskellä olevassa “reiässä”.
Gernon löysi kuitenkin aukon ja suuntasi sitä kohti niin lujaa kuin sai koneen kulkemaan. Mutta aukko pieneni kaiken aikaa ja muuttui lopulta pyöreäksi reiäksi tai tunneliksi epätavallisen pilven läpi. Kun Gernon ehti aukkoon kiihdytettyään nopeuden koneensa kriittiseen pisteeseen, sen läpimitta oli supistunut n. 60 metriin ja se pieneni yhä.
Edessä näytti olevan vaakasuora tunneli, joka oli noin mailin mittainen ja osoitti suoraan Miamia kohti. Gernon syöksyi koneellaan tunnelin läpi kiihdytettyään koneen vauhdin äärimmilleen. Hän havaitsi tunnelin seinämien hohtavan kirkkaan valkoisina. Yhä ahtaammiksi käyvät seinämät olivat jyrkkärajaiset, ja pieniä pilvenhattaroita kiersi hitaasti myötäpäivään seinämien tuntumassa.
Viimeisten kahdenkymmenen sekunnin aikana siivenkärjet koskettivat seinämiä kummallakin puolella. Tässä vaiheessa Gernon koki täysin painottoman tilan useiden sekuntien ajan.
Päästyään ulos tunnelista Gernon havaitsi olevansa keskellä vihertävää usvaa aikaisemmin näkemänsä kirkkaan taivaan sijasta. Vaikka näkyvyys näytti ulottuvan kilometrien päähän, “mitään ei näkynyt – kaikki oli saman vihertävänvalkoisen usvan peitossa”. Yrittäessään määritellä sijaintiaan hän totesi, että kaikki sähköiset ja magneettiset laitteet olivat lakanneet toimimasta ja että hän ei saanut yhteyttä tutkavalvontaan.
Lentoajan perusteella Gernonin olisi pitänyt tässä vaiheessa olla lähestymässä Biminin Keysaaria. Mutta sitten radiosta kuului Miamin tutkavalvonnan ilmoitus, minkä mukaan jokin kone lensi suoraan länteen Miamin yli.
Äkkiä usvaan ilmaantui rakoja joka puolelle koneen ympärille. Ja kun usvapilven aukko laajeni, Gernon totesi, etä Miami Beach oli suoraan alapuoolella.
Laskeuduttuaan Palm Beachiin Gernon totesi, että lentoaika oli ollut vain 45 minuuttia tavanomaisen 75 minuutin sijasta. Samoin bensiiniä oli kulunut nelisenkymmentä litraa vähemmän, mikä erotus vastasi puuttuvaa puolen tunnin aikaa, koska kone käytti n. 40 litraa 30 minuutin lentoon, jonka pituus oli n. 160 km.

Useat Bermudan kolmion vesillä ja rannikkoseuduilla tapahtuneiksi raportoidut ilmiöt näyttävät heijastelevan menneitä tapahtumia tai menneisyydessä olemassa olleita olentoja, aivan kuin aika voisi joinakin hetkinä siirtää yksilöitä nykyhetkestä menneisyyteen tai muulla tavoin taipua niin, että menneisyys ja nykyhetki jollakin tavoin sekoittuvat toisiinsa normaalin jatkuvuuden häipyessä. Vaikka eräät näistä raporteista ovat okkulttisten tai näynomaisten kuvausten rajoilla, Berlitz toivoo kuitenkin pidettävän mielessä, että havainnot ovat olleet selkeitä ja että niistä ovat raporttinsa esittäneet luotettavat todistajat, jotka eivät ole olleet etsimässä merkillisiä ilmiöitä, vaan vain tehneet huomioita siitä, mitä heidän silmiensä edessä näytti tapahtuvan.
Queen Elizabeth I´ssä työskennellyt stuertti John Sander oli tällaisen tapahtuman todistajana syksyllä 1967. Hän näki yhtäkkiä pienen lentokoneen olevan tulossa suoraan laivaa kohti. Hän osoitti konetta toverilleen.
Yhtäkkiä lentokone katosi veteen täysin äänettömästi, melkein laivan vieressä. Pinnasta ei noussut minkäänlaisia roiskeita. Kone vain katosi. Sanderista näytti kuin tyyni merenpinta olisi vain avautunut ja nielaissut koneen.
Toinen stuertti jäi pitämään paikkaa silmällä. Sander syöksyi kertomaan tapauksesta vahtiupseerille. Laiva käännettiin ja vene laskettiin vesille, mutta paikalla ei ollut öljyläikkää, ei hylkytavaraa, ei kerrassaan mitään.

Samoin kuin lentokoneiden on nähty katoavan äänettömästi mereen, laivojen kansilta on nähty myös monia outoja laivoja, joista monetkin ovat olleet peräisin menneiltä ajoilta. Usein tällaisia havaintoja on tehty häilyvien sumupilvien keskellä, mutta toisinaan selkeälläkin säällä.
Tällaiset kertomukset ovat luonnollisesti niitä lankoja, joista merimiestarinat on kudottu, ja Bermudan kolmion alueella sekä sen itäosassa sijaitsevalla Sargassomerellä on nähty aavelaivoja kautta vuosisatojen, espanjalaisista aavegaleoneista kaikkialla nähtyyn Lentävään hollantilaiseen saakka.
Entinen United Fruit -yhtiön palveluksessa ollut kauppalaivojen perämies ja Kanadan kuninkaallisen laivaston upseeri Hadley Doty oli Cyrus Field -aluksessa keväällä 1946, jolloin alus oli laskemassa merikaapelia. Yö oli kirkas. Yhtäkkiä tähystäjä kiljaisi merkkihuudon, joka tarkoitti laivan kurssin muuttamista mahdollisimman jyrkästi mahdollisimman nopeasti.
Vahtivuoro näki raakatakilaisen purjelaivan kulkevan aivan keulan edestä. Laivaväkeä ei nähty lainkaan, mutta perässä kapteenin hytissä paloi valo.
Kurssin muutos merkittiin lokikirjaan ja tiedotettiin rannikkovartiostolle New Yorkiin.

Niin, kuuluisin kaikista aavelaivoista on Lentävä hollantilainen, purjelaiva, joka tarun mukaan tuomittiin kiertämään meriä ikuisesti luurangot miehistönään, koska kapteeni oli uhmannut Jumalaa rajumyrskyssä Hyväntoivonniemeä kiertäessään. Tämä laiva on nähty monesti ja monessa paikassa – vaikka aavelaivoja näkeekin Bermudan kolmiossa todennäköisemmin kuin muualla, eivät ne kuitenkaan alueen monopoli ole. Tosin tietävätkö kaikki, millainen laiva Lentävä hollantilainen on – Berlitz epäilee, että monet vahtivuorossa olleet merenkulkijat ovat käyttäneet sen nimeä mistä tahansa havaitsemastaan vanhasta aavelaivasta.

