73

Ari Marttinen

Helsinki, Meilahti
yrittäjä, 53

Olen urheiluhullu perheenisä ja yrittäjä Meilahdesta. Olen johtamistaitoinen, määrätietoinen ja järjestelmällinen joukkuepelaaja. Yrittäjänä olen toiminut vuodesta 2019. Tätä ennen olen työskennellyt erilaisissa markkinoinnin ja myynnin tehtävissä yli 20 vuotta. Minulla on näistä toimenkuvista johtamisen kokemusta kotimaisilta ja kansainvälisiltä areenoilta. Liikunta ja luonto ovat lähellä sydäntäni. Olen huippu-urheilu taustan omaava ja toiminut sekä opetus, että eri lajien valmennustehtävissä useiden vuosien ajan. Helsingissä haluan parantaa yritysten toimintaedellytyksiä, vähentää mielenterveysongelmien määrää, aktivoida kaikenikäiset ihmiset liikkumaan enemmän sekä edistää lähiluonnon suojelua, erityisesti Itämeren elinkelpoisuuden parantamista. Kokemukseni ja taustani ansiosta minulla hyvät edellytykset menestyä politiikassa.

Vaaliteemat

Lähiluonnon suojelemiseen on panostettava

Ihminen on tehty luontoon. Luonto on oleellinen osa nuoren kasvuympäristöä ja kehitystä. Lähimetsiä ja puistoja ei saa kaavoittaa, sillä entisestään kutistetaan elinvoimaista ympäristöä. Lähiluonnon suojeluun on panostettava, esimerkiksi erityisesti Itämeren elinkelpoisuuden parantaminen on nostettava korkealle.

Mielenterveysongelmien määrän pienentäminen

Mielenterveysongelmien määrän vähentämisen eteen on tehtävä toimenpiteitä. Määrä on kasvussa erityisesti alle 30 vuotiaiden keskuudessa. Tämä on yhteiskunnallisesti merkittävä ongelma ja tulee heijastumaan tulevaisuudessa esimerkiksi työllisten määrän vähenemisenä. Palvelujen resurssien kasvattaminen ei tule ratkaisemaan kasvavaa haastatte. On pureuduttava ongelmien juurisyihin ja tehtävä yhteiskunnallisia toimenpiteitä, joilla pystytään ehkäisemään piilevät ongelmat.

Yritysten toimintaedellytysten parantaminen

Erityisesti pienten yritysten toimintaedellytyksiä on parannettava ja kehitettävä. Yrityksen perustamisen kynnystä on helpotettava luomalla valmiita toimintamalleja.