448

Eija Savela

Vantaa
lähihoitaja el., 75

Yhteiskunnan kehitys ja siinä vaikuttavat asiat ovat minua aina kiinnostaneet, eli mitkä ympäristön ja politiikan ratkaisut vaikuttavat omien valintojen lisäksi elämän kulkuun.
16-vuotiaana liityin pohjoispohjalaisen kotipaikkani NKL;ään ja senjälkeen olen ollut mukana keskutalaisessa järjestötoiminnassa elämäntilanteen niin salliessa.

Vantaalaisuus ja vantaalaiset ovat tulleet tutuiksi työelämässä ja luottamustoimissa toimiessani.

Vantaalla olen asunut pääosan työiästäni, täällä ovat myös lapseni syntyneet ja koulunsa aloittaneet.

Vantaalla toimin 4h-neuvojana lasten, nuorten ja perheiden parissa 14 vuotta. Pidimme suosittuja kerhoja, retkiä ja leirejä, ja toiminta sopeutettiin kaupunkilaiseen ympäristöön. Dog-sittertoiminta aloitettiin yhdistyksessämme ja lomalaisten kukkien sijaishoito kesälomien aikaan. 4H vuokrasi kaupungilta maa-alueita, ne paalutettiin ja jaettiin koko perheen harrastukseksi. Perheet osallistuivat lasten mukana myös retkillemme koti- pohjoismaihin.

Käden taitojen parissa jatkoin ja toimin lähes 10-vuotta pitäen pientä askarteluputiikkia Tikkurilassa.

Vielä työelämän loppuvuosina kouluttauduin lähihoitajaksi ja työskentelin vantaalaisessa palvelutalossa.

Keskustan paikallisyhdistyksissä ja kunnallisjärjestössä olen toiminut eri tehtävissä ja ollut kuntavaaleissa ehdokkaana.
2010 heräsin ilmastomuutosasioihin. Sen konkreettiseksi ehkäisemiseksi olemme jakaneet kunnallisjärjestön toimesta vaaleissa kuusentaimia. Tapahtumista löytyy tietoja ISTUTA PUU fb-sivustolta. Yksi kuusi sitoo vuosikymmenien aikana 1000 kg hiilidioksidia ja olemme jakaneet niitä 1000 kpl kuntavaalia kohden 2012 alkaen! Olisimmeko eniten hiilidioksidia sitonut kunnallisjärjestö?

Luottamustehtävissä olin yli 10-vuotta lautamiehenä, joka avasi ikkunan siihen maailmaan, kun kaikki ei mene hyvin.
Näkyväksi merkiksi osallisuudesta Aviapoliksen aluetoiminnataan on jäänyt valaistu puu Veromiehen koulun kohdalla! Se ilahduttaa valaistuna ennen Joulua ja sen jälkeen.
Viime vuosina olen olen ollut historiatoimikunnan ja vanhusneuvoston jäsen.
Historiatoimikunnassa on ollut mahdollisuus tutustua Vantaan historiallisiin tapahtumiin, kuten ruotsalaisten viljelijöiden muuttoon Vantaalle 1100-luvulla, virolaisten munkkien kalastusoikeuteen joessamme, vilkkaaseen kauppaan tallinnalaisten kanssa keski-ajalla.
Vantaan halkoo kuuluisa Turku-Pietaritie, jonka varrella on ollut kestikievareita ja muita levähdyspaikkoja.

Osallisuus Vanhusneuvostossa on antanut näköalaa ja tietoa kunnan eläkeläistoimintaan. Se on ollut tarpeen Eläkeliiton Vantaan yhdistyksessä, jossa toimin nykyisin. Koen tärkeäksi toiminnan meidän eläkeläisten sosiaalisen toimeliaisuuden, terveyden, virkistyksen sekä tiedon lisäämiseksi. Meillä on ollut kahvittelun lisäksi hyviä elämäämme liittyviä luentoja, ajankohtaisista ja yhteiskunnallisista asioista,terveydestä, liikunnasta jne. Kesäisin olemme kokoontuneet torikahveille vaihtamaan kuulumisia. Olemme retkeilleet lähiseudulle, Lehmirantaan ja naapurimaihin. Korona on katkaissut toiminnan, mutta lähtökuopissa ollaan toivottavasti terveemmän kesän ja syksyn alkaessa!

Töissä ja toimissa vantaalaisten parissa olen viihtynyt ja ne ovat rikastuttaneet elämääni.

Vaaliteemat

Voisiko Vantaa olla ikäystävällinen kaupunki? Voisi.

Millainen on hyvä vanhuus, mitkä asiat ovat minulle tärkeitä, auttaisiko eläkeneuvolat?
Meillä tulee olla mahdollisuus olla omaehtoisesti mukana itseä koskevassa päätöksenteossa.
Jos harras toiveeni on asua omassa kodissa niin kauan kuin voimat riittävät sen olosuhteisiin, sen tulee olla myös turvallisesti mahdollista kotiin annettavien palveluiden ja perinteisten ja digitaalisten apuneuvojen avulla.

Monien vanhusten vähävaraisuus tulee ottaa enemmän huomioon kaupungin palvelumaksuissa.

Voisiko Vantaa olla luonnonläheisen elämäntavan kaupunki? Voisi.

Pääkaupunkiseudun kiivas rakennuskausi karsii uusien rakennusten tieltä puita ja viheralueita.

Meille suomalaisille on tärkeää, että voimme nauttia luonnon seuraamisesta, vuodenaikojen vaihteluista sekä luonnonläheisestä elämäntavasta.

Vantaalla tulee säilyttää riittäviä viheralueita ja lähiluontokohteita kasvavalta kaavoitus- ja rakennuspaineelta. Meidän tulee suojella ja säilyttää puiden ja luonnon metsiköiden, puronvarsien, ikiaikojen kallioiden omaleimaisuus myös uusilla asuntoalueilla.

Voisiko Vantaa olla kulttuurikaupunki? Voisi.

Vantaalla on erinomaisia urheilutiloja, milloin olisi kulttuurin vuoro? Monet kulttuuritapahtumat, teatteriysitykset ja konsertit keskittyvät koulujen auditoriohin?

Helsingin mallin mukaan kirjastoista voisi luoda monipuolisia palvelukeskuksia laajentamalla niiden toimintaa eri tavoin, kuten järjestämällä pienryhmille kokoontumis- ja harrastustiloja samaan yhteyteen. Siten ne palvelisivat laajemmin vantaalaisia.

Vantaan kulttuuritoimintaa tulisi monipuolistaa ja taloudelisesti panostaa.