Olen sosiaalialalla lasten, nuorten ja perheiden parissa työskentelevä suurenperheen äiti. Toimin tällä hetkellä varavaltuutettuna ja sivistyslautakunnan jäsenenä. Olen toiminut myös useita vuosia oman lapseni omaishoitajana.
Olen ehdolla aluevaaleissa, sillä haluan olla turvaamassa ihmisten tasavertaista oikeutta palveluihin. Poliittisen päätöksenteon tulee olla johdonmukaista ja pitkäjänteistä perustuen riittävään tietoon ja ymmärrykseen, ihmisten tulee voida luottaa siihen, että päätöksiä tehdään avoimesti, viisaasti sydämellä ja järjellä harkiten.
Näen aitiopaikalta työssäni mitä seuraa siitä, kun jonot palveluihin kasvavat ja ihmisiä pompotellaan luukulta toiselle kun palvelut on hajautettu. Tämä on kohtuutonta ihmisille ja myös turhaa resurssien tuhlaamista.
Ihmisten tulee saada tarvitsemansa sosiaali- ja terveyspalvelut oikea-aikaisesti.