39

Annukka Anttila

Säkylä
Päiväkodin johtaja, varhaiskasvatuksen opettaja, 51

Olen Annukka Anttila, 51-vuotias keskustan päiväkodin johtaja. Koulutukseni on varhaiskasvatuksen opettaja/erityisopettaja.
Säkylässä olen asunut reilut 10 vuotta. Tänne muutin Hämeen sydämestä, Hämeenlinnasta.

Itselleni erityisen tärkeää kunnallisessa päätöksenteossa on, että unohdamme vanhan kuntarajan ja teemme päätöksiä yhdelle kunnalle.
Olen valmis ottamaan selvää asioista ja niiden taustoista ennen päätöksentekoa. Päätöksenteossa arvostan avoimuutta, rehellisyyttä ja luotettavuutta. Toimiva päätöksenteko on kuntamarkkinointia parhaimmillaan.

Säkylässä syntyvyys on laskenut merkittävästi, mikä tuo tullessaan varmasti kipeitäkin päätöksiä. Toivon, että pystymme lähestymään niitä järki edellä.

Jotta Säkylä pysyy elinvoimaisena, tulee kunnan jatkossakin olla yrittäjämyönteinen. Kunnan tulee luoda yrittäjille hyviä edellytyksiä ja mahdollisuuksia yrittää ja kehittyä. Kunnan monipuoliset palvelut yhdistettyä paikallisten yrittäjien palveluihin houkuttelevat uusia kuntalaisia Säkylään.

Toivon, että tulevalla valtuustokaudella teemme päätöksiä sopuisasti, yhdessä asioista keskustellen yli puoluarajojen ja kuntalaisia kuunnellen.