Vehviläinen: Hallituksen vastattava jäänmurtokysymyksiin

Puoluekokous2018 2 yläkuva iso 7.jpg
Keskusta.fi / Uutisia / Uutiset / Vehviläinen: Hallituksen vastattava jäänmurtokysymyksiin
13.10.2013 0:00
AnuVehvilainen.jpg

Keskustan kansanedustajan, edellisen liikenneministerin Anu Vehviläisen mielestä hallituksen tulee selventää jäänmurtoon liittyviä linjauksiaan.

Keskustan kansanedustaja, edellinen liikenneministeri Anu Vehviläinen:


Keskustan kansanedustajan, edellisen liikenneministerin Anu Vehviläisen mielestä hallituksen tulee selventää jäänmurtoon liittyviä linjauksiaan. Vehviläisen mukaan pääministeri Jyrki Kataisella (kok.) olisi ollut hyvä tilaisuus kertoa jäänmurtolinjauksista toissa viikolla eduskunnassa, kun siellä käsiteltiin hallituksen arktista strategiaa. Vehviläinen vaatiikin hallitusta kertomaan mitä pikimmiten eduskunnalle millaisia uudistuksia se on tekemässä jäänmurtoon.

Vehviläisen mielestä hallituksen jäänmurtopolitiikassa on paljon epäselviä kohtia, jotka odottavat hallitukselta vastauksia.

- Miksi hallitus päätti rahoittaa uuden 125 miljoonan euron jäänmurtajan hankinnan budjettivaroista ja sijoittaa murtajan asiantuntijaviraston Liikenneviraston alaisuuteen? Tämä on täysin uusi linjaus. Pidän myös sangen outona julkisuuteen tullutta tietoa, että myös kaikki nykyiset murtajat siirrettäisiin Liikenneviraston alaisuuteen. Viime hallituskaudella tällainen ratkaisu ei ollut ollenkaan esillä.

- Liikennevirastolla ei ole enää vuosiin ollut hallussaan mitään liikenneoperointiin liittyvää kalustoa, vaan se perustettiin nimenomaan asiantuntijavirastoksi. Kilpailun lisääminen ja valtion jäänmurtokustannusten alentaminen sijoittamalla uusi murtaja virastolle näyttää enemmänkin toiveelta kuin realismilta. Mikäli uuden murtajan miehistöksi halutaan suomalaista miehistöä, sen miehistökustannukset tulevat olemaan samalla tavalla korkeat kuin Arctia Shippingin henkilöstökustannukset. Eri asia on, jos hallituksen tavoitteena on, että jatkossa Suomen jäänmurrossa ei olekaan meidän työehtosopimusten alla olevat työntekijät.

- Suomen valtion jäänmurtajakalustoon kuuluu viisi perinteistä murtajaa ja kaksi monitoimimurtajaa. Yleisesti arvioidaan jäänmurtajien käyttöiäksi noin 30-40 vuotta. Kaikki murtajamme ovat uusittava 15-20 vuoden sisällä. Jäänmurtajien hankinnassa pitää olla pitkä sihti ja pitkäjänteisyys. Onko hallituksen tavoitteena, että kaikki tulevatkin murtajat hankitaan budjettirahoituksella?

- Eduskunnalle on jäänyt epäselväksi hallituksen suhtautuminen monitoimimurtajien offshore-toimintaan. Tällä hetkellä Fennica ja Nordica ovat osan vuodesta öljyn- ja kaasunetsinnän tukitehtävissä Alaskan pohjoisrannikolla. Onko Arctia Shippingin offshore-toiminnalle koko hallituksen tuki ja voivatko monitoimimurtajat olla jatkossakin niissä tehtävissä? Itse pidän sitä perusteltuna. Jos meillä on jään taju ja paras jäänmurron osaaminen maailmassa, sen tulee olla käytössä myös omien vesiemme ulkopuolella.

- Mikäli hallitus aikoo tehdä radikaaleja muutoksia jäänmurtolinjauksiin, se ei voi tehdä niitä hissun kissun ilman, että eduskunta on niistä tietoinen ja päättämässä. Uuden jäänmurtajan hankkinen budjettirahoituksella Liikennevirastolle on herättänyt ajatuksen, että hallituksen jäänmurtostrategia on muuttumassa täysin.

Viime hallituskaudella jäänmurron omistajaohjaus oli liikenne- ja viestintäministeriössä. Vehviläinen toimi Arctia Shippingin sekä sen edeltäjän Varustamoliikelaitoksen omistajaohjausministerinä.

Lisätietoja: kansanedustaja Anu Vehviläinen, puhelin 050 512 1718