2275

Johanna Wiisak

Kanta-Hämeen hyvinvointialue, Forssa
sairaanhoitaja, terveystieteiden tohtori, 42

Olen taustaltani sairaanhoitaja ja työskentelen erikoistutkijana kahdessa eri yliopistossa. Tutkimukseni painottuu organisaatioissa tapahtuviin väärinkäytöksiin ja niiden paljastamiseen, työhyvinvointiin ja eettiseen osaamiseen ja eettiseen johtamiseen terveydenhuollossa. Lähdin ehdokkaaksi aluevaaleihin, koska minulla on asiantuntijuutta terveydenhuollosta ja palvelujärjestelmästä, joita haluan päästä hyödyntämään asukkaiden hyvinvoinnin ja terveyden ylläpitämiseen ja edistämiseen. Lisäksi haluan olla mukana vaikuttamassa sosiaali-, terveydenhuolto- ja pelastuspalveluiden järjestämiseen.
Toimin Kanta-Hämeessä aluevaltuutettuna sekä terveyden ja toimintakyvyn edistämisen lautakunnan jäsenenä. Lisäksi toimin kunnanvaltuustossa 2. varavaltuutettuna ja tarkastuslautankunnan varajäsenenä.
Olen kolmen lapsen äiti, joista vanhin on yläasteella ja kaksi ala-asteella. Pidän kovasti puuhailusta perheeni kanssa, etenkin liikkuminen ulkona on lähellä sydäntäni ❤️ Harrastan kahvakuulailua, HIIT- ja kuntosalitreenejä. Luen mielelläni kirjoja, mutta viime vuosien aikana lukeminen on painottunut ammattikirjallisuuteen ja tutkimustietoon.

Vaaliteemat

Turvalliset ja terveelliset ympäristöt asukkaille, asiakkaille ja työntekijöille

Turvallisuus ja terveellisyys korostuu entisestään muun muassa maailmalla vallitsevan epävakaan turvallisuustilanteen ja ilmaston muutoksen takia. Turvalliset ja terveelliset ympäristöt kattavat laajasti fyysiseen, sosiaaliseen ja psyykkiseen turvallisuuteen liittyviä tekijöitä. Potilaiden ja henkilökunnan turvallisuuden ylläpitämisen ja edistämisen tulee olla yksi keskeisistä periaatteista palveluiden suunnittelussa ja järjestämisessä. Lisäksi tulee huomioida mahdolliset turvallisuus riskit kuten verkkohyökkäykset, suuronnettomuudet tai tartuntatauti epidemiat ja miten näitä tilanteita torjutaan ja miten niissä toimitaan. Palveluiden turvallisuuden edistämisessä on erityisen tärkeää seuranta, valvonta, oppiminen ja ennakointi.

Peruspalveluiden vahvistaminen – oikeudenmukaisesti läheltä

Peruspalveluiden tulee olla oikeudenmukaisesti ja yhdenvertaisesti kaikkien asukkaiden saatavissa ja saavutettavissa läheltä. Tällaisia palveluita ovat muun muassa lääkärin tai sairaanhoitajan vastaanotto, hammashoito ja neuvola- ja laboratoriopalvelut. Peruspalveluita on heikennetty ja keskitetty, vaikka niiden vahvistaminen oli yksi sote-uudistuksen keskeisistä tavoitteista. Palveluiden keskittäminen lisää etenkin alueellista eriarvoisuutta ja heikentää haavoittuvimpien väestöryhmien kuten ikääntyneiden ihmisten pääsyä palveluihin. Päätöksenteossa tulisi huomioida enemmän alueen kuntien, asukkaiden ja muiden sidosryhmien näkökulmia palveluiden tarpeessa ja järjestämisessä. Lisäksi erilaisten ennaltaehkäisevien palveluiden tulee olla helposti saatavissa ja saavutettavissa lähellä ihmisiä.

Eettistä arvokeskustelua päätöksentekoon

Poliittisessa päätöksenteossa tulee lisätä arvokeskustelua eettisesti kestävien päätösten tueksi. Eettisesti kestävässä päätöksenteossa asukkaiden, asiakkaiden ja heidän hyvinvointinsa ja elämälaatunsa sekä näiden edistämisen tulee olla keskeisimpiä tavoitteita. Päätöksiä tulisi pohtia oikeudenmukaisesti ja yhdenvertaisesti eri väestöryhmien näkökulmista. On erityisen tärkeää, että kaikista haavoittuvimmissa väestöryhmissä olevat ihmiset eivät jää keskusteluissa ja päätöksenteossa syrjään. Valitettavan usein leikkaukset saattavat kuitenkin kohdistua etenkin näihin haavoittuvimmissa ryhmissä oleviin ihmisiin kuten lapsiperheisiin ja ikääntyneisiin sekä heille suunnattuihin palveluihin ja koulutukseen. Eettisessä päätöksenteossa on tärkeää myös, että asukkaiden ja sidosryhmien ääni tulee kuulluksi ja, että he pääsevät vaikuttamaan omalta osaltaan päätöksentekoon esimerkiksi järjestämällä asukasraateja. Päätöksenteon tulee olla avointa ja vastuullista ja mahdolliset kielteiset seuraukset ja haitat tulee pyrkiä minimoimaan. Eettisesti kestävässä päätöksenteossa huomioidaan myös ympäristövaikutukset. Eettinen arvokeskustelu pohjautuu niin yhteiskunnan kuin yksilöiden omiin arvoihin ja päätöksenteko on tasapainottelua ristiriidassa olevien arvojen välillä.