2152

Juha Viitasaari

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue, Kuortane
Yrittäjä, 37

Pääteemoinani ovat kotiseutumme elinvoimaisuus, hyvinvoinnin edistäminen, ennakoivat ja ennaltaehkäisevät toimintamallit sekä kaikkiaan aktiivisuus. Haluni on edistää suomalaisen yhteiskunnan kehittymistä ihmisten tarpeet ja maaseudunkin asiat huomioiden.

Olen yrittäjänä työskentelevä 37-vuotias pohjalainen. Perheessämme vilistävät 4- ja 1,5-vuotiaat Vilho ja Venla sekä jouluna meille vaimoni Eveliinan kanssa syntynyt poikavauva. Palasimme tänä syksynä tekoseuduilleni remontoimaan vanhaa hirsitaloa uudeksi kodiksemme.

Kokemukseni on tuonut laajasti näkökulmia niin kunnan kuin hyvinvointialueen toimintaan. Olen toiminut viime vuodet Kuusiokuntien sote-palvelut tuottavan Kuusiolinna Terveys Oy:n toimitusjohtajana, Virtain kaupunginjohtajana ja Soinin kunnanjohtajana. Aiemmalta uraltani löytyy muun muassa työskentelyä edunvalvontatehtävissä Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvostossa, elinkeino- ja aluekehittämisen projekteissa Seinäjoen ammattikorkeakoulussa ja luokanopettajana Kuortaneella. Lisäksi olen toiminut vuosien varrella lukuisissa luottamustehtävissä metsästysseurasta Urheiluopistoon ja matkailuyhtiöiden hallituksiin.

Koulutukseltani olen valtiotieteiden maisteri ja filosofian maisteri. Vapaa-aikana touhuan paljon luonnossa vaelluksista metsänhoitoon ja metsästyksestä kalastuksiin, yksin, perheen ja kavereiden kanssa.

Vaaliteemat

Ennaltaehkäisevä ote ja kattavat peruspalvelut

Ennaltaehkäisevästi toimivissa palveluissa ja kattavissa perustason palveluissa on avain onnistuneeseen tulevaisuuteen sekä inhimilliseltä, sosiaaliselta että taloudelliselta kannalta.

Se, että orastaviin terveydellisiin tai sosiaalisiin ongelmiin pyritään tarttumaan mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, on kansalaisten etu ja voi samalla säästää joka kunnassa pienen terveysaseman palkkakulujen verran jo yllättävän nopeasti.

Pitkäjänteinen talouden tervehdyttäminen

Hyvinvointialue on pakonkin edessä joutunut sopeuttamistoimenpiteisiin. Säästöjä haettaessa valitaan aina myös, mihin panostetaan. HyvaEP:n talous on korjattava tavalla, joka kestää vuosia eteenpäin ja ennaltaehkäisee ongelmia eikä aiheuta entistä suurempaa terveyspommia muutaman vuoden päähän.

Onkin huomioitava kaikkien toimien vaihtoehtoiskustannukset ja analysoitava, millä valinnoilla voidaan ratkaista talouden haasteet. Kun rahaa on rajallisesti, on moraalitonta olla ajattelematta taloutta.

Palvelut riittävän helposti kaikenikäisille

Hyvinvointialue huolehtii ihmisten elämästä syntymästä kuolemaan. Asukkaat ansaitsevat, että palvelut ovat saatavilla tarpeen ollessa selkeä. Yleisiin toistuviin tarpeisiin palvelun on löydyttävä läheltä, vaativiin harvemmin vastaan tulevissa tarpeissa hoito voi olla myös kauempana.

Inhimillisesti katsottuna ainoa oikea suunta. Oikein toteutettuna tämä tukee talouden vakauttamista eikä ole uhka sille, sillä oikea-aikaiset palvelut ovat toiminnan ja hoitoketjujen onnistumisen lisäksi avain taloudelliseen menestykseen.