Olen kolmannen kauden kunnanvaltuutettu Janakkalassa. Viime vuoden keväästä alkaen olen ollut myös kunnanhallituksen jäsen. Lisäksi toimin Janakkalan Yrityskehitys Oy:n hallituksen puheenjohtajana (kunnan elinkeino- ja toimitilayhtiö) ja Hämeen maakuntahallituksen varajäsenä.
Minulla on vaimoni kanssa kolme aikuista lasta, vävy ja kolme lastenlasta. Harrastan lentopalloa, luonnossa liikkumista ja valokuvausta. Kesäisin olen karavaanari.
Monet yhteiskunnalliset asiat ovat melkoisen monimutkaisen tuntuisia, mutta mielestäni oleellista on tahto tehdä hyvää oikeudenmukaisesti ja päättäväisesti kunnan asukkaiden hyväksi.
Yhteistyökyky on tärkeä taito, sillä yksin ei kukaan voi saada yhteisissä asioissa mitään hyvää aikaan. Yhdessä olemme enemmän.
Työtäni ohjaavat periaatteet:
- rehellisyys maan perii
- avoimuus lisää luottamusta
- vanhemman arvostus on viisautta
- nuoriin kannattaa luottaa
- usko ja luottamus kantaa
Näistä lähtökohdista olen valmis toimimaan sinun puolenpitäjänäsi. Minua voit äänestää kuntavaalissa Janakkalassa ja aluevaalissa Kanta-Hämeessä.
Yksin ei saa mitään aikaiseksi, vaan tarvitaan toisia arvostavaa yhteistyökykyä. Yhdessä olemme enemmän. Olen enemmän tekijä kuin julkinen julistaja.
Palvelujen keskittäminen yhä isompiin keskuksiin ei ole oikein eikä kohtuullista. Hyvinvointialue on asukkaitaan varten. Meille kuuluu tarjota oikeasuhteiset palvelut - vauvoista vanhuksiin.
Janakkalassa pitää säilyttää riittävät terveyspalvelut sekä Tervakoskella että Turengissa.