Taistelu tasavallasta, kansasta ja kansanvallasta

Maalaisliitto oli perustamisestaan lähtien omaksunut ei-sosialistisen keskustaporvarillisen kurssin. Puolueessa sykki uusaktivismin kansallisradikaali sydän, pää oli oma, mutta järkeä viilensivät nuorsuomalaisten liberaalit arvot. Maalaisliitto oli aitokansallinen perusvoimanaan kansallismielisyys, jonka tradition lähteinä olivat Snellmanin opetukset, venäläisen yhtenäistämispolitiikan kovat kokemukset ja tietenkin talonpoikien oma arvomaailma.

Vaikka puolue ei missään vaiheessa sitoutunut jääkäriliikkeeseen, monet maalaisliittolaiset olivat yksityishenkilöinä mukana uusaktivistien toiminnassa ja jääkärivärväyksessä – tunnetuimpina J.A. Heikkinen, Mikko Luopajärvi, Juho Niukkanen, Artturi Leinonen, V.O. Siven, A.O, Wuorimaa ja J.P. Kokko. Satamäärin talollisten poikia matkusti Saksaan jääkäripataljoonan riveihin, suhteellisesti runsaimmin juuri maalaispuolueen vahvoilta kannatusalueilta Pohjanmaalta ja Karjalasta.

Voimakasta saksalaismielisyyttä ei esiintynyt. Esimerkiksi Santeri Alkio suhtautui Saksaan kriittisesti. Hän näki Saksan itsekkäänä, häikäilemättömänä suurvaltana, jonka kelkkaan Suomen ei ollut syytä mennä. Maalaisliiton oli parempi noudattaa tiukkaa puolueettomuuslinjaa. Perusteesinä todettiin, että suomalaiset seisokaa omalla pohjallanne, älkää luottako vieraan apuun. Aitokansallisen linjan mukaista oli suhtautua kaikkiin suurvaltoihin epäluuloisesti. Kuitenkin joulukuun 10. päivänä 1917 porvarillisten ryhmien puheenjohtajat Alkio mukaan lukien esittivät eduskunnalle, että Venäjän kansalliskokoukselle lähetettäisiin adressi, jossa ilmoitettaisiin Suomen itsenäistymisestä ja pyydettäisiin sen tunnustamista.

Maalaisliiton valtiollista itsenäisyystahtoa ilmensi puolueen johtopiireissä vallinnut yksimielisyys, että venäläiset joukot oli poistettava mahdollisimman pian. Oli välttämätöntä palauttaa maahan järjestys. Alkion ajatuksissa siinsi yleiseen asevelvollisuuteen perustuva vakinainen kansanmiliisi. Hän kiisti, että sotalaitosta suunniteltiin uhkamaan työväen oikeuksia. Se oli maanpuolustusta ja kansanvallan turvaamista varten. Suojeluskaartien muodostamista maakuntiin perusteltiin venäläisten ja punakaartien varalle, koska ne tavoittelivat yhteiskunnallista vallankumousta. Alkion mielestä sekä oikealla että vasemmalla pitäisi päästä yksimielisyyteen, miten Suomen tasavallan olemassaolo turvataan.

Syksyn 1917 poliittisyhteiskunnallisen kriisin aikana maalaisliitto Alkion johdolla pyrki rakentamaan sovintoa sosialistien ja porvarien välille, mutta aikeet kilpistyivät sosialistien vastustukseen. Tämä vaikutti voimakkaasti ei vain puolueen, vaan koko sisällissotaan ajautuvan Suomen kehitykseen. Alkio ei kuitenkaan tyystin kadottanut toivoaan yhteentörmäyskurssin kääntämiseen ja kansalliseen sovintoon.

Maalaisliiton vahvoilla alueilla luokkavastakohtaisuus oli ilmentynyt lievempänä, mutta sen sijaan asenteissa oli korostunut venäläisvastaisuus ja suojeluskuntien hegemonia. Maalaisliiton tukialueet jäivät lähes kokonaan sodan alkuvaiheessa muodostuneen rintamalinjan pohjois- eli valkoiselle puolelle. Nämä ”talonpoikaisnationalismin” ydin alueet olivat ensin olleet jääkäriliikkeen vahvoja värväysalueita ja myöhemmin1917 suojeluskuntaliikkeen voimakkaimpia kasvukeskuksia.

Vaikka maalaisliiton piirissä ”vapaussota” sanana yleistyi, se ei tarkoittanut sitä, että työväestö kokonaisuudessaan ja työväenliike tuomittiin. Maalaisliiton demokraattinen edistysideologia nojasi siihen, että suomalaiset talonpojat ja työväestö olivat yhtä ja samaa rahvasta – varsinaista kansaa. Kumpikin rahvaan joukkoliike oli ajanut omalla tahollaan köyhän ja kansanvallan asiaa. Syypäitä olivat ennen muuta bolsevistiseen kumouskiihkoon yhtyneet sosialistijohtajat, jotka olivat pettäneet oikean sosialidemokratian ja kansanvallan. Sota kolhi maalaisliiton edistysuskoa, mutta ei murtanut luottamusta kansaan ja kansanvaltaan.

Maalaisliiton tasavaltalaisuudessa olennaisinta on kansanvallan puolustus harvainvaltaa vastaan. Alkiolainen leivänkasvattajamies kapinoi herrojen auktoriteettia vastaan ja peräsi äänekkäästi yhteiskunnallisia oikeuksiaan. Demokratian läpimurto merkitsi laajoja poliittisia oikeuksia ja edustuksellisuuteen perustuvaa demokraattista järjestelmää, johon sisältyi yleinen ja yhtäläinen äänioikeus sekä yksikamarinen moderni kansanedustuslaitos. Näiden rinnalle nousi parlamentarismin periaate.