151

Aki Pyykkö

Kemi
insinööri, opetusalan eläkeläinen, 76

Kuka minä olen?
Nimeni on Aki Aarre Olavi Pyykkö, syntynyt 20.09.1944 Kemissä. Olen siis syntyperäinen kemiläinen.
Asumme - minä ja vaimoni Tuula - Kemin Haukkarissa, jossa isovanhempani isäni puolelta viljelivät maata aikanaan. Meillä on kaksi aikuista poikaa - Tommi ja Timo ja kolme lastenlasta - Veera, Lauri ja Anna.

Minulta on usein kysytty: Milloin käynnistän henkilökohtaisen vaalitaisteluni?
Olen käynnistänyt sen välillisesti jo kymmeniä vuosia sitten ollessani työelämäaikana vuosittain aktiivisesti mukana paikallis- ja valtakunnantason ammattijärjestötoiminnassa, lähinnä insinööri- ja opetusalan edunvalvonnassa. Laajalla kokemuksellani katson olevan käyttöä myös kuntatasolla - ajatuksiini ja toimintatapoihini luotetaan.

Kuntavaalit 2021-kampanjan käynnistin jo Pyhäinpäivänä 01.11.2019 päättäessäni lähteä mukaan seuraaviin kuntavaaleihin ehdokkaana.
Olen ottanut siitä lähtien yhteyttä kymmeniin kemiläisiin, mielestäni potentiaalisiin kuntavaaliehdokkaisiin. Toivoin heidän mukaantuloa kuntavaaliehdokkaaksi tai taustatuekseni...

Miksi en henkilökohtaisesti mainosta voimakkaasti eri medioissa?

Luotan valveutuneeseen, aikaansa seuraavaan äänestäjään. Oikean numeron merkitseminen äänestyslippuun ei välttämättä tarvitse ehdokkaan ”ylenpalttista” kuvallista vaali-informaatiota, itsestäänselvyyksien toistamista eikä korulauseita.
Nyt vaaditaan luovuutta, innovatiivisuutta ja käytännön tekoja!
Luotan, että ehdokkaan arvomaailma, ajatukset ja toimintatavat > persoona ratkaisevat nimenomaan näissä vaaleissa.

Toki ensimmäistä kertaa olen toteuttamassa pienimuotoisen, pitkäkestoisen paikallislehtimainonnan. Olen mukana ryhmittymäni yhteismainoksissa.

Mitä asioita ja miten aion ajaa tultuani valituksi?
Erittelemättä niitä tarkemmin totean, että ne ovat jokaista kemiläistä koskettavia asioita.
Ne ovat esillä mm. Keskustan Kemin kunnallisjärjestön vaaliohjelmassa.

Ehdottomasti tärkein seuraavan vaalikauden asia on Kemin kuntatalouden kuntoon saattaminen. Siinä on kaikille valtuutetuille työtä ihan nokko...

Asioita ajetaan ja niistä päätetään yhteistyössä oman ryhmän mutta myös kaikkien poliittisten ryhmittymien kanssa.
Paikallispolitiikan tekeminen on mitä suuremmassa määrin yhteistyötä ja perustyö tehdään lautakunnissa.

Luotan, että tästä eteenpäin Kemin kaupungilla on kehityssuunta myönteisesti ylöspäin...

Olen ollut mukana kuntapolitiikassa Kemissä vuodesta 2000 alkaen kaupunginvaltuuston varajäsenenä.
Olen toiminut myös mm. kulttuurilautakunnassa, sosiaali- ja terveyslautakunnassa sekä teknisessä lautakunnassa varajäsenenä.
Tällä hetkellä olen tarkastuslautakunnassa sekä sosiaali- ja terveyslautakunnassa varsinaisena jäsenenä.

Olen tullut valituksi Keskustan Kemin kunnallisjärjestö hallitukseen vuodeksi 2021.

Yhteydenotot: aki.pyykko44@gmail.com
Blogisivuni osoite on http://akipyykko.blogspot.fi/
Olen myös Facebookissa...

Vaaliteemat

Kemin kuntatalouden kuntoon saattaminen seuraavan valtuustokauden aikana.

Edellä mainittuun teemaan toivon kaikkien valituksi tulevien kaupunginvaltuutettujen aikanaan sitoutuvan.
Muuta vaihtoehtoa ei mielestäni yksinkertaisesti ole...