102

Olavi Kalliovaara

Alavus
FM, eläkeläinen, 68

Kunnan tehtävänä on järjestää asukkailleen tarvittavat peruspalvelut.

Laadukkaat terveyspalvelut ovat kaikkein etu. Perusterveydenhuolto on koko terveydenhuoltojärjestelmän pohja. Perusterveydenhuoltoon ja vanhustenhoitoon on saatava riittävästi koulutettua hoitohenkilökuntaa.

Koulutukselle ja kasvatukselle tulee taata riittävät voimavarat. Hyvin hoidetun ja tulevaisuutta rakentavan kunnan kannattaa huolehtia koulutuksen riittävästä rahoittamisesta, koska koulutus ja varhaiskasvatus ovat investointi tulevaisuuteen.

Perusopetuksen turvaaminen lähipalveluna on tasa-arvoisen ja laadukkaan koulutuksen perusedellytys. Opetus- ja päiväkotiryhmien tulee olla kooltaan riittävän pieniä – sellaisia, että ne mahdollistavat luottamuksellisen ja turvallisen ilmapiirin ja kasvatus- ja opetustavoitteiden toteutumisen. On erityisen tärkeää, että oppilaille myös taataan riittävät tukipalvelut muun muassa tukiopetus, erityisopetus ja oppilaanohjaus sekä terveydenhuolto.

Kunnan elinkeinopolitiikan tulee kannustaa uusia ja nykyisiä yrittäjiä kehittämään toimintaansa työpaikkojen säilyttämiseksi tai niiden lisäämiseksi teollisuuden, kaupan, maatalouden ja uuden teknologian alalla.

Kotikuntamme jatkuvaan nousuun aktiivisuudella ja yhteen hiileen puhaltamisella.

Meitä kaikkia tarvitaan