W.H. Prosser kohtasi kertomansa mukaan 1970-luvun alussa modernimman aavelaivan Bahamasaarten vesillä Eleutheran ja Great Abacon välillä. Vaikka hän oli juuri tarkistanut tutkalta, että hänen aluksensa ja Great Abacon välissä ei ollut muita aluksia, hänen silmiään häikäisi äkkiä voimakas oikealta puolelta tuleva valo – “leveitä kirkkaasti valaistuja ruutuja – aivan kuin lasi-ikkunoita olisi ollut paljon”. Näky muistutti hänen mielestään “valtavaa monikerroksista lomahotellia”, jossa näytti olevan merellisiä mukavuuksia, kuten “suuria salonkeja, kävelykansia ja valaistu uima-allas”.
Yrittäessään hermostuneeesti välttää törmäystä Prosser totesi äkkiä, että tuntematon alus oli kadonnut hänen oikealta puoleltaan – se oli ilmaantunut aivan keulan eteen: “Se oli syöksynyt eteenpäin 45 asteen verran muutamassa sekunnissa”. Sitten tämä valtava “lentävien hollantilaisten Hilton” katosi hetkessä, ja yö oli jälleen yhtä musta kuin ennenkin.
Tällä epätavallsiella ja loistavalla näyllä oli vielä muuan mystinen ominaisuus. Missään vaiheessa se ei läheisyydestään huolimatta näkynyt tutkassa.

Koska ihmissilmän todistukseen vaikuttavat monenlaiset tekijät, on aina kiinnostavaa nähdä, mitä kamera kertoo tapahtuneesta. Äkillisiin tilanteisiin ei useinkaan huomaa reagoida riittävän nopeasti, jotta filmille tallentuisi jotain, mutta toisaalta, joskus kamera on taltioinut jotain sellaista hyvin kiinnostavaa, mitä kuvaaja ei ole tilanteen aikana äkännyt muiden yksityiskohtien vietyä huomion.
Heinäkuussa 1875 purjevene New Freedom oli tutkimus- ja elokuvausmatkalla avomerellä n. 75 meripeninkulman päässä Biministä koilliseen. Muita aluksia ei ollut lähistöllä. Alueella riehui erityisen voimakas sähkömagneettinen myrsky, johon ei kuitenkaan liittynyt sadetta.
Kirkasta iltataivasta valaisivat yhtämittaiset salamanleimahdukset, joista monissa oli vihertäviä tai purppuranpunaisia sävyjä. Salamat ja niihin liittyvä ukkosen kumu näyttivät vain yltyvän, kunnes ne lopuksi huipentuivat häikäisevän kirkkaaseen salamointiin taivaanrananssa, niin että taivaankansi näytti suorastaan repeävän riekaleiksi.
Retken johtaja Jim Thorne otti ilmiöstä värikuvia ja hän oli kohdistanut kameransa taivaanrantaan juuri huikeimman salamoiden sarjan ja niihin liittyvän korvia huumaavan ukkosen pauhun hetkellä. Hän oli utelias näkemään, oliko hän saanut ilmiön vangituksi filmille.
Kun filmi sitten kehitettiin, huomattiin, että Thorne oli saanut filmilleen vieläkin enemmän kuin oli luullut. Nimittäin, kuvan vasemmassa laidassa näkyi suuren, leveätakilaisen laivan purjeelta näyttävä kuvio, ja laivan arvioitu etäisyys New Freedomista oli ehkä vain 25-30 metriä. Mutta lähistöllä ei ollut ollut muita aluksia ennen sähköistä myrskyä, eikä sen jälkeenkään.

Bermudan kolmion alueella aika näyttää toisinaan pysähtyvän radiosanomien ollessa matkalla. Eräitä radiosanomia ja jopa jokin televisio-ohjelmakin on saatu vastaanottimiin vuosia lähetyksen jälkeen, aivan kuin ne olisivat viipyneet väliajan jollain tavalla kelluen ajassa ja avaruudessa.
Kun britit katsoivat 14.9.1963 omaa tv-ohjelmaansa, se yllättäen häipyi, ja tilalla alkoi näkyä TV-KLEE aseman ohjelma, joka lähetettiin Houstonista Texasista. Ohjelmat häipyivät ja palasivat vuorotellen. Kyseinen TV-KLEEn ohjelma oli kuitenkin lähetetty useita vuosia aiemmin, eikä asema enää ollut edes toiminnassa.
Asian tutkiminen annettiin erään radio- ja televisioalan yrityksen tehtäväksi, mutta tyydyttävää selitystä ei saatu. Sinänsä tehtävän saanut yritys soveltui ainakin nimensä puolesta hyvin tapahtuman salaperäiseen ja kadonnutta aikaa sivuavaan luonteeseen – yritys oli Englannin Lancasterissa toimiva Atlantis Electronics Ltd.

