3

Terhi Ala-Keturi

Tampere
Koulupsykologi, PsM, 29

Olen koulupsykologi toimeliaan Tampereen asialla. Erityisen tärkeänä pidän opiskeluhuollon kuraattori- ja psykologipalveluiden roolia koko kouluyhteisön hyvinvoinnin ja oppimisen edistäjänä. Opiskeluhuollon psykologit ja kuraattorit kuuluvat kouluihin eli sivistystoimeen, eivät soteen! Sivistyksen lisäksi minulle tärkeitä asioita ovat työllisyys, toimeentulo, yrittäjyys, yhdenvertaisuus ja yleinen toimeliaisuus. Näitä kaikkia pyrin edistämään Tampereella, mikäli tulen valituksi valtuustoon.

Vaaliteemat

Toimelias Tampere

Panostuksia yleiseen toimeliaisuuteen, työllisyyteen ja yrittäjyyteen. Lisäksi ehdoton ei ruuhkamaksuille, sillä työssäkäyntiä tulee helpottaa, ei vaikeuttaa.

Vetovoimainen Tampere

Uusien asukkaiden houkuttelu sekä Tampereen ja samalla koko Pirkanmaan vetovoimaisuuden kasvattaminen. Tampereesta Suomen toiseksi suurin kaupunki - tavoite on kunnianhimoinen, mutta sellaisia niiden pitää ollakin!

Palveleva Tampere

Vetovoiman lisäksi tarvitaan pitovoimaa, eli panostuksia sivistys- ja kulttuuripalveluihin sekä lasten ja perheiden palveluihin. Esimerkiksi opiskeluhuollon psykologi- ja kuraattoripalveluiden tulee jatkossakin olla osa sivistystoimea. Kyseiset palvelut eivät ole sote- vaan hyte-palveluita, eli osa kaupungin ydintehtävää: hyvinvoinnin edistämistä.