Koulutukseltani olen Yhteisöpedagogi AMK, Nuorisotyön kokemusta on karttunut niin kunnallisessa nuorisotyössä, nuorten työpajalla kuin etsivässä nuorisotyössäkin. Olen myös toiminut matkailualan yrittäjänä 31 vuotta. Yrittäjänä olen tarjonnut lukuisille nuorille ensikosketuksen työelämään. Nuorten osallistuus ja sijoittuminen koulutukseen sekä työelämään ovat aina olleet lähellä sydäntäni. Kannan huolta myös lähipalveluiden säilymisen puolesta sekä ikäihmisten laadukkaan hoidon saatavuudesta. Myös luonto ja ympäristöarvot ovat minulle tärkeitä.
Palveluiden keskittäminen vain isoille paikkakunnille aiheuttaa eriarvoisuutta, Kaikilla ei ole mahdollista kulkea pitkien matkojen päähän, koska julkisia liikenneyhteyksiä ei ole riittävästi ja kaikilla ei ole autoa käytettävissä.
Hoivapalveluiden henkilökunnan jaksamisesta pitää huolehtia niin, että heitä ei ylikuormiteta ja henkilöstövajausta ei pääse muodostumaan. Koulutuksella ja työn arvostuksella voidaan vaikuttaa hoitotyön houkuttelevuuteen. Tähän kuuluu myös mielekkäiden työolojen varmistaminen.
Nuoria ja heikossa työllistymisasemassa olevia ei saa jättää palveluiden ulkopuolelle. Yhteistyössä Kelan ja muiden toimijoiden kanssa pitää löytää uusia palvelumuotoja, jotta syrjäytymiskehitystä ei pääsisi muodostumaan.