2320

Sari Rauvanto-Eriksson

Itä-Uudenmaan hyvinvointialue, Sipoo
yrittäjä, 58

Olen sipoolainen Linnanpellossa Porvoon rajalla pienellä maatilalla asuva yrittäjä. Perheeseeni kuuluu puolison lisäksi kaksi aikuista poikaa sekä kissoja, koiria, aaseja, alpakoita, kanoja ja kaneja. Kuten tuosta saattaa arvata, pidän paljon eläimistä.

Olen pitkän uran liike-elämässä tehnyt, mutta nykyisin teen muutakin kuin töitä. Olen asunut aiemmin pitkään Porvoossa sekä Askolassa eli tunnen aluetta aika hyvin.

Alunperin ajattelin, etten missään nimessä ryhdy aluevaaliehdokkaaksi. Homma on säästöjen takia tehty mahdottomaksi. Puolisoni sairastui vakavasti ja aloin huomaamaan sotesektorin ongelmia. Sairaalassa huomasin mitä se mummoralli oikeasti tarkoittaa ja mitä siitä seuraa myös muille kuin niille mummoille. En halua, että asioista ovat päättämässä ihmiset, joita ei edes kiinnosta yhteinen hyvä. Haluan myös näyttää nykyiselle hallitukselle, että tämä nykymeno ei vaan käy. Muutos on tehtävä ja alueille on annettava aikaa sopeuttaa toimintaa järkeväksi ja inhimilliseksi.

Vaaliteemat

Stop mummoralli

Olen ollut alkuvuodesta paljon sairaalassa puolisoni seurana. Olimme Porvoon sairaalassa, kun sen päivystys täyttyi ja potilaita jouduttiin ohjaamaan muualle. Ongelma johtui siitä, että vanhuksilla ei ollut oikeaa hoitopaikkaa ja heistä täyttyi päivystys. Oikeanlaisella hoitopaikalla ei olisi tarvinnut tulla päivystykseen. Tämä ralli on nyt lopetettava!

Hoivaa lähellä

Ei ole oikein, että ihmisiä raijataan kauas kotiseuduiltaan. Se on epäinhimillistä ja väärin sekä hoidettavaa kohtaan, että hänen läheisiään.

Kuntien kanssa on neuvoteltava

Näyttää siltä, että alueet ja kunnat eivät tunnu aina pääsevän ratkaisuun siitä mitkä esim. ovat alueen käyttöön menevistä tiloista oikeat vuokrat. Ymmärrän kuntien tiukan tilanteen, mutta kuntien on myös ymmärrettävä, että liian kovilla vuokrilla hoivapalvelut siirtyvät muualle. Tähän neuvotteluun on panostettava eikä kummankaan osapuolen tule sanella ehtoja. Lisää yhteistyötä pitää tehdä.