On sitä muuallakin outoja nähty, ei pelkästään Bermudan kolmiossa ja Paholaisen merellä. Kun amiraali Richard E. Byrd lensi etelänavan yli vuonna 1929, häntä kohtasi näky, jollaista ei ainakaan kylmällä Etelämanterella odottaisi näkevän. Ja koska lennosta esitettiin suoraa radio-ohjelmaa, myös kuuntelijat hätkähtivät.
Kun Byrd pääsi äkkiarvaamatta ulos eräästä sumupilvestä, hän totesi lentävänsä jäättömän maan yläpuolella ja näki maassa kasvillisuutta, järviä ja mammutteja tai jättiläisbiisoneita muistuttavia eläimiä, sekä ihmisiä näiden eläinten läheisyydessä.
Havainto ällistytti yleisöä jo tuolloin. Ja kun amiraali Byrd myöhemmin muisteli tuota lentoa, hän sekoitti pakkaa entisestään omalaatuisesti muotoilemillaan viittauksilla “tuohon navan takana olevaan maahan […] suuren tuntemattomuuden keskukseen”. Ja vuonna 1957 Byrd esitti vieläkin merkillisemmän maininnan “tuosta lumotusta mantereesta taivaalla, ikuisen arvoituksen maasta”.
Salaperäisyyttä lisäsi myös se, että melko pian sen jälkeen, kun Byrd alkoi kuvailla Etelämanteren vehreyttä, radioyhteys katkesi. Varmaankin monelle tuli ensimmäiseksi mieleen, että Bostonin asema olisi tarkoituksellisesti keskeyttänyt ohjelman jonkin viranomaisen määräyksestä, osaksi amiraalin maineen suojelemiseksi ja osaksi ehkä myös siitä syystä, että sanoman sisältö oli niin ennakko-odotusten vastainen, että sensurointi tai ainakin julkisuuteen saattamisen viivyttäminen näyttivät olevan paikallaan.
Berlitz pitää kuitenkin aivan yhtä todennäköisenä vaihtoehtona sitä, että Byrd olisi lentänyt magneettikentän läpi, mitä vaihtoehtoa tukee voimakkaiden radiohäiriöiden jakso, jolloin lähetyksen katkeaminen ei olisikaan aiheutunut viranomaisten vaan magneettisten voimien vaikutuksesta.
Ja jos amiraali Byrd olisi siirtynyt ajan käyristymään lennettyään voimakkaan magneettisten vyöhykkeiden kautta, radioaallot eivät olisi kyenneet ylittämään ulottuvuuksien välisiä esteitä, mistä tuloksena olisi ollut myös radioyhtyden katkeaminen.
Miksi amiraali sitten jälkikäteen kertoili vielä värikkäämmin tuosta matkasta? On kiinnitetty huomiota siihen, että Byrd antautui erittäin ankarille rasituksille vuonna 1934 hänen suorittaessaan pitkäaikaisen yksinäisen hengissäpysymiskokeen Etelämanteren pitkässä yössä. Pitkän eristyneisyytensä aikana hän oli kärsinyt ankarasti yksinäisyydestä sekä ilmeisestä häkämyrkytyksestä.
Vuonna 1947 etelänavan yli suoritetuilla lennoilla muut pätevät havainnoitsijat tulivat samaan tulokseen kuin Byrd siinä mielessä, että seudulla kyllä esiintyy yllättäviä ilmiöitä. Näitä ovat mm. ne tosiseikat, että ilmakehän tiheys navan yläpuolella on vain puolet maapallon muun ilmakehän tiheydestä, ja että ilma muuttuu selittämättömällä tavalla lämpimämmäksi, kun maan pinnasta noustaan ylemmäksi, mikä on säähavaintopalloilla todettu. Kuten amiraali Byrd asian totesi: “Etelänapa on kiedottu lämpimään huopaan.”
Se tiedetään, että Etelämanterella on useampikin jäätön alue (mm. jäätön alue Knoxin rannikolla, missä on herneenvihreitä järviä ja ruskeita kukkuloita). Berlitz pitää mahdollisena, että tällaisen alueen yli lentäessään tutkimusmatkailija saattaisi, havaitessaan yllätyksekseen jäätöntä maata Etelämanterella, todellakin kansoittaa sen muilla elämänmuodoilla kuin alueella tuikitavallisilla pingviineillä – vaikka tällaista on toki vaikea otaksua amiraali Byrdin kaltaisesta kokeneesta tutkimusmatkailijasta.

Berlitz muistelee tässä kohden muinaisiin uskomuksiin perustuvaa tarinaa siitä, että maapallon sisällä olisi suuria onkaloita, tai että koko maapallo olisi ontto. Aukot, joista Maan sisuksiin pääsisi, sijaitsisivat napojen lähialueilla, maapallon litistyneimmillä kohdilla.
Nämä tarut maanalaisesta maasta, jota kuvataan hindujen ja buddhalaisten uskonnollisessa kirjallisuudessa, sekä johon yleisesti uskotaan Mongoliassa, Tiibetissä ja niiden lähialueilla, kertovat tämän maapallon sisään kätkeytyvän maan, Arghatin, olevan puolijumalien sekä toisinaan ulkopuoliseen maailmaan saapuvien ihmisten asuinsija. Arghatia, tätä Shangri-Lan esikuvaa, on etsitty kautta aikojen, se on ollut hallitisjoiden, vaeltajien, tutkimusmatkailijoiden ja mystikkojen mielenkiinnon kohteena niin Aasiassa kuin muuallakin.

Huolimatta tämän tarinan houkuttelevista piirteistä, sekä toisaalta napojen tienoilla mahdollisesti olevien onkaloiden tai aukkojen suurista ilmastollisista haasteista, voidaan kuitenkin tehdä se huomio, että nämä amiraali Byrdin ja muidenkin näkemiksi väitetyt näyt ovat esiintyneet alueilla, joilla magneettisuus on erityisen voimakasta tai poikkeavaa. Ja jos siis Byrd todella olisi nähnyt toisen aikakauden ihmisiä, eläimiä ja kasvillisuutta lentäessään sumupilvestä ulos, näiden näkyjen sijainti alkaa käydä vähemmän mahdottomaksi, kun otetaan huomioon se seikka, että nuokin seudut ovat joskus menneisyydessä olleet kasvillisuuden peittämiä ja eläinten asuttamia, aikoina, jolloin navat sijaitsivat toisaalla kuin nykyisin. Niidenhän tiedetään siirtyneen vuosimiljoonien aikana monesti.

Berlitz arvelee, että tiettyjen luonnonvoimien yhteisvaikutuksen tuloksena, mihin vaikuttavat mm. vaihtuvat sähkömagneettiset kentät, saattaa ehkä olla mahdollista nähdä, kuulla ja jopa elektronisin välnein todentaa fyysisiä muistumia tai tapahtumien toisintumisia – havaintoja rantaviivasta avomerellä, missä maata ei ole näkyvissä, vaikka joskus on ollut; kasvillisuutta, eläimiä ja ihmisiä seuduilla, missä nykyisin on pelkkää jäätä; kauan sitten kadonneita laivoja yhä purjehtimassa, tunnistamattomia ja joskus vanhanmallisia lentokoneita, jotka lentävät ja syöksyvät tuhoonsa äänettömästi.
Ehkäpä teoria satunnaisesta toistumisesta tai siirtymästä ajan ulottuvuudella voisi selittää Kolmiossa havaitut monet “aavelaivat” ja lentokoneet sekä eräät muutkin ilmiöt. Tämä teoria saattaisi myös antaa viitteitä siitä, mitä on tapahtunut eräille Kolmion “uhreille”, sillä aikaan ilmaantuva aukko saattaisi itse asiassa olla pääsytie toiseen ulottuvuuteen, jolloin havaitsija saattaisikin tietyissä olosuhteissa joutua mukaan ajan siirtymään, jonka kohdalle hän osui.
Selittäisikö tämä teoria, mitä tapahtui 7.6.1964 kadonneelle Carolyn Cosciolle?

