97

Timo Ristimäki

Parkano
Käyttömestari

Timo on 65-vuotias kolmen lapsen isä ja kahden lapsenlapsen isoisä. Timo on energia-alalla pitkään kaukolämmön rakentamisen ja käytön parissa toiminut käyttömestari. Hän harrastuksina kädentaitoja, moottoripyöräilyä ja osallistuu mm. MKKV Motoristit Koulukiusaamista Vastaan - ryhmän toimintaan. Omakotitalon hoito ja ylläpito vievät myös oman aikansa.

Timo palkittu SVR 1 ja Keskuskauppakamarin 30-vuotisansiomerkillä.

Kuntavaaliohjelmassaan Timo pitää tärkeänä kotipaikkakuntönan kehittymistä ja hyvinvointia. Erityisesti hän kantaa huolta paikkakunnan omavaraisuudesta ja järkevästä energiatuotannosta biopolttoaineilla. Turpeen alasajo tuli mielestäni liian nopealla aikataululla.

Timo on tyytyväinen Parkanon kaupallisiin palveluihin, jotka ovat hyvällä tasolla ja lähellä kuntalaisia sekä ohikulkevia autoilijoita. Hän myös pitää kaasutankkausaseman saamista paikkakunnalle hyvänä lisänä palveluihin.

Timon mielestä hyvin toimivat terveyspalvelut ja esim. 24/7 päivystys pitää voida säilyttää Sote-uudistuksen jälkeenkin Parkanossa. Tällöin kunnilla ja kaupungeilla tulisi olla asiassa enemmän määräysvaltaa. Nykyinen toimintamalli hyödyttää myös ympäristökuntia.

Timo iloitsee Parkanon vireästä yritystoiminnasta, puhtaasta luonnosta ja siitä, että koulutusasiat ovat Parkanossa hyvällä mallilla.