290

Arttu Tuorila

Sitoutumaton
Jyväskylä
upseeri, 27

Olen 27-vuotias perheen isä Vaajakoskelta. Koulutukseltani olen sotatieteiden kandidaatti ja työskentelen yksikön varapäällikkönä Ilmasotakoulussa Tikkakoskella. Vapaa-ajalla viihdyn perheen kanssa luonnossa liikkuen. Tällä hetkellä harrastuksiini kuuluu lenkkeily ja voimaharjoittelu.

En ole aatteiden ja -ismien mies, vaan tolkun mies. Perustan näkemykseni tieteeseen ja tutkimukseen.

Kannatan maltillisuutta, enkä edusta missään asioissa ääripäitä. Vaikeistakin aiheista pitää pystyä käymään asiallista keskustelua.

Haluan olla mukana kehittämässä kasvavaa ja kestävää kaupunkia, jossa kaikilla on hyvä olla.

Vaaliteemat

Yrittäjyyden tukeminen

Jyväskylän tulisi olla erinomainen kasvualusta yrityksille. Jyväskylässä on paljon potentiaalia, meiltä löytyy osaavia ihmisiä ja koko ajan koulutetaan lisää omista korkeakouluista ja oppilaitoksista. Vahva yksityinen sektori tuo kasvun ja takaa nykyisen hyvinvointiyhteiskunnan säilymisen. Tarvitsemme toimia, jotta ihmiset uskaltavat perustaa yrityksiä ja työllistää itsensä lisäksi muita. Verotusta ei ainakaan tule kiristää. Työpaikat syntyvät yrityksiin. Työ luo turvaa ja hyvinvointia!

Palveluita perheille

Kaupungistuminen on luonnollinen ilmiö, mutta ihmisiä ei tule poliittisin päätöksiin ajaa kaupunkiin. Palvelut ja edellytykset mielekkääseen elämään tulee taata myös niille, jotka haluavat asua pellon reunassa tai järven rannalla, kauempana kaupungin keskustasta. Sellaisia palveluita, joita tarvitaan keskimäärin muutamia kertoja vuodessa voidaan hyvin keskittää, silloin jos sillä saavutetaan tehokkuutta ja säästöjä.

Lähiliikuntapaikat kunniaan

Kaupunkimme tarvitsee lisää laadukkaita matalan kynnyksen lähiliikuntapaikkoja. Ulkokuntosalit ovat kustannuksiltaan melko edullisia. Toiminnallisen treenaamisen suosio on kasvanut ja olemassa olevat ulkokuntosalit ovat kovassa käytössä. Harjoittelu on vaivatonta ja ilokseni olen huomannut ulkokuntosaleilla monen ikäisiä liikkujia. Vaajakoskelta kuitenkin puutuu oma ulkokuntosali. Sen voisi sijoittaa urheilukentän läheisyyteen tai Naissaareen jossa ihmiset muutenkin liikkuvat.