Carolyn Coscion piti lentosuunnitelmansa mukaan ottaa lisää polttoainetta Grand Turk Islandilta lennollaan Pompano Beachista Bahamasaarten kautta Jamaikaan. Suunnilleen samaan aikaan, jolloin hänen olisi pitänyt saapua Turkin saarelle Cessna 172 -koneessaan, saaren pienen lentokentän henkilöstö näki tämäntyyppisen koneen kiertelevän saaren yläpuolella ja kuuli lentäjän puhuvan matkustajalleen, mutta lennonjohto ei saanut radioyhteyttä koneeseen.
Lentäjä huomautti varmaankin tehneensä käännöksen väärään suuntaan ja että saari ei ollut Turk, koska “tuolla alhaalla ei näy olevan mitään”. Sitten hänen kuultiin ilmoittavan olevansa huolissaan polttoaineen riittävyydestä ja kertovan aikovansa lentää toiselle saarelle, minkä jälkeen kuultiin omituinen kysymys: “Eikö tästä ole mitään mahdollisuutta päästä pois?”
Oletetaan, että Turk Islandin yläpuolella havaittu kone oli Carolyn Coscion, vaikka sitä ei täysin varmasti tunnistettukaan. Jos Turk Islandilla olevat tarkkailijat näkivät koneen ja kuulivat keskustelun, miksi Coscio ei kuullut lennonjohdon radiota? Miksi tämä ei nähnyt Turkin lentokenttää ja rakennuksia? Voisiko selityksenä olla se, että aikaulottuvuuden häiriön vuoksi hän itse asiassa kuitenkin olisi katsellut Turkin saarta – mutta olisi nähnyt sen ajankohtana, jolloin lentokenttää ei vielä ollut rakennettu?

Entisinä aikoina selittämättömät aikahäiriöihin yhdistyvät ilmiöt selitettiin taikuuden tai noituuden aikaansaannoksiksi, ja uusimmassa vaiheessa ne on luokiteltu samaan ryhmään kuin tieteiskirjallisuuden kuvitelmat sekä psyykkisen selvänäön epämääräisesti tunnetut ilmiöt. Näillä kummallakin tavallahan on pystytty ennakoimaan tulevaisuutta jopa hämmästyttävän tarkasti.
Tieteiskirjallisuuden piiriin kuuluvat Jules Vernen epätavalliset sadan vuoden takaiset kertomukset, joissa sukellusvene Nautiluksen mitat vastasivat melko tarkoin myöhempien ydinsukellusveneiden mittoja ja maasta kuuhun lähetettävien rakettien laukaiseminen sijoitettiin Floridan itäranikolle sata vuotta ennen kuin ne oikeasti juuri sieltä tapahtuivat.
Atomien särkemisen käyttö sodassa ja hämmästyttävän tarkka kuvaus atomiaseiden vaikutuksesta ovat pyhän Mahabharatan huomiota herättävä piirre, ja tämä runoelma koostettiin Intiassa useita tuhansia vuosia sitten, ja se viittaa tapahtumiin, jotka olisivat sattuneet tuhansia vuosia ennen sen kokoamista.

Jos on Atlantiksen olemassaolo ollut vaikea tapaus selvitettäväksi, on vaikea pala ollut myös ufoista tehdyt havainnot. Vaikka ufoja on kerrottu nähdyn joka puolella maailmaa, näyttää siltä, että yllättävissä määrin nämä raportit ovat keskittyneet Bermudan kolmion alueelle. Ja jos Atlantis näyttää jollain tavalla liittyvän Bermudan kolmioon alueen selittämättömiin ilmiöihin, niin näyttävät liittyvän myös ufo-ilmiöt.

Jatkuu…

—– —– —– —– —– —– —– —– —– —–

Paitsi koronatartuntojen määrät, myös koronakriittisyyden laajuus näyttää esiintyvän aalloissa. Samalla kun deltavariantti on käynnistänyt uuden tartunta-aallon, nyt rokotekriittiset kohkaavat erityisesti lasten rokottamisesta.
Jo pandemian alusta saakka yhden ryhmän ovat muodostaneet rokotusta karsastavat terveydenhuollon puolella toimivat, ja nyt nämä tulevat taas. Erityisesti Pelastetaan lapset -ryhmittymä on aloittanut varsin aktiivisen kampanjan aiheeseen liittyen. Jos huonosti käy, saattavat saada sen verran näkyvyyttä ja aiheuttaa jonkinasteista hämmennystä epätietoisissa, että saattaa olla parempi mainita porukka nimeltä ja erikseen varoittaa noteeraamasta noiden juttuja.
Niin, nuo rokotekriittiset voivat olla joskus melko rasittavaa porukkaa, jos sille päälle sattuvat. Mutta julkisesta räyhäämisestä, myöskään hyvän asian puolesta, ei välttämättä ole kovin positiivisia vaikutuksia. Katsokaas, jos keskustelette julkisesti jossain päin somea, sitä keskustelua saattaa seurata myös joku kannastaan epävarma, joten, vaikka ette saisikaan vaihdettua keskustelukumppanin mielipidettä, jotkut muut voivat siitä asiallisesta ja provosoitumattomasta argumentaatiosta vaikuttua.
Tästä ja yleensäkin rokotekriittisen kohtaamisesta on taannoisessa Duodecim-lehden numerossa kirjoittanut Kanta-Hämeen keskussairaalan sisätautilääkäri Iivo Hetemäki.

Duodecim

Niin, taashan ne lukemat ovat nousussa ikävällä tavalla. On tämä silti melko lailla jakautunut tilanne, kyllähän ylivoimaisesti suurin osa tartuntamäärien noususta aiheutuu muutamien maakuntien tilanteista. Ja näissäkin alueet ovat eri tilanteissa, esim. naapurissa Päijät-Hämeessä Lahdessa kasvu on huimaa, vähän on roiskunut Hollolaan ja Orimattilaan, mutta muualla maakunnassa on viime viikkojen aikana ollut enimmäkseen rauhallista.
Kanta-Hämeessä tartuntamäärien nousu oli ainakin vielä hetki sitten melko maltillista, ei ole niitä viikoittaisia infojakaan vähään aikaan pidetty. Katsotaan nyt, oliko tuo 31 tartunnan päivä vain muutaman tekijän aiheuttama tilastollinen yhteensattuma, vai vieläkö lähipäivinä tulee oleellista jatkoa.
Tilanneseuranta tutuilta sivuilta:

Khshp

Rokotukset

Niinpä, eivät ne tartuntamäärät tällä kertaa niin pienet ole kuin viime kesänä. Toivoa sopii, että tästäkin suvesta on kuitenkin tullut ihmisille jonkinlainen henkireikä viime vuoden tapaan.
Yleensäkin monella on taipumusta ns. sitku-ajatteluun, ja tällaisena aikana, kun rajoituksia on päällä, joitain juttuja on pakkokin jättää tuonnemmaksi. Toivon mukaan jokaiselle on näinäkin aikoina kuitenkin osunut myös jotain positiivista, aika kun on joka tapauksessa raksuttanut nämäkin kuukaudet eteenpäin, ja kun tänne asti on tultu, kaikki ne edeltävät päivät ovat nyt menneet. Erikoisiahan nämä ajat ovat olleet, mutta jos elämä jatkuu, kai sitä elämääkin pitäisi yrittää päiviin mahduttaa, myös näinä epidemian vuosina.
Kaikesta huolimatta, tarttukaa hetkeen.

