Läpimurto: Vuoden 1919 eduskuntavaalien suurvoitto

Maalaisliitto siirtyi Suomen itsenäistymisen murrosvuosina 1917–1919 nuorisoseuralavoilta kansalliselle päänäyttämölle pääovesta. Vakuuttava menestystarina alkoi vuoden 1917 itsenäisyyshaaveista ja valtalaista. Sisäpoliittiset sovintopyrkimykset ja talonpoikaisarmeijan menestysvapaussodassa huipentui monarkismin vastaiseen torjuntavoittoon vuonna 1918.

Puolueen rohkeus itsenäisyyskysymyksessä, sen radikaali maaohjelma ja sisäpoliittinen sovintolinja siivittivät puolueen jo syksyllä 1917 vaalivoittoon. Harppaus 19:stä 26:een edustajapaikkaan vakiinnutti maalaisliiton keskikokoisten puolueiden kastiin. Puolue kipusi uskottavuuden ja vakavasti otettavuuden portaalle.

Kansalaissodan lopputulos jätti maalaisliiton voittajien puolelle. Kun SDP:n toiminta oli vuonna 1918 lamassa ja huomattava osa sen eloon jääneestä järjestöväestä oli vankileireillä, maalaisliiton asema tynkäeduskunnassa kansanjoukkojen äänenä korostui julkisuudessa. Maalaisliitolle suorastaan tyrkytettiin kansanvallan ja tasavallan puolustajan manttelia. Maalaisliittolaisen tulkinnan mukaan nimenomaan talonpojat olivat vapauttaneet Suomen ”punaisesta hirmuvallasta”.

Maalaisliiton nousua tuki sisällissodan luokkaparadoksi, eli sota osaksi höllensi luokkaäänestämistä. Asevelvollisuuden toteuttaminen valkoisessa Suomessa veti osaltaan talonpoikaisarmeijaan myös torppareita, maatyöläisiä ja maaseudun vähäosaisia, jotka olivat ennen sotaa yleensä vetäneet viivansa sosialistien listoihin.

Vuoden 1919 eduskuntavaaleissa hallitusmuototaistelu, joka ei ollut vain sisällissodan jälkikuohu, nosti vaali-intoa ja sähköisti vaalikampanjointia. Tämä enteili hyvää menestystä maalaisliitolle. Puolueväkeä ei tarvinnut vaalien edellä suuremmin herätellä. Vaalijulistuksen kärki kohdistui juuri hallitusmuotokysymykseen sekä maareformiin ja maatalouden etuihin. Torpparivapautuksella oli erityismerkitystä agitaatiossa eteläisessä Suomessa.

Maalaisliitto luotti Suomen kansaan ja kansanvaltaan, kun taas monarkistit olivat luottaneet Saksaan ja harvainvaltaiseen kuninkuuteen. Tasavaltalaisuus oli suomenkielistä, kansanomaista ja maalaista. Maalaisliiton toiminnan historiallinen merkitys oli siinä, että puolueen vastarinta esti monarkian juurtumisen, ja se pelasti tasavallan sen heikkouden hetkinä. Kansa otti maalaisliiton vaalisanoman hyvin vastaan, ja vaalitilaisuuksiin virtasi runsaasti väkeä. Ensi kerran historiansa aikana puolue asetti nyt ehdokkaita maan kaikkiin vaalipiireihin.

Suurvoitto maaliskuussa 1919 järjestetyissä eduskuntavaaleissa merkitsi maalaisliitolle ratkaisevaa läpimurtoa. Kun kansanedustajien määrä nousi 26:sta peräti 42:een, puolueesta tuli kerta heitolla suurin porvarillinen puolue (vrt. kok. 28 paikkaa) 18,7 %:n kannatuksella. Vaalitulos näkyi hallitustunnusteluissa. Toteuttamiskelpoisia hallitusvaihtoehtoja oli kolme: keskustahallitus ehkä muutamalla ammattiministerillä höystettynä ja jota sosialistit tukisivat, keskustan ja vasemmiston pohja sekä porvarihallitus eri variaatioineen. Siis kaikissa vaihtoehdoissa maalaisliitto oli mukana, eli hallitusvalta oli tullut uusjakoon. Samalla oli kysymys isommastakin asiasta: maan politiikan suunnasta.

Tunkeutumalla eteläiseen Suomeen maalaisliitto mursi alueellisen rajoittuneisuutensa ja loi jalansijaa kasvulleen täysimittaiseksi valtakunnalliseksi puolueeksi. Vahvimpien vaalipiiriensä maaseudulla Oulun läänin pohjoisessa ja eteläisessä sekä Viipurin läänin itäisessä vaalipiirissä puolue pääsi ensi kerran ehdottomaan enemmistöön. Kysymys oli alueellisen hegemonian synnystä.