Timo Laanisen puhe puoluevaltuustossa

Puoluekokous2018 2 yläkuva iso 7.jpg
Keskusta.fi / Uutisia / Uutiset / Timo Laanisen puhe puoluevaltuustossa
26.4.2014 11:30
TimoLaaninen1.jpg

Minulle on merkitty tässä kohtaa toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen esittely. Aloitan kuitenkin tämän viikonlopun kaikkein tärkeimmästä asiasta.

Keskustan puoluevaltuuston vuosikokous Vantaa 26.4.2014
Puoluesihteeri Timo Laaninen


Hyvät puoluevaltuuston jäsenet!

Minulle on merkitty tässä kohtaa toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen esittely. Aloitan kuitenkin tämän viikonlopun kaikkein tärkeimmästä asiasta.

Hyvät ystävät,

tehdään pieni aikamatka lähitulevaisuuteen.

Tasan kuukauden kuluttua tästä hetkestä elämme maanantaiaamua 26. toukokuuta. Meistä kaikista ja tästä viikonlopusta riippuu hyvin pitkälle se, millaisissa tunnelmissa tuona maanantaina heräämme. Sunnuntaina on pidetty eurovaalit. Niiden tuloksen myötä Suomeen on syntynyt uusi poliittinen todellisuus, joka on myös seuraavien eduskuntavaalien lähtöasetelma.
Meillä on kaksi vaihtoehtoa, joista pitää valita ja toimia sen mukaan.

Haluammeko herätä maanantaiaamuun vaalien voittajina, Suomen suurimpana europuolueena? Vai haluammeko herätä lukemaan lehtiotsikoita kokoomuksen voitosta, joka tekee kokoomuksesta ennakkosuosikin myös ensi vuoden eduskuntavaaleihin?

Minä olen kokenut politiikassa voittoja ja tappioita. Muistan, miltä vuoden 1991, 2003 ja 2007 eduskuntavaalien voitot tuntuivat.

Mutta muistan myös, miltä vuoden 2011 tappio maistui. Toivon, että te kaikki muutkin muistatte sen.
Nyt meidän jokaisen pitää kysyä itseltämme, kumman tunnelman haluamme kokea sunnuntai-iltana 25. toukokuuta, kun eurovaalien tulokset tulevat televisioruudulle.

Vastaus on varmaan selvä meille kaikille.

Mutta vaalivoitto ei todellakaan synny itsestään ja odottelemalla. Tänä viikonloppuna meidän pitää kaivaa esille se viimeinen vaalivaihde, jolla saamme äänestäjät liikkeelle. Nyt pitää kerta kaikkiaan unohtaa eduskuntavaalit ja keskittyä seuraavat neljä viikkoa eurovaalityöhön. Lauantai-iltana 24. toukokuuta niin ehdokkailla kuin meillä kaikilla muillakin pitää olla tunne, että yhtään enempää ei olisi voinut tehdä.

Meillä on kaikki voiton eväät olemassa. Meillä on hyvä, yksimielisesti hyväksytty ohjelma ja kaikkien aikojen paras ehdokaslista eurovaaleissa.

Voittoon tarvitaan mutta siihen myös riittää se, että saamme äänestäjät liikkeelle koko maassa. Olemme yhden kerran olleet eurovaalien suurin puolue. Se tapahtui vuonna 1996, kun vaalit järjestettiin samaan aikaan kuntavaalien kanssa. Sen ansiosta äänestysprosentti nousi korkeammaksi kuin sen jälkeen pidetyissä vaaleissa.

Äänestysprosentit ovat jääneet matalimmiksi juuri niissä osissa Suomea, joiden elämään EU:n päätökset vaikuttavat kaikkein eniten, erityisesti alue- ja maatalouspolitiikan ratkaisut. Tämä epäsuhta meidän pitää korjata aktiivisella vaalityöllä koko maassa seuraavan neljän viikon aikana.

No mitäs me sitten vastataan kun kysytään, että kumman linjalla keskusta on, Paavo Väyrysen vai Olli Rehnin linjalla? Ehdokkaamme Johanna Häggman kertoi eilen parhaan vastauksen puoluehallituksessa. Kun häneltä on vaalikentillä asiaa kysytty, hän on vastannut: olen keskustan linjalla. Se linja on kirjattu vaaliohjelmaan.

Ja mikä se keskustan linja on? Vaalitunnuksemme kiteyttää olennaisen: koti kuntoon, tuuletusta Eurooppaan.

Tunnus viittaa kotimaan politiikan ja EU-politiikan tiiviiseen yhteyteen. Niitähän ei voi erottaa toisistaan. Puhevaltamme EU:ssa riippuu siitä, miten hyvin olemme omat asiamme hoitaneet.

Tässä suhteessa meillä on heräämisen paikka. Suomen talous on vaarallisella tavalla putoamassa Euroopan kyydistä. Meillä oli viime vuonna samat kasvuluvut Ruotsin kanssa, puolitoista prosenttia. Sellainen pieni vivahde-ero oli, että meidän kansantaloutemme supistui tuon puolitoista prosenttia siinä missä Ruotsin talous kasvoi saman verran.

Jyrki Kataisen hallitus ei saavuta ainuttakaan ohjelmansa keskeisistä tavoitteista. Siteeraan hallitusohjelman tärkeintä lausetta: ” Hallituksen tavoitteena on työllisyysasteen nosto 72 prosenttiin ja työttömyyden alentaminen viiteen prosenttiin vaalikauden loppuun mennessä.” Tuoreimmat tilastot kertovat, että hallitus ei ole päässyt edes alkuun kummankaan tavoitteen kohdalla. Työllisyysaste ei ole noussut vaalikauden aikana lainkaan ja työttömyysaste on kääntynyt nousuun. Tämän epäonnistumisen seurauksena Suomi velkaantuu eikä hallitus saavuta myöskään valtiontalouden hoidolle asettamiaan tavoitteita.

Vaan mitä tekevät pääministeri ja hänen puolueensa tässä tilanteessa? Pääministeri väistyy ja sanoo lähtevänsä hyvällä omallatunnolla kun työt on tehty. Puolet kokoomuksen ministereistä on lähdössä muihin hommiin. Kokoomuksessa lasketaan, että puheenjohtajakisan seuraaminen saa äänestäjät unohtamaan puolueen vastuun hallituksen epäonnistumisesta. Laskelma perustuu karkeaan äänestäjien arvostelukyvyn aliarviointiin.

Samaan aikaan valtiovarainministerin puolue käy omaa kovaa puheenjohtajakilpaansa. Sosiaalidemokraattien eväät eivät tässä tilanteessa poikkea lainkaan kokoomuksen tarjouksesta: päätökset on tehty, kaikki hyvin. Ei hyvältä näytä. Kesäkuussa vaihdetaan vain hallitusohjelman päiväys ja koetetaan kitkutella eduskuntavaaleihin asti. Suomella ei ole varaa jäädä vuodeksi odottamaan hallitusta, joka tarttuisi toden teolla maan asioihin ja kääntäisi Suomen nousuun. Jos tämä nykyinen hallitusrintama haluaa tosiaan jatkaa, sen on kyllä vähintäänkin kirjoitettava ohjelmansa uusiksi.

Hyvät puoluevaltuuston jäsenet!

Pari sanaa vielä viime vuoden toimintakertomuksesta ja tilinpäätöksestä.

Viime vuonna ei järjestetty yksiäkään vaaleja, mikä antoi mahdollisuuden keskittyä puolueen kehitysprojektien toteuttamiseen. Saamme joko valmiiksi tai ainakin hyvään vauhtiin ne hankkeet, jotka käynnistimme Rovaniemen puoluekokouksen jälkeen.
Puolueen talouden osalta saavutimme tavoitteet etuajassa.

Puoluehallitus esittää tälle puoluevaltuustolle hyvin poikkeuksellista tilinpäätöstä.  Tulos 642 000 euroa ylijäämäinen. Tämä on ainakin puolueen  lähihistorian ellei peräti koko historian tuloksellisesti paras tilikausi.

Tulos takasi sen, että puoluehallituksen asettama tavoite, "velaton puolue 2014" saavutettiin etuajassa.

Positiivisesta tuloksesta huolimatta kassaan ei tämänkään tilikauden jälkeen vielä euroja jäänyt, vaan puolue joutuu edelleen elämään tililimiitin varassa.

Tulos takasi kuitenkin sen, että puolueen pankkilainat maksettiin ennenaikaiseti pois, lokakuun lopussa 2013 kun muutoin viimeiset lainat olisivat erääntyneet vasta ensi vuoden elokuussa.  Tilikauden alussa pankkilainaa oli yhteensä 642 000 eli täsmälleen saman verran kuin nyt teimme ylijäämää. Käytännössä jokainen ylijäämäeuro käytettiin siis vanhojen velkojen maksuun.

Puolue elää tällä hetkellä hyvin pitkälti puolue- ja viestintätuen avulla. Niiden osuus puolueen rahoituksesta viime vuonna oli 90 %.

Omaa varainhankintaa puolueella oli 300 000 euroa, josta pyörät pyörimään kampanja tuotti 250 000 euroa.

Aiempien suunnitelmien mukaisesti puolueen omistamien yhtiöiden toiminnot ajettiin lopullisesti alas vuoden 2013 loppuun mennessä. Henkilöstöhän oli siirtynyt puolueelle jo aiemmin.

Yhtiöiden toimintojen alasajon vaikutus puolueen tulokseen 100 000 euroa.

Talouden osalta viime vuosi oli siis varsin poikkeuksellinen. Nyt meillä on kuitenkin näyttöä siitä, että osaamme hoitaa omaa talouttamme, eikä tarvitse kuunnella enää irvailuja umpivelkaisesta kepusta. Tällä näytöllä uskallamme pyytää valtakirjaa myös maan talouden hoitamiseen.

Hyvät ystävät!

Presidentti J. F. Kennedyn kuuluisan repliikin mukaan älä kysy, mitä maasi voi tehdä sinun hyväksesi vaan kysy, mitä sinä voit tehdä maasi hyväksi. Tämä kysymys sopii nyt ohjenuoraksi meille kaikille seuraavan neljän viikon ajaksi. Meidän euroehdokkaamme tekevät hienoa työtä, mutta nyt he tarvitsevat sekä henkistä että aineellista tukea.

Huolehditaan siitä, että keskustan sanoma kuuluu seuraavan neljän viikon aikana kaikkialla Suomessa, jokaisessa kunnassa. Järjestäkää tilaisuuksia, menkää mukaan ehdokkaiden kampanjoihin, antakaa heille aikaanne – ja kyllä he rahaakin tarvitsevat.
Vaaleissa pätee sama kuin urheilussa. Tänä iltana jääkiekon Suomen mestaruuden ottaa se joukkue, joka sitä voittoa eniten tahtoo. Kysymys kuuluu, olemmeko me nyt se puolue, joka tahtoo eniten voittaa eurovaalit.