The Alan Parsons Project

—– —– —– —– —– —– —– —– —– —–

Aiemmin esitellyt kirjat

Mahdollinen palaute teemumiettinen@suomi24.fi

Aaltonen, Markus: Miten meistä tuli kansanedustajia?
Aarnio, Aulis: Surullinen humoristi
Ahde, Matti: Matti Ahde – Sähkömies
Aho, Esko: Kolme kierrosta
Aho, Esko: Tulevaisuus on tehtävä
Ahonen, Esko: Politiikan portailla
Alanen, Antti: Musta peili
Alanen, Aulis J: Santeri Alkio
Ala-Nissilä, Olavi: Elämä on joukkueurheilua
Ala-Nissilä, Olavi: Ulos finanssikriisistä
Aleksijevitš, Svetlana: Tšernobylista nousee rukous
Alenius, Ele: Että olisimme humaanin sivilisaation planeetta
Alho, Arja: Kovan tuulen varoitus
Alijärvi, Pirjo: Vasemmiston tulevaisuus
Alkio, Mikko: Terveyden kustannuksella
Andersson, Claes: Jokainen sydämeni lyönti
D’Antonio, Michael: Kun mikään ei riitä – Donald Trump ja menestyksen nälkä
Arhinmäki, Paavo: Punavihreä sukupolvi
Aron, Elaine N: Erityisherkkä ihminen
Back, Eva: Aatteet puntarissa
Baum, Richard: Vulkanus – suuri planeetanmetsästys
Berlitz, Charles: Atlantis – kadonnut manner
Borg, Sami: Hiljaa hyvä tulee
Boxberg, Katja: Paavo Lipponen
Carson, Rachel: Äänetön kevät
Chagall, Bella: Palavat sydämet & Chagall, Marc: Elämäni
Chown, Marcus: Puhutaanpa Kelvinistä
Coelho, Paulo: Accran kirjoitukset
Coelho, Paulo: Valon Soturin käsikirja
Cronberg, Tarja: Uuden työn politiikka
Dahl, Hanne: Usvassa uinuu uhka
Donner, Jörn: Kuolemankuvia
Dosa, David: Hoivakodin kissa Oscar
Ehrnrooth, Adolf: Kenraalin testamentti
Englund, Peter: Kuningatar Kristiina – elämäkerta
Enqvist, Kari: Uskomaton matka uskovien maailmaan
Ermilä, Suvi: Hauho
Esko Aaltosen neljä elämäntyötä
Eskola, Katarina: Aina uusi muisto
Falk, Pasi: Lottomiljonäärit
Fanon, Franz: Poliittisia kirjoituksia
Forman, Miloš: Otetaan hatkat
Fujimoto, Kenji: Diktaattorin keittiömestari
Förbom, Jussi: Hallan vaara
Gahrton, Per: Georgia
Gardberg, C.J: Turun linnan kolme Katariinaa
Gbowee, Leymah: Meissä on voimaa
Gevorkyan, Nataliya: Vladimir Putin, vallan ytimessä
Gustafsson, Mikko: Keputabu – Latteliberaalien matka keskustalaiseen sielunmaisemaan
Haapanen, Atso: Puolustusvoimien ufohavainnot 1933-1979

Haatainen, Tuula: Arjen kuningattaret
Haavisto, Pekka: Anna mun kaikki kestää
Haavisto, Pekka: Hatunnosto
Hagan, David: Joe Biden – Mies vallan huipulta
Haikonen, Pentti O.A: Tietoisuus, tekoäly ja robotit
Hallama, Anita: Sydämen kieltä sydämelle
Hart-Davis, Adam: Aika – suuren mysteerin jäljillä
Hartiala, Kaarlo: Urheilun kahdet kasvot
Hattula, Markku: Minä Husu, suomalialainen
Heikkilä, Hannu: Alfred Kordelin
Heikkilä, Ritva: Ida Aalberg – näyttelijä jumalan armosta
Heinonen, Risto: Valvonta tietoyhteiskunnassa
Helen, Tapio: Latinaa liikemiehille
Hentilä, Marjaliisa: Kansainvälinen naistenpäivä 1910-1990
Heräävä maailma
Hokkanen, Kari: Ilkan vuosisata
Holden, Anthony: William Shakespeare
Huovinen, Veikko: Veitikka
Huxley, Aldous: Tajunnan ovet & Taivas ja helvetti
Hytönen, Ville: Mitä Jussi Halla-aho tarkoittaa?
Hyyppä, Markku T: Kulttuuri pidentää ikää
Häkkinen, Antti: Rahasta – vaan ei rakkaudesta
Hägglund, Gustav: Rauhan utopia
Häppölä, Leo: Pioneerista sotaministeriksi
Ikävalko, Reijo: Pekka Puska – Terveystohtori
Isohookana-Asunmaa, Tytti: Kulttuuriministerikulttuuri
Isohookana-Asunmaa, Tytti: Pieni tarina csángóista
Isohookana-Asunmaa, Tytti: Yhteinen hyvä – paras hyvä
Isokallio, Kalle: Uutta matoa koukkuun
Isomäki, Risto: 34 tapaa estää maapallon ylikuumeneminen
Jaakkola, Magdalena: Maahanmuuttajat suomalaisten näkökulmasta
Johannes Virolainen 1914 – 2000
Joki, Pekka E: Ajelehtiva aikapommi
Jokipii, Mauno: Adolf Ivar Arwidsson – näkijä ja tekijä
Jordan, Michael: Nostradamus
Juhola, Niina-Matilda: Näkijä
Julin, Meri: Poliittinen ihminen
Junttila, Niina: Kaiken keskellä yksin
Jutila, Karina: Pilaako eliitti Suomen?
Jutila, Karina: Yksillä säännöillä, kaksilla korteilla?
Järvelä, Erkki: Kansan edustaja – Maan ja maakunnan puolesta Mauri Pekkarinen
Järvinen, Petteri: NSA – Näin meitä seurataan
Jäätteenmäki, Anneli: Oikeus voittaa!
Jäätteenmäki, Anneli: Sillanrakentaja
Kaihari, Kalle: Kun keinot loppuu niin konstit jää
Kaikkonen, Antti: Keskustan Kaikkonen
Kalleinen, Kristiina: “Isänmaani onni on kuulua Venäjälle” – Vapaaherra Lars Gabriel von Haartmanin elämä
Kallio, Maaret: Inhimillisiä kohtaamisia
Kallio, Maria-Liisa: Viikon perästä tulen kotiin
Kallio, Sakari: Hypnoosi ja suggestio lääketieteessä ja psykologiassa

