162

Leena Lauri

Lieto
Kuntoutusohjaaja, 42

Olen Leena Lauri, 41- vuotias Lietolainen.
Perheeseeni kuuluu yrittäjäpuoliso, alakouluikäinen tytär ja lemmikkikoira

Koulutustaustaltani olen lähihoitaja, ja olen työskennellyt erityistä tukea tarvitsevien lasten, nuorten ja heidän perheiden kanssa.
Tällä hetkellä työskentelen erikoissairaanhoidossa lasten ja nuorten klinikalla kuntoutusohjaajana. Työn ohessa teen ammattikorkeakouluopintoja.

Olen aiemmin toiminut aktiivisena sosiaali- ja terveydenhuoltoalan ammattijärjestössä, sekä yhdistystoimijana lapsiperheiden asioita ajavissa yhdistyksissä.

Vaaliteemat

Kun perheet voivat hyvin, yhteiskuntakin voi hyvin.

Näistä vaikeista ajoista noustaan yhdessä, mutta on tärkeää, että ihmiset luottavat ja osallistuvat päätöksentekoon. Viimeinen vuosi on varmasti koetellut luottamusta moneen suuntaan, työtä on vielä edessä. Pandemian vaikutukset perheiden hyvinvointiin eivät vielä kaikki näy. Entä muut vaikeudet, miten tuetaan perheitä vaikeuksien kohdatessa? Kenenkään ei pidä jäädä yksin, mutta ovatko kunnan sosiaali-ja terveyspalvelut laadukkaita ja jokaiselle saavutettavissa?