Eduskuntavaalit 1907: 9 + 1 edustajapaikkaa

Suomen maalaisväestön liitto (SML) linjasi marraskuussa 1906, ettei se tunnusta ehdokkaikseen henkilöitä, jotka olivat antaneet asettaa itsensä muiden puolueiden listoille ilmoittamatta kuuluvansa maalaisliittoon ja sitoutuvansa sen ohjelman ajamiseen. Vuoden 1907 eduskuntavaaleihin SML osallistui kuitenkin osin yhteistyössä muiden puolueiden kanssa. Sillä oli yhteisiä ehdokkaita nuorsuomalaisen puolueen kanssa kahdessa vaalipiirissä sekä Etelä-Pohjanmaan nuorsuomalaisen maalaisliiton ja vanhasuomalaisen puolueen kanssa yhdessä vaalipiirissä. Nuorsuomalaisten kanssa yhteisillä listoilla oli muun muassa Kyösti Kallio.

Vuoden 1907 eduskuntavaalien alla SML asetti ehdokkailleen selkeät perusvaatimukset. Ehdokkaiden tuli olla tinkimättömiä puolueen edustajia, tavallisia kansanmiehiä ja laillisuuden kannattajia. Kaikkea, mikä viittasi herraskaisuuteen tai kaupunkilaisuuteen, pidettiin ehdokkuuden esteenä. Tästä periaatteellisesta linjasta tehtiin kuitenkin joitakin poikkeuksia: oululaissyntyinen tehtailijan poika Otto Karhi hyväksyttiin ehdokkaaksi, koska hän oli nuoresta pitäen hoitanut omaa tilaansa, ja herrasmies Saalasti kelpuutettiin, koska häntä pidettiin aidosti maahenkisenä.

Ehdokasvalinnan kriteerit olivat silti niin tiukat, että esimerkiksi Jaakkiman osaston ehdokas, kunnanlääkäri J. Winter, hylättiin piirikokouksessa virkamiesasemansa vuoksi, ja erästä opettajaa ei hyväksytty eduskuntavaaliehdokkaaksi, koska hän ei ollut maanviljelijä. Talonpojan Lehti tuomitsi tällaisen sivistysvihamielisyyden puolueelle sopimattomaksi. Ehdokkaalta edellytettiin ennen kaikkea maalla asumista, halua parantaa maalaisväestön asemaa, riippumattomuutta muiden puolueiden holhouksesta sekä SML:n puolueohjelman omaksumista. Ihanne-ehdokasta kuvattiin ”puhtaaksi talonpojaksi”, joka ei saanut ”edes haista herralle”. Toisaalta puolueen sisällä esitettiin myös vastakkaisia näkemyksiä: eduskunnassa käytävä kamppailu edellytti henkisiä kykyjä, eikä sinne katsottu olevan tarpeen lähettää yksinomaan ruumiillisen työn tekijöitä.

SML:n vaalijulistuksessa keskeisinä ohjelmallisina tavoitteina korostuivat riittävän toimeentulon turvaaminen kaikille kansalaisille, mahdollisuus tarpeellisen tiedon hankkimiseen itselle ja lapsille sekä kansalaisvelvollisuuksien täysipainoinen hoitaminen. Päämääränä oli koko kansan hyvinvoinnin kohottaminen niin aineellisessa kuin henkisessäkin mielessä. Ylimpänä tavoitteena oli kansalaisten vapauden ja isänmaan itsenäisyyden turvaaminen. Julistus päättyi kehotukseen: ”kohottakaamme pieni kansamme Pohjolan etuvartijaksi”, ja tulevaisuudenkuvana hahmottui Venäjästä riippumaton, Pohjolaan kuuluva itsenäinen Suomi.

Puolueen keskushallinto kehotti paikallisosastoja järjestämään kyläkokouksia, joissa tehtiin tunnetuksi liiton tarkoitus ja sen suhtautuminen vaaleihin. Lisäksi suositeltiin iltamien järjestämistä vaalivalistuksen edistämiseksi ja varojen keräämiseksi vaalityön kustannuksia varten. Käytännön vaaliorganisointi jäi piiritoimikuntien ja paikallisosastojen vastuulle. Keskushallinto tuki paikallista toimintaa lähettämällä paikkakunnalle vaaliagitaattorin.

Vaalitaistelussa SML:oa syytettiin sivistysvihamielisyydestä ja pätevien valtiolliseen toimintaan kykenevien johtohahmojen puutteesta. Vastauksena näihin syytöksiin puolue korosti antavansa täyden tunnustuksen opetukselle ja todelliselle sivistykselle, mutta haluavansa eduskuntaan omista riveistään edusmiehiä, joilla oli käytännön tuntemusta maalaiselämästä sekä kykyä ja halua edustaa maalaisväestöä.

Puhuttu sana oli puolueen tehokkain vaaliase, mutta sen käyttöä rajoittivat puhujien vähälukuisuus, pitkät etäisyydet ja niukat taloudelliset resurssit. Paikallisosastojen aktiivisuus ratkaisi pitkälti vaalityön tehokkuuden, minkä vuoksi puolueen vaalikamppailu oli menestyksekästä vain niillä alueilla, joilla järjestötoiminta oli vahvaa.

Ensimmäisissä eduskuntavaaleissaan SML sai 51 242 ääntä eli 5,8 prosenttia kaikista hyväksytyistä äänistä. Vuoden 1907 vaalitulos osoittaa, että puolueen kannatus oli vahvinta vaalipiireissä, joissa pienviljelijöiden osuus oli suuri, tilojen keskikoko pieni, elintaso keskimääräistä alhaisempi ja joissa herätysliikkeet, nuorisoseurat, maamiesseurat sekä osuustoiminta olivat aktivoineet maaseudun väestöä.

Oulun läänin eteläisestä ja Viipurin läänin itäisestä vaalipiiristä valittiin kummastakin neljä SML:n kansanedustajaa, ja Kuopion läänin läntisestä vaalipiiristä yksi. Eduskuntaan nousseet edustajat olivat pääosin maanviljelijöitä, mutta joukossa oli myös kansakoulunopettajia. Valituksi tulivat Otto Karhi, J.A. Heikkinen, Kyösti Kallio, Heikki Kiiskinen, K.K. Pykälä, Lauri Tuunainen, Hilma Räsänen, Juhani Leppälä ja August Raatikainen. Etelä-Pohjanmaan nuorsuomalaisen maalaisliiton listoilta valittiin eduskuntaan ainoastaan Santeri Alkio Vaasan läänin eteläisestä vaalipiiristä.

Maaliskuussa 1907 valittujen SML:n kansanedustajien keski-ikä oli vain 35 vuotta. Ryhmän nuorin jäsen oli 26-vuotias ja vanhinkin 43-vuotias. Verrattuna muihin porvarillisiin puolueisiin SML:n eduskuntaryhmä oli poikkeuksellisen nuori, mikä viittaa myös puolueen äänestäjäkunnan nuoruuteen. SML:n kannatus näyttäytyy erityisesti nuorten pienviljelijöiden irtautumisena nuorsuomalaisen puolueen vaikutuspiiristä ja siirtymisenä itsenäisen maalaispuolueen taakse. Ryhmän jäseniltä ei puuttunut yhteiskunnallista tietoa, sivistystä eikä kokemusta vaativien luottamustehtävien hoitamisesta, sillä monilla oli taustaa muun muassa maamiesseura-, osuustoiminta- ja raittiusliikkeissä.