Kalliokoski, Matti: Pitkä sarka
Kananen, Johannes: Hyvinvointivaltion jälleensyntymä
Kangas, Kirsi-Klaudia: Afrikka valitsi minut
Kangas, Lasse: Aatteita ja tietoa opintielle
Kangas, Lasse: Ahti Karjalainen tasavallan kakkosena
Kangas, Orvokki: Kotipolkuja ja valtateitä
Kantokorpi, Otso: Jynkkää menoa Punavuoressa
Kantola, Anu: Hetken hallitsijat
Kapeneeko kuilu?
Karjalainen, Erkki: Jörg Haider
Karjalainen, Kukka-Maaria: Isä
Karjalainen, Tuula: Tove Jansson – tee työtä ja rakasta
Karlen, Arno: Mikrobit ja ihminen
Karttunen, Kaisa: Nälkä ja yltäkylläisyys
Karvonen, Mauri: Aavetaloja ja ihmiskohtaloita
Kaski, Satu: Pessimisti ei pety
Katajala, Kimmo: Manaajista maalaisaateliin
Katajisto, Kati: Verraton Virolainen
Katri Kulmunin tukijalehti
Kaunisto, Tiina-Emilia: Siksi tahdot
Kaunisto, Timo: Reilun pelin rakentaja
Kauranen, Kaisa: Työtä ja rakkautta
Kauranne, Antti: Mietaita
Kejonen, Aimo: Kansantarinat
Kekkonen, Urho: Minä olin diktaattori
Kekkonen, Urho: Onko maallamme malttia vaurastua?
Kekkonen, Urho: Vastavirtaan
Kekäläinen, Annu: Leiri
Kelho, Jari: Hattulexit
Kelosaari, Artemis: Kannibaalikirja
Keränen, Seppo: Kun herroilta mopo karkasi
Keränen, Seppo: Moskovan tiellä
Keränen, Seppo: Vallan leppymättömät
Keskisarja, Teemu: Kyynelten kallio
Keskisarja, Teemu: Vihreän kullan kirous
Kivelä, Sirkka-Liisa: Vanhana tänään
Kivi, Jaana: Bryssel myyty
Koivisto, Juhani: Tuijotin tulehen kauan – Toivo Kuulan lyhyt ja kiihkeä elämä
Kolbe, Laura: Ihanuuksien ihmemaa
Kolbe, Laura: Kaupungissa kasvanut
Kolbe, Laura: Luokkaretkellä hyvinvointiyhteiskunnassa
Kolbe, Laura: Sopivia ja sopimattomia
Kolbe, Laura: Yläluokka – Olemisen sietämätön vaikeus
Kontro, Lauri: Kontropunkti
Konttinen, Anu: Panulan luokka
Konttinen, Seppo: Suora lähetys
Korhonen, Johanna: Kymmenen polkua populismiin
Korhonen, Keijo: Haavoitettu jättiläinen
Korhonen, Keijo: Lähettilään päiväkirja
Korhonen, Keijo: Sattumakorpraali

Korhonen, Matti: Toimittajan tie
Korpiola, Lilly: Arabikevät
Korpiola, Lilly: Viestintä digitaalisessa julkisuudessa
Koski, Heikki: Hintansa väärti
Koski, Markku: “Hohto on mennyt herrana olemisesta”
Koskinen, Lennart: Ilmestyskirja
Kotakallio, Juho: Hänen majesteettinsa agentit
Kotro, Arno: Yhden miehen varietee
Kuisma, Juha: Keskustalaisuudesta
Kulha, Keijo K: Elämää apinalaatikossa
Kulha, Keijo K: Mahtitalonpoika
Kulmuni, Katri: Entäs nyt, Keskusta?
Kuusela, Hanna: Konsulttidemokratia
Kuusisto, Niina-Matilda: Johdatuksessa
Kuuskoski, Eeva: Ihmisten kanssa
Kärnä, Mikko: Häirikkö Arkadianmäellä
Kääriäinen, Seppo: Aidan toiselta puolelta
Kääriäinen, Seppo: Meikäläisen mukaan
Kääriäinen, Seppo: Sitä niittää, mitä kylvää
Könönen, Janne: Kahden maan kansalaiset
Laaninen, Timo: Se on ihan Matti
Lachman, Gary: Aleister Crowley – suuren Pedon elämä ja teot
Lackman, Matti: Taistelu talonpojasta
Laine, Jarmo: Toisenlainen totuus Kosovosta
Laine, Sofia: Kahvin hinta
Laine, Terhi: Syrjäytymistä vastaan sosiaali- ja terveysalalla
Laitinen, Aarno: Musta monopoli
Laivoranta, Jarmo: Suomen piinavuodet
Lappalainen, Mirkka: Susimessu
Latva, Otto: Merihirviöt
Lauerma, Hannu: Hyvän kääntöpuoli
Lauhio, Eveliina: Mihin minä uskon?
Launis, Maaret: Tästä saa puhua!
Lehmusoksa, Risto ja Ritva: Urho Kekkosen pöydässä
Lehtilä, Hannu: Mainettaan parempi
Lehtilä, Hannu: Politiikan myrskyissä Seppo Kääriäinen
Lehtilä, Hannu: Tarja Halonen – Yksi meistä
Lehtonen, Pauliina: Itsensä markkinoijat
Leinamo, Kari: Yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista
Liimatainen, Ari: Sinä kuolet
Lilja, Pekka: Urho Kekkonen ja Viro
Liljegren, Bengt: Kaarle XII – soturikuninkaan elämä
Lindblom, Seppo: Manun matkassa
Lindholm, Christer K: Totuudenjälkeinen talouspolitiikka
Lindström, Jari: Syvään päähän
Linkola, Pentti: Voisiko elämä voittaa
Linna, Lauri: Vennamon panttivangit
Linnankivi, Marja: Kekkosten miniänä
Lindqvist, Herman: Axel von Fersen
Lindqvist, Herman: Ensimmäinen Bernadotte

