Työurani tein Lentosotakoululla lentokonehuoltoupseerina lentokonekorjaamolla. Nyt olen eläkkeellä ja toimin yhdistys- ja järjestöaktiivina. Minulla on vaimo ja kolme täysi-ikäistä lasta, sekä neljä lastenlasta. Olen Kauhavan kaupuginvaltuuston varajäsen. Olen toiminut sote-palveluja tuottaneen kuntayhtymä Kaksineuvoisen hallituksen jäsenenä 12 vuotta. Olen Kauhavan asukaslautakunnan pj, Järviseudun ammatti-instituutin tarkastuslautakunnan pj, Kauhavan Keskustan paikallisyhdistyksen pj sekä Eteläpohjalaiset kylät ry:n hallituksen varapuheenjohtaja.
Pidetään huolta siitä, että hyvinvointialueen tuottamien perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon palvelut ovat asukkaille laadukkaat, toimivat ja kohtuuhintaiset. Olen aiemmin toiminut Kuntayhtymä Kaksineuvoisen hallituksen jäsenenä 12 vuotta. Tuona aikana tuotettiin etälääkäripalvelua ja kotisairaalahoitoa, joilla hoito tuotiin asiakkaan kotiin. Hoito oli edullisempaa terveyskeskuskäyntiin verrattuna ja myös asiakkaat olivat siihen tyytyväisiä.
Tämän aikaisemman kokemukseni pohjalta minulla on osaamista ja tietämystä, jota tarvitaan uusien toimintamallien kehittämiseen muussakin palvelutuotannossa.
HV-alue yhteistyössä kuntien, yksityisten palvelutuottajien sekä järjestöjen ja yhdistysten kanssa.