Rantakylätalon kuntalaistilaisuus

Puoluekokous2018 2 yläkuva iso 7.jpg
Keskusta.fi / Etelä-Savo / Suomeksi / Kunnat / Mikkeli / Uutiset ja tapahtumat / Rantakylätalon kuntalaistilaisuus
1.12.2011 1:00

Kunnallisjärjestö järjesti yhdessä Rantakylän paikallisosaston kanssa keskustelutilaisuuden Rantakylän päivänpolttavista aiheista. Keskustan kaupunginvaltuutetuista paikalle olivat saapuneet Seija Korhonen, Kirsi Liukkonen ja Päivi Ylönen. Tilaisuuden puheenjohtajana toimi Juhani Alanen.

Illan aikana käytiin keskusteluja mm. kirjaston siirtymisestä, yhteispalvelupisteen tulevaisuudesta, Rantakylän koulusta ja nuorten työpajatoiminnasta. Paikalle oli saapunut n. 30 henkeä. Kuntalaisten kysymyksiin oli vastaamassa hallintojohtaja Ari Liikanen, kiinteistöjohtaja Riitta Väänänen, koulutusjohtaja Seija Manninen ja kirjastotoimen johtaja Virpi Launonen.
Erityisen vaikuttavaksi koettiin Rantakylän yhtenäiskoulun rehtori Eija Tynkkysen puhe koulun toiminnasta ja kuinka ylpeä hän on koulun henkilökunnasta ja oppilaista.

Kuntalaisten puheenvuorot käsittelivät koulun pihaan suunniteltua uudisrakennusta, yhteisöllisyyttä, arvokeskustelua investointien tärkeysjärjestyksestä, päiväkotitilanteesta, paikallisesta teollisuudesta ja kuntalaisdemokratiasta.

Tilaisuudessa käydyssä keskustelussa ilmaistiin huoli Rantakylän läpi kulkevan tien turvallisuudesta. Kaupungin virkamies- ja luottamushenkilöjohdon yhteistyö koettiin puutteelliseksi ja poikkihallinnollisessa yhteistyössäkin on parantamisen varaa.