Lipponen, Paavo: Kohti Eurooppaa
Loikkanen, Jouko: Sikisi yhdeksässä kuukaudessa
Lounasmeri, Lotta: Vallan ihmeellinen Kekkonen
Lund, Tamara: Lohikäärmeen pahvikulissit
Luoma, Sakari: Poket – miehiä ovella 1955-2008
Luoto, Santtu: Keskisuuri Uutisvuoto -kirja
Luova, Outi: Kiinan miljoonakaupungit
Maijala, Minna: Herkkä, hellä, hehkuvainen – Minna Canth
Mailer, Norman: Porton haamu
Marjanen, Antti: Juudaksen evankeliumi
Markkanen, Tapani: Mauri Pekkarinen – Politiikan pikkujättiläinen
Markkula, Hannes: Murha rikostoimittajan silmin
Martikainen, Jouko: Idän tietäjät
Matikainen, Olli: Kivikkopellon poika
McLuhan, Marshall: Ihmisen uudet ulottuvuudet
Meyer, Michael: Ihmisten vuosi 1989
Miettunen, Martti: Näinhän se oli
Mikkilä, Timo: Sitkeää tekoa
Mikkonen, Timo T.A: Takana loistava tulevaisuus
Moberg, Åsa: Florence Nightingale – Ihminen myytin takana
Moisio, Johanna: Me unettomat
Montonen, Pia Maria: Valtakunnan miniä
More, Thomas: Utopia
Murto, Eero: Sisäpiirit EU-Suomessa
Murto, Eero: Virtanen
Müller, Thomas: Ihmispeto
Mäkelä, Hannu: Eino Leino – Elämä ja runo
Nevalainen Petri: Joviaali ilmiö – Tuntematon Mikko Alatalo
Nevalainen, Petri: Nimismiehen kiharat
Nichols, Tom: Asiantuntemuksen kuolema
Nicola, Andrea Di: Kuoleman matkatoimisto
Nielsen, Marjatta: Etruskit
Niemelä, Seppo: Ajankohtainen Alkio
Niemi, Juhani: Larin-Kyösti – kansanlaulaja ja kosmopoliitti
Nieminen, Jukka: Tavastia – Muinais-Hämeen kuningaskunta
Niinistö, Sauli: Viiden vuoden yksinäisyys
Niiranen, Pekka: Kekkonen ja kirkko
Näre, Sari: Styylaten ja pettäen
Oja, Heikki: Sibeliuksesta Tuonelaan
Ojanaho, Marianne: Keisari Nero
Paarma, Jukka: Ihmisen huuto
Paasikivi, J.K: Ei pienillä ole mitään turvaa
Paasio, Pertti: Minä ja Mr. Murphy
Paasio, Pertti: Punatulkku ja sikarodeo
Paasonen, Seija: Pois Espanjan edestä
Paastela, Jukka: Valhe ja politiikka
Palmu, Heikki: Paavali, risti ja riita
Palo, Jorma: Kun vallanpitäjät vilustuvat
Paloaro, Matti: Luottamus tai kuolema!
Pentikäinen, Juha: Saamelaiset – pohjoisen kansan mytologia

Pentikäinen, Mikael: Luottamus
Pernaa, Ville: Uutisista, hyvää iltaa
Persson, Åke: Maailman pisin pajunköysi
Perttula, Pekka: Taloton talonpoika – maaton maalaisliittolainen
Perttula, Pekka: Äidin poika
Pesonen, Aake: Kytäjä, kohtalon kartano
Pesälä, Mikko: Herrana on hyvä olla
Pihlajamäki, Veikko: Kohtalona K-linja
Pirhonen, Seppo: Kun näinkin menis
Pokka, Hannele: Paksun lumen talvi
Pokka, Hannele: Porvarihallitus
Pokka, Hannele: Talvivaaran sisäpiirissä
Polvi, Heimo: Kuntajohtaja – poliittisten koirien kusitolppa
Pouta, Hellevi: Mieto
Pulkkinen, Matti: Romaanihenkilön kuolema
Pura, Martti: Miehen tie: Ministerinä myrskyn silmässä
Pura, Martti: Väyrysen renki
Puska, Pekka: Raha tai henki
Puska, pekka: Sote ja sen pitkä kaari
Puumala, Tuomo: Keskusta tulee takaisin
Puzo, Mario: Neljäs K
Pynnönen, Ville: Rakas Riksu
Pyyvaara, Ulla: Katu – asunnottomat kertovat
Rahikainen, Klaus: Rakkauden ja kuoleman kohtaaminen, eli miten vapautat syvimmät pelkosi
Rainio, Kullervo: Älyn älyäminen ja muita psykologis-filosofisia kommentaareja
Raitis, Harri: Armas Puolimatka
Rantala, Juha: Huijari
Rantanen, Miska: Lepakkoluola
Rauta, Hannele: Tahdon uuden elämän
Rautiainen, Matti: Neidon kyynel
Rehn, Merja: Koiran elämää ja kissanpäiviä Brysselissä
Rehn, Olli: Kuilun partaalta
Rehn, Olli: Myrskyn silmässä
Rehn, Olli: Suomen eurooppalainen valinta
Rekola, Esko: Viran puolesta
Remes, Ilkka: Ruttokellot
Rintala, Heli: Liian ihmeellinen maailma?
Roiko-Jokela, Heikki: Arvot ja edut ristiriidassa
Roubini, Nouriel: Kriisitaloustiede
Rumpunen, Kauko: Aikoja ja tapauksia Ahti Karjalaisen elämästä
Rusi, Alpo: Kylmä tasavalta
Rusi, Alpo: Myrskyjen aika
Räinä, Jenni: Reunalla
Räsänen, Päivi: Päivien ketjusta – uskosta ja arjesta
Rönnbacka, Christian: Kävikö käry?
Saapunki, Pauli: Saksalaissotilaan poika
Saari, Juho: Huono-osaiset – elämän edellytykset yhteiskunnan pohjalla
Saari, Salli: Hädän hetkellä – psyykkisen ensiavun opas
Saarinen, Aarne: Kivimies
Sahlberg, Arja: Koivu sekä tähti

Salmela-Järvinen, Martta: Miina Sillanpää – legenda jo eläessään
Salmi, Mikko: Hunsvotin evankeliumi
Salmivuori, Riku: Miljoonaperintö tarjolla
Sarja, Tiina: Kuka oikein tietää
Sarlund, Seppo: Jussi – Suomen neuvos
Sarlund, Seppo: Politiikan pöydän alta
Sarlund, Seppo: Vähäväkisten valtiomies
Savikko, Sari: Kohtalona kauneus
Schiff, Stacy: Kleopatra
Schild, Göran: Alvar Aalto
Seppälä, Mikko-Olavi: Aale Tynni – hymyily, kyynel, laulu
Seppänen, Esa: Itäsuhteiden kolmiodraama
Seppänen, Esa: Kuka Kekkonen?
Seppänen, Esa: Miekkailija ja tulivuori
Seppänen, Esa: UKK:n syvä jälki – perintö vai painolasti?
Seppänen, Esko: Perustuslaki. Nyt?
Seuri, Markku: Työterveys 2.0
Sharma, Leena: Ken leikkiin ryhtyy…
Shenon, Philip: Kennedyn murhan salattu historia
Siikala, Kalervo: Tulinummi Valkeaviita
Sillanpää, Seppo: Tämä on ryöstö!
Sinisalo, Taisto: Niin muuttuu maailma
Sipilä, Juha: Kohti 2020-lukua – keskustalaisuus insinöörin silmin
Sipilä, Juha: Koko Suomen taajuudella
Sipilä, Seppo: Malmi – Helsingin lentoasema
Sirén, Vesa: Kohtalona Sibelius
Sisättö, Vesa: Operaatio Kekkonen
Soikkanen, Mauri: Urho Kekkonen – “kovettu kalamies”
Soikkeli, Markku: Rakkauselokuvan käsikirja
Soikkeli, Markku: Tieteiselokuvan käsikirja
Soini, Timo: Maisterisjätkä
Soini, Timo: Peruspomo
Soininvaara, Osmo: Ministerikyyti
Sontag, Susan: Sairaus vertauskuvana & Aids ja sen vertauskuvat
Sorvali, Pentti: Niukkasesta Kekkoseen
Spencer-Wendel, Susan: Kunnes sanon näkemiin – Ilon ja jäähyväisten vuosi
Stengel, Richard: Mandelan tie – 15 oppituntia elämästä, rakkaudesta ja rohkeudesta
Stubb, Alexander: Alaston totuus
Suhola, Aino: Luja ja urhoollinen sydän
Sukselainen, V. J: Halusin valtiomieheksi
Sund, Ralf: Uhrataan puoluesihteeri
Sundqvist, Ulf: Kärpäsjahti
Suomi, Juhani: Entä tähtein tällä puolen?
Suomi, Juhani: Suomi, Neuvostoliitto ja YYA-sopimus
Suomi, Juhani: Toisinajattelevan tasavaltaa
Suominen, Tapio: Tapsan takahuoneessa
Taipale, Kaarin: Kaupunkeja myytävänä
Takkula, Hannu: Mistä löytyisi rohkeus
Takkula, Hannu: Tulevaisuuden puolesta – Sydänääniä Euroopasta
Talvitie, Eveliina: Keitäs tyttö kahvia

Talvitie, Eveliina: Matti Vanhanen – mies joka halusi olla asia
Tenhiälä, Juho: Elin – koin – kirjoitin
Tennilä, Esko-Juhani: Sateenkaaresta vasemmalla
Teperi, Jouko: Arvon mekin ansaitsemme
Tervonen, Anni: Yhteistoiminta Vähikkälässä 1900-luvulla
Tervonen, Jukka: J.R. Danielson-Kalmari
Thompson, E.P: Ydinaseeton Eurooppa
Tiihonen: Jussi: Miksi äänestää – vaalikirja
Tiikkaja, Samuli: Tulisaarna
Tiilikainen, Heikki: Tsaarin amiraali Suomalainen Oscar von Kraemer
Tiitinen, Seppo: Tiitinen
Tiittula, Markus: Trumpin jälkeen
Tolvanen, Taisto: Medvedev ja Putinin varjo
Troyat, Henri: Iivana Julma
Tuikka, Timo J: “Kekkosen konstit”
Tuomikoski, Pekka: Kekkosen saunakirja
Tuomioja, Erkki: Kukkaisvallasta Kekkosvaltaan
Tuomioja, Erkki: Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka anno 2004
Tuomisto, Pekka: Rooman kuningasaika
Tuovinen, Matti: Salaisuuksien vartija
Turpeinen-Saari, Pirkko: Suuri yksinäinen
Turunen, Martti: Ihmisten asialla
Tuuri, Antti: Elosta ja maailmasta
Tyrkkö, Maarit: Presidentti ja toimittaja
Tyrkkö, Maarit: Tyttö ja nauhuri
Tyyri, Jouko: Kohtaamisia
Törnqvist, Kerttu: Tallella eletty elämä
Törnudd, Klaus: Turvallisuus on oven avaamista
Uimonen, Risto: Häntä heiluttaa koiraa
Uimonen, Risto: Juha Sipilä
Uimonen, Risto: Nuori pääministeri
Uimonen, Risto: Tulos tai ulos
Uino, Ari: Rillit pois ja riman yli
Ukkola, Tuulikki: Kansanvallan vanki
Uosukainen, Riitta: Nuijanisku pöytään
Urpilainen, Jutta: Rouva puheenjohtaja
Uschanov, Tommi: Suuri kaalihuijaus
Uusitalo, Eino: Jälkipeli
Uusitalo, Tuula: Yli mahdottoman
Uusitorppa, Aino-Kuutamo: Sä et tiedä miltä musta tuntuu
Vahanen, Risto: Jolo
VAHVAN KESKUSTAN TIE
Vakkuri, Juha: Voodoo – Afrikan arkea
Vanhanen, Matti: Suomen tie maailmassa
Vanhanen, Matti: Ulkopolitiikkaa
Vanhanen, Matti: Vaikeita valintoja
Vasara, Erkki: Raskailta tuntuivat askeleet
Vennamo, Pekka: Pekka, Posti ja Sonera
Vesikansa, Jyrki: Laman taittaja
Vilén, Timo: Ragnar Granitin Nobel-ura

Vilenius, Merja: Luokitteleva katse
Virolainen, Johannes: Viimeinen vaalikausi
Virolainen, Kyllikki ja Johannes: Kolmas elämä
Virolainen, Kyllikki: Neljännen elämän kynnyksellä
Virtanen, Rauli: Hiljaiset auttajat
Virtapohja, Kalle: Kaihari & Kekkonen
Virtapohja, Kalle: Kekkonen urheilumiehenä
Visuri, Pekka: Idän ja lännen välissä
Volanen, Risto: Ihmisyyden paluu
Väyrynen, Paavo: Eihän tässä näin pitänyt käydä
Väyrynen, Paavo: Huonomminkin olisi voinut käydä
Väyrynen, Paavo: Itsenäisen Suomen puolesta
Väyrynen, Paavo: Köyhän asialla
Väyrynen, Paavo: Paneurooppa ja uusidealismi
Väyrynen, Paavo: Suomen linja 2017
Väänänen, Marjatta: Sadekesän kirjeitä
Väänänen, Marjatta: Suoraan eestä Suomenmaan
West, Taina: Elämisen sietämätön keveys
Westwood, Jennifer: Muinaisten kulttuurien arvoitukset
Wiio, Juhani: Politiikka ja julkisuus
Wäli, Soili: Sunnuntain lapsi
Yanofsky, Noson S: Perustellun tiedon ulkorajat
Yli-Huttula, Tuomo: Puolivallaton puolue
Ylönen, Merja: Pilahistoria
Yrjönsuuri, Mikko: Roistovaltion raunioilla
Zyskowicz, Ben: Eduskunnasta menin Baakariin

EtusivuKirjatKirjat, päivitys 18.7.