72

Kati Häkkinen

Sitoutumaton
Mikkeli
toiminnanjohtaja, yrittäjä, 41

Olen haukivuorelainen mikkeliläinen. Synnyin ja nuoruuteni asuin Haukivuorella, jossa kävin myös kouluni lukioon saakka.
Nykyisin asun aivan Mikkelin torin kupeessa ja mökkeilen Laamalansaaressa Suomenniemellä. Ymmärrän laajasti, millainen Mikkeli on ja kuinka moninaisia mikkeliläiset myös ovat.
Olen vahva yrittäjyyden kannattaja ja siksi koen, että päättäjien tärkein tehtävä (toimivien peruspalveluiden tuottamisen lisäksi) on taata yrityksille hyvä toimintaympäristö. Mikkelissä on oltava edellytykset kannattavalle yrittämiselle myös tulevaisuudessa.
Elinvoimaiseen kaupunkiin kuuluu monipuoliset kulttuuri- ja urheilumahdollisuudet. Molempia on mahdollista tuottaa ja molemmat ovat tärkeitä hyvinvointimme kannalta.
Mikkelin talouden kuntoon laittaminen on tulevien päättäjien yksi tärkein tehtävä. Pelkästään kulujen karsimiseen ei kuitenkaan pidä keskittyä, vaan tulisi löytää keinoja lisätulojen saamiseksi. Tarvitsemme siis lisää yrityksiä ja työpaikkoja – sekä hyvinvoivia asukkaita

Vaaliteemat

Perhe

Perhe, lapset ja heidän turvallinen koulumatka ja mielenkiintoinen koulupolku ovat minulle tärkeitä asioita.
Haluan, että lapseni syövät terveellisesti, paikallisesti tuotettua ruokaa ja että heillä on mahdollisuus harrastaa niin urheilun kuin kulttuurinkin parissa.

Positiivisuus

Mikkeli on maailman paras paikka asua ja elää. Monesti ajatellaan muualla olevan paremmin. Näin ei ole.
Toivoisin, että kaikki mikkeliläiset näkisivät kotikaupunkinsa hyvien asioiden kautta. Moni asia on meillä paremmin kuin naapurissa.

Yrittäjyys

Mikkeli on juuri niin menestynyt kuin yrityksemme ovat.
Päättäjien tärkein tehtävä, peruspalveluiden lisäksi, on taata yrityksille toimiva ja positiivinen toimintaympäristö.