192

Helena Roiha

Imatra
diplomikielenkääntäjä, yrittäjä, 63

Olen käännösalan yrittäjä ja aikuisopettaja. Perheeseeni kuuluu kaksi tytärtä, vanhempi valmistuu englannin opettajaksi Joensuusta ja nuorempi tytär opiskelee erityisopettajaksi Helsingin yliopistossa.

Keskustan jäsenenä ja kunnallisjärjestön puheenjohtajana Imatralla olen ollut yli 10 vuotta. Olin edellisen kauden valtuutettuna, nyt juuri nousemassa varavaltuutetusta valtuustoon ja valtuustoryhmän puheenjohtajaksi. Olen kolmannen kauden kirkkovaltuutettu ja hyvinvointilautakunnan ja vammaisneuvoston jäsen. Erittäin tärkeänä pidän paikkaani Etelä-Karjalan koulutuskuntayhtymän valtuuston 2. varapuheenjohtajana.

Opiskelin Savonlinnassa diplomikielenkääntäjäksi (1981) ja tein myöhemmin työn ohessa HuK- tutkinnot (1989 ja 2015) ja ammatillisten oppilaitosten yleisaineiden opettajan täydennysopinnot 2000, jatkan opintojani Itä-Suomen yliopistossa ammattitaidon kehittämiseksi.
Ammatteja ja työpaikkoja minulla on ollut lukuisia: Juvan kunnan maatalouslomittajana aloitin työurani jo 14-vuotisena (loma-aikoina), olin myös kirjastoapulainen, Finn-Stroi Oy:n kielenkääntäjä- tulkki ja esimiestulkki valmistuttuani myös liki 10 vuotta, työväenopiston/kansalaisopiston opettaja Savonlinnassa, Kerimäellä ja Imatralla, Helsingin yliopiston Lahden tutkimuskeskuksen koulutussuunnittelija, Vuoksenlaakson ammatillisen aikuiskoulutuskeskuksen opettajana olin liki 10 vuotta. 2000-luvulla olin Semiotiikkainstituutin kongressiavustaja, suunnittelija, hallintopäällikkö ja hallintojohtaja...
Imatran kaupungille olen tehnyt kaikenlaisia projekteja.
Kokemusta löytyy useammalta alalta.

Päätöksenteon kulttuuri on tullut tutuksi samoin kuin kansainvälinen toiminta jo ammattini kautta. Haluaisin tuoda lisää avoimuutta keskusteluun yhteisistä asioista, jotta asukkaat pääsevät osallistumaan omien asioiden hoitoon jo valmisteluvaiheessa. Imatralla tarvitaan uusia innovaatioita, jotta luodaan elinvoimaa, uusia työpaikkoja sekä säilytetään entiset.
Imatran kaupungin talous on ollut hyvin tasapainossa. On aika huolehtia paremmin perheille tärkeistä lähipalveluista ja asumisviihtyvyydestä. Koulut ja päiväkodit,liikunta- ja kulttuuripalvelut sekä -verkostot - niiden sisältöasioihin on paneuduttava seuraavaksi, kun puitteet on nyt supistettu asukasmäärää vastaavaksi. Tarvitaan järkeviä ja kestäviä ratkaisuja. Tuloksia saavutetaan vain yhteistyössä muiden toimijoiden ja ennen kaikkea asukkaiden kanssa. Tässä työssä haluan olla mukana: Sisulla ja sydämellä!

Vaaliteemat

Imatra on haluttu asuin- ja opiskelupaikka

Imatralla on uudet, nykyaikaiset koulukeskukset peruskoulun oppilaille. Viihtyisän urheilu- ja matkailukaupungin maine on tuomassa uusia asukkaita kaupunkiin. Puitteet ovat siis kunnossa, mutta pandemian takia meillä on oppimisvaje, johon pitää tulevalla kaudella pystyä vaikuttamaan, koska toisen asteen opinnoissa joudutaan paikkaamaan peruskoulun jättämiä aukkoja palkkaamalla lisää erityisopettajia. Ammattiopiston tilat Imatralla vaativat pikaisia toimenpiteitä.

Työpaikkojen luominen elinvoimapanostuksena

Kaupungissa tulee säilyä monipuolinen elinkeinorakenne ja tänne pitää saada myös teollisia työpaikkoja.

Luonto ja Saimaa turvataan jälkipolville

Imatralla on kuitenkin suhteellisen vähän rantaviivaa ja rantojen kaavoittamiseen ja rakentamiseen on suhtauduttava varovaisuudella. Saimaa on ainutlaatuinen luontoympäristö.