52

Merja Tuominen

Marttila
Laboratoriohoitaja, eläkeläinen, 64

Koulutukseltani olen erikoislaboratoriohoitaja, sekä hygieniahoitajan tutkinnosta olen suorittanut osan. Virkaurastani 38,5 vuotta olen toiminut Varsinais-Suomen erityishuoltopiirin laboratoriohoitajana ja hygieniahoitajana Paimiossa. Paimio on myös kotikuntani, Marttilassa olen asunut nyt 32 vuotta. Perheeseen kuuluu mies ja kolme jo aikuista kodistaan pois lentänyttä lasta. Nykyisin olen myös kuuden lapsenlapsen mummi. Juureni keskustalaisuuteen imin Paimion peltomaisemissa ja Vesaisten kerhotoimintaa olin hoitamassa jo 70-luvun alkupuoliskolla.
Aikaisempia luottamustehtäviä ovat lähinnä henkilöstön edustaminen työelämässä. Tehyn ammattiosaston puheenjohtajuus ja pääluottamusmiestehtävät niistä tärkeimmät.
Harrastuksista suurin ja tärkein on Nuorisoseuratoiminta. Sitä kautta kansantanssin ja teatterin ohjaus"työ" pitävät mielen ja kehon virkeänä. Kaksi koiraa juoksuttavat emäntäänsä päivittäin monta kilometriä. Koiralenkkien aikana on hyvä ajatella myös kotikunnan asioita ja tavata muita marttilalaisia.

Vaaliteemat

Lapset ja nuoret

Lasten ja nuorten hyvinvointi on lähinnä sydäntäni. Yhtään syrjäytynyttä tai yksin jätettyä lasta/nuorta en Marttilassa soisi olevan. Sekä koulun että päiväkodin resurssit tulee olla sellaiset, että lapsia ja nuoria tukemassa on osavaa aikuisväkeä. Harrastustoiminnan moninaisuudella houkutellaan mukaan niitäkin nuoria, joita ei urheilu kiinnosta.

Lähipalvelut ja yrittäminen turvattava

Päivittäiset tarpeelliset palvelut (kauppa, apteekki, pankki, perusterveydenhuolto) kunnassa tulee taata. Ikääntyvän väestön mahdollisuudet hakea palveluja kaukaa ovat rajalliset. Kaikki keinot palvelujen saatavuuteen on käytettävä. Toki kuntalaisten soisi myös käyttää näitä lähipalveluja niiden pysymiseksi elinkelpoisina.
Kunnan omana toimintana pidän kirjastoa erittäin tärkeänä. Sen toiminta tulee jatkossakin taata yhtä hyvänä, kuin nykyisellään.

Ruokaa läheltä

Maaseudun tärkeä etu on tuoreiden ja puhtaasti tuotettujen elintarvikkeiden saatavuus omasta kunnasta. Kuntalaisia tulee informoida ja kannustaa oman lähiruuan asiakkaiksi.
Samalla tuetaan elintarviketuotannon pysyvyyttä kunnassa ja yritystoimintaa saadaan kannattavaksi. Lähiruuan tuoreus ja laatu pysyvät korkealuokkaisina kun kuljetusketju on lyhyt eikä seisokkia tukuissa ole.