69

Anne Hujala

Mikkeli
Yhteiskuntatieteiden maisteri, 63

Olen Anne Hujala Ristiinasta. Olen syntyperäinen ristiinalainen, asunut muulla yli 40 vuotta ja nyt muutta-nut takaisin Ristiinaan. Koulutukseltani olen yhteiskuntatieteiden maisteri. Työurani olen tehnyt pääasiassa sosiaali- ja terveystoimen hallinnossa sosiaali- ja terveysministeriössä sekä lasten oikeuksien parissa lapsiasiavaltuutetun toimistossa. Harrastan lukemista, liikuntaa ja vapaaehtoistyötä.
Minulla on kokemusta luottamustoimista niin kunnallisesta liikelaitoksesta kuin kuntaomisteiden yhtiön hallituksestakin ( Keski-Suomen pelastuslaitoksen johtokunnan jäsen 2013-2017, Kiinteistönhuoltoyhtiö Totalin hallituksen jäsen 2014-2019). Olen ollut Yhteiskunta-alan korkeakoulutettujen valtuuston jäsen 2005-2008. Kotiseututoimintaa olen edistänyt Helsingin Ristiina-seuran puheenjohtajana 1998-2008.
Haluan olla edistämässä Mikkelin tasapuolista kehittämistä. Mikkelin on oltava hyvä ja turvallinen kaupunki kaikenikäisille. Mikkelin on kaikin tavoin tuettava yritystoiminnan kehittymistä. Työpaikat syntyvät Mikkelissä pieniin ja keskisuuriin yrityksiin.