34

Tapio Lintula

Sodankylä
53

Kerro itsestäsi

Olen 53-vuotias elämisestä innostunut pikkupappa. Olen syntynyt ja pääosin asunut Sodankylässä, toki kävin 11 vuoden mutkan Helsingissä ja 3 vuoden pysähdyksen Oulussa. Pääasiallisen työsarkani olen tehnyt Puolustusvoimien palveluksessa.

Olen saanut olla mukana lasten ja aikuisten ohjaamisessa sekä valmentamisessa koko aikuisikäni.

Perheeseen kuuluu vaimo, täysi-ikäiset lapset sekä päiväkoti-ikäiset lapsenlapset joille olen "Pikku-Pappa".

Millä ajatuksilla kuntavaaleihin ehdokkaaksi?

Kuntalaisten hyvinvointi takaa elinvoimaisen kunnan.

Meidän aikuisten tulee huolehtia lasten ja nuorten hyvinvoinnista ennakoivasti eli varmistamalla että lapsilla ja nuorilla on riittävästi kanavia käsitellä omia tuntojaan.

Tarvitsemme kaikille lisää matalan kynnyksen tapahtumia ja harrastusmahdollisuuksia niin liikunnan kuin myös luovan kulttuurin saralla.

”Terve mieli terveessä ruumiissa” koskee meitä kaikkia ja se on hyvä aloittaa omasta itsestään jotta jaksaa auttaa muita kanssaihmisiä.

Miksi Keskusta?

Keskusta- puolueena on mielestäni ollut hyvänä aikaansaavana osatekijänä siihen, että meillä Sodankylässä menee näinkin hyvin. Lisäksi Keskustan arvomaailma on kuin räätälöity palvelemaan tämän kunnan ja kuntalaisten etuja.

Keskustan ehdokasryhmässä huokuu tällä hetkellä hyvä henki ja mikä tärkeintä, siellä on arvostava suhtautuminen kaikkiin muihinkin kuntavaaliehdokkaisiin puolueesta tai ryhmästä riippumatta.

Mitä muuta?

Haluan ajaa kunnan ja kuntalaisten etua kokonaisuutena. Mikään yksittäinen asia/ hanke/ kylä/ammattiryhmä/henkilö/ puolue/vast ei saa ajaa kunnan ja kuntalaisten edun ohi.

Asuessani etelässä, pääsin seuraamaan hyvinkin läheltä sen tavan toimia päivähoitoon, koulutukseen, harrastamiseen, suhtautumisessa luontoon, kunnallisiin palveluihin ja ylipäänsä asumiseen liittyen. Palatessani takaisin Sodankylään, ymmärsin että asiat ovat todella hyvin täällä pohjoisessa.

Toivon sydämestäni, että kaikki jotka ovat aidosti kiinnostuneet kehittämään kuntaa ja kuntalaisten hyvinvointia, niin asettuisivat ehdolle kuntavaaleihin - tarvitsemme tekijöitä joilla on positiivinen suhtautuminen elämään ja tulevaisuuteen.

Ystävällisesti
Tekemällä tapahtuu - Tapio Lintula

--

Seuraa Facebook-sivua: Kuntavaaliehdokas Tapio Lintula
https://www.facebook.com/kuntavaalittapiolintula/

Vaaliteemat

Kansalaisten kuuntelu

Tehdään Sodankylästä ensin hyvä paikka asua meille nykyisille asukkaille.

Aktiivisuus

Kannustan ihmisiä tekemään ja osallistumaan aktiivisesti oman elinympäristönsä kehittämiseen.

Edunvalvonta

Sodankylän kunnan tulee varmistaa täysivaltainen edunvalvonta siten, että kunta saa omansa esimerkiksi kaivostoimintaan liittyen.