2100

Olavi Kandolin

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue, Kurikka
käynnissäpitäjä, kaupunginhallituksen pj, 45

Olen Olavi Kandolin, 45-vuotias kurikkalainen, uusperheen isä. Asun perheeni kanssa Rinta-Kurikan tilalla, jossa hoidan sukutilaa jo 18. polvessa. Perheeseeni kuuluu puolisoni lisäksi seitsemän lasta. Osa jo omilla teillään ja osa arjessamme mukana. Toimin Kaupunginhallituksen puheenjohtajana. Käytännönläheisyys, vastuullisuus ja paikallisyhteisön arvostaminen ohjaavat työtäni politiikassa. Toimin hyvinvointialueen tarkastuslautakunnan puheenjohtajana ja valtuutettuna, joten tunnen hyvin sote-uudistuksen haasteet. Hyvinvointialueen on keskityttävä ydintehtäväänsä: lähipalveluiden turvaamiseen ja perusterveydenhuoltoon. Päätöksenteossa pidän tärkeänä vastuullista taloudenhoitoa, sujuvia palveluketjuja ja hallinnon järkevöittämistä. Vapaa-ajallani olen aktiivinen kotiseutuyhdistyksessä ja teen metsänhoitotöitä. Luottamushenkilönä olen helposti lähestyttävä, rehellinen ja päätöksissäni johdonmukainen. Kuuntelen kuntalaisia ja teen päätöksiä pitkällä tähtäimellä alueemme parhaaksi.

Vaaliteemat

Lähiterveyspalveluiden säilyttäminen ja turvaaminen.

Tärkein tavoitteeni on lähiterveyspalveluiden säilyttäminen ja turvaaminen. Olen ehdottomasti 7 + 1 Sotekeskusverkon takana. Meidän ei tarvitse karsia palveluverkkoa vaan tehostaa neliöiden käyttöä ja korjata väärien diagnoositietojen aiheuttama rahoitusvaje. Tälle voimme turvata palveluverkkomme!