21

Johanna Sompi

Sysmä
opiskelija, 33

Olen 33- vuotias varhaiskasvatustieteen opiskelija sekä nelilapsisen uusperheen äiti. Sysmään olen kotiutunut viitisen vuotta sitten kotiseudultani Lahdesta. Ennen varhaiskasvatuksessa työskentelyä tein monipuolisen työuran kaupan alalla. Lapissa asuminen on opettanut arvostamaan luontoa ja ymmärtämään pienten kuntien elinvoimaa.

Lähdin kuntavaaleihin ehdolle ensimmäistä kertaa, sillä haluan olla kehittämässä lapsimyönteistä, yhteistä Sysmää. Tarvitsemme kaikkia ja kaiken ikäisiä asukkaita. Toivon, että jokaisella kuntalaisella on mahdollisuus saada äänensä kuuluviin.

Kaunis Päijänteen luonto ympärillämme on ainutlaatuinen. Sitä tulee vaalia, mutta myös hyödyntää kestävällä tavalla kunnan elinvoiman kehittämisessä. Taloudenhoidon tulee olla pitkäjänteistä ja sen kestävyydestä tulee huolehtia erityisesti suurien investointien lähestyessä.

Vaaliteemat

Lapsiperhemyönteisyys

Haluan rakentaa Sysmästä lapsimyönteisen kunnan, jossa lasten ja lapsiperheiden arvostus näkyy päätöksenteossa. Laadukkaan varhaiskasvatuksen ja peruskoulutuksen sekä oman lukion avulla luomme pohjaa kunnan elinvoimalle. Elinvoimainen kunta kykenee pitämään palveluja yllä ja huolehtimaan myös ikäihmisistä.

Yhteinen Sysmä

Kuntapolitiikkaan valittujen tulisi ajaa yhdessä kuntamme etua vastakkainasettelun sijaan. Yhdessä saamme enemmän aikaan! Kuntalaisilla tulee olla mahdollisuus vaikuttaa kunnan asioihin. Itselleni tärkeitä arvoja ovat yhdessä tekeminen ja ratkaisukeskeisyys. Pyrin tarkastelemaan asioita useasta näkökulmasta ennen päätöksentekoa.