35

Esko Peltoniemi

Haapajärvi
Eläkeläinen, maanviljelijä, 63

Olen entinen maanviljelijä. Työtä tilalla jatkaa oma poikani. Se tuntuu hyvältä. Rakensimme talon eläkepäiviksi Väliojalle, jossa asun nyt vaimoni kanssa. Lapset ovat muuttaneet jo pois kotoa.

Minua on aina kiinnostanut yhteisten asioiden hoitaminen. Valtuustossa olen ollut aikaisemmin vuosina 1997-2004.
Sen jälkeen halusin pitää taukoa politiikasta, koska koin, että perheelleni ja työlle jäi aivan liian vähän aikaa.

Lähdin mukaan uudestaan ehdolle vuoden 2017 vaaleihin. Vaaleissa sain äänestäjiltä ison luottamuksen. Se johti siihen, että valtuusto valitsi minut puheenjohtajaksi. Tehtävä on ollut vaativa ja vastuullinen, mutta samalla hieno näköalapaikka . Työni olen yrittänyt tehdä tunnollisesti. Parasta vaalikaudella on ollut hyvä työilmapiiri ja yhteistyö, sekä keskustan omassa ryhmässä, mutta myös kaikkien valtuutettujen ja viranhaltijoiden kesken.

Haluan edelleen tehdä työtä kaikkien Haapajärven asukkaiden puolesta. Minulle on tärkeintä se, että jokaisella meillä, olimmepa sitten nuoria tai vanhempia olisi mahdollisimman hyvä elämä ja se, että jokainen meistä saisi aikanaan myös turvallisesti vanheta.
Olen valmiina tuleviin haasteisiin jos äänestäjät niin haluavat.

Vaaliteemat

Lapsiystävällinen Haapajärvi

Lapsiperheiden palveluihin tulee panostaa ensi vaalikaudella. Varhaiskasvatuksen alaisuuteen on palkattava työntekijöitä, jotka antavat pitempiaikaista apua perheen kodissa lapsen odotusaikana ja syntymän jälkeen. Selänteeltä saatava kotipalvelu on hyvä silloin kun tarvitaan lyhytaikaista apua. Se ei kuitenkaan riitä, koska juuri pitempiaikaista apua tarvitaan perheille. Kun perheet voivat hyvin, niin koko yhteiskuntakin voi hyvin. Tehdään Haapajärvestä aidosti lapsiystävällinen paikka.

Tulevaisuuden Haapajärvi

Uuden koulun ja päiväkodin rakentaminen on Haapajärven historian suurin investointi. Uusi valtuusto päättää myös rakennetaanko samaan yhteyteen keskuskeittiö ja liikuntahalli.
Terveyskeskuksen vanhan puolen tilalle rakennetaan uudet tilat. On tärkeä saada investointi toteutettua mahdollisimman nopeasti, niin, että uudet tilat ovat käytössä kun sote-maakuntaan siirrytään.
Näiden hankkeiden eteen haluan tehdä töitä.

Elinvoimainen Haapajärvi ja vahva kuntatalous

Vahva kuntatalous on kaiken perusta. Tulevaisuutta ei voida rakentaa sen varaan, että lisätään jatkuvasti velkaa, jotka jäävät tuleville sukupolville maksettavaksi. Myöskään veroäyriä ei voida enään korottaa. Siksi olen niin iloinen kun tuulimyllyistä saadaan 25 miljoonaa kiinteistöveroja. Kumpa kaikki ihmiset ymmärtäisivät, kuinka suuresta asiasta on kysymys. Juuri siksi olen puhunut ja kirjoittanut niin paljon näistä asioista, koska haluan kantaa vastuuta myös kaupungin taloudesta.