2074

Pentti Malinen

Kainuun hyvinvointialue, Kajaani
FL, maakuntaneuvos, 68

Olen eläkkeellä oleva Kajaanissa asuva, entinen maakuntajohtaja. Olen ensimmäistä kertaa ehdokkaana aluevaaleissa. Siihen minua motivoivat halu tukea ja vaikuttaa Kainuun kehitykseen ja maakuntapohjaisen hyvinvointialueemme palveluihin. Kokemusta sote-asioihin sain PM Sipilän hallituskaudella käynnissä olleesta maakunta- ja soteuudistushankkeesta, jolloin vedin 3 vuoden ajan Kainuun väliaikaisen toimielimen kautta valmistelutyötä. Varautuminen ja pelastustoimi sen osana tulivat tutuiksi Kainuun valmiusfoorumissa, jonka vetäjänä olen toiminut. Omien vanhempien ja ikääntymisen myötä oman sote-palvelujen käytön myötä olen kokemusasiantuntija! Oman panokseni haluan tuoda liikunnallisen elämäntavan vahvistamiseen ja muuhun ennakoivaan terveydenhoitoon.

Vaaliteemat

Hyvinvointialueen päätösvallan ja palvelujen säilyminen Kainuussa

Maakuntapohjainen itsehallinto on Kainuulle paras mahdollinen sote- ja pelastuspalvelujen toimintamalli. Kainuu on tämän mallin edellä kävijä jo vuodesta 2005. Valitettavasti hva-malliin eivät kaikki tahot ja puolueet ole sitoutuneet. Hyvinvointialueet tarvitsevat nyt valtakunnallista työrauhaa.
Kainuun hva:n toiminnan kustannustehokas kehittäminen ja vahva edunvalvonta takaavat kainuulaisille tulevaisuudessakin tarpeenmukaiset palvelut. Palvelut tulee koko maassa järjestää yhdenvertaisesti ja tavoite on oltava sairastavuuserojen supistaminen. Valtion tulee rahoittaa palvelujen tuottamista todellisiin tarpeisiin perustuen.
En hyväksy hyvinvointialueiden kyseenalaistamista ja näivettämistä. Hyvinvointialueet tarvitsevat - kuten asiantuntijaraportti ehdottaa - työrauhaa taloutensa vakiinnuttamiseen ilman hätäratkaisuja. Leikkauslinjalla on mahdoton päästä ennakoivaan sosiaali- ja terveydenhuoltoon, joka olisi pitkässä juoksussa paras toimintamalli. . #edunvalvonta #maakuntamalli #tarveperusteisuus tärkeitä!

Kainuu takaisin soten edelläkävijäksi

Sote-palvelujen järjestämisessä keskiössä on riittävän osaavan työvoiman, lääkärit ja hoitajat, varmistaminen sekä työn tuottavuuden parantaminen. Ikääntyvän väestön lisääntyvät palvelutarpeet ja erittäin pienet työikään tulevat ikäluokat ovat ongelma, joka ratkeaa vain työ- ja opiskeluperäistä maahanmuuttoa lisäämällä,ottamalla käyttöön innovatiivisia ratkaisuja sekä tehostamalla prosesseja. Liian suuri osa lääkäreiden ja muiden asiantuntijoiden työajasta kuluu asioiden kirjaamiseen ja silti järjestelmät eivät tehokkaasti palvele tiedon kulkua ja sujuvien palveluketjujen toimintaa.
Omalääkäri- ja omahoitajamallia, monituottajuutta ja tekoaälyn käyttöä tulee hyödyntää. Palvelujen tulee olla alueellisesti riittävän hyvin saavutettavia ja potilaiden kuljetuskustannukset tulee minimoida. Jokaisella ikäihmisellä on oikeus hyvään hoitoon lähellä kotia. Omaishoidon jatkuva lisääminen ei ole kestävä eikä inhimillinen ratkaisu. #saavuttavuus #hoitoonpääsy #hoitoketjut kuntoon!

Liikunnallinen elämäntapa ja terveyden edistäminen

Sairastavuuden ennalta ehkäiseminen on parasta sote-toimintaa. Tiedot lasten, nuorten ja nuorten työikäisten fyysisen kunnon heikkenemisestä ja psyykkisen ongelmien kasvusta ovat erittäin vaarallinen kehityssuunta samalla, kun väestömme rakenne vanhenee. Liikkumattomuus aiheuttaa lisää terveyshaittoja ja niiden hoidon kustannuksia. Kainuussa tulee toteuttaa yhteistä Liikkumisohjelmaa hva:n, kuntien, oppilaitosten, yirtysten ja organisaatioiden yhteistyönä. Koulutyöhön tulee lisätä liikuntaa ja hyödyntää koulujen tiloja tehokkaasti liikunnan tarpeisiin myös ilta- ja viikonloppuaikoina. Kainuulla on erinomaisten edellytykset tehdä luonnosta, luontoliikunnasta ja tapahtumista vetovoimatekijä asukkaille ja matkailijoille. Mielestäni on käsittämätöntä, että valtakunnan päätöksenteossa alkoholi-, tupakka- ja huumausainepolitiikkaa viedään väärään suuntaan. Viestini on #kohtikunnonaikoja #liikuntaehdokas #lupaanliikunkainuussa