27

Paula Aaltonen

Keminmaa
perhepäivähoitaja, koulunkäynninohjaaja, 57

Olen Paula Aaltonen, 56-vuotias äiti, mumma ja varhaiskasvattaja. Olen asunut perheineni Lautiosaaren Pölhössä kohta 16 vuotta. Suurin osa lapsistani on käynyt alakoulunsa siellä, pienessä koulussa. Lapset ja nuoret ovat lähellä sydäntäni. Heillä on oikeus turvallisiin, terveellisiin ja innostaviin hoito- ja kouluympäristöihin. Tämä turvataan esim. huolehtimalla kunnan työntekijöistä vakinaistamalla työsuhteet ja turvaamalla asialliset työolosuhteet.
Nuorille haluaisin harrastustoimintaa myös sivukylille.

Koska kaikki vanhenemme, ikäihmisistä pitää huolehtia kotiin ja tarvittaessa järjestää palveluasumispaikka. Turvallinen vanhuus kuuluu kaikille. Tässä on tarpeellista huomioida myös riittävä tuki omaishoitajille.

Yrittäjät ovat työpaikkojen luojina kunnan selkäranka. Heitä täytyy kannustaa ja luoda hyvät ja joustavat toimintaympäristöt.
Luonnonkaunis Keminmaa on paras asuinpaikka ja haluan kehittää sitä yhdessä muiden kanssa.
Sillä yhteistyö on voimaa!

Vaaliteemat

Lapsille ja nuorille Turvallinen Kotikunta!

Turvalliset, terveelliset ja innostavat hoito- ja kouluympäristöt.
Pysyvät varhaiskasvattajat ja opettajat.
Pienet luokkakoot.
Riittävästi pienluokkia ja erityisopettajia.
Koulukiusaamiseen puuttuminen nopeasti.
Psyykkinen tuki, kuraattorin ja koulupsykologin palvelut.
Lisää harrastustoimintaa.

Turvallinen vanhuus

Ikäihmisille terveyspalvelut asuinalueesta riippumatta.
Mahdollisuus asua kotona, myös tukipalveluiden kanssa.
Palveluasumispaikkoja riittävästi.
Omaishoitajien arvostus, virkistys ja tuki/lomapalvelut kaikille saataville.

Tervetuloa yrittäjät!

Mahdollisuus yrittämiseen kaikille.
Riittävästi tontteja, toimitiloja, tietoa,tukea, asiantuntemusta.
Mahdollisuus esim. Oppisopimuskoulutukseen oppilaitosten kanssa.
Yhteistyö naapurikuntien ja kuntayhtymien kanssa.