Heikki Haavisto 20.8.1935 – 22.7.2022

Varsinais-Suomen keskustaväki kunnioittaa Heikki Haaviston elämäntyötä

Heikki Haaviston isä Urho Haavisto oli mukana Maalaisliiton Varsinais-Suomen piirin perustamispuuhissa vuonna 1917. Urho Haavisto syntyi Kuralan Kylämäen Rasin tilalla vuonna 1884. Hän oli pankinjohtaja ja maanviljelijä ja hankki itselleen Hintsan tilan Raisiosta. Kun Heikki syntyi, Urho Haavisto oli yli 50-vuotias. Arvokas Hintsan tila jäi Heikki Haaviston vastuulle tämän ollessa vasta 27-vuotias. Lahjakkaalla nuorella oli siinä vaiheessa jo akateeminen tutkinto sekä maa- ja metsätaloustieteestä että oikeustieteestä.

Maalaisliiton nuorisojärjestö MNL muutti 1960-luvun puolivälissä Nuoren Keskustan Liitoksi. Heikki Haavistosta tuli NKL:n Varsinais-Suomen piirin ensimmäinen puheenjohtaja. Hänet valittiin myös Raision valtuustoon. Oli hyvin lähellä, että Heikki Haavisto olisi 1960-luvulla lähtenyt vaalien kautta poliittiselle uralle. Vuonna 1966 hänet kuitenkin kutsuttiin Helsinkiin MTK:n yleissihteeriksi. Siitä aukeni ainutlaatuinen ura tuottajajärjestön, elintarviketeollisuuden ja pellervolaisen osuustoimintaliikkeen johtotehtävissä.

Varsinais-Suomesta ei 1970-luvun alkupuolella ollut keskustalaista ministeriä. V.J. Sukselaisen ministeriajat olivat ohi ja Taisto Tähkämaalla oli vielä liian vähän eduskuntavuosia päästäkseen ministeriksi. Kahteen otteeseen. Heikki Haaviston nimi nousi kahdesti esiin tiukoissa hallitusneuvotteluissa. Ehdotettu maa- ja metsätalousministerin salkku olisi kuitenkin ollut liian kevyt Haavistolle, joka oli yli 20 vuoden ajan yksi Suomen keskeisimmistä vallankäyttäjistä.

Politiikan huipulle Heikki Haavisto nousi toukokuussa 1993, kun Paavo Väyrynen erosi ulkoministerin paikalta ja Esko Aho pyysi Haavistoa tehtävään. Ulkoministerinä Haavistolla oli keskeinen rooli, kun Suomi neuvotteli liittymissopimusta Euroopan Unioniin.

Vaikka Heikki Haavisto vaikutti sekä kansallisella että kansainvälisellä kentällä, hän ei koskaan unohtanut juuriaan. Haavisto oli raisiolainen talonpoika ja varsinaissuomalainen keskustapoliitikko. Perhe ja Hintsan tila olivat Haavistolle kaiken keskus. Varsinais-Suomen keskustaväki kunnioittaa Heikki Haaviston arvokasta elämäntyötä.

Muistotekstin on kirjoittanut Lauri Palmunen

Lue seuraavaksi

Varsinais-Suomen Keskusta hakee järjestösihteeriä
Nyt haemme piiritoimistollemme järjestösihteeriä, jonka ensisijaisiin tehtäviin kuuluu piirin taloushallinto, jäsenrekisterin ylläpito ja muu hallinto sekä paikallisyhdistystemme tukeminen ja kouluttaminen yhdistyshallinnossa. Pienen ja dynaamisen työyhteisön osana järjestösihteeri osallistuu myös puoluetoiminnan muihin moninaisiin tehtäviin. Toimenkuvaa on mahdollista räätälöidä valittavan henkilön osaamisen ja kiinnostuksen kohteiden mukaan. Työ edellyttää satunnaisesti ilta- ja viikonlopputöitä. Työtä on mahdollista tehdä sopimuksen mukaan myös osin etänä.
1.4.2022 / Uutiset
EtusivuUutisetHeikki Haavisto 20.8.1935 – 22.7.2022