16

Maarit Kauppinen

Sitoutumaton
Konnevesi
hallintosihteeri, 37

Olen Maarit Kauppinen, 37-vuotias syntyperäinen konnevetinen ja tuore paluumuuttaja. Perheeseeni kuuluu aviomiehen lisäksi kaksi alle kouluikäistä lasta ja koira. Olemme muuttaneet takaisin Konnevedelle, sillä halusin, että omat lapseni saisivat kokea samanlaisen lapsuuden kuin minkä itse olen Konnevedellä kokenut. On ollut ilo huomata, että Konnevesi on jo reilussa puolessa vuodessa päässyt yllättämään meidät odotettuakin positiivisemmin lapsiperheille suunnatuilla palveluillaan ja hyvällä tekemisen meiningillään.

Koulutukseltani olen liiketalouden tradenomi ja minulla on monipuolinen työkokemus niin eri aloilta kuin eri työtehtävistäkin. Olen valmistumiseni jälkeen työskennellyt ja asunut ulkomailla ja työskennellyt niin suurille kuin pienillekin yrityksille. Viimeiset kymmenen vuotta olen työskennellyt valtiolla, ensin poliisin lupapalvelussa ja sitten tuomioistuimessa henkilöstöasioiden asiantuntijatehtävissä. Nyt olen aloittanut työt perheyrityksessämme Konnevedellä. Erilaisten työ- ja elämänkokemusten myötä myös näkökulma on avartunut ja siitä uskoisin olevan hyötyä myös valtuustotyöskentelyssä.

Konnevetisillä itsellään on avaimet siihen, miltä Konnevesi kuntana tuntuu ja näyttää. Minusta olisi tärkeää saada lisättyä kuntamme vetovoimaisuutta potentiaalisten uusien kuntalaisen silmissä. Samoin pidän tärkeänä panostaa yrittäjyyteen ja siihen, että konnevetiset palvelut saataisiin pysymään Konnevedellä. Tähän voivat vaikuttaa kuntalaiset itse käyttämällä paikallisia palveluita aina kun se on mahdollista.

Konnevedellä on valtavasti annettavaa ja myös vielä valjastamatontakin potentiaalia. Haluaisin, että niin uusilla kuin vanhoillakin kuntalaisilla olisi Konnevedellä hyvät elämisen edellytykset: hyvät perus- ja muut palvelut, työtä, lämmin kyläyhteisö ja maailman puhtain luonto ympärillään.

Vaaliteemat

Yrittäjyyden ja elinkeinoelämän tukeminen

Yrittäjyyteen ja uusiin innovaatioihin tulee kannustaa ja kunnan tulee varmistaa, että edellytykset yritystoiminnalle ovat kunnossa. Tätä kautta kuntalaiset pääsevät työllistymään ja toisaalta käyttämään omassa kunnassa tuotettuja monipuolisia palveluita. Omassa kunnassa säilyvät palvelut ovat etu niin kuntalaisille itselleen kuin mökkiläisille ja vierailijoillekin. Palvelut ovat myös olennainen vetovoimatekijä potentiaalisille kuntalaisille.

Lasten ja nuorten palvelut ja hyvinvointi

Pienten lasten äitinä lasten asiat ovat itselleni ajankohtaisia ja tärkeitä. Samalla näen sen, että kun lapset ja nuoret voivat hyvin ja heidän asiansa ovat kunnossa, voivat vanhemmatkin paremmin. Olen ylpeä, että Konnevedellä lapsiin panostetaan. Tätä työtä tulee jatkaa ja lasten ja nuorten palveluihin panostaa jatkossakin.

Yhteisöllisyys ja keskustelu

Mielestäni pienellä paikkakunnalla suuri vetovoimatekijä ja voimavara on yhteisöllisyys. Pieni kunta pärjää vain yhteen hiileen puhaltamalla ja tekemällä töitä yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Jokaisella meillä on tähän oma tärkeä osuutemme. Asiat ratkeavat avoimesti ja kunnioittavasti keskustelemalla ja välillä toisenkin asemaan asettumalla.