SML:n ja EPNM:n yhdistyminen kypsyy vuosina 1907–1908

Ajatus Suomen Maalaisväestön Liiton (SML) ja Etelä-Pohjanmaan Nuorsuomalaisen Maalaisliiton (EPNM) yhdistymisestä tuotiin ensimmäisen kerran julkisuuteen toimittaja Juho Rannan kirjoituksessa Liitto-lehdessä 13.4.1907. Kirjoituksessa, joka oli otsikoitu ”Vain yksi maalaisliitto”, Ranta kehotti maalaisten yhteisvoimin tapahtuvaan yhteistyöhön.

Ranta katsoi, että SML:lla ja EPNM:lla oli pohjimmiltaan sama päämäärä: maalaisten kannustaminen itsenäiseen valtiolliseen ja yhteiskunnalliseen toimintaan sekä heidän elinolojensa parantaminen. EPNM:n ohjelma oli monilta osin lähellä SML:n ohjelmaa. Eroja kuitenkin oli. EPNM oli vaaleissa ryhtynyt vaaliliittoon nuorsuomalaisten kanssa. Tämä vaalimatemaattisesti perusteltu järjestely varmisti Santeri Alkion valinnan eduskuntaan. Vaalien jälkeen yhteistyötä nuorsuomalaisten kanssa ei kuitenkaan enää pidetty tarpeellisena, vaan koettiin, että oli aika koota kaikki maalaisten voimat yhteen.

Voimien hajottamista pidettiin turhana, eikä maalaisten ollut hyvä kulkea toisilleen vieraina. Heitä innostivat samat aatteet ja painoivat samat huolet. Miksi kulkea eri polkuja, kun päämäärä oli yhteinen? Mahdolliset periaatteelliset erot tuli ratkaista neuvottelemalla, ja veljelle tuli tarjota veljen kättä. Vaikka nämä ajatukset esitettiin Liitto-lehdessä, ne vastasivat pitkälti myös SML:n johdon näkemyksiä.

EPNM:n kannalta yhdistymisesitys ja sitä koskevat neuvottelut olivat kuitenkin vielä tässä vaiheessa ennenaikaisia. EPNM oli perustettu yhteiskuntaradikaaliksi nuorsuomalaiseksi fraktioksi, jonka tavoitteena oli vaikuttaa oikeistolaistuneen nuorsuomalaisen puolueen yleislinjaan. Tarkoituksena oli siirtää puolueen painopistettä vasemmalle, maaseudun vähäväkisten väestöryhmien elinehtojen parantamiseen ja maaseudun sivistystarpeiden huomioon ottamiseen. Santeri Alkio epäili, oliko SML:lla riittävästi sivistyneitä ja poliittisesti koulutettuja voimia, joita puolueiden välisessä kamppailussa kipeästi tarvittiin.

Alkio joutui pian pettymään nuorsuomalaisten eduskuntaryhmään kohdistamiinsa odotuksiin. Hänen mukaansa ryhmässä vallitsivat hänelle vieraat, vanhoilliset ja oikeistolaiset ajattelutavat. Tämän seurauksena Alkio liittyi SML:n eduskuntaryhmään, jonka poliittiset näkemykset vastasivat paremmin hänen omiaan. SML sai Alkiosta poikkeuksellisen lahjakkaan, laaja-alaisesti sivistyneen ja sanavalmiin yhteiskunnallisen ajattelijan sekä taitavan kirjoittajan. Alkio puolestaan sai tuekseen ryhmän, joka saattoi kannattaa hänen uudistusesityksiään, mikä oli edellytys sille, että yksittäisen edustajan tekemä esitys saattoi ylipäätään edetä valtiopäivillä äänestykseen.

Alkion liittyminen SML:n eduskuntaryhmään merkitsi samalla hänen irtautumistaan nuorsuomalaisesta puolueesta. Näin ollen SML:n taholta esiin nostettu yhdistymisajatus EPNM:n kanssa tuli ajankohtaiseksi, ja myös EPNM:n keskustoimikunta piti aiheellisena esittää SML:lle yhteisten neuvottelujen aloittamista yhdistymisestä. EPNM:n Alavudelle 29.12.1907 koolle kutsuttuun vuosikokoukseen kutsuttiin myös SML:n puheenjohtaja Otto Karhi, joka esitelmöi maalaisliiton tarkoitusperistä tähdentäen, että SML ei tule kannattamaan sen enempää ruotsalaista, suomalaista kuin suomalaisvenäläistäkään virkavaltaa. Kokouksessa esitetty yhdistymisehdotus sai laajaa kannatusta, ja se hyväksyttiin yksimielisesti.

Yhdistyneen maalaisliiton ensimmäinen vuosikokous pidettiin Kauhavalla 7.–8.11.1908. Kokousta leimasi osallistujamäärältään varsin vaatimaton osanotto, mikä selittyi osittain raskaiksi koetuilla matkakustannuksilla. Henkilökohtaisia pettymyksiä merkittävämpi syy heikkoon osallistumiseen saattoi kuitenkin olla puolueen säännöissä: paikallisosaston tuli olla vähintään 50-jäseninen voidakseen lähettää edustajan liiton yleiseen kokoukseen.

Mikään ei viitannut siihen, että puheenjohtajan paikasta tai muista keskushallinnon tehtävistä olisi käyty varsinaista kilpailua. Halukkuutta hakeutua puoluejohtoon ja muihin vastuullisiin tehtäviin hillitsi ilmeisesti se, että puolue oli velkaantunut ja keskushallinto oli joutunut turvautumaan pakon edessä omavelkaisella takauksella ottamaansa lainaan.

Puoluejohto saatiin valittua vasta useiden henkilöiden ensin kieltäydyttyä. Keskushallinnon puheenjohtajaksi valittiin yksimielisesti Kyösti Kallio. Jäseniksi valittiin S. Alkio, G. Blåfield, B. Granit-Ilmoniemi, O. Karhi, A. Leino, K. K. Pykälä, H. Räsänen ja F. Saalasti. Varajäseniksi valittiin Y. Rainio, M. Luopajärvi, J. Poutala ja A. Raatikainen. Puoluekokouksen jälkeen keskushallinto valitsi Otto Karhin varapuheenjohtajaksi.