Olen sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja, maatalousyrittäjän puoliso Saarijärven Kalmarin kylältä. Perheeseeni kuuluu aviopuolison lisäksi kolme lasta, joista yksi on nuorena menehtynyt vakavaan sairauteen. Lisäksi olen yhden lapsenlapsen mumma (pohojalaasittain, koska sukujuuriltani olen osittain Pohjanmaalta).
Olen ollut mukana kuntapolitiikassa viisi kautta ja yhden kauden aluevaltuutettuna. Tulevalle valtuustokaudelle osuu myös eläköitymiseni hoitotyöstä, jota olen tehnyt julkisella puolella terveyskeskuksessa (hetken erikoissairaanhoidossakin) kohta 40 vuoden ajan, äitiyslomia ja lapsen omaishoitajuutta lukuunottamatta tauotta. Koen, että minulle on kertynyt sekä työstä että yhteisten asioiden hoidosta sellaista kokemusta, jota haluaisin vielä tarjota saarijärveläisten hyvän elämän eteen.
Olen iloinen, positiivinen ja ulospäinsuuntautunut. Elämän vakavista kolhuistakin olen avoimesti kertonut sekä somessa että muutenkin. Tästä olen saanut positiivista palautetta kanssaihmisiltä.
Hyvinvointialueen taloutta on hoidettava tarkasti mutta ensisijainen tehtävä on yhdessä kuntien, järjestöjen ja muiden kumppaneiden kanssa on kuitenkin palvelujen tuottaminen riittävän lähellä ihmistä.
Korjataan koulumaailman rikki menneet osat yhteistyössä kunnan ja hyvinvointialueen kanssa (saumaton yhteistyö) jotta lasten ja nuorten on helpompi oppia erilaisia tietoja ja taitoja. Tehostetaan entisestään lapsiperheiden kanssa työskentelevien ammattilaisten yhteistyötä.
Huolehditaan, että palvelut ovat kaikille saavutettavia ja mahdollisimman lähellä.
On saatava ikääntyä omalla paikkakunnalla jos niin haluaa. Pitää olla mahdollisuus kuntouttavaan ja virkistävään päivätoimintaan yksinäisyyden ennaltaehkäisemiseksi.
On saatava oikea-aikaisesti hoitoa ja palvelua lähellä ja jokaiselle sopivalla tavalla.
Pidetään yhteistyössä kunnan, hyvinvointialueen, järjestöjen ja seurakuntien kanssa huolta liikunta- ja kulttuuripalveluista ja -paikoista.
Lisätään yhteisöllisyyden tunnetta ja arjen turvallisuutta olemalla ystävällisiä ja avuliaita toisiamme kohtaan ja iloitaan yhdessä toistemme onnistumisista.
Tehdään hyvinvointialueen asukkaille lapsista vaareihin saakka helpoksi ottaa kantaa ja vaikuttaa heille järjestettäviin